Olisiko aika?

Nämä faktat on syytä muistaa,ja ehdottomasti YMMÄRTÄÄ LUKEMANSA, oli sitten rekistöröitynyt käyttäjä tai ei;

Esiinny harkiten verkkokeskusteluissa
Jos osallistut keskusteluihin verkkosivuilla, chat/irc-kanavilla tai lähetät viestejä keskusteluryhmiin, kirjoita asiallisesti äläkä häiritse tai loukkaa muita. Varmista, että viestisi liittyy ryhmän aiheeseen. Muita häiritsevät tai loukkaavat käyttäjät voidaan mahdollisesti jäljittää myöhemmin, vaikka keskustelu tapahtuisikin nimettömänä. Ongelmatilanteissa ota yhteyttä kyseisen sivuston ylläpitoon.

Netillä on pitkä muisti
Muista, että kaikki mitä kirjoitat verkkokeskusteluun, sähköpostiin tai omalle www-sivullesi, saattaa olla luettavissa arkistoissa vielä vuosienkin päästä.

Kunnianloukkaus ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen

Älä esitä verkossa toisesta valheellista tietoa tai vihjausta, joka voisi aiheuttaa vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa loukatulle. Toisin sanoen: älä laita verkkosivuille herjaavaa aineistoa tai mitään muutakaan sellaista, jota et muussa yhteydessä olisi valmis esittämään -- ja kestämään myös siitä aiheutuvat seuraukset.

Älä myöskään esitä toisen yksityiselämästä sellaista tietoa, vihjausta tai kuvaa, joka saattaisi aiheuttaa vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa.
18901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

juuri tätä faktaa eivät täällä monetkaan tunnu ajattelevan,on ikävää kun palstalla riidellään jatkuvasti!

Äänestä
  • !!!

    Äänestä

  • pussiin kirjoitti:

    !!!

    kyllä minä näpyttelin viestin ihan näppikseltä ja teksti tuli tähän....???

    Äänestä

  • riitaa haastamaan! Eikö ole pääsiäisenä muuta tekemistä kuin ilkeily? Olet kuin... jätän sanomatta!!!!

    Äänestä

  • aurooraperhonen kirjoitti:

    kyllä minä näpyttelin viestin ihan näppikseltä ja teksti tuli tähän....???

    Se on sun elämäs

    Äänestä

  • Gatsos vain kirjoitti:

    riitaa haastamaan! Eikö ole pääsiäisenä muuta tekemistä kuin ilkeily? Olet kuin... jätän sanomatta!!!!

    minä en täällä ole riidellyt kenenkään kanssa ja pääsiäisenkin vietin tähän aamuun asti ihan koneitten ulottumissa pian olen taas paluulennolla,olet joko erehtynyt henkilöstä tai sitten sinulla on todella kurjasti sujunut pääsiäinen itselläsi.

    Äänestä

  • aurooraperhonen kirjoitti:

    minä en täällä ole riidellyt kenenkään kanssa ja pääsiäisenkin vietin tähän aamuun asti ihan koneitten ulottumissa pian olen taas paluulennolla,olet joko erehtynyt henkilöstä tai sitten sinulla on todella kurjasti sujunut pääsiäinen itselläsi.

    aurooraperhonen,että täällä tosiaan on mahdotonta puhua mitään mukavia koska näitä nimettömiä aina tulee haastamaan riitaa,vaikka nytkään ei edes kunnon aihetta ole mistä voisi kättä vääntää.

    joka ketjuun pahaa oloasi välittänyt koko aamun. Miksi? Mikä voi olla motiivisi?

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    sulla on päällä, kun esität mukavaa. Ei mee läpi.

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    aurooraperhonen,että täällä tosiaan on mahdotonta puhua mitään mukavia koska näitä nimettömiä aina tulee haastamaan riitaa,vaikka nytkään ei edes kunnon aihetta ole mistä voisi kättä vääntää.

    mutta olen todella hämmentynyt tästä tälläisestä tavasta,olen harvoin täällä päässyt käymään ja nyt tulin Suomeen katsomaan omaisiani ja koiriani kun sain pidemmän vapaan pian taas pitää lähteä :-( kunnes kesä koittaa ja pääsee pidemmäksi aikaa kotomaahan takaisin.

    Kiitos sinulle ystävällisestä kommentistasi :-D

    Äänestä

  • aurooraperhonen kirjoitti:

    mutta olen todella hämmentynyt tästä tälläisestä tavasta,olen harvoin täällä päässyt käymään ja nyt tulin Suomeen katsomaan omaisiani ja koiriani kun sain pidemmän vapaan pian taas pitää lähteä :-( kunnes kesä koittaa ja pääsee pidemmäksi aikaa kotomaahan takaisin.

    Kiitos sinulle ystävällisestä kommentistasi :-D

    arvostelemaan Gatosgatosta. Älä ala vääristelemään.

    Äänestä

  • Gatsos vain kirjoitti:

    joka ketjuun pahaa oloasi välittänyt koko aamun. Miksi? Mikä voi olla motiivisi?

    tai opettele lukemaan / ymmärtämään lukemaasi en ole viestittänyt sinulle tai muillekkaan mitään oloani, olen aikani kuluksi kommentoinut ja siihen minulla on sama oikeus kuin itselläsikin sinä sen sijaan viestit jokaisella lauseellasi pelkkää pahantahtoisuutta. Mene itseesi!

    jos sinulla ei ole mitään rakentavaa asiaa älä jaksa enää tehdä omaa oloasi hankalammaksi.
    Mene lukemaan se galleria sivu josta puhuin ja mieti itse onko rakentavaa sellaisella sivulla esittelytekstissäkin ottaa joku hampaisiinsa ja sitten väittää että muut ovat ilkeitä??

    Kuka olet ? Mikset kirjaudu?

    En viitsi riidellä rekkaantuneena, joten pysyn kirjoitan nyt rekkaantumattomana. Puolustan vain vakkarirekkaantuneita. Miksi sinä hyökkäsit Gatosgatoksen kimppuun? Etkö voisi olla asiallisesti kommentoimatta rekkaantuneiden asioita.

    Äänestä

  • aurooraperhonen kirjoitti:

    tai opettele lukemaan / ymmärtämään lukemaasi en ole viestittänyt sinulle tai muillekkaan mitään oloani, olen aikani kuluksi kommentoinut ja siihen minulla on sama oikeus kuin itselläsikin sinä sen sijaan viestit jokaisella lauseellasi pelkkää pahantahtoisuutta. Mene itseesi!

    niin on todellakin hyvä että menet ulkoilemaan ja purat patoutumasi pihalla. Ei ole hyvä tapa tulla tänne loukkaamaan rekattuja.

    Äänestä

  • Gatsos vain kirjoitti:

    niin on todellakin hyvä että menet ulkoilemaan ja purat patoutumasi pihalla. Ei ole hyvä tapa tulla tänne loukkaamaan rekattuja.

    täälä näköjään joku kirjoittelee itsensä kanssa.

    Äänestä

  • Gatsos vain kirjoitti:

    joka ketjuun pahaa oloasi välittänyt koko aamun. Miksi? Mikä voi olla motiivisi?

    itelläs taitaa olla pahemman luokan ongelmia...

    Äänestä

  • Se luulee sinua ja minua samaksi henkilöksi, siksi se raivoaa. Tosin, en ole minäkään ketään haukkunut, taikka kiroillut kuten eräät, taikka uhkaillut kuten eräät. Olen vain joistain asioista eri mieltä, ja sehän ei käy täällä.

    Kaikkea hyvää sinulle!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Omituistenotustenkerho kirjoitti:

Nämä faktat on syytä muistaa,ja ehdottomasti YMMÄRTÄÄ LUKEMANSA, oli sitten rekistöröitynyt käyttäjä tai ei;

Esiinny harkiten verkkokeskusteluissa
Jos osallistut keskusteluihin verkkosivuilla, chat/irc-kanavilla tai lähetät viestejä keskusteluryhmiin, kirjoita asiallisesti äläkä häiritse tai loukkaa muita. Varmista, että viestisi liittyy ryhmän aiheeseen. Muita häiritsevät tai loukkaavat käyttäjät voidaan mahdollisesti jäljittää myöhemmin, vaikka keskustelu tapahtuisikin nimettömänä. Ongelmatilanteissa ota yhteyttä kyseisen sivuston ylläpitoon.

Netillä on pitkä muisti
Muista, että kaikki mitä kirjoitat verkkokeskusteluun, sähköpostiin tai omalle www-sivullesi, saattaa olla luettavissa arkistoissa vielä vuosienkin päästä.

Kunnianloukkaus ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen

Älä esitä verkossa toisesta valheellista tietoa tai vihjausta, joka voisi aiheuttaa vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa loukatulle. Toisin sanoen: älä laita verkkosivuille herjaavaa aineistoa tai mitään muutakaan sellaista, jota et muussa yhteydessä olisi valmis esittämään -- ja kestämään myös siitä aiheutuvat seuraukset.

Älä myöskään esitä toisen yksityiselämästä sellaista tietoa, vihjausta tai kuvaa, joka saattaisi aiheuttaa vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu