Haloo

Haukutte täällä sijaisperheitä ja sossutätejä minkä ehditte, mutta miksi ne lapset teiltä on alunperin viety? Miettikää sitä, ja olkaa tyytyväisiä, että meillä on varajärjestelmä jos lapsen omat vanhemmat pettävät pahemman kerran!
12600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

olemassa lastensuojelu valtion taholta. Lasta tulee aina suojella. Joskus äidin voimavarat eivät yksinkertaisesti riitä ja loppuunpalamisella voi olla järkyttävät seuraukset.

Äänestä

taustasyy.

Näin on käynyt meillä kun bioäiti viikon ryyppäämättä niin ei voi tajuta että miksi lapset vietiin jo yhdeksän vuotta sitten tai hänkin käyttää sanaa ryöstettiin.

Siihen olemme nyt me sijaisperhe syyllisiä.
Lapsella paremmat muistikuvat menneiltä vuosilta ja nyt pelkää joutuvansa takaisin biokotiin.

Tämän äitinsä menneellä viikolla lapselle luvannut että "teen kaikkeni jotta pääset takaisin kotiin". Ovathan sinut minulta ryöstäneet niin kauheita ovat ne sossuämmät ja raha ahneet sijarit. Lapsi hätääntyi täysin ja nyt lapsi ei uskalla edes nukkua yksin.

Äänestä

Onko pää kovasti pipi?

Äänestä
  • joiden lapset väkisin huostaanotetaan on ennemmin hourulasta kotoisin kuin ketjun aloittja, sori vaan

    Äänestä

lapsia ei viedä omilta vanhemmilta mielivaltaisesti. Usein huostaanotto tapahtuu aivan liian myöhään. Perhettä on tuettu ja tuettu vuodesta toiseen, annettu mahdollisuuksia ja tehty tukitoimia. Olen nähnyt paljon työssäni tapauksia, joissa huostaanotto olisi pitänyt tapahtua jo kauan sitten. Huostaanotto tehdään kuin edes perushoitoa (ruoka, puhtaus, riittävä uni) ei kotona pystytä turvaamaan. Psyykkinen turvallisuus ja jopa fyysinen turvallisuus on ollut jo kauan uhattuna tai nollassa. Lapsi otetaan huostaan kun vanhemmilla ei riitä voimia syystä tai toisesta huolehtia lapsesta. Juopotkin rakastavat lapsiaan, siitä ei ole epäilystäkään, mutta prioriteetiti ovat toisenlaiset. Samoin sairauden takia kyky huolehtia lapsista voi alentua.En ole sossutäti enkä sijaisperheen vanhempi.

Äänestä
  • Ainakin Espoossa. Seuraavassa ote HS-Keskustelusta

    Mielenterveysseura aloittaa itsemurhien ehkäisykampanjan

    Minä jouduin työttömäksi 1993 työnantajan tehdessä konkurssin. Pääsin opiskelemaan ja tietenkin opintolainalla. Olin yh. Lapsillani oli harastuksia jo silloin, ja halusin heidän jatkavan harrastuksiaan, että oppivat jo pienestä pitäen olemaan aktiivisia muussakin kuin jengiytymisessä.

    Naapurini, eronnut työtön sai lapsilleen harkinnanvaraista harrastusrahaa sosiaalitoimesta. Lasten isä myös osallistui lastensa harrastuskuluihin ja oli lastensa elämässä hyvinkin aktiivisesti mukana, mm. kuljettamalla lapsiaan harrastuksiin ja viemällä lapsiaan kerran vuodessa ulkomaille.

    Niinpä minäkin toivorikkaana marssin sosiaalitoimistoon ja kysyin harkinnanvaraista harrastusrahaa lapsilleni. Minulle sanottiin, että sellaista ei ole mahdollista saada muuten kuin tarhasta tai koulusta tulee ilmoitus, että lapsella on ongelmia.

    Perustelin, että haluan ehkäistä ongelmien syntymisen jo varhaisessa vaiheessa.

    Perusteluni ei kuitenkaan tuonut tulosta.

    -------------------------

    Sosiaalitoimen tehtävänä on tukea, ei tuhota. Kokemukseni ja tiedän monien muiden kokemuksesta, että kuitenkin sosiaalitoimi on tuhonnut ja totaalisesti.

    Minun asiakkuuteni sosiaalitoimeen tuli turvattua sillä, että lapseni otettiin minulta pois. Ennen en juuri sosiaalitoimen osakkaana ollut.

    Tällä hetkellä minua on tuettu, mikä on varmaan hyvän sosiaalityöntekijän ansiota.

    Äänestä

  • tavalla,
    jos et ole asianomainen;
    lapsiperhe, sosiaaliviranomainen?

    Ja eivätkö sosiaaliviranomaisten lastensuojelun
    avohuollon tukitoimet lapsiperheelle
    (olekaan) juuri ole
    jokapäiväisen arjen tukemista
    ja siitä selviytymistä?

    Ja eikö vanhemman sairastuessa juuri sosiaalitoimen antama apu ja tuki perheelle
    olekaan jokapäiväiseen arkeen liittyvää?

    Onko apua ja tukea tarvitsevissa
    lapsiperheissä VÄÄRÄNLAISEN
    avun ja tuen tarve
    vai onko vika
    lastensuojeluviranomaisten lakimääräisessä
    avohuollossa ja sen määrittelyssä?

    Äänestä

  • on tuettu ja millä kirjoitti:

    tavalla,

    toimissa ollut pitkään aikaan enää mitään merkitystä.

    Ja kyllä noita asioita täällä on niin paljon pohdittu, että on aika sinunkin herätä tajuamaan, että tukea ei anneta, ei satojen hakijoiden kohdalla yhtään minkäänlaista, ei raha-apua lasten harrastuksiin, ei kuntoutukseen, ei kodinhoitoon ei edes yh-äidin sairastuessa.

    Se on jännä, miten tuo irvistelykin vaihtelee, välillä käy joku sijari irvimässä niin kuin jokin aika sitten kun kerroin omasta äkillisestä sairaudestani ja pyysin apua vauvan hoitoon, koska silloin tukiverkko oli ympärillä olematon. Ei kuulema mitään järkeä SELLAISEEN tapaukseen edes pyytää apua, koska en edes ollut sosiaalin asiakas. Tuo tilanne kyllä minun mielestäni olisi ollut käytännön apua parhaimmillaan ansaitseva.

    Voitko valaista minua ymmärtämätöntä, mikä on VÄÄRÄNLAINEN tuen tarve?

    Kyllä vika on nimenomaan siinä, että lastensuojeluun syydetyt rahat käytetään lastensuojeluJÄRJESTELMÄN ylläpitämiseen, ei perheiden tukemiseen, eikä lasten auttamiseen, ei edes sairaiden.

    Äänestä

  • Ei millään lailla ole sosia... kirjoitti:

    Finlexin sivuilta.

    Sosiaalihuoltolaki 17.9.1982/710

    Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
    1 LUKU
    Lain soveltamisala
    1 §

    Sosiaalihuollolla tarkoitetaan tässä laissa
    sosiaalipalveluja,
    toimeentulotukea,
    sosiaaliavustuksia,
    sosiaalista luottoa ja niihin liittyviä toimintoja,
    joiden tarkoituksena on
    edistää ja ylläpitää
    yksityisen henkilön,
    perheen sekä
    yhteisön sosiaalista
    turvallisuutta ja toimintakykyä.
    ...
    jatkuu
    ...

    Sosiaalityöllä
    tarkoitetaan sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön suorittamaa ohjausta, neuvontaa ja sosiaalisten ongelmien selvittämistä sekä muita tukitoimia, jotka ylläpitävät ja edistävät yksilöiden ja perheen turvallisuutta ja suoriutumista sekä yhteisöjen toimivuutta.
    19 §

    Kasvatus- ja perheneuvonnalla
    tarkoitetaan asiantuntija-avun antamista kasvatus- ja perheasioissa sekä lapsen myönteistä kehitystä edistävää sosiaalista, psykologista ja lääketieteellistä tutkimusta ja hoitoa.
    20 §

    Kotipalveluilla
    tarkoitetaan asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon, lasten hoitoon ja kasvatukseen sekä muuhun tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista.
    21 §

    Kotipalveluja annetaan
    alentuneen toimintakyvyn, perhetilanteen, rasittuneisuuden, sairauden, synnytyksen, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn perusteella niille, jotka tarvitsevat apua suoriutuakseen 20 §:ssä tarkoitetuista tehtävistä ja toiminnoista.
    22 §

    Asumispalveluilla tarkoitetaan palvelu- ja tukiasumisen järjestämistä.
    23 §

    Asumispalveluja annetaan henkilölle, joka erityisestä syystä tarvitsee apua tai tukea asunnon tai asumisensa järjestämisessä.

    ....
    jne

    Tämä on siis sosiaalihuoltolaki tekstiä
    ei lastensuojelulaki.

    Äänestä

  • tarkemmin löytyy kirjoitti:

    LsL:kin. Mutta mitä merkitystä niillä on,
    koska MITÄÄN tukea esim. meridän tapauk-
    sessamme ei ole annettu. Silti sanottiin,
    että meillä olisi OIKEUS tukeen, mutta
    se ei paljon lämmittänyt.

    Äänestä

  • on tuettu ja millä kirjoitti:

    tavalla,
    jos et ole asianomainen;
    lapsiperhe, sosiaaliviranomainen?

    Ja eivätkö sosiaaliviranomaisten lastensuojelun
    avohuollon tukitoimet lapsiperheelle
    (olekaan) juuri ole
    jokapäiväisen arjen tukemista
    ja siitä selviytymistä?

    Ja eikö vanhemman sairastuessa juuri sosiaalitoimen antama apu ja tuki perheelle
    olekaan jokapäiväiseen arkeen liittyvää?

    Onko apua ja tukea tarvitsevissa
    lapsiperheissä VÄÄRÄNLAISEN
    avun ja tuen tarve
    vai onko vika
    lastensuojeluviranomaisten lakimääräisessä
    avohuollossa ja sen määrittelyssä?

    tänä päivänä.

    Äänestä

  • niin sosiaalihuolto- kuin kirjoitti:

    LsL:kin. Mutta mitä merkitystä niillä on,
    koska MITÄÄN tukea esim. meridän tapauk-
    sessamme ei ole annettu. Silti sanottiin,
    että meillä olisi OIKEUS tukeen, mutta
    se ei paljon lämmittänyt.

    ja joka paikassa...
    Lakimies tarvitaan nykyään jo aivan kuntalaisten
    perusasioidenkin hoitoon,
    kun kunnan lakimääräisistä palveluista on kysymys.

    Vanhusten huoltohan puhuttaa jo todella suuresti
    julkisuudessa, vammaisten asiat ovat myös
    samalla "hoitotasolla" kuin vanhustenkin.
    Lapsia on "potkittu" päähän jo pidemmän aikaan;
    suuret päivähoitoryhmät, suuret luokkakoot ja kaikenlaisen, esim. kotipalveluiden,
    avun ja tuen tarpeen kieltäminen lapsiperheiltä.
    Nykyään eri viranomaisilla kunnissa on tullut enemmän kuin tavaksi koetella,
    missä eri lakien rajat tulevat vastaan.
    Eli jos asiakkaat vaativat lakimääräisiä palveluita, pyöritellään päätä
    ja todetaan, ettei ole tarjota mitään.
    Rikollista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

idiootit??? kirjoitti:

Haukutte täällä sijaisperheitä ja sossutätejä minkä ehditte, mutta miksi ne lapset teiltä on alunperin viety? Miettikää sitä, ja olkaa tyytyväisiä, että meillä on varajärjestelmä jos lapsen omat vanhemmat pettävät pahemman kerran!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu