Missä menee teidän mielestänne raja milloin pitää puuttua koirien välien selvittelyyn? Kyseessä on 1,5V ja 8kk:n ikäiset urokset. Nuorempi on vaan ruvennut kukkoilemaan enemmänkin tuolle vanhemmalle. Kiitos ASIALLISISTA vastauksista.
2 urosta.
Saksmanni
2372
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ehkäpä jomman kumman leikkaaminen voisi auttaa?
Meillä on kans 2 uros sakemannia 1,5 ja 2vuotiaat. Leikkaamattomia molemmat. Meidän koiruudet ovat ottaneet rajustikkin yhteen ja olemme joutuneet jopa tikit laittamaan vanhemmalle. Kotioloissa kaverit murisevat toisilleen vaikka sitten viihtyvätkin toistensa seurassa. Olemme tulleet siihen tulokseen että tiettyyn rajaan koirat saavat setviä omat hierarkiansa mutta toisen "kiusaaminen" ja tappelut on meidän karsittava pois ettei suurempia haavereita synny. Tällaisesta käytösmallista saattaa muuten tulla suuri riesa eikä koiria voi pitää samassa taloudessa. Muista vain että sinä olet se pomo siellä kotona ja jos sinä koet asian epäreiluksi niin puutu asiaan. Me puutumme joskus esim. sellaiseen asiaan jos jompi kumpi on sängyssä ja murisee toiselle ettei toinen pääsisi petiin, niin joko passitamme molemmat pois sängystä tai molemmat saavat siellä olla (sänky on meidän reviiriä). Muista vain kohdella "lauman johtajana" kaikesta huolimatta, molempia tasavertaisesti vaikka joutuisitkin toista enemmän komentamaan. Sun koirat on vielä niin nuoria että oppivat varmaan yhteiselon säännöt. Nuorempi taitaa nyt kokeilla vain rajojaan "aikuisuuden" kynnyksellä. Kyllä se siitä!!!