Yö oli outo

Tullessani rakennuksesta ulos
kolme miestä hyökkäsi kimppuuni
juoksin toiseen rakennukseen
siellä pakenin kerroksien välillä

yhdellä miehistä oli kuminaamari
sain hänet kiinni musiikkiluokassa
hän ryhtyi soittamaan Mozartia pianolla
menin hänen luokseen ja sanoin soittavani
d-molli Fantasian paremmin kuin hän

nainen sanoi muistavansa minut
minä en häntä muistanut
kertoi olleensa kaksikymmentä vuotta Norjassa
ja nyt tulleensa takaisin

Hän otti kaikki vaatteensa pois
minä olin hämilläni...
ovi aukesi, paljon ihmisiä tuli sisään
minä halasin tyttöä
etteivät muut olisi nähneet hänen
ihania rintojaan ja muita ihmeitä...
5215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Norjalaisen löytäminen oli vaikeaa
muisto hänen vartalostaan ohjasi minua

matkalla näin ikäviä tapahtumia

näin isäni kuolevan autoon
yritin pelastaa hänet
mutta maa vei hänet pikkuautossa
maan syövereihin

etsin vanhoista kerrostaloista
joiden hissit olivat vaarallisia
ne liikkuivat ylös tultuaan
puolelta toiselle
saaden koko talon huojumaan

onneksi isäni soitti minulle
kertoi halunneensa Kuubaan
mutta bussifirma huijasi
hän oli kotona taas

epämääräisessä työpajassa
sanoivat tyttöni olevan turvassa
kaukana ulottumattomissani

Äänestä
  • hienoja runoja...:D mahtavia..

    Äänestä

Ei tänne saisi kännissä kirjoitella...
...jälkikäteen saattavat tekeleet olla kiusallisia. Itse sisältö ei tässä tapauksessa niinkään, vaan runon rytmi ja sanavalinnat.

Tässä korjattu versio (joka voi tietysti olla huonompikin):

Yö oli outo

tullessani rakennuksesta ulos
kolme miestä hyökkäsi kimppuuni
pakenin viereiseen yliopistoon
siellä ryntäilin kerrosten välillä

yhdellä miehistä oli kuminaamari
kuulin Mozartia soitettavan pianolla
menin hänen luokseen ja sanoin soittavani
d-molli Fantasian hilpeämmällä klangilla

nainen sanoi muistavansa minut
minä en häntä muistanut
kertoi olleensa kaksikymmentä vuotta Norjassa
ja nyt tulleensa takaisin

hän otti kaikki vaatteensa pois
minä olin hämilläni...
ovi aukesi, paljon ihmisiä tuli sisään

minä halasin tyttöä
etteivät muut olisi nähneet hänen
ihania rintojaan ja muita ihmeitä...

- - - - - - - - - - - - -

Seuraava yö

norjalaisen löytäminen oli vaikeaa
muisto hänen vartalostaan ohjasi minua

matkalla näin ikäviä tapahtumia

näin isäni vajoavan
yritin pelastaa hänet
mutta maa nielaisi
pikkuauton syövereihinsä


etsin vanhoista kerrostaloista
joiden hissit liikkuivat ylös tultuaan
puolelta toiselle
saaden koko talon huojumaan

isäni soitti minulle
kertoi halunneensa Kuubaan
bussifirma huijasi
joutui lentämään Kotkasta takaisin

epämääräisessä ateljeessa
utuiset hahmot seinillä
sanoivat tyttöni olevan turvassa
kaukana ulottumattomissani

olette väärässä, sanoin
tytön leijuvat silmät muuttuivat
langattomiksi korvakuulokkeiksi
Mozartia, raskaasti soitettuna

Äänestä
  • hmm. omaperäistä, vaan miten menikään kolmas yö?

    Äänestä

''''

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zarathustra kirjoitti:

Tullessani rakennuksesta ulos
kolme miestä hyökkäsi kimppuuni
juoksin toiseen rakennukseen
siellä pakenin kerroksien välillä

yhdellä miehistä oli kuminaamari
sain hänet kiinni musiikkiluokassa
hän ryhtyi soittamaan Mozartia pianolla
menin hänen luokseen ja sanoin soittavani
d-molli Fantasian paremmin kuin hän

nainen sanoi muistavansa minut
minä en häntä muistanut
kertoi olleensa kaksikymmentä vuotta Norjassa
ja nyt tulleensa takaisin

Hän otti kaikki vaatteensa pois
minä olin hämilläni...
ovi aukesi, paljon ihmisiä tuli sisään
minä halasin tyttöä
etteivät muut olisi nähneet hänen
ihania rintojaan ja muita ihmeitä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu