Kun mies ikävöi omia lapsiaan

Ymmärtäähän sen että vaikeaa on kun voisi olla niitä omiakin laspia siinä joille jaka sitä tunnetta. Eine toisen lapset ole koskaan samassa asemassa kuin ne puolison lapset.

Olen tässä seurannut miten mieheni kohtelee yhteistä lastamme ja poikaani. Kohtelu on erilaista. On kuin poikaa ei olisi ollenkaan.


Tärleää olisi että mieheni saisi viettää mahdollisimman paljon aikaa poikansa kanssa. Mutta kun sen ajan olis mahdollista viettää, hän ei ole poikansa kanssa vaan töissä. Ja se aika vietetään sitten minun kanssa. Miksi näin käy?

Siksi että se henkinen paine kestää sitä eroa lapsesta ja se joka, tai kerran kuussa tapahtuva opettelu omaan lapseen syö voimia.

Nyt on käynyt niin että kun yritin tuoda sen asian selväksi että poika on tapaamassa isäänsä eikä minua, poika ilmoitti että minä siis vihaan häntä ja mieheni ilmoitti että en pidä hänen lapsestaan. Enkä haluaisi että poika tulee meille kun en suostu arkea ottamaan itselleni kokonaan pojan meillä ollessa.

Mikä ihmeen vanhemmuus? Kenen se oikeastaan on?

etä-lähi kirjoitti:

Ymmärtäähän sen että vaikeaa on kun voisi olla niitä omiakin laspia siinä joille jaka sitä tunnetta. Eine toisen lapset ole koskaan samassa asemassa kuin ne puolison lapset.

Olen tässä seurannut miten mieheni kohtelee yhteistä lastamme ja poikaani. Kohtelu on erilaista. On kuin poikaa ei olisi ollenkaan.


Tärleää olisi että mieheni saisi viettää mahdollisimman paljon aikaa poikansa kanssa. Mutta kun sen ajan olis mahdollista viettää, hän ei ole poikansa kanssa vaan töissä. Ja se aika vietetään sitten minun kanssa. Miksi näin käy?

Siksi että se henkinen paine kestää sitä eroa lapsesta ja se joka, tai kerran kuussa tapahtuva opettelu omaan lapseen syö voimia.

Nyt on käynyt niin että kun yritin tuoda sen asian selväksi että poika on tapaamassa isäänsä eikä minua, poika ilmoitti että minä siis vihaan häntä ja mieheni ilmoitti että en pidä hänen lapsestaan. Enkä haluaisi että poika tulee meille kun en suostu arkea ottamaan itselleni kokonaan pojan meillä ollessa.

Mikä ihmeen vanhemmuus? Kenen se oikeastaan on?

omaa lasta/aikuista, joka joutuu selviämään omin neuvoin, kun elän mieheni ja hänen lastensa kanssa. Syyllisyys ja huono omatunto pilaavat kaiken ilon.
Teen hyvää ruokaa miehen nirsoileville ja nenäänsä nyrpistäville kakaroille, kun omani väsää jotain nuudeleita itselleen. Hän söisi mielihyvin tekeleitäni. Tätä menoa vihaan niitä lapsia.

Sirilei kirjoitti:

omaa lasta/aikuista, joka joutuu selviämään omin neuvoin, kun elän mieheni ja hänen lastensa kanssa. Syyllisyys ja huono omatunto pilaavat kaiken ilon.
Teen hyvää ruokaa miehen nirsoileville ja nenäänsä nyrpistäville kakaroille, kun omani väsää jotain nuudeleita itselleen. Hän söisi mielihyvin tekeleitäni. Tätä menoa vihaan niitä lapsia.

Mä ymmärrän sun tunteita. Varmasti olet katkera ja syystä. Minkä ihmeen takia sä niitä toisen kakaroita oikein passaat? Miten sun arvomaailmasi voi olla noin kiero?

ihmeessä? kirjoitti:

Mä ymmärrän sun tunteita. Varmasti olet katkera ja syystä. Minkä ihmeen takia sä niitä toisen kakaroita oikein passaat? Miten sun arvomaailmasi voi olla noin kiero?

että yleensä perheenäidillä on tapana laitella ruokaa yms., niin uusio- kuin tavallisellakin ja
elää normaalia arkea siinä perheessä jossa on.
Oma lapseni/aikuiseni (19 v. poika) asuu entisessä kodissamme yksin.
Käydessäni siellä tulen surulliseksi ja tiedän, että ensisijaisesti minun kuuluisi huolehtia hänestä. Tuon ikäinen on jo aikuistumisen kynnyksellä ja osaisi huolehtia itsestään. Ehkä olisi helpompaa meille molemmille,jos hän asuisi muualla kuin tyhjäksi jääneessä kodissamme.

Missähän kohtaa se kiero arvomaailma näkyy?
Näillä palstoillä yleensä äitipuolet saavat hirvetä haukut niskaansa, jos vähän uskaltaakin vihjata siihen suuntaan, että ne toisen lapset eivät olisikaan niin rakkaita. Näin se valitettavasti on, vaikka kovin moni ei uskalla sitä tosiasiaa päästää edes pintaan asti.