Rattipoikako?

Sattui tuossa taannoin seuraavaa.

Olin edellisenä yönä ottanut aika kovasti viinaa ja seuraavana päivänä alkuiltapäivästä oli asioita hoidettavana ja lähdin siinä sitten ajelemaan. Olin sopinut mm. että käyn siskoni luona.

Ajelin sitten läheiseen kaupunkiin jossa aiemmin asuin pitkään. Menin tuttuun lähiöbaariin, viivyin baarissa noin tunnin ajan vaihtaen ihmisten kanssa kuulumisia. Join baarissa yhden tuopin keskiolutta. Lähdin sitten jatkamaan siskoni luo.

Siskoni luona ajoin auton pihaan ja päätin haukata happea ennenkuin menen sisälle. Join siinä ulkona ollessani ja tupakoidessani taskumatillisen Leijonaa ja sitten kaksi pulloa keppanaa. Aikaa meni jotain parikymmentä minuuttia.

Olin siskoni luona vähän yli tunnin ja koska olin jo juovuksissa niin pyysin siskon miestä viemään minut ja auton kotiin. Lähdimme siis matkaan.

Matkalla noin 10 km kuluttua meidät pysäytettiin ja siskoni mies puhallutettiin. Kun tuli ilmi että minä olen auton omistaja myös minut puhallutettiin ja kerrottiin että minua epäillään puhalluskokeen perusteella törkeästä rattijuopumuksesta.

Sitten mentiin poliisilaitokselle ja verikokeisiin, samalla otettiin myös virstanäyte kun kerroin lääkityksestäni. Takaisin laitokselle ja putkaan. Puhalluskokeen tulos kiinniotettaessa oli 2.3. Neljän tunnin kuluttua uudelleen verikokeeseen ja puhallukseen, nyt tulos puhalluksessa oli vähän alle 2 promillea.

Aamulla minua kuulusteltiin ja samalla kerrottiin että olen epäiltynä tällaisesta rikoksesta. Kiistin ajaneeni juovuksissa, koska en ajamaan lähtiessäni tuntenut olevani humalassa. Lähiöravintolasta oli joku soittanut että humalassa lähti ajamaan jne.

Kerroin tapahtumat niin kuin ne muistissani olivat, sanoin samalla poliisille lääkityksestäni ja kerroin että sillä on sivuvaikutuksia mm. muistihäiriöitä, huimausta ja liikkeiden epävarmuutta. Lisäksi kerroin että lääke myös vahvistaa alkoholin vaikutusta. Poliisi ei kirjannut sitä ylös allekirjoittamaani kuulustelupöytäkirjaan, enkä sitä erikseen siinä älynnyt vaatia.

Olenko minä nyt sitten syyllinen vai en, olen kiistänyt syyllisyyden mutta kortti on nyt ainakin väliaikaisesti pois otettu. Miten ihmisten saama vaikutelma toisesta painaa oikeudessa. Totta kai olen ollut kalja kourassa siellä baarissa ja sen olen myöntänytkin. Siskon mies oli myös sanonut kuulusteltaessa että olin vaikuttanut humalaiselta ja haissut viinalta. Kun poliisi oli kysynyt oliko minun nähnyt siellä juovan niin ei ollut, mikä on sekin totta. Vahvisti myös sen että oli kuullut kun auton ääni kuului, mutta kun ei ketään tullut sisään oli luullut auton menneen naapuriin ja kertoi minun tulleen sitten paljon myöhemmin sisään. Siskon miestä kuulusteltiin silloin kun olin vielä laitoksella.

Olenko rattijuoppo vai en, sen asian parissa nyt menee yöt ja päivät. Mitä sitten jos minut todetaan syyttömäksi, kuka korvaa kaiken harmin ja mielipahan, maineen menetyksen yms?
4762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olennaista tässä tilanteessa on nyt se, olitko alkoholin vaikutuksen alaisena ajaessasi autoa siskosi luo, vai et. Poliisi ei voi saada varsinaista todistetta siitä, kuinka humalassa olit itse ajaessasi.
Oletan ,että olet kuulusteluissa myöntänyt juoneesi edellisenä päivänä ja tuopin juomisen. Nämä tosiseikat vaikuttavat alkoholipitoisuuden arviointiin.
Olet siis syytettynä rattijuopomuksesta, minkä määritelmä kuuluu rikoslaissa seuraavasti:
"Joka kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus ajon aikana tai sen jälkeen on vähintään 0,5 prom....on tuomittava rattijuopomuksesta sakkoon tai vankeuteen enint. 6 kuukaudeksi."(3.pykalä)
Saman pykälän toisessa momentissa on myös maininta muista ajokykykyyn vaikuttavista aineista.
Kirjoituksessasi ei mainita, oletko syytettynä törkeästä rattijuopomuksesta(raja 1,2 prom.) Ajankulusta rippuen voi kyseinen syytös olla mahdollinen.
Lääkkeen sivuvaikutukset eivät alenna syyntakeisuuttasi, jos olet ollut tietoinen niiden haittavaikutuksista, kuten kaikesta päätellen olit. Niiden vaikutus rinnastetaan siis alkoholin vaikutuksiin.
Kuten jo alussa mainitsin , ei poliisilla ole näyttöä ajotilanteesi alkoholilukemista. Mutta kuten kyseisessä lakipykälässä todetaan, lukemat pätevät myös jälkikäteen. Todistajien ym. todisteiden varjossa epäilen että olet syyllistynyt vähintään rattijuopomukseen. Lukemat puhuvat kyllä törkeän rattijuopomuksen puolesta, mutta se edellyttäisi myös vaaran aiheuttamista liikenteessä.
Jos sinut todetaan syyttömäksi, valtio kustantaa oikeuskulut, ja voit vaatia korvauksia( ansionmenetyksiä ym.) Jos sinut taas todetaan syylliseksi, jäät valtiolle velkaa oikeuskuluista. Joudut siis maksamaan ne itse.
Selostukseni ongelmastasi on varsin suppea(perjantai-ilta:)), mutta voin toki antaa lisätietoja, jos haluat vielä kysyä jotain. Seurailen palstaa jatkossakin.

Äänestä
  • Yritän tarkentaa vähän, mutta asiaan liittyy myös sellaisia seikkoja (en tiedä onko niillä sitten merkitystä) joita en tässä julkisesti ala repostelemaan.

    "Oletan ,että olet kuulusteluissa myöntänyt juoneesi edellisenä päivänä ja tuopin juomisen." Kyllä näin juuri. Paitsi ettei poliisi kysynyt siitä edellisestä illasta mitään, eli siitä edellisyön juopottelusta ei ole merkintöjä. Mutta olen myöntänyt juoneeni siinä ravintolassa tuoin keskiolutta ja lähteneeni sen jälkeen ajoon.

    "Olet siis syytettynä rattijuopomuksesta" Olen syytettynä törkeästä, tai paremminkin sanoen juttu on vasta menossa syyteharkintaan eli verikokeiden tulokset takaisinlaskentoineen eivät ole vielä edes tulleet.

    "Ajankulusta rippuen voi kyseinen syytös olla mahdollinen." Eli kun ajoin siskoni pihaan, niin join siellä ulkona ollessani noin vartissa sen taskumatillisen ja keppanat. Aikaa puhalluskokeeseen siitä meni noin 1,5 tuntia.

    "Lääkkeen sivuvaikutukset eivät alenna syyntakeisuuttasi, jos olet ollut tietoinen niiden haittavaikutuksista, kuten kaikesta päätellen olit. Niiden vaikutus rinnastetaan siis alkoholin vaikutuksiin." Tiedän, mutta lääkkeistä ja niiden käytöstä ei ole mainintaa kuulustelupk:ssa. Kerroin verikokeessa lääkityksestä ja siksi otettiin se pissanäyte. Se yksi olut lääkkeen vaikutuksiseen kai on oleellista arvioitaessa näyttöjen perusteella. Tarvittaessa voin luonnollisesti toimittaa lääkärinlausunnon käyytämistäni lääkkeistä ja niiden vaikutuksista oikeuteen tai syyttäjälle, vai minne se sitten viedään. Lääkkeet ovat siis lääkärin määräämiä. Lausunnossani poliisille on joitakin ristiriitaisia kohtia, ajattelin sivuvaikutuksista lähinnä niitä muistihäiriöitä, koska ko. lääkettä käyttäessäni niitä todella on ja ihan ilman viinaakin.

    "Kuten jo alussa mainitsin , ei poliisilla ole näyttöä ajotilanteesi alkoholilukemista. Mutta kuten kyseisessä lakipykälässä todetaan, lukemat pätevät myös jälkikäteen." Tämähän se sitä epävarmuutta just tässä nyt onkin. Olen myöntänyt yhden oluen ennen ajoa. Todistajien mukaan olen käyttäytynyt vaikuttaen juopuneelta. Tässä on sitten taas ne lääkkeen sivuvaikutukset, miten ne tulkitaan? Ai niin, lääkkeitä en sitten ole ottanut yli lääkärin määräyksen.

    "Jos sinut todetaan syyttömäksi, valtio kustantaa oikeuskulut, ja voit vaatia korvauksia( ansionmenetyksiä ym.) Jos sinut taas todetaan syylliseksi, jäät valtiolle velkaa oikeuskuluista. Joudut siis maksamaan ne itse." Ansionmenetystä ei ole tullut mitä nyt puhelin ym. kuluja, voiko niitä laittaa arviolta? Lähinnä ajattelen nyt tätä henkistä puolta, putkassa oloa, maineen kärsimistä (se vähä mitä sitä on vielä jäljellä) yms. Entäs tämä joka on soittanut, jos minua ei tuomita niin kai hän on syyllistynyt johonkin laittomaan ilmiantoon tms?

    "Selostukseni ongelmastasi on varsin suppea(perjantai-ilta:)), mutta voin toki antaa lisätietoja, jos haluat vielä kysyä jotain. Seurailen palstaa jatkossakin. " Jos haluat tarkastella asiaa koko laajuudessaan niin se ei tässä julkisella palstalla kyllä oikein onnistu kun on sitten jo niin henk. koht. tietoa ettei sitä täällä tosiaan viitsi repostella. Mutta jos haluat niin laitan anonyymin email osoitteen johon voit halutessasi anonyyminä vastata.

    Hyvät pääsiäisen jatkot

    Äänestä

  • Kunnes toisin.. kirjoitti:

    Yritän tarkentaa vähän, mutta asiaan liittyy myös sellaisia seikkoja (en tiedä onko niillä sitten merkitystä) joita en tässä julkisesti ala repostelemaan.

    Tämmöseen voit laittaa halutessasi [email protected]

    Äänestä

se mahdollisuus, että olet ollut vielä humalassa edellisöisestä juomisesta ennen sen keppanan juomista. Riippuu siitä, mitä joit ja kuinka paljon ja mihin asti aamuyöllä. Itse kerroit, että olit juonut "aika kovasti viinaa". Ihmisille on yleensä aikamoinen yllätys, jos perinteisiä krapulaoireita ei ole, että edellisiltaiset viinakset saattavat yllättävän paljonkin väräyttää viisaria. Mutta jos olet ollut rehellinen jälkinauttimasi määrän suhteen, takaisinlaskennassa se otetaan huomioon. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että olet saattanut syyllistyä rattijuopumukseen jo heti ajoon lähtiessäsi.

Tai sitten on mahdollista, että syyttäjä pitää kertomustasi ajonjälkeisestä juomisesta epäuskottavana ja on sitä mieltä, että kyllä kaikki on juotu jo ennen ajoon lähtemistä tai ajon aikana. Silloin hän pyrkii perustelemaan, että on epätodennäköistä, että ihminen olisi juonut näin-ja-näin paljon alkoholia näin lyhyessä ajassa ajon jälkeen (eli että olisit juonut parissakymmmenessä minuutissa x dl Leijonaa ja pari keppanaa). Siis oliko sulla ne oluet ja viina autossa mukana? Löytyikö pullot poliisin kysellessä niitä?

Asenteessasi on minusta hieman korjaamisen varaa. Nääs vaikka ratin rangaistavuuden raja on jonnekin asetettava, niin kyllähän lähtökohdan on oltava se, että jos autolla ollaan liikkeellä, niin silloin EI JUODA YHTÄÄN mitään alkoholipitoista. Ei edes sitä yhtä keppanaa. Mihin ovat unohtuneet vanhan valistuskampanjan hyvät sloganit "Jos ajat, et ota"? Minusta sääntö on HYVIN yksinkertainen. Jos autoillaan, ei juoda YHTÄÄN alkoholia. Simple as that. Eipähän tarvitse arpoa, että no onkohan se jo palanut jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kunnes toisin… kirjoitti:

Sattui tuossa taannoin seuraavaa.

Olin edellisenä yönä ottanut aika kovasti viinaa ja seuraavana päivänä alkuiltapäivästä oli asioita hoidettavana ja lähdin siinä sitten ajelemaan. Olin sopinut mm. että käyn siskoni luona.

Ajelin sitten läheiseen kaupunkiin jossa aiemmin asuin pitkään. Menin tuttuun lähiöbaariin, viivyin baarissa noin tunnin ajan vaihtaen ihmisten kanssa kuulumisia. Join baarissa yhden tuopin keskiolutta. Lähdin sitten jatkamaan siskoni luo.

Siskoni luona ajoin auton pihaan ja päätin haukata happea ennenkuin menen sisälle. Join siinä ulkona ollessani ja tupakoidessani taskumatillisen Leijonaa ja sitten kaksi pulloa keppanaa. Aikaa meni jotain parikymmentä minuuttia.

Olin siskoni luona vähän yli tunnin ja koska olin jo juovuksissa niin pyysin siskon miestä viemään minut ja auton kotiin. Lähdimme siis matkaan.

Matkalla noin 10 km kuluttua meidät pysäytettiin ja siskoni mies puhallutettiin. Kun tuli ilmi että minä olen auton omistaja myös minut puhallutettiin ja kerrottiin että minua epäillään puhalluskokeen perusteella törkeästä rattijuopumuksesta.

Sitten mentiin poliisilaitokselle ja verikokeisiin, samalla otettiin myös virstanäyte kun kerroin lääkityksestäni. Takaisin laitokselle ja putkaan. Puhalluskokeen tulos kiinniotettaessa oli 2.3. Neljän tunnin kuluttua uudelleen verikokeeseen ja puhallukseen, nyt tulos puhalluksessa oli vähän alle 2 promillea.

Aamulla minua kuulusteltiin ja samalla kerrottiin että olen epäiltynä tällaisesta rikoksesta. Kiistin ajaneeni juovuksissa, koska en ajamaan lähtiessäni tuntenut olevani humalassa. Lähiöravintolasta oli joku soittanut että humalassa lähti ajamaan jne.

Kerroin tapahtumat niin kuin ne muistissani olivat, sanoin samalla poliisille lääkityksestäni ja kerroin että sillä on sivuvaikutuksia mm. muistihäiriöitä, huimausta ja liikkeiden epävarmuutta. Lisäksi kerroin että lääke myös vahvistaa alkoholin vaikutusta. Poliisi ei kirjannut sitä ylös allekirjoittamaani kuulustelupöytäkirjaan, enkä sitä erikseen siinä älynnyt vaatia.

Olenko minä nyt sitten syyllinen vai en, olen kiistänyt syyllisyyden mutta kortti on nyt ainakin väliaikaisesti pois otettu. Miten ihmisten saama vaikutelma toisesta painaa oikeudessa. Totta kai olen ollut kalja kourassa siellä baarissa ja sen olen myöntänytkin. Siskon mies oli myös sanonut kuulusteltaessa että olin vaikuttanut humalaiselta ja haissut viinalta. Kun poliisi oli kysynyt oliko minun nähnyt siellä juovan niin ei ollut, mikä on sekin totta. Vahvisti myös sen että oli kuullut kun auton ääni kuului, mutta kun ei ketään tullut sisään oli luullut auton menneen naapuriin ja kertoi minun tulleen sitten paljon myöhemmin sisään. Siskon miestä kuulusteltiin silloin kun olin vielä laitoksella.

Olenko rattijuoppo vai en, sen asian parissa nyt menee yöt ja päivät. Mitä sitten jos minut todetaan syyttömäksi, kuka korvaa kaiken harmin ja mielipahan, maineen menetyksen yms?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu