2012

2012 oli ny, viimeks se oli 2014, ja jossakin välin se oli 2010 ja jopa 2013. Päättäkää ny jo mikä vuosi se on.

Kuulin myös juttuja, toiset väittivät että ufot syöksyy tänne sinä vuotena, että näyttäytyy kaikille ja tuo ufo jutut julki täydellisesti.

Toinen väitti että tulee maailmankatastrofeja hitsisti. Maanjäristyksiä ja sellasta.

Sitten joku väitti että paranormaalit ilmiöt rupeaa voimakkaaksi, kai sitten jotain levitaatiota ja telekineettisyyttä pystyy käyttään paremmin.

Eli mikä tapahtuu ja mikä ei, päättäkää jo.

Itse arvelen että ufot tulee tänne vasta 2018 aivan kaikki niinku melkeen, tai no sen verran kuiteski että kaikille tulee juttu selväksi että niitä on.
141697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tarkkoja vuosilukuja on turha laskeskella. Seuraavan sadan vuoden aikana meitä hyvin todennäköisesti uhkaa itse aiheuttamamme ekokatastrofi. Kasvihuoneilmiön voimistuminen ja kaikki sekundääriset ilmiöt jotka siitä seuraavat, tuhoavat 150:n vuoden sisällä ehkä n. 95% ihmisistä, mikäli kehitys jatkuu samanlaisena. Ellei joku ehdi iskeä ensin. Kehitys voi olla hyvinkin nopeaa ja jo meidän sukupolvemme voi kokea ilmaston rajun muutoksen aiheuttamat mullistukset. Asioiden korjaus on luultavasti liian myöhäistä(paha silmä länsivaltioille, varsinkin USA:lle).

Mihinkään ennustuksiin alieneiden taholta tai muuten ei kannata uskoa. Tieteeseen luotan vain, toistaiseksi.

Äänestä

milkyway enkä tarkota sitä suklaata

Äänestä

PARANORMAALIT ILMIÖT VOIVAT LISÄÄNTYÄ LOPUNAIKANA KUN DEMONIT ALKAVAT TOSISSAAN RIEHUMAAN ENNEN KUIN JUMALA LOPEETTAA KAIKEN PAHUUDEN JA DEMONIEN VAIKUTUKSEN MAAILMASSAMME.

Äänestä
  • Kenen Jumala? Afrikkalaisen ulubulu-heimonko?

    Äänestä

  • old_profile_15739 kirjoitti:

    Kenen Jumala? Afrikkalaisen ulubulu-heimonko?

    Kun palstan seriffinkin täytyy vaivautua kommentoimaan tällaisen viestiini noin niin ehkäpä kyseinen viesti onkin silkkaa totisinta totta ja jossain alitajunnassa seriffikin sen tuntee tai jos demoni vaikuttaa seriffissä niin voimakkaasti ymmärrettävä, että viesti saa veren kiehahtamaan totuuden palossa.

    Äänestä

  • KIHAHTI kirjoitti:

    Jumalia on joka uskonnossa yksi ja useissa jopa monta, niin on vaikea perustella itselleen, että millä oikeutuksella väitetty kristinuskon Jumala on oikea ja muut vääriä, lopettaen kristinuskon väitettyjen demonien temput maapallolla.

    Vain yksi ainoa oikea Jumala ja se käy ilmi meidän kristikunnan raamatustamme. Älä palvo muita jumalia sillä on vain yksi oikea. Myös demonit kuuluvat näihin epäjumaliin. Raamattu on ollut meillä tuhansia vuosia eikä sitä ole pystytty tuhoamaan saatanan yrityksistä huolimatta. Ovatko ufoimiehet kirjoittaneet meille opastukseksi kirjaa joka olisi täynnä viisaita elämänohjeita ja täyttyneitä ennustuksia ja tietoa tulevaisuudestamme ja maapallon kohtalosta?

    Äänestä

  • KIHAHTI kirjoitti:

    Kun palstan seriffinkin täytyy vaivautua kommentoimaan tällaisen viestiini noin niin ehkäpä kyseinen viesti onkin silkkaa totisinta totta ja jossain alitajunnassa seriffikin sen tuntee tai jos demoni vaikuttaa seriffissä niin voimakkaasti ymmärrettävä, että viesti saa veren kiehahtamaan totuuden palossa.

    oppeja ja uskoja kuin muissakin vanhemmissa uskonnoissa. Voisi sanoa sitä "uusio-käytöksi"; kolminaisuus, neitseellinen syntymä, joulun vietto,.. tuosta listasta tulisi todella pitkä.
    Pakanallisia oppeja ympätty vuosisatojen aikana siihen mukaan...

    Äänestä

  • old_profile_25068 kirjoitti:

    oppeja ja uskoja kuin muissakin vanhemmissa uskonnoissa. Voisi sanoa sitä "uusio-käytöksi"; kolminaisuus, neitseellinen syntymä, joulun vietto,.. tuosta listasta tulisi todella pitkä.
    Pakanallisia oppeja ympätty vuosisatojen aikana siihen mukaan...

    Raamatussa ei puhuta mitään joulusta eli joulukin on pakanallista alkuperää ei raamatun.

    Äänestä

  • old_profile_15739 kirjoitti:

    Kenen Jumala? Afrikkalaisen ulubulu-heimonko?

    kun et ole varma totuudesta, ole avoin kaikelle tiedolle.

    Äänestä

  • asiaa.. kirjoitti:

    Raamatussa ei puhuta mitään joulusta eli joulukin on pakanallista alkuperää ei raamatun.

    Mitäs jos jeesus tulee takaisin maapallolle avaruusaluksellaan 2012 kun ollaan kypsytty tarpeeksi ufo asioiden parissa.

    Äänestä

  • Luin jopa kokonaan.

    Mutta tosiaan tuo, että kirjoittaja ilmoitti 'tukevansa' (vaikkei sanonut itse tukevansa, mutta kuitenkin) nesaraa oli hiukan... Huono juttu.
    Nesara lupaa tulla, eikä tule.
    Koko nesara on muutenkin täysin järjetön.

    Sitäpaitsi, jos joku pelastaja-yhdistys on olemassa, voitte olla varmoja että ette edes tiedä siitä.

    Äänestä

  • kyllä vain kirjoitti:

    Luin jopa kokonaan.

    Mutta tosiaan tuo, että kirjoittaja ilmoitti 'tukevansa' (vaikkei sanonut itse tukevansa, mutta kuitenkin) nesaraa oli hiukan... Huono juttu.
    Nesara lupaa tulla, eikä tule.
    Koko nesara on muutenkin täysin järjetön.

    Sitäpaitsi, jos joku pelastaja-yhdistys on olemassa, voitte olla varmoja että ette edes tiedä siitä.

    Paljon lukemista ainakin. Katotaan nyt jos jonakin päivänä riittää aikaa tuohon, ja jaksamista. Oli siinä kyllä sen verran tekstiä että hiki tuli otsalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Puttaaja Puttari kirjoitti:

2012 oli ny, viimeks se oli 2014, ja jossakin välin se oli 2010 ja jopa 2013. Päättäkää ny jo mikä vuosi se on.

Kuulin myös juttuja, toiset väittivät että ufot syöksyy tänne sinä vuotena, että näyttäytyy kaikille ja tuo ufo jutut julki täydellisesti.

Toinen väitti että tulee maailmankatastrofeja hitsisti. Maanjäristyksiä ja sellasta.

Sitten joku väitti että paranormaalit ilmiöt rupeaa voimakkaaksi, kai sitten jotain levitaatiota ja telekineettisyyttä pystyy käyttään paremmin.

Eli mikä tapahtuu ja mikä ei, päättäkää jo.

Itse arvelen että ufot tulee tänne vasta 2018 aivan kaikki niinku melkeen, tai no sen verran kuiteski että kaikille tulee juttu selväksi että niitä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu