Hei!
Olen vähän ongelmallisessa tilanteessa ja tarvitsisin ehkä vähän apua/neuvoa (sillä omat aivoni ovat jossain kaukana pilvilinnoissa). Olen seurustellut lähes vuoden ajan ihanan miehen kanssa. Hän on oikea kultakimpale. Päässäni on kuitenkin jo kauan pyörinyt ajatuksia naisen kanssa seurustelusta ja naiseen rakastumisesta (ei niinkään seksistä naisen kanssa). En saa ajatuksiltani rauhaa ja tässä yksi päivä jotakin tapahtui. Ensimmäistä kertaa elämässäni suutelin naista. Se oli ihanaa! Hän oli ihana! Haluaisin kovasti nähdä hänet uudestaan. Olen niin haltioissani, etten tunne edes huonoa omatuntoa pettämisestäni. Olen aivan kuin halolla päähän lyöty. Ongelmana on, että rakastan miesystävääni valtavasti enkä haluaisi luopua hänestä. Pelkään, että tulisin katumaan päätöstäni rankasti, jos päästäisin "elämäni miehen" menemään. Olen ihan solmussa, enkä tiedä mitä tehdä. Voisikohan olla mahdollista, että tämä on vain tällainen ohimenevä mieltymys? Mitä minun kannattaisi tehdä? Onko kukaan muu koskaan ollut samankaltaisessa tilanteessa?
Olen vähän ongelmallisessa tilanteessa ja tarvitsisin ehkä vähän apua/neuvoa (sillä omat aivoni ovat jossain kaukana pilvilinnoissa). Olen seurustellut lähes vuoden ajan ihanan miehen kanssa. Hän on oikea kultakimpale. Päässäni on kuitenkin jo kauan pyörinyt ajatuksia naisen kanssa seurustelusta ja naiseen rakastumisesta (ei niinkään seksistä naisen kanssa). En saa ajatuksiltani rauhaa ja tässä yksi päivä jotakin tapahtui. Ensimmäistä kertaa elämässäni suutelin naista. Se oli ihanaa! Hän oli ihana! Haluaisin kovasti nähdä hänet uudestaan. Olen niin haltioissani, etten tunne edes huonoa omatuntoa pettämisestäni. Olen aivan kuin halolla päähän lyöty. Ongelmana on, että rakastan miesystävääni valtavasti enkä haluaisi luopua hänestä. Pelkään, että tulisin katumaan päätöstäni rankasti, jos päästäisin "elämäni miehen" menemään. Olen ihan solmussa, enkä tiedä mitä tehdä. Voisikohan olla mahdollista, että tämä on vain tällainen ohimenevä mieltymys? Mitä minun kannattaisi tehdä? Onko kukaan muu koskaan ollut samankaltaisessa tilanteessa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
olen paljon elämää ja monia suhteita ja naisia nähnyt lesbo. Olen sitä mieltä että älä missään nimessä jätä elämäsi miestä. Suutelu naisen kanssa on ihanaa, olen samaa mieltä, mutta mitä sen jälkeen...??
Sinusta ei välttämättä ole seurustelemaan tai elämään naisen kanssa. Se ei ole helppoa. Toivon että se menisi sinun kohdalla ohi ja olisit tyytyväinen elämääsi ihanan miehen rinnalla.
Hei!Tuntui niin kovin hämmentävältä lukea tuota sinun juttuasi sillä minulla itsellä on tällä hetkellä samanlainen tilanne.Tapasin naisen,ihastuin.Kuitenkin seurustelen miehen kanssa..tai no seurustelin tähän aamuun saakka.Tein siis niin että lopetin tämän suhteen.Olen koko päivän yrittänyt pähkäillä että mitä teen..välillä kaduttaa,välillä ei.Pakko oli kuitenkin suhde laittaa katkolle koska tämä olisi ollut väärin tätä miestä kohtaan jos tunnen jotain muuta kohtaan ihastusta.
Hyvät puolet tässä on se että nyt vihdoin sain kerrottua miehelleni että olen bi.Hän otti sen suht hyvin ja sanoi vain rakastavansa minua yli kaiken,kaikesta huolimatta.Neuvona sinulle sanoisin että mieti äärettömän tarkkaan mitä teet.Koska et välttämättä saa hänen kanssaan enää uutta mahdollisuutta jos lopetat suhteen.Miksi riskeerata hyvä suhde sen kokemasi jutun vuoksi..?Koita miettiä asioita niin että olisitko sitten valmis tämän naisen kanssa seurustelemaan tai että olisitko valmis siihen että et enää näkisi miestäsi ja pääsisi hänen syleilyynsä?
Huvittavaa tässä on se että muille voin antaa neuvoja (toimivuudesta en tiedä) mutta itselleni ne eivät koskaan päde..Ehkä joku voisi neuvoa myös minua..Toivon todella että saat asiat ratkaistua parhain päin ja että saat huoliasi purkaa hyviin ystäviin.Omia ystäviäni ainakin tarvitsen kun on tällainen tilanne.Onnea sinulle!
"Olen kuin halolla päähän lyöty. Niin haltioissani etten pysty edes tuntemaan huonoa omatuntoa" xD Ei voinu ku nauraa. No kuule. Sanotaanko nyt näin että tyttöjen keskenhän on tosi mukavaa kaikenlaista hommailla, mutta jos seurustelet vakavasti, niin ei kannata ihan heti jättää sitä juttua ihan vaan "kaikenlaisen hommailun" takia. Ymmärrän että se houkutus on suuri. Mutta ajattele nyt asiaa jonkun aikaa. Ota ihan oikeasti aikaa AJATELLA ja seurata mitä TODELLA tunnet tätä sun miestä kohtaan. Punnitse sitä kunnolla ja muista että jokaisella on houkutuksia, mutta jos on rakastunut, ne houkutukset voittaa. Houkutusta vai ihan todellista tyttörakkautta, kyllä se selviää sulle, mutta sie tarvit aikaa.
Pidän sulle peukkuja, meni kummin päin tahansa ;)
tod.son
Olin itsekkin joskus samanlaisessa tilanteessa. Puolen vuoden pähkäilyn jälkeen päätin päästää miehestä irti. Jos minulla on tunteita toista kohtaan niin onhan se epäreilua pitää toista siinä rinnalla.
No ne tunteet ovat nyt vaihtuneet, osa sammunut joku uusi syttynyt. En kadu vaikka elän tällä hetkellä yksin. Mutta sen huomasin kun itseeni eron aikana tutustuin uudestaan, että seuraava seurustelukumppanini tulee olemaan nainen.
Toivon sinulle kaikkea hyvää pähkäilyjesi parissa. Toivottavasti teet ratkaisun, jota et kadu myöhemmin. Meillä on kuitenkin vain yksi elämä elettävänä.
Itse seurustelen neljättä vuotta avopuolisoni kanssa. Hän on ihminen jonka kanssa haluan loppuelämäni olla. Ennen kuin aloimme seurustella, olin ollut pelkästään tyttöjen kanssa (ja aina kun suhteessa on vaikeaa olen sitä mieltä, että jos olisin jonkun naisen kanssa ei näitä ongelmia olisi...valitettavasti olen tietysti väärässä ja tiedän sen itsekin. Onneksi en yleensä ehdi esitellä tätä asiaa ääneen ennenkuin tajuan sen mielettömyyden.) Poikaystäväni tietää, on alusta asti tiennyt, seksuaalisesta suuntautumisestani.
Välillä on vaikeita aikoja, on unia tytöistä, ihastunkin joskus...mutta tiedän, että tämä on se ihminen, jonka kanssa haluan olla. Sitä ei mikään muuta ja typerintä olisi mennä pilaamaan se jollain ohimenevällä jutulla. Biseksuaalina tuntee aina menetystä jostain, tärkeää on vain tiedostaa se tunne osaksi elämäänsä ja oppia selviytymään sen kanssa. Kaikkea ei voi saada, ei kukaan.
Suosittelisin, ettet ala satuttaa itseäsi, poikaystävääsi ja mahdollisesti vielä kolmattakin osapuolta salailulla, valehtelulla ja pettämisellä. Seksuaaliset mieliteot eivät tuo niin suurta tyydytystä että niiden takia kannattaa heittää isoja asioita menemään. Kuulostaa helpolta, mutta ei ole sitä: selvitä itsellesi, mitä oikeasti pohjimmiltasi haluat. Selvitä, onko se suhde, jossa nyt elät, niin iso asia, että sitä ei kannata heittää menemään.
Ainiin, ja suosittelen, että puhut asiasta myös poikaystäväsi kanssa. Ei nimikkeellä "petin ja aion ehkä pettää sinua vastaisuudessakin" vaan "tein ehkä virheen ja olen nyt todella hämmentynyt". Keskustelun kulkua toki värittää päätöksesi siitä, haluatko olla jatkossa hänen kanssaan vai et. Jos päätät haluta jatkaa hänen kanssaan, se on sitten ei tytöille. On parempi tehdä päätöksiä näissä asioissa, kuin jättää päättämättä ja tehdä mitä päähän pälkähtää. Sillä tavalla tulee yleensä tehneeksi elämänsä suurimmat virheet.