Minulla on sellainen tilanne, että asun pienellä paikkakunnalla, lapset ovat jo lähes aikuisia ja olen naimisissa.
Tapasin yhdistystoiminnan kautta erään naisen, joka jollakin tavalla kiinnitti huomioni pian, hän vain oli jotenkin aivan erilainen kuin kaikki muut kohtaamani naiset. Itsevarma hyvällä tavalla, häkellyttävän suora katseessaan jne. Jotain hänessä vain oli erilaista, jotain vaikeaa määritellä.
Ystävystyimme ensin ja rakastuimme vähitellen, mistä emme koskaan ole puhuneet yhdessä, itse sitäkin enemmän hänelle. Hän tietää tunteeni täysin, itse en saa mitään selkoa hänen tunteistaan. Voin vain vaistonvaraisesti aistia hänen rakkautensa, vaikea asia tämä hänelle on.
Nyt olen ajatellut, etten jaksa enää yksinpuhelua, elämäni on kohta riekaleina tämän asian vuoksi. Kun puhua pitäisi, nainen onkin vain ystävä mielestään. En jaksa enää, minkä hänelle tein selväksi.
Nyt hän kuitenkin hyvin aktiivisesti ottaa yhteyttä, soittelee. Jos vastaan ja kysyn ystävällisesti, mitä hän minusta haluaa, hän vain sanoo haluavansa kuulla ääneni ihan ystävänä. Minun on sitä vaikea uskoa, on niin intensiivistä ollut koko suhde, henkisesti tosin vasta, emme siis ole rakastelleet.
Toiset kykenevät ylittämään itsensä ja olemaan ystäviä ihmisen kanssa, jota rakastavat, itse en ainakaan tässä tapauksessa voi, olen kyllä yrittänyt. Onko hän kiusaaja vai onko hänelle vain niin pelottavaa myöntää edes minulle tunteitaan? Mitä suhteessa lopultakaan on, jos joutuu arvailemaan toisen tunteita eikä keskustelusta tule mitään?
Onkohan muilla kokemusta tällaisesta..
Tapasin yhdistystoiminnan kautta erään naisen, joka jollakin tavalla kiinnitti huomioni pian, hän vain oli jotenkin aivan erilainen kuin kaikki muut kohtaamani naiset. Itsevarma hyvällä tavalla, häkellyttävän suora katseessaan jne. Jotain hänessä vain oli erilaista, jotain vaikeaa määritellä.
Ystävystyimme ensin ja rakastuimme vähitellen, mistä emme koskaan ole puhuneet yhdessä, itse sitäkin enemmän hänelle. Hän tietää tunteeni täysin, itse en saa mitään selkoa hänen tunteistaan. Voin vain vaistonvaraisesti aistia hänen rakkautensa, vaikea asia tämä hänelle on.
Nyt olen ajatellut, etten jaksa enää yksinpuhelua, elämäni on kohta riekaleina tämän asian vuoksi. Kun puhua pitäisi, nainen onkin vain ystävä mielestään. En jaksa enää, minkä hänelle tein selväksi.
Nyt hän kuitenkin hyvin aktiivisesti ottaa yhteyttä, soittelee. Jos vastaan ja kysyn ystävällisesti, mitä hän minusta haluaa, hän vain sanoo haluavansa kuulla ääneni ihan ystävänä. Minun on sitä vaikea uskoa, on niin intensiivistä ollut koko suhde, henkisesti tosin vasta, emme siis ole rakastelleet.
Toiset kykenevät ylittämään itsensä ja olemaan ystäviä ihmisen kanssa, jota rakastavat, itse en ainakaan tässä tapauksessa voi, olen kyllä yrittänyt. Onko hän kiusaaja vai onko hänelle vain niin pelottavaa myöntää edes minulle tunteitaan? Mitä suhteessa lopultakaan on, jos joutuu arvailemaan toisen tunteita eikä keskustelusta tule mitään?
Onkohan muilla kokemusta tällaisesta..
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kerro, että sinun pitää saada tietää hänen tunteensa ennen kuin voitte edetä mihinkään. Tee hänelle uudelleen selväksi, että et voi olla hänelle pelkkä ystävä, koska se ystävyys sattuisi sinuun liikaa. Tavallaan sinun on siis pistettävä hänet selkä seinää vasten.
Olen itse ollut ihastunut parhaaseen ystävääni tilanteessa, jossa en saanut vastakaikua. Olin niin rikki asiasta, että loppujen lopuksi oli pakko pistää välit poikki kokonaan asian takia. Muuten olisin roikkunut toivossa ties miten pitkään ja oma elämä olisi jäänyt siinä sivussa elämättä. Menetin läheisen ystävän, mutta en olisi kestänyt niitä sydänsuruja enää enempää.
Älä siis hukkaa elämääsi hänen takiaan. Väännä rautalankaa kunnes asia menee perille, äläkä vastaa hänen yhteydenottoihinsa, jos ne ovat ystävyysluontoisia kuten aiemminkin. Se sattuu ja ikävä on aluksi melkoinen, mutta niin on loppujen lopuksi sun itsesi kannalta parempi.
Hän ei ilmiselvästi yhtään tajua, miten pahalta sinusta tuntuu.
Olen ihastunut ystävääni, jolle olen myös kertonut asiasta. Ystävyys on jatkunut, mutta olen aika rikki tästä tilanteesta. Nyt en tiedä pidätteleekö ystävääni se, että elän heterosuhteessa, vai eikö hänellä vain ole ystävyyttä vahvempia tuntemuksia minua kohtaan. Kovin selvästi hän ei ottanut kantaa ihastumiseeni. Nyt olen siinä pisteessä, että jos hän tunnustaisi minulle tunteensa minulle, niin voisin jättää kaiken entisen. Pitääköhän minunkin katkaista tämä ystävyys, ettei tarvitsisi niin kovin kärsiä?
"Onko hän kiusaaja vai onko hänelle vain niin pelottavaa myöntää edes minulle tunteitaan? Mitä suhteessa lopultakaan on, jos joutuu arvailemaan toisen tunteita eikä keskustelusta tule mitään?"
JA SINÄ OLET NAIMISISSA. Voi hyvänen aika. Ehkä ei kannata kysellä enempää.
Ei oo totta, oletko unohtanut pienen seikan että olet naimisissa!!!!!!
Mikä siis ei voi olla totta?
Sekö, että elämä saattaa edetä täysin odottamattomalla tavalla? Kunpa ei olisikaan totta, mutta näyttää olevan.
Olen monissa liemissä keitetty, erittäin vaikean elämän monilla tavoin nähnyt. Mitä on jäänyt käteen kaikesta kokemastani ja näkemästäni on se, ettei esim. sillä onko siihen astisessa elämässään ollut naimisissa vai ei, ole jatkon kannalta paljoakaan merkitystä. Ehkä valitettavasti, muttei ainakaan syvästi kokevilla tunneihmisillä.
Ajattelenko siis tästä lähin iltaisin, että olen naimisissa ja vaivun tyytyväiseen uneen. Olen sitäkin yrittänyt kyllä. Näin vain on, että elämääni astui jossakin vaiheessa rakkaus, jollaisesta en aiemmin ollut tiennyt edes.
Tämä on tähänastisen elämäni pahin ja raskain ristiriita. Nyt yritän selviytyä ja hakea vartaistukea tältä palstalta. Kiitos monelle ymmärtävälle ihmiselle. Sananne ovat olleet käsittämättömän tärkeitä.
noita fariseuksia riittää joka paikkaan; ite ollaan muka niin "hyviä". Kaikkea voi sattua elämässä ja juuri se voi tapahtua, minkä vähiten luulisi omalle kohdalleen tapahtuvan. Me kaikki ihmiset ollaan "samassa veneessä".
Jos kotona saa hellyyttä ja rakkautta tarpeeksi, ei kai sitä sitten muuta kaipaakaan. Myös muita syitä voi löytyä, esim. vaikeat ihmissuhteet. Toinen ihminen ei ymmärrä toisen elämän tilannetta, ellei ole juuri samanlaista kokenut.
Se on ainakin selvä, että rakkautta tässä maailmassa ei kukaan saa eikä anna toiselle ihmiselle liikaa, päinvastoin.
On myös olemassa sellaista rakkautta, että rakastaa toista niin paljon, ettei halua "tunkeutua" hänen elämäänsä ja rakastaa puolisoaan siten myös ettei halua rikkoa avioliittoaan. Ihastumiset tulee ja menee, ystävyys on kestävää.
Kirjoittelisin kanssasi mielelläni, mutta palstalle ei taida voida yhteystietoja laittaa. Tsemppiä.
..ja tsemppiä myös itsellesi!
Eroa ja lopeta nykyisen puolisosi vedättäminen. Ja fariseus en ole (jonkun vertauksen mukaan), olen vain sitä mieltä, että avioliitto menettää täysin merkityksensä, jos valheessa eletään. Ja todellakin olen syvästi tunteva ihminen, mielestäni vain KYLMÄ ihminen elää petoksessa noin vain!!!!
Uskomatonta touhua.
Oma tilanteeni on melkolailla samanlainen. Itse olen päättänyt, että en enää revi itseäni. Olen tosin päättänyt kymmenet kerrat ennenkin.
Ystävyyden ja rakkauden väli on hiuksen hieno, aina ei itsekään tiedä, kummasta on kysymys. Yhtä vaikeaa on päättää itse ystävyytensä ja rakkautensa kohdetta. Joka tapauksessa, jos avioliitto on kaikilta osin kunnossa, väliin ei mahdu uutta rakkautta, ei miestä tai naista. Elä päivä kerrallaan ja katso mitä se tuo tullessaan. Lakkaa yrittämästä tai painostamasta.
Naimisissa olen ja rakastan naista. Oikein: Ystävyyden ja rakkauden raja naisilla on häilyvä. Ollaan niin läheisiä ja ystävyys menee syvälle. Ja naisten välisessä ystävyydessä läheisyyttä, jopa koskettelua ja halimista pidetaan ihan normaalina. Miksi ei voi rakastaa platonisesti? Onko mentävä sen pidemmälle. Nauttia hyvästä ystävyydestä ja rakkaudesta. Minä en ole koskaan ajatellutkaan mennä sen pidemmälle. Enkä ottaa avioeroa mokoman takia sillä kyllä yhteen sydämeen mahtuu kaksikin rakkautta. Tai kolme.. eri asia on kenen kanssa "makaa". Ja se taas jos nyt juuri et harrasta tämän rakastamasi ihmisen kanssa seksiä, ei tee rakkauttanne yhtään sen vähä arvoisemmaksi. Nauti ja ole iloinen, että koet näin syvästi ystäväsi kanssa!Nauti siitä mitä teillä on, älä vaadi tai odota muuta.
Kirjoituksesi avasi minussa jotakin. Juuri niin, täytyy nauttia siitä mitä on. Monella ei ole näin suunnattoman paljoa, olen kiitollinen.
..oletko kertonut hänelle tunteistasi, että rakastat häntä? Oletteko puhuneet sillä tavalla asioista ylipäätään vai vaistoatteko toistenne tunteet enempiä asiasta puhumatta, tarkoitan.
Kysyisin vielä, että ellet halua kertoa rakastamallesi naiselle tunteesi syvyydestä, niin johtuuko se ehkä siitä, että arvelet hänen alkavan haluta suhteeltanne enemmän, kuin mitä itse haluat.
Anteeksi, jos kuulostan siltä, että jotenkin tenttaisin tässä, se ei ole tarkoitukseni. Yritän vain saada jonkinlaista selkoa omaan tilanteeseeni. Sinulla tuntuu olevan harmonia itsesi ja ihmissuhteidesi välillä, todella hienoa!
Me olemme keskustelleet hänen kanssaan asiasta.. oikeastaan nuo kirjoittamani tunteet ovat syntyneet juuri siitä, että minä olen "hakannut" päätäni ensin seinään..minä se odotin ensin "muutakin"..ja muutaman kerran siitä olemme joutuneet keskustelemaan.Nuo "tasapainoiset..heh" ajatukset ovat syntyneet pitkän "suhteen" tuloksena.Missään nimessä en halua luopua hänestä. Me olemme "hengenheimolaisia" ja hänen näkemistään kaipaan ehti kun olemme kauempana.Hän on se jonka kanssa puhumme kaikki asiat (miehet on joskus huonoja puhumaan ja oma mieheni on ihan tyytyväinen kun minulla on näin hyvä naisytäväja hän saa olla "rauhassa" höpinöiltäni"), että Siis.. tein itselleni selväksi että näin mennään.Rakkaus on antamista. Ei vaatimista.Pääasia , että saan olla hänen lähellään, ystävänsä ja nähdä kasvojensa kirkastuvan aina kun vaikka ohimennen näemme vilaukselta toisemme.Hän on sanonut minulle kerran "että me rakastamme toisiamme hautaan saakka". Mutta hänellä on siinä raja. Ei muuta.Se riittää minulle.Voin olla ylpeä ja onnellinen kun minulla on näin läheinen ihminen joka ymmärtää ja johon voin aina luottaa. Monilla ei ole. En minä rakasta hänen sukuelimiään tms.. minä rakastan sitä ihmistä. Ylipäätään seksuaalisuus on kuin veteen piirretty viiva.. ja luulen , että kaikilla on tunteita myös omaa sukupuoltaan kohtaan.Hänkin on aina luullut olevansa täysin hetero ja nämä tunteet minua kohtaan ovat hämmentäneet häntä aikalailla. Mutta olen sanonut, että se on ihan normaalia.. meillä suomessa vain on kulttuuri jotta ei tunneta mitään välimuotoja, jos tykkäät omasta sukupuolesta, olet heti homoseksuaali ja siksi kaikki "hemmotteluhoidot" on niin suosittuja kun me kuitenkin kaipaamme hyväksyntää, höpinää ja koskettelua muidenkin kanssa kun mies ja nainen suhteessa.. on aivan luonnollista jos rakastat ystävääsi niin haluaa myös halia ja koskea.Suomessa sanalle rakkaus ei tunneta muita muotoja kuin se on aina eroottista.. mutta esim kreikan kielessä sanoja rakkaus on monia. Agape= on periaatteeseen perustuva rakkaus, jota tunnemme periaatteessa kaikkia ihmisiä kohtaan. Sitten on eros, se eroottinen.. ja filia= on erittäin läheisten ystävien välinen rakkaus, ja sitten oli vielä yksi sana joka puhui perheenjäsenten välisestä rakkaudesta mutta en muista sitä nyt..
Kiitos vastauksestasi. Olet joutunut tekemaaän myönnytyksiä, mutta siitä "palkaksi" saanut ihanan ihmissuhteen. Itse joudun jatkuvasti koulimaan itseäni tavallaan nöyremmäksi, että osaisin vilpittömästi olla kiitollinen tästä uskomattomasta ihmisestä, joka on annettu elämääni. Minun on kerta kaikkiaan oltava odottamatta yhtään mitään. Omituisinta on se, että olen aina ajatellut olevani hetero kuten ystäväsi. Minulla ei ole kokemuksia naisten kanssa, mutta tämä nainen sekoitti tunteeni aivan täydellisesti.
Oli melkeinpä traumaattinen kokemus ensimmäistä kertaa elämässäni huomata tuntevansa jotakin käsittämättömän syvää naista kohtaan. Menin oikeasti aivan sekaisin ja luulen,että hän näki hämmennykseni selkeämmin kuin itse.
Hän näki "aitiopaikalta" kamppailuni järkytykseni kanssa ja luultavasti tuli siihen tulokseen, ettei edes kannata edetä suhteessamme seksuaalisuuteen, etten olisi siihen kuitenkaan valmis. Käsittämättömällä tarkkuudella hän oivalsi aivan oikein, etten ehkä lopultakaan kaipaa hänen kanssaan varsinaista seksiä, vaan hellyyttä ja rakkautta. Sitä todella toisiltamme saammekin.
Tein suhteemme alussa järkyttäviä ylilyöntejä, mutta hän ei lähtenyt yhteenkään mukaan, mistä olen nyt kiitollinen. Silloin tietenkin vimmoissani ajattelin, ettei hän välitä minusta vähääkään. Kuitenkin jos hän silloin olisi ottanut suorasukaiset ehdotukseni sananmukaisesti ja siirtynyt siitä paikasta kanssani makuuhuoneen puolelle, emme olisi tässä nyt. jatk..
Liikutuin jotenkin kirjoituksestasi. Olet kyennyt olemaan pyyteetön ja luulen, että sinulta liikenisi ymmärrystä sillekin asialle, kuinka vaikea tilanne heteronaiselle on huomata rakastavansa naista. Paljon sanotaan, että hetero vain provosoi toista ja voihan niinkin joillakin valitettavasti olla.
Itse en kuitenkaan provosoinut ainakaan tietoisesti ystävääni, vaan menin kerta kaikkiaan niin sekaisin uusista tunteistani, etten oikein edes pysynyt mukana niissä. Halusin häntä valtavasti, mutten ehkä kuitenkaan olisi pystynyt rakastelemaan ainakaan vielä.
Olen hänelle ikuisesti kiitollinen siitä, ettei hän esimerkiksi kerran kaupungilla lähtenyt erääseen pukuhuoneeseen kanssani suutelemaan, mitä silloin anelin. Hän sanoi, että hehkun kuumana kuin kekäle, mutten vielä edes tiedä mitä haluan. Ja vei jääteelle :)
Kaikki nämä kokemukset ja ristiriidat ovat syventäneet rakkauttamme toisiimme niin, etten enää mitenkään voisi kuvitella elämääni ilman häntä.
Kirjoituksesi oli aivan ihana, kirjoita lisää, jos haluat. Jotenkin tuntui, että joku ymmärtää.
Mitäpä siihen paljoa enää lisättävää.. olen sanonut ystävättäreni hammenykseen, että rakastaminen ei ole koskaan pahasta. Ei sitä tarvitse pelätä. Jos me vihaisimme ja löisimme toisiamme niin se olisi ikävää mutta rakkaus ei vahingoita ketään. Älkää ihmeessä ottako paineita.. rakastelemisen tms suhteen. Olkaa ja rentoutukaa. Nauttikaa hyvästä suhteesta..kun itse tein itselleni selväksi että rakastetaan mutta ei rakastella.. niin tajusin että näin se on paras.Huippu juttu.
heterolle tosiaan järkytys aluksi, kun huomaa ettei olekaan täysi hetero niin kuin kaikkien oletetaan olevan. Ihminenhän on biseksuaalinen olento, enemmän tai vähemmän ja vielä seksuaalinen identiteetti muuttuu elämän aikana. Rakastaa ja rakastelee niin kuin itsestä hyvältä tuntuu ja muusta viis. Kerranhan täällä vain eletään... Vai eletäänkö?...
Tinni-Tunni