meidän toinen uros koirista on sellainen, että jos toiset koirat alkavat vaikka tappelemaan keskenään tai vastaan tulee lenkillä pahasti rähjäävä koira, nappaa se monesti toista koiraamme (joka on siinä vieressä). Se ei siis hyökkää kimppuun varsinaisesti, vaan kerran purasee. Se näyttää jotenkin hermostuvan tällaisesta tilanteesta.
Tänään toinen koiramme alkoi tappelemaan toisen koiran kanssa ja tämä pureva koira sitten hermostui taas ja kun vieressä oli ihminen, niin se puri sitä ihmistä sitten pohkeeseen.
Mitä pitäisi tehdä, että saisi tällaiset "hermostumiset" pois? Tällaisia tappelu tilanteita on vähän vaikea järjestää, jotta voisi koiraa suhtautumaan kunnolla. Ja rähisevien koirien ohittamista harjoitellaan koko ajan. Koira on 2-vuotias collie...
Koiramme tulee oikeastaan kaikkien koirien kanssa toimeen, eikä ärähdäkkään muille kuin silloin jos toinen hyppii selkään. Sen kimppuun on hyökännyt vapaana ollut koira kolme kertaa. Eikä tämä ole haastamassa muiden kanssa riitaa. Koirapuistossa aidan takana on joskus ollut koira, jonka kanssa se on rähissyt, mutta silloinkin toinen on rähissyt ensin...
Ihmisiä kohtaan tämä ei ole ikinä ollut agressiivinen. Ja tämäkin puraisu oli siksi, että ihminen oli siinä vieressä. Koirasta näki kyllä miten se "katui" tätä vielä pitkään tapahtuneen jälkeen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Järkevintä taitaisi olla luopua niiden kahden lenkittämisestä, koska koira todennäköisesti näykkii kaveriaan joka kerta tavan opittuaan.
Sen käytöksen lukisin ihan perinteiseksi "paimentamiseksi", vietti nousee ja se purkaa sen tuolla tavoin paimennus kohdistuu nyt vaan siihen toiseen koiraan eikä se colliesi kyllä käsitä mitä tulee tehneeksi (jalostettu ominaisuus ei näytä ihan kokonaan kuolleen colliestakaan).