syömishäiriöstä?
Joko omakohtaisesti tai läheisenä?
Vai onko se vain heteroiden ongelma?
Joko omakohtaisesti tai läheisenä?
Vai onko se vain heteroiden ongelma?
Onko kellään
kokemusta
91284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Toki vastataan, kun kerran kysytään.
"Onko kellään
kokemusta"
- syömishäiriöstä. Varmaan monellakin.
- Joko omakohtaisesti tai läheisenä? Vrt. ed. vastaus.
- Vai onko se vain heteroiden ongelma? En usko asian olevan niin.
vastauksesta:)
Ehkä joku muu valaisee asiaa vielä henk.kohtaisemmin?
Jos kysymyksen sanamuoto kuuluu "onko kellään kokemusta syömishäiriöstä", vastataan siihen tosiaankin joko myönteisesti tai kielteisesti. Jos tarkoitus ei kuitenkaan ole tehdä kyllä/ei-gallupia, kysymys esitetään esim. muodossa: "Millaisia kokemuksia teillä on syömishäiriöistä?"
tässä ohessa vielä äidinkielen kertauskurssin
kiitos:)
Valitettavasti on omakohtaisia kokemuksia. Nuorempana sairastin anoreksiaa. Sairaalahoidon ja terapian kautta selvisin siitä. Olen itse sitä mieltä, että kovat paineet urheilun puolelta ja masennus johtivat tähän.
Eli en usko, että olisi mikään heteroiden sairaus..
Mulla itselläni on sellainen kokemus, että se on jotenkin koko loppuelämän mukana..
Tsemppiä Sulle
omakohtaista kokemusta. Edelleen sairastan syömishäiriötä jonkin asteisena. Ei siis pelkkä hetsku-sairaus.
Miten Sulla menee nykyään?
Haittaako se sun elämää vielä? Vai ootko päässyt siitä jo täysin yli?
Mun ongelma on urheiluhulluus ja ehkä se saattaa sit liittyä myös syömisiinkin...
Tsemppiä sulle
Mulla on sillä tavalla outo sairaus, että en ole himoliikkuja, jätän yksinkertaisesti syömättä. Pahimpina aikoina saatan elää päiviä pelkällä vedellä tai muutamalla kahvikupillisella. Jotenkin en koe syömistä millään tavalla nautinnollisena, siksi en syö. Mikään ei maistu miltään, enkä saa mistään tyydytystä.
Sairastuneelle tyypillisellä tavalla, en näe itseäni laihana/hoikkana, vaan näen pelkästään kohdat, josta pitäisi keventyä.
Sikäli oon jo paranemaan päin, että tanssin myötä syömiset on alkaneet kasvamaan. Kaipaan kuitenkin hirveästi niitä aikoja kun painoin 48kg (165cm) ja suunnittelen koko ajan laihduttamista. Oksettaa ja on paha olo.
No niin, tulipa surullista tekstiä, se ei kuitenkaan ollut tarkoitus. En halua nyt mitään sympatiapisteitä, olen vain realisti, tyhmä sellainen tosin, koska tiedän tilanteeni, enkä silti hirveästi tee asian eteen mitään.