Viidakkokoulu

Tarzan roikkui lampussa ja muut oppilaat heittelivät paperipalloja, lennokkeja ja muuta silppua. Uusi opettaja astui luokkaan.
” Hiljaa kaikki!” huusi opettaja. Kukaan ei ollut huomaavinaankaan. Osa oppilaista heitteli opettajaa paperipalloilla.
” Paperipallot ja muut silput roskiin!” sanoi opettaja päättäväisesti. Hän oli päättänyt tehdä jotain, mihin yksikään opettaja ei ollut aikaisemmin onnistunut: saada tämä luokka järjestykseen.
” Tarzan, tule heti pois sieltä! Lampuissa ei saa roikkua!” kiljui opettaja. Melu oli yltynyt niin kovaksi, että opettajalle oli vaikeuksia saada ääntään kuulumaan ja hän oli kaikissa kouluissa, joissa oli opettanut, tunnettu suuresta äänestään.
” Entä jos ei huvita tulla alas?” kysyi Tarzan ivallisesti.
” Silloin saat jälki-istuntoa!” vastasi opettaja ylpeänä siitä, että oli saanut Tarzanin kuuntelemaan. Tarzan päästi irti lampusta ja hyppäsi pulpetille sillä seurauksella, että pulpetti hajosi. Lamppukin tippui alas, kun yksi oppilaista oli potkaissut pallon päin sitä. Sähköt katkesivat. Opettaja oli kauhuissaan.
” Minun täytyy levätä hetki”, sanoi opettaja heikolla äänellä ja istui pöytänsä taakse. Penkillä opettajaa odotti pieni yllätys. Erään oppilaan lemmikkiapina oli kakkinut sille. Opettaja nousi äkkiä ylös ja ryntäsi kiljuen ulos luokasta. Oppilaat nauroivat makeasti ja heittelivät opettajaa paperipalloilla ja kaikella mikä käteen osui.
” En kestä tätä luokkaa!” huusi opettaja rynnätessään ulos.
” Kesti kauemmin, kuin edelliset” totesi Tarzan tyynesti.
1158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tarksanilla on selvästi otetta. Työmaakuppilassa oli juttua valaisuongelmista, mutta siellä tarjottiin vaan vanhaa mallia ja se kuulosti ihan hölmöläisten hommalta. Kyllä tollaset Tarksanit pärjää aina ilman opettajiakin. Meinaakohan se korjata sen pulpetin vai tekeeköhän se siitä mäkiauton...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tyttö vaan kirjoitti:

Tarzan roikkui lampussa ja muut oppilaat heittelivät paperipalloja, lennokkeja ja muuta silppua. Uusi opettaja astui luokkaan.
” Hiljaa kaikki!” huusi opettaja. Kukaan ei ollut huomaavinaankaan. Osa oppilaista heitteli opettajaa paperipalloilla.
” Paperipallot ja muut silput roskiin!” sanoi opettaja päättäväisesti. Hän oli päättänyt tehdä jotain, mihin yksikään opettaja ei ollut aikaisemmin onnistunut: saada tämä luokka järjestykseen.
” Tarzan, tule heti pois sieltä! Lampuissa ei saa roikkua!” kiljui opettaja. Melu oli yltynyt niin kovaksi, että opettajalle oli vaikeuksia saada ääntään kuulumaan ja hän oli kaikissa kouluissa, joissa oli opettanut, tunnettu suuresta äänestään.
” Entä jos ei huvita tulla alas?” kysyi Tarzan ivallisesti.
” Silloin saat jälki-istuntoa!” vastasi opettaja ylpeänä siitä, että oli saanut Tarzanin kuuntelemaan. Tarzan päästi irti lampusta ja hyppäsi pulpetille sillä seurauksella, että pulpetti hajosi. Lamppukin tippui alas, kun yksi oppilaista oli potkaissut pallon päin sitä. Sähköt katkesivat. Opettaja oli kauhuissaan.
” Minun täytyy levätä hetki”, sanoi opettaja heikolla äänellä ja istui pöytänsä taakse. Penkillä opettajaa odotti pieni yllätys. Erään oppilaan lemmikkiapina oli kakkinut sille. Opettaja nousi äkkiä ylös ja ryntäsi kiljuen ulos luokasta. Oppilaat nauroivat makeasti ja heittelivät opettajaa paperipalloilla ja kaikella mikä käteen osui.
” En kestä tätä luokkaa!” huusi opettaja rynnätessään ulos.
” Kesti kauemmin, kuin edelliset” totesi Tarzan tyynesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu