Bosniassa pyramidi ?...

Solarman

Bosnia-Hertsegovinassa on aloitettu arkeologiset kaivaukset vuorella, jossa on kautta aikain huhuttu olevan muinainen pyramidi. Noin 650 metriä korkea Visocica sijaitsee Visokon laaksossa noin 30 kilometriä luoteeseen Bosnia-Hertsegovinan pääkaupungista Sarajevosta.

Visocica on suorakylkinen vuori, jonka rinteet ovat 45 asteen kulmassa. Huippu on tasainen. Lähistöllä on satelliittikuvien perusteella kaksi muutakin vastaavaa kumparetta, joskin ne ovat Viscocaa pienempiä.

Alustavien tutkimusten perusteella arvellaan, että niitä saattaa yhdistää tunneliverkosto. Jo löydetty tunneliosa ei geologien mukaan ole missään tapauksessa luonnon muovaama. Tutkijaryhmä kävi kaivausten alkajaisiksi noin 260 metrin päässä tunnelin suulta, mutta törmäsi siellä sortumaan.

Euroopasta ei vanhastaan tunneta yhtään pyramidia eikä kulttuureja, jotka olisivat yrittäneet rakentaa sellaisia. Jos Visocica osoittautuu pyramidiksi, tutkijoilla on vielä ratkaistavanaan arvoitus sen rakentajista ja rakentamisajasta.

Alueella on runsaiden arkeologisten löytöjen perusteella asuttu pysyvästi jo 7 000 vuotta sitten. Keskiajalla kuninkaat pystyttivät alueelle linnakeen, joka hallitsi Visocican huippua kaksi vuosisataa. Alle jäivät niin roomalaisen vartiotornin kuin sitä edeltäneen illyrialaisen asutuksen rauniot.

Tutkijat arvelevat, että pyramidin olemassaolo ratkeaa kolmessa viikossa, joskin kaivausten lasketaan kestävän puoli vuotta. Kaivausten etenemistä voi seurata niiden

Lähde: yle.fi/uutiset/kulttuuri

http://www.piramidasunca.ba/indexeng.htm

Meneekö historian kirjoitus uusiksi monilta kohdin...

44

8156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuosta voi alkaa lueskella, kummallista asioissa on että nämä rakennelmat ovat ympäri maapallon "ilmestyneet" kutakuinkin samoihin aikoihin...

      http://www.crystalinks.com/pyramids.html

      Ettei vaan olisi ollut yhteinen "yliarkkitehti" asialla...mielenkiintoisia luku elämyksiä pyhiksi.

      • JK30

        Mun mielestä aika selvä aisia, että vieraan sivisaatioiden "astronautit" ovat olleet asialla joko:

        1. Rakentamassa ne
        2. Kertomalla miten ne pitää rakentaa

        Muuten olisi täysin mahdotonta, että miten eri puolilla maailmaa asuneet tyypit olis rakantaneet samanlaisia systeemejä toisistaan tietämättä.

        Mutta toi uusi Euroopan löydös on - jos on totta - erittäin merkittävä. Siltä saattaa jopa löytyä koko ihmiskunnan salaisuus ja tieto siitä, mistä olemme tulleet ja minne olemme menossa.

        Vieläkun löytäisimme yhden niistä maanalaisista labotratorioista, joissa meidät "luotiin". Tai itse asiassa on jo löydetty mm. Meksikosta sellaisia maanalaisia käytäviä, jotka on tehnty "pikkumiehille", mutta tietenkin ne laboratoriovehkeet on roudattu jo silloin aikojen alussa pois;/

      • Qadesha
        JK30 kirjoitti:

        Olen kokenut muutamia näkyjä joiden uskon liittyvän ed. elämiini. Eräässä näistä näyistä kuljen maanalaisessa tunnelissa (seinät kaiketi tummanharmaat ja peilintasaiset vähän kuin nykyajan hautakivien pinta on), ja minulla on mielikuva että olin elänyt siellä syntymästäni asti, siihen päivään että teininä minut tuotiin ulkomaailmaan.

        Olikohan silloinen kehoni geneettisen suunnittelun tulos...? :P

      • JK30
        Qadesha kirjoitti:

        Olit.
        Koska on pakko olla ollut joku suunnittelija, koska kuulin eräältä lääkäriltä, että jos miehen siitiön molemmilla reunoilla ei olisi pienenpieniä haituvia 2kpl ei meitä ihmisiä olisi olemassa, koska siittiö kuolisi tärmätessään esim. "seinään" tai toiseen siittiöön.

        Jostakin luin, et joku humis oli kertonu jollekin naiselle, että tosiaan silloin kun maapallolla oli vielä huonot elinolosuhteet ja mietä haluttiin suojella bakteereilta ja muilta vaaroilta eli pidetiin siellä maanalla, kunnes päästetiin pinnalle ja sanottiin:

        "lisääntykää ja täyttäkää maa"

        Eli kahdesta haituvasta koko ihmiskunnan olemassaolo kiinni niin tuntuu, että pakko on jonkun eikä välttämättä minkään "jumalan" ollu meiät suunnitella.

        j

      • tim oko
        JK30 kirjoitti:

        Mun mielestä aika selvä aisia, että vieraan sivisaatioiden "astronautit" ovat olleet asialla joko:

        1. Rakentamassa ne
        2. Kertomalla miten ne pitää rakentaa

        Muuten olisi täysin mahdotonta, että miten eri puolilla maailmaa asuneet tyypit olis rakantaneet samanlaisia systeemejä toisistaan tietämättä.

        Mutta toi uusi Euroopan löydös on - jos on totta - erittäin merkittävä. Siltä saattaa jopa löytyä koko ihmiskunnan salaisuus ja tieto siitä, mistä olemme tulleet ja minne olemme menossa.

        Vieläkun löytäisimme yhden niistä maanalaisista labotratorioista, joissa meidät "luotiin". Tai itse asiassa on jo löydetty mm. Meksikosta sellaisia maanalaisia käytäviä, jotka on tehnty "pikkumiehille", mutta tietenkin ne laboratoriovehkeet on roudattu jo silloin aikojen alussa pois;/

        Miksi helvetissä ufomiehet tai jotkut muut ihmistä viisaammat olisivat tulleet neuvomaan kuinka rakentaa kivikasoja? Luusisi, että korkeammalla sivilisaatiolla olsi ollut parempaakin kerrottavaa ihmiskunnalle, kuin että: "kasatkaapa onnettomat korkeita täysin käyttökelvottomia kivikasoja."

    • Qadesha

      >Euroopasta ei vanhastaan tunneta yhtään pyramidia eikä kulttuureja, jotka olisivat yrittäneet rakentaa sellaisia.

      Muistelisin nähneeni ohjelman jossa sanottiin että Kanarian saarilla oli jonkinlaisia alkeellisia pyramideja siinä vaiheessa kun valkoiset asettuivat sinnekin asumaan. Toivottavasti muistan oikein?

      Enivei, profiilisi mukaan olet kiinnostunut samoista asioista kuin itsekin olen, joten jos yhtään kiinnostaa niin tervetuloa tälle foorumilleni jonne olisi kiva saada "alan" väkeä!

      http://www.freeforum101.com/forum/kuutamo.html

      • Canarialainen

        Ennen kuin espanjalaiset löysivät canarian saaret, siellä asui ennestään oma kansa nimeltä Guanchet.
        Sieltä on löydetty satoja muumioita, mutta ei pyramidia.
        Täältä löydyy tietoa enkuks:
        http://en.wikipedia.org/wiki/Guanches

        En itse jaksanut lukea sitä nyt läpi, mutta itse kun olen saarella syntynyt, niin sieltä tosiaan löytyy vuoristoon hakattuja 'luolia',
        eli ei se alku-kansa nyt niin typerä ollut kuten kirjotuksesta kerkesin lukea.

        Täältä canarialainen museo josta löytyy kuvia jne:
        http://www.elmuseocanario.com/siteing/plantillaset.html

        Canarialainen kulttuuri on muutenki aika salattu vielä tänäkin päivänä.
        Esim ei tiedetä vieläkään mistä nämä Guanchet ovat tulleet.
        Muutenki niillä saarilla on vielä paljon salaisuuksia mistä eivät ulkopuoliset tiedä vielä mitään.

      • Qadesha
        Canarialainen kirjoitti:

        Hm, olisikohan ne olleet sitten jossain Azoreilla... Muistan vain nähneeni tai kuulleeni jotain jostain tosi pienistä ja erosoituneista pyramidimaisista muodostelmista...

        Toivottavasti tulee joskus eteen että saan panna tänne infoa että miten se oli!

        Kummiskin Thor Heyerdahl oli tutkinut jonkinmoisia kumpuja Malediiveilla (asiasta on kirjakin), joten kyllä kumpua ja pyramidia piisaa vähän siellä sun täällä.

      • olla

        Pyramidimuoto taitaa olla rakenteellisesti vakaa, säännöllisyydessään silmää miellyttävä ja helpohko tehdä. Sama homma vaan on keksitty eri puolilla rakasta palloamme. Ei kai siinä sen kummempaa. Ja miksi kutussa UFO:t olisivat rakentaneet neliskanttisia kivikasoja? Tietysti, jos niihin liittyy salattuje, mystisiä ominaisuuksia, niin sitten... Mistä nistä uhvoista tietää ?

    • ei mitään

      Tuotakaan tietoa ei sitten ole uutisissa kerrottu missään?

      • Sirus Sairus

      • Kerrottiin

        Asiasta infosi jo lauantain Hesarikin.

    • Noo-ne

      Kattokaapa sitä karttaa vasemmassa alareunassa, kuinka nää kaikki pyramidit on kuin samoilla linjoilla.. Hmm, löytysköhän tuolta Venäjän koilliskulmilta vielä kaksi lisää.. (tai oikeestaan toinen taitas silloin sijoittua Siperian mereen..)

      Itse asiassa näitä pyramidejahan tosiaan on ympäri maapalloa

      http://www.geocities.com/area51/orion/3781/pyramids.html

      Mielenkiitoinen tämä Bosnian löydös totta tosiaan.

      • Noo-ne

      • Lobobotti
        Noo-ne kirjoitti:

        Eh, tarkoitin siis karttaa tällä sivulla, mihin aloittaja jo linkin laittoi

        http://www.piramidasunca.ba/indexeng.htm

        Onko nuo oudot viivat teitä. Tien aattelin osan nuista olevan. Mitä mieltä te.

      • Noo-ne
        Lobobotti kirjoitti:

        Onko nuo oudot viivat teitä. Tien aattelin osan nuista olevan. Mitä mieltä te.

        Mitkä oudot viivat? Hmm, siis voihan noiden vuorien päällä teitä nykypäivänä mennä, mutt mikäkäli meinaat pyramidien aikaisia teitä, niin samalla lailla ne ovat maakerrosten alle nyt hautautuneina kuin itse pyramiditkin.

    • Simo

      Hieman tarkennusta sijaintiin: Visocica sijaitsee n.21,5km Sarajevosta luoteeseen Visokon laaksossa.

    • JK30

      Tuli muuten mieleen, että jos toi pyramidijuttu osoittautuu todeksi, kohteesta tulee kaikkien aikojen vierailluin matkaakohde Euroopassa koskaan.

      Ja sielläpäin maa on tuskin kauheen kallista, joten ajattelin lähteä tekemään muutamia maakauppoja. Siihen voi sitten perustaa vaikka nakkikioskin, pyramidi T -paita myymälän tai mitä vaan - samahan se - koska miljoonia ihmisiä vuodessa kävelee ohi ja kauppa käy.

      Pitääpä kattoa tosta e-bookersilta, että miten sinne pääsee nopeiten:)

      J

      • JK30

        Itse asiassa suunnittelevat jo avaavansa joitakin tunneleita turismille vuonna 2007.

        Suunnittelevat myös pysäköintiratkaisuja, portaita turisteille, museota jne.

        Tuskin suunnittelisivat näin pitkälle, jos eivät olisi läytäneet vahvaa näyttöä siitä, että pyramidi siellä on.

        J

    • onko tottakaan

      Visokon laakson suurimman vuoren maatutkauksissa on löydetty 300m halkaisijaltaan oleva metallia oleva symmetrinen lieriö. Tutkijat ovat ihmeissään miten näin suuri metalliosa on joutunut 46 metrin syvyyteen kallion sisään.

      Lisää tietoa täältä.

      http://www.piramidasunca.ba/indexeng.htm

      • .log

        Löytävätkö muut tuon tiedon? Minä en ainakaan.
        Aprillipäivä meni jo.

      • JK30

        En itekkään löytänyt tietoa uudesta löydöksestä ja muutenkin lendistötiedotteet eivät aukea pdf:nä eikä wordina?

        Missä uusi tieto on?

      • jugoslavian

        armeijan jälkeensä jättämä polttoainesäiliö joka on louhittu vuoren sisään. Ehkä Jugoslavian armeijan edustajat voisivat vihdoinkin tunnustaa alueen massiiviset maansiirtotyöt ja kaivaukset joita tehtiin 70-luvun alkupuolella. Vuorien sisään kaivettiin noin 80 km tunneleita ja suuria "halleja" joissa säilytettiin sotilaskalustoa, ammuksia ja polttoaineita kuten edellä jo mainitsinkin.

        Eipä taida tässäkään olla kyseessä mikään ufojuttu.

      • Oowatti
        jugoslavian kirjoitti:

        pyramidin muotoon tehdyt kolme maanalaista säiliötä ? Uskoo ken haluaa ! Miksi ne piti ulkomuodoltaan tehdä pyramideiksi ? Järkeä käteen hoi !

      • Ah ja voi!

      • epä tietoinen
        Ah ja voi! kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000015727928

        Siellä maan alla on sylinterin muotoinen säiliö ja maan päällä ne pyramidit, jos on.

        Pientä tarkkaavaisuutta, kiitos!

        Onko niitä kolme maanalaista säiliötä ? Missä tekstin yhteydessä mainitaan niistä metallisista kohteista ? Itse en löytänyt moista kohtaa tekstistä, ehkä puutteellinen kielitaito. Tarkenna mistä löytyy ? Hieman tuntuu ihmeellisestä että kyseiset argeoloogit eivät muka olisi tietoisia sekä paikalliset asukaat ympäristöstä moisesta asiasta, mitä olet esittänyt.

      • Höh?
        epä tietoinen kirjoitti:

        Mistä tuollaista sait päähäsi? Luepa koko ketjun kommentit ja mieti itse.

        Pyramidit ja säiliö ovat ilmeisesti täysin eri asioita.

    • Tukikohta

      Luulisi, että ent.Jugoslavian valtio tietäisi
      tälläisestä paikasta, ehkä siellä olikin joku tukikohta jota ei länsimaat löytäneet.

      • .log

        Höpötykset pois ja copy/paste tietoa tänne sivulle!

      • hullun puheet
        .log kirjoitti:

        Höpötykset pois ja copy/paste tietoa tänne sivulle!

        joo, joku yrittää täällä nyt levittää urbaania legendaa, kun kukaan ei löydä näitä "tietoja" noilta sivuilta.

        että todistakaa väitteenne jos pystytte! eli copy/paste ja suora linkki tietoon, ei taas tuolle aloitussivulle. Samoin sinä joka väitit niitä joksikin armeijan jutuiksiko se oli, he hee.. taidat olla sama tyyppi joka keksi koko jutun.

    • epis
    • kiinnostunut asiasta

      Tässä olisi joku linkki. En ole vielä itse oikein tutustunut huonon kielitaidon vuoksi,mutta jos joku löytää uutta tietoa,nii kirjoitelkaahan vaikka. http://www.katajala.net/blog/jussi/

    • taas sama heppu ku äsken

      http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://www.bosnianpyramid.com/index_files/image4901.jpg&imgrefurl=http://www.bosnianpyramid.com/index_files/Images.html&h=317&w=422&sz=36&tbnid=7H9pJHL889IHdM:&tbnh=91&tbnw=122&hl=fi&start=20&prev=/images?q=Visocica&svnum=10&hl=fi&lr=lang_fi&sa=N

    • shsösöohsöm

      Elikkä pelkään pahoin,että jos ja kun ne tutkijat saavat oikean tiedon tuosta vuoresta,niin se salataan tietystikkiin. Ainakin siinä tapauksessa jos sieltä löytyy jotain mullistavaa ja hätkähdyttävää.

      • epis

        Prisma Studiossa näytettiin ja kerrottiin tästä pyramidi löydöksestä. Geologit ja argeologit ovat vakuuttuneita, ettei kyseessä ole pelkästään luonnonmuodostelma. Joten melkoisella varmuudella se on siis ihmiskätten tuotoksia, hyvin kaukaiselta ajalta.

      • JK30
        epis kirjoitti:

        Oliskin aika vaikea selittää mitenkään, että miten luonto olisi voinut muokata tollasi symmetrisiä muotoja ja kulmioita.

        Katoin jostakin niiden raportti -sivuilta 50 -luvulla otetttua valokuvaa, joka esittää kylää ja sitä isompaa kukkulaa.

        Niin tulee vaan mieleen ajatus, kun siinä kuvassa se näyttää täysin pyramidilta, että onko ne siellä asuneet ihmiset vähän yksinkertisia vai miksi ihmeessä kestää vuosisatoja tajuta näin yksinkertainen juttu.

        - J

      • alan opiskelija

        Tulin juuri,kotiin kys.paikalta,kaivauksia oli,aivan vapaasti sai kulkea paikalla,ei mitään yleisö ryntäystä,pari kiveäkin otin mukaan,ps.englannin kielellä ei pärjää,aika outoja olivat kyllä jos luonto ois muokannu vaikka vähän pettynyt olinkin näkemääni,eipä ihme et itekin lähistöllä elelevät epäilee koko löydöstä,siellä oli kaksi tunnelia kaivettu joihin oli ehdoton pääsy kielletty,syyksi ilmoittivat sortumavaaran,joitain laatikoita kuljettivat pois kaivauksilta,näytteitä?kohde tasaisen multakerroksen peittämää,pikkukiveä kaikkialla,luoja mitä porukkaa kaivauksia teki,koulutuksesta ei kyllä tietoakaan,mahtaisko olla feikki kok juttu

    • JS20

      Onko mitään uutta tietoa Bosnian pyramidiin liittyen?

      • pht

      • JS20
        pht kirjoitti:

        ...paikanpaalta: http://bosnia.nopee.net/

        Loistavaa, että meilla on paikanpäällä Suomalainen ja joka kaaiken lisäksi RAPORTOI päivittäin mitä siellä kaivauksilla tapahtuu. Äkkiseltään kun tutustuin hänen kirjoituksiin niin olisi täysin järjen vastaista jos siellä ei ole aikamme suurinta pyramidia:

        "Aurinkopyramidin pohjoispuolelta on metrin syvyydestä kaivettu esiin laakeita epäilemättä ihmisen rakentamia kivilaattoja, jotka ovat siis pyramidin ulkokuorta. Lisäksi tarkat mittaukset ovat osoittaneet, että kolme pyramidikohdetta: aurinkopyramidi, kuupyramidi ja lohikäärmepyramidi ovat 365 metrin päässä toisistaan ja muodostavat tarkasti 60 asteen kulman toisiinsa eli täydellisen tasasivuisen kolmion. Mittaustarkkuus ja rakennelmien koko tuntuu ylittävän jopa muinaisen egyptiläisten tekniikan. Myös satelliitti ja lämpökameramittaukset ovat jo viimevuoden puolella esittäneet todistusaineistoa pyramidien olemassaolon puolesta."

        "Luolaston jälkeen suuntasimme taas eiliselle kaivaukselle, joka oli hiukan edennyt. Kaivaus sisälsi rinteeseen avattuja alueita, joiden alta paljastuu 90 asteen kulmaisia tuhansien kilojen painoisia laakeita päällekkäisiä kiviä. Viikon päästä ehkä jo näemme paremmin kokonaisuuden, mutta jo nyt voi sanoa, että muodostelma ei ole yhtenäistä kalliota ainakaan päältä."

        Lisäksi juuri tästä kohasta jossakin Bosnian TV:ssä on nettikamera, jota voi seurata.

        Missä?

        JS

      • Jopa
        JS20 kirjoitti:

        Tuola on jotain tekstiä jas kuvia paikalta.
        http://bosnianews.blogger.ba/

      • Jopa kirjoitti:

        Tuola on jotain tekstiä jas kuvia paikalta.
        http://bosnianews.blogger.ba/

        kuin tuhat sanaa. Ei ole epäilystäkään etteikö sieltä maan pintakerroksen alta paljastu ihmisten tekemiä rakennelmia.

        Tässä sitten päästäänkin siihen suurempaan kysymykseen, ketkä ja milloin tämä kivirakenteet ovat sinne tehty ?

        Mielenkiintoista todellakin, ihmisten tieto varhaisista sivistyksitä on viellä todella heikkoa. Varsinkin niistä joissa ei ole mitään kirjoitettu pysyvästi talteen joko kiveen, saveen tms. jälkipolville luettaviksi...
        Tässäkin tapauksesa ei pidä vähätellä sitä tietoa, mitä vanhempi väestö perimätietona asiasta on kertonut. Kyllä niissä monesti on perää, jollei kaikki niin osa asiasta kumminkin...

      • JS20
        Solarman kirjoitti:

        Onko tässä casessa jotakin infoa mitä vanhempi väestö on perimätietona kertonu?

        - J

      • tim oko

        Juuri saamani tiedon mukaan Saanatunturi on itseasiassa pyramidien ensimmäisiä prototyyppejä. Saanatunturi ei muistuta perinteistä pyramidia, koska se on niin varhaiselta ajalta, jolloin pyramidien muoto ei ollut vielä vakiintunut. Kolmiomainen muoto vakiintui vasta kymmeniätuhansia vuosia Saanatunturin valmistumisen jälkeen. Muutenkin Saanapyramidin rakennustekniikka poikkesi myöhemmin rakennettujen pyramidien rakennustekniikasta. Myöhäisemmät pyramidit rakennettiin useista eri kivistä, kun taas Saanapyramidi on rakennettu aikoinaan vain yhdestä tosi suuresta kivestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      149
      6459
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      32
      2312
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2089
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1333
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      82
      1263
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1067
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1047
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      25
      987
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      951
    10. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      10
      838
    Aihe