Aamulla herään lintujen viserrykseen,
Ajattelen niiden olevan onnellisia parista siemenestä,
Mutta kun katson ikkunasta lintuja,
Huomaan arempien lintujen saavan vähemmän,
Ymmärrän, että niitten maailmassa ei pärjää arkailulla,
Ymmärrän että luulemalla olevansa vahva vain pettää itseään,
Puen päälleni ja menen viemään niille lisää siemeniä,
Mennessäni pihalle kaikki muut linnut lentävät pois,
Paitsi pieni hömötiainen jää vahtimaan mitä teen,
Hymyilen sen rohkeudelle ja heitän vähän siemeniä maahan,
Hömötiainen hypähtää hieman lähemmäksi,
Jään seisomaan liikkumattomana paikalleni,
Se hypähtää aivan oksan loppuun lähelle minua,
Ojennan hitaasti käteni ja hymyilen,
Hömötiainen lennähtää hetken päästä kädelleni,
Ja hyppelee sitä pitkin olkapäälleni,
Lasken käteni ja olen vieläkin aivan liikkumattomana,
Hetken kuluttua hömötiainen alkaa visertää innoissaan,
Hämmästyn moisesta ja ihmettelen miksi se visertää,
Vähän ajan päästä ymmärrän ja kyyneleet virtaavat poskillani,
Nostan käteni lähelle hömötiaista ja se lennähtää kädelleni,
Hymyilen onnellisena ja kuiskaan hömötiaiselle,
”Sinä löysit minut” ja silitän hellästi sitä,
Ojennan käteni kohti pesää joka on koivussamme,
Hömötiainen lennähtää sen aukon eteen,
Ja alkaa visertää onnellisena, katson vähän aikaa sitä,
Ja sen touhuja ja menen sisälle,
Monien kuukausien jälkeen olen onnellinen…
Joo, mielipiteitä saa kirjottaa...positiiviset että negatiiviset mielipiteet otetaan vastaan kiitoksella...

Vastaukset 13
Vanhimmat
miten voit??
...ihan hyvin kai...en tiiä on välillä vähä sellanen ontto olo...
siitä masennut..mulla se ontto olo on kestänyt vuosia!Pärjäile!!
...mutta tuntuu ku mä eläisin tätä elämääni vaan konemaisesti päivästä päivään...aina samat rutiinit... ja sit välillä ryven itsesäälissä ja suutun ja alan vihaan itteeni, masennun ja itken ja kirjotan runoja purkautuakseni...hiphei mikä rutiini jo tullu tostaki...
tee uus rutiini.ootko muuten harkinnut kirjoittaa muuta ku runoja..tarinaa??kirjaa??vois onnistuu..siinä ois pitkä aikainen projecti, eikä heti loppus..jaksele, au revoir!
Hei oikeesti älä mee älä jätä mua yksin...!!!!
Täällä on muutenkin niin paljon ihmisiä jokka välittää ja rakastaa sua!!
-Angel- mä pyydän ja toivon älä mee, älä jätä mua tänne...!!!
tänne monta jotka on sun tukena..et sä mtn menetä..vain yx idiootti lähtee, so what..;(
tänne jää niin moni sun luo...sanoppa ketkä mua rakastaa..mä en kato tiiä!!
Minä, sininenkyynel, keiseri wanker...ja monet muut joita en ees tunne...!!!!
Yks idiootti lähtee...!?!?! sä et ole ikinä ollu mikään idiootti!!!!!!! etkä tuu oleen!!
Mun luo ei jää kukaan sen oon huomannu...
mähän olen vaan tällänen pentu joka ei ymmärrä mistään mitään...!!!
...tärkeimpänä sua rakastaa sun perhe!!!
perhe mtn mua rakasta..jos rakastai mä vihaan niitä!!!!!!
Ni niin..jäis jotkut kaipaa, mut idiootti silti oon..no lupasin keisarille yrittää!
ihan arvostelu tähän väliin :)...
se on aika jännä, ite muokkaisin varmaan
ihan eri muotoon, mut siit tulis huonompi...
kaunis ja jotenkin kiehtova
en osaa selittää se vaan on kaunis
...tarkotus oli että sen jaksaa lukea loppuun asti...kun siitä tuli noin pitkä... Sun runot on todella hienoja...en vaan kerkee aina laittaa arvosteluja...=)
oon kans seurannu sun tekemiä runoja enkä
myöskään aina ehdi laittaa arvosteluja...mut teet
tosi kauniita ja jotenkin hienoja runoja