18 kk:n yritys

Tein aamulla vihdoinkin positiivisen raskaustestin! Olo on hyvin epätodellinen. Olen ehtinyt itkeä jo pelosta ja onnesta tänä aamuna. Takana on 1.IVF-hoito. Testin olisi saanut tehdä jo eilen, mutta en uskaltanut. Tiesin olevani raskaana, joten en pitänyt senkään takia kiirettä. Raskaus oireet alkoivat yli viikko sitten, noin kolme päivää IVF:n jälkeen. Rinnat alkoivat kasvaa ja kipeytyä, kauhea väsy koko ajan, alavatsaa ja selkää nipistelee toispuoleisesti ja välillä tuntuu, että alaselkä puutuu. Hieman kuukautismaisia kipuja, mutta paljon lievempiä ja aaltomaisia.

Toivon kaikkea hyvää teille, jotka painitte lapsettomuus-ongelman kanssa. Toivottavasti kevätaurinko tuo teillekin mukanaan kaivatun uutisen. Olo on todella hassu. En ole koskaan ennen ollut näin sanaton ja hölmistynyt.
2523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kaikkea hyvää teille!:D

Äänestä

Heippa!

Mielettömästi onnea teille raskauden johdosta! Me saatiin reilu viikko sitten tietää, että ainua keino saada lapsia on koeputkihedelmöityksellä. Aivan järkyttävä uutinen ja vielä järkyttävämpää on, että tämän lapsettomuutemme on aiheuttanut todennäköisesti klamydia, joka on ollut täysin oireeton molemmilla. Tosin nyt näin menneitä muistellen miehelläni oli reilut pari vuotta sitten kivestulehdus ja kävi erikoislääkärillä joka totesi, että tämmöisiä tulehduksia saattaa välillä tulla eikä määrännyt mitään klamydiatestejä... Nyt päässä pyörii miljoona kysymystä ja erityisesti se, että olemmeko olleet koko yhdessäoloaikamme klamydiabakteerin kantajia tietämättämme. Sen tiedän aivan satavarmasti, että mieheni ei ole pettänyt minua, enkä minä tietenkään häntä. Rakastan häntä aivan mielettömästi. Joten klamydiatartunta on täytynyt tulla aikaisemmista suhteistamme. Ensi viikolla menemme yhdessä tutkimuksiin ja varmistamme kannammeko vielä tätä bakteeria.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vihdoinkin kirjoitti:

Tein aamulla vihdoinkin positiivisen raskaustestin! Olo on hyvin epätodellinen. Olen ehtinyt itkeä jo pelosta ja onnesta tänä aamuna. Takana on 1.IVF-hoito. Testin olisi saanut tehdä jo eilen, mutta en uskaltanut. Tiesin olevani raskaana, joten en pitänyt senkään takia kiirettä. Raskaus oireet alkoivat yli viikko sitten, noin kolme päivää IVF:n jälkeen. Rinnat alkoivat kasvaa ja kipeytyä, kauhea väsy koko ajan, alavatsaa ja selkää nipistelee toispuoleisesti ja välillä tuntuu, että alaselkä puutuu. Hieman kuukautismaisia kipuja, mutta paljon lievempiä ja aaltomaisia.

Toivon kaikkea hyvää teille, jotka painitte lapsettomuus-ongelman kanssa. Toivottavasti kevätaurinko tuo teillekin mukanaan kaivatun uutisen. Olo on todella hassu. En ole koskaan ennen ollut näin sanaton ja hölmistynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu