aikansa kutakin

michael Jackson on viimevuosina kerääntyneestä huonosta maineestaan huolimatta yhä kaikkien aikojen show-kuningas. 90luvullahän kiristi otettaan tähtimaailman kärjessäja julkaisilukemattomia albumeja.hän teki 2 maailmankiertuetta jotka takoivat rahaaenemmän kuin kenenkään muun aiemmin. mutta Michaelin urahuippu sijoittuu kuitenkin 80luvulle jollin hän levytti sittemmin legendaariseksi nousseen albumin "thriller" joka on eniten myyty levy koskaan maapallolla. musiikin suosituin tähti on nykyän tosin vararikossa ja myynyt vain vaivaisen määrän levyjä ja jäänyt kilpakumppanien jalkoihin. vakavimmin miikaelin asemaan on päässyt käsiksi Madonna joka on ainoa jokaedes on päässyt lähelle Jacksonin legend.saavutuksia ja on 80luvulta lähtien ollut yhtä seurattu,myyty,palvottu jne kuin "Jacko".
1163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

toi sun nimimerkki...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sanoi pässikun päätä leikat... kirjoitti:

michael Jackson on viimevuosina kerääntyneestä huonosta maineestaan huolimatta yhä kaikkien aikojen show-kuningas. 90luvullahän kiristi otettaan tähtimaailman kärjessäja julkaisilukemattomia albumeja.hän teki 2 maailmankiertuetta jotka takoivat rahaaenemmän kuin kenenkään muun aiemmin. mutta Michaelin urahuippu sijoittuu kuitenkin 80luvulle jollin hän levytti sittemmin legendaariseksi nousseen albumin "thriller" joka on eniten myyty levy koskaan maapallolla. musiikin suosituin tähti on nykyän tosin vararikossa ja myynyt vain vaivaisen määrän levyjä ja jäänyt kilpakumppanien jalkoihin. vakavimmin miikaelin asemaan on päässyt käsiksi Madonna joka on ainoa jokaedes on päässyt lähelle Jacksonin legend.saavutuksia ja on 80luvulta lähtien ollut yhtä seurattu,myyty,palvottu jne kuin "Jacko".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu