Alkuvuodesta palstalla oli hyvää keskustelua maaseudun naisten ongelmista asuttaessa yhteistaloudessa tai yhteisessä pihapiirissä edellisen sukupolven eli "vanhan parin" kanssa.
Olisi mielenkiintoista kuulla, missä tilanteessa keskusteluun osallistuneet ovat nyt. Onko joku tehnyt radikaaleja ratkaisuja tilanteen muuttamiseksi? Saitteko apua päätöksentekoon tästä keskustelusta? Ja uusiltakin yhteistaloudessa eläviltä keskustelijoilta olisi kiva kuulla kokemuksia... Onko kenelläkään yhtään positiivista kokemusta lähekkäin asumisesta? Miten asiat on järjestetty näillä tiloilla, joissa lähekkäin asuminen on mennyt hyvin? Ja erityisesti kiinnostaisi kuulla, miten nuoret isännät kokevat tilanteen, jossa oma emäntä tai emäntäehdokas ei tule toimeen vanhan parin kanssa.. Kenen puolelle nuori isäntä asettuu vai pystyykö tilanteessa pysymään puolueettomana?
Asia on tärkeä, pidetään keskustelua yllä!
Olisi mielenkiintoista kuulla, missä tilanteessa keskusteluun osallistuneet ovat nyt. Onko joku tehnyt radikaaleja ratkaisuja tilanteen muuttamiseksi? Saitteko apua päätöksentekoon tästä keskustelusta? Ja uusiltakin yhteistaloudessa eläviltä keskustelijoilta olisi kiva kuulla kokemuksia... Onko kenelläkään yhtään positiivista kokemusta lähekkäin asumisesta? Miten asiat on järjestetty näillä tiloilla, joissa lähekkäin asuminen on mennyt hyvin? Ja erityisesti kiinnostaisi kuulla, miten nuoret isännät kokevat tilanteen, jossa oma emäntä tai emäntäehdokas ei tule toimeen vanhan parin kanssa.. Kenen puolelle nuori isäntä asettuu vai pystyykö tilanteessa pysymään puolueettomana?
Asia on tärkeä, pidetään keskustelua yllä!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Nyt asiat ovat järjestyksessä, kun vanha pari ei asu enää samalla pihalla. Eivät osanneet antaa tilaa ja arvostusta nuorten yrittämiselle. Aina ennen tehtiin paremmin, vaikka tilan tuotto nostettiin kolminkertaiseksi kovalla työllä. Syytinkisopimukset alkavat olla eilistä päivää. Niillä edelleen pudotetaan tilan kauppahintaa ja vältetään lahjaveroa. Totta se onkin, mutta ei nykytilaa voi sitoa jopa yli 30 vuodeksi elättämään ja asuttamaan vanhaa paria. Tila voi olla jo myyty tai konkurssissa, mutta syytinki on ja pysyy. Arvostan vanhempiani tavattomasti aikansa uranuurtajina, mutta nyt maksaisin tilasta oikean hinnan, jonka perisivät kaikki lapset aikanaan ja kaikki sisarukset huolehtisivat vanhemmista kunnialla. Ja miehenä olen tietysti vieroittunut äidistäni ja ollut vaimoni puolella avioon menon jälkeen.
!!!
Eilen maikkarin ohjelmassa Asuntomarkkinat oli osio hyvän asumisen tarkastaja. Hän kävi maatilalla, jossa sukupolvenvaihdos oli meneillään. Ja kyllä oli kivaa katsottavaa, kun vanhempi pari esitteli rakenteilla olevaa taloaan. Asia esiteltiin myönteisenä ja itsestään selviönä, että kauemmaksi muutetaan.
Molemmat sukupolvet toivat ilmi sen, että samaan läjään ei ole viisasta jäädä. Ja vanhemmat sanoivat, että vaihdokseen liittyy paljon tunteita. Selvä se. Varmaan myös kipeitä luopumisen tuskia. Mutta ne on tunnettava läpi ja mentävä eteenpäin. Ja luulisi olevan suuri helpotus jättää tila sitten nuorille ja luottaa siihen, että asiat hoituu. Heidän tyylillään.
Jos vanhat jäävät samaan pihaan, niin yleensä he ovat rasite ja riippa. Kuka sellaista haluaa. Mutta kun asuvat kauempana, niin suhteet pysyy kunnossa ja voivat olla nuorille voimavara, tuki ja turvaverkko. Houkuttelevaa? Neuvoja saatetaan jopa tulla kysymään, jos niitä ei koko ajan pyytämättä kumota niskaan.
Itseasiassa yleensä vaikeudet johtuvat siitä, ettei nuori isäntä henno tehdä selväksi sitä, että kuka on talossa isäntä.
Tällöin vanha pari alkaa päsmäröidä ja "johtaa" toimintaa omilla oikeilla mielipiteillään.
Miniän on siinä sitten aika vaikea taistella eri tahtojen välissä, lopulta kaikki pettyvät.
Pahimmassa tapauksessa nuorenparin välit menevät poikki ja tulee avioero, siinä sitä sitten realisoidaan omaisuutta ja riidellään vielä elatusmaksuistakin.
Onneksi tässä ei itse tarvitse miettiä avioeroa saati lasten huoltajuutta. Ei olla niin pitkällä vaikka useampi vuosi ollaankin seurusteltu... Mutta kyllä vaan hankaluuksia mahtuu matkan varrelle meilläkin, enemmän kuin toivoisi kelleen.. Nimimerkki Kissan ajatukset olivat NIIIN osuvia, kuin omasta kynästäni, jo tuolla aiemmassa keskustelussa! Kerro lisää tarinoitasi! Harmi, että multa jäi näkemättä tuo maikkarin aihetta sivuava pätkä.
Nimimerkkini on sikäli harhaanjohtava, että tienaan elantoni ihan muulla alalla. Se on itselle suuri helpotus, kun ei ole maatilasta riippuvainen, mutta aiheuttaa myös osaltaan riitaa vanhan parin - ja vähän isäntäehdokkaankin - kanssa. Kun ei sitä aikaa maatilan töihin jää millään riittävästi omien töiden jälkeen. Tiedän, että meitä isäntien elämänkumppaneita, jotka emme kuitenkaan ole ihan oikeita (alan koulutuksen saaneita) emäntiä, on paljon. Onko muilla kokemuksia tällaisesta tilanteesta? Kuinka sujuu? Kuinka paljon ehditte työskennellä tilalla ja missä hommissa? Hyväksyykö ikänsä tilalla raatanut vanha pari emännän paikalle jonkun muun kuin alan ihmisen?
Mielestäni kommenttisi on järkevä, se mitä vanha pari haluaa ei pidä missään nimessä olla mikään ohje tai velvoite.
Kun tilalla on muitakin tulolähteitä, niin pystyy paremmin vertaamaan myös tilan työn tulosta.
Tanskassa on paljon enempi osa-aikaviljelijöitä kuin Suomessa, ihmisillä on muitakin hommia ja paremmat tulot sitä kautta.
Työnteon tarkoitus on hankkia varallisuutta perheelle, eli tuloja tilalle.
Tämä taloudellinen tosiasia täytyy aina muistaa.
...aloittelin sen keskustelun epätoivoissani. Mikään ei ole meillä muuttunut, en lähtenyt lasten kanssa pois, olen edelleen täällä ja lypsän nuo kantturat aamuin illoin ja ärsyynnyn ja ahdistun kuten ennenkin. Mutta se muutos kyllä tapahtui, että päätin etten taistelematta riko tätä kotia ja perhettä. Pääsin keskusteluterapiaan, jossa nyt ratkon näitä ongelmia. Edessä on varmaan pitkä tie, enkä tiedä, mitä sen päässä on, ehkä tulee risteyskin eteen jonkun mutkan takaa ja tiedä sitten, minkä suunnan valitsen.
Muistelen vieläkin lämmöllä sitä keskusteluamme tällä palstalla ja sitä teidän suurta osanottoanne hätääni ja neuvoja, rohkaisua ja lohdutusta. Siitä jäi tosi hyvä mieli!
Hienoa kuulla Sinusta. Siis tarkoitan lukea, mutta enivei iso TERVEHDYS. Kuten huomaat, silloin alkamasi keskustelu poikii yhä edelleen tarpeellisia jorinoita. Ja sitä ketjua käydään lukemassa vieläkin. Hyvää kevättä Sinulle!
teistä sähköpostiyhteydessä, mutta olen kadottanut osoitteenne. Olisi kiva jos kirjoittaisitte minulle uudestaan.
Kissa, oli kiva kuulla Sinusta! Hyvää kevättä sinne teillekinpäin! :)
Hyvä kun keskustelu täällä johti siihen, että hakeuduit saamaan ulkopuolista keskusteluapua. Sillä tavalla sitä saa ainakin uutta näkökulmaa asioihin. Millaisista asioista olette terapiassa puhuneet? Ja saanko kysyä, mitä kautta pääsit terapiaan? Tuntuu nimittäin, että meillä päin on pitkät jonot kaikkiin parisuhdeterapioihin ja muihin. Järjestetäänkö nimenomaan maanviljelijöille jotain kautta tämän sorttista terapiaa? Tarvetta kun tuntuisi olevan ;)
Itse tosiaan tein sen ratkaisun, että muutan tilalta pois ja katselen tilannetta kauempaa. Nuori kun olen ja kiire ei ole mihinkään. Paitsi navettaan ja pellolle välillä =) Kovasti tilaa tulee kaikesta huolimatta ikävä ja etenkin tietty miestä =( Hän kun ei oikein ymmärrä ratkaisuani... Anoppia ei tule ikävä. Eikä sitä jatkuvaa stressiä. Pitäkäähän peukkuja, että meilläkin asiat ratkeavat lopulta parhain päin.
Parempaa kevättä ja kesää kaikille. Ja sitä jaksamista!
Kyllä se vaikiaa on vaikka olis kuinka mukavat vanha isäntä ja emäntä. Kerran olen ollu sellasessa tilanteessa, et asuttiin poikaystävän vanhempien luona. Mukavia oli sekä emäntä että isäntä, ei se vaan ole normaalia asua sillee. Ei ole mitään omaa rauhaa koskaan. Kyllä se alkaa jossain välissä välit kiristymään kaikilla.
Myös muut, jotka on olleet samassa tilanteessa ovat sanoneet ihan samaa, ikinä en ole mitään positiivista kuullut. Onneksi omalla kohdalla oli selvää, että kun tilalle tulee uusi isäntäpari, muuttaa vanha pois.
Kiinnostaisi tietää, miten teillä meni sitten jatko sen jälkeen, kun vanha pari muutti tilalta? Saitteko tai tarvitsitteko heidän apuaan? Osasivatko pysyä pois jaloista? Itse pelkään kovasti, että meillä ainakin tunkevat mukaan hommiin ja mikään ei lopulta muutu tänhetkiseen tilanteeseen verrattuna.. Miehestänihän se paljolti on kiinni, että päästääkö vanhempiaan sotkeutumaan meidän elämäämme..?