Koiran kanssa lenkillä ollessasi, poimitko jätökset muovipussiin ja viet ne kotiin jäteastiaan tienvierustoja 'kaunistamasta'?
Tarkoitan nyt lähinnä kaupunkeja ja taajama-alueita, joissa on tiheää asutusta.
Tarkoitan nyt lähinnä kaupunkeja ja taajama-alueita, joissa on tiheää asutusta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos koirani tekee tarpeensa jalkakäytävälle tai ihan sen reunaan niin silloin siivoan sen pois, mutta jos se tekee jonnekkin ojanpohjalle niin en minä sieltä sitä noukkimaan mene. Yleensä koirani tekee jätöksensä ojanpohjalle ja säästyn niiden keräämiseltä x>
Pimin jätökset psussiin, mutta en raahaa niitä kotia asti. Täällä on hyvin laietettu koirankakkaroskiksia joka puolelle. Onneksi. Kunhan miuutkin omistajat tajuavat sen. Lisäisin vielä sen, että en poimi niitä kakkoja metsästä pois... Ainoastaan tien varsilta, jos tekee pahaa paikkaan
paikkakuntasi ykköslehden yleisönosastoon.
Ellet muuta koira aihetta kekannut ko paskan , niin heikosti menee.
keräämään niin kauan kun joutuu vahtimaan ettei koirat syö ihmisten paskoja tai astu lasinsiruun...
Joskus keräsin, mutta alkoi niin paljon v*****aa, kun koira teki hätäänsä, jäi joku kyylä vahtimaan korjaanko vai en. Ja jos en ollut heti juoksemassa korjaamaan jätöksiä, kun koira lopetti, niin heti oltiin mätkättämässä etten korjaa paskoja. En ala kaivamaan pussia taskusta, kun koira tekee hätää, koska se lopettaisi hätänsä tekemisen rapinan kuullessaan.
Kerran yksi nainen tuli valittamaan minulle, etten korjannut jätöksiä, kun koira oli tehnyt ne niin risuiseen pusikkoon monen metrin päähän kävely tiestä, etten minä sinne todellakaan lähde kaivamaan paskoja.
Joten ihan niitten valittaien kiusaksi lopetin korjaamisen ja ihmisten oman roskaamisen ja paskantamisen takia. Ja minusta on älytöntä kerätä maatuvaa paskaa maatumattomaan pussiin, enkä ala kantamaan paskoja monia kilometrejä oman taloni biojätteeseenkään. Mielummin sohin jätökset pidemmälle tiestä, jos koira ne liian lähelle tietä tekee.
ei hoideta niin en kerää. Muuten kyllä. Silloin harvoin jos olemme liikkeellä keskustan alueella.
Se on erittäin hyvä keino vaikuttaa oman lähiympäristönsä siisteyteen. Kerään siis kakat tienposkesta sekä metsästä, koska Alueellamme on paljon koiria, ja vähän metsikköalueita. Metsät ovat sitten hirveässä kunnossa keväällä varsinkin. Ja kun vähän laskee, niin johan alkaa hyödytkin huomaamaan: perheessä kaksi koiraa, jotka tekevät vähintään kolme läjää päivässä. Sen kun kertoo 30, saa kuukausimäärän 180 läjää. Jos nuo kaikki jättäisin, olisi tilanne vielä pahempi kuin nyt.
Eli jo omalla toiminnallaan voi todella vaikuttaa. Läjät jäävät ainoastaan todella huonokulukuisiin ja vaikeisiin paikkoihin, mutta näitä on tosi vähän. Oma mielipiteeni on se, että myös näistä pikkumetsiköistä pitäisi ulosteet kerätä asutuksen lähellä, koska nehän ovat tärkeitä kaikille ihmisille.
Kakkojen kerääminen ei ole ylivoimaisen vaikeaa, koiran pidossa on monia paljon vaikeampiakin asioita. Suurin osa keräämättömyyden syitä on tekosyitä sille, että ei vaan viitsi tehdä sitä. Lenkin varrelle ainakin täällä on ihan hyvin niitä koirankakka roskiksiakin, kilometrikaupalla ei tarvitse nyssäköitä kuljettaa. Ja vaikka ei olisikaan keräisin siltikin, kyllä tuohon kuljetusongelmaankin keksii varmasti ratkaisun jokainen, joka aivojaan osaa käyttää ja lähimmäisiään ajatella.