Ollaan miehen kanssa sovittu, että aletaan yrittää vauvaa elokuussa, häiden jälkeen. En silti voi olla kuumeilematta jo nyt :) Vielä en raskautua halua, johtuen miehen lääkityksestä, joka pitää lopettaa tai vaihtaa ennen häitä. Lääkkeellä on vissiin 1% mahdollisuus vammaiseen lapseen ja se lisäksi vaikeuttaa raskaaksi tulemisen mahdollisuutta. Eli siitä pitäisi ensin päästä eroon. Ja lisäksi olen niin turhamainen, että haluan olla hoikka häissä ;)
Mutta siltikin kuumeilen kamalasti. Voiko/pitääkö yrittämisen aloittamiseen valmistua jotenkin? Elän todella epäterveellistä elämää; en polta enkä juo, mutta syön surkeasti, joskus menee päiviä ilman, että syön ollenkaan. Olen yrittänyt urheilla ja liikkua ja syönyt foolihappoa (jota vissiin myös suositellaan raskauden aikana?), ihan vain itseni takia, jotta alkaisi löytyä enemmän energiaa ja pirteyttä. Olisi kyllä jotenkin kiva valmistautua yritykseenkin, jotta ei tarvitsisi koko ajan työntää vauva-ajatusta pois.
Pillereitä en syö, joten sellaisenkaan en voi huomiotani keskittää. Hääasiatkin olen ulkoistanut anopille ja äidille, eikä niitä valitettavasti jaksa kokoajan pyöritellä :) Mitään vauvatavaraa en halua hankkia, kun mitä jos ei tärppääkään? En halua stressata ajatuksella tai aiheuttaa itselleni paineita, vaan enemmänkin nauttia ajatuksesta.
Miten muut jaksaa? Mitä te teette? Pitääkö olla niin kuin ei olisikaan ja ottaa asia uudestaan esille vasta sitten jos ja kun on raskaana? Eihän tässä ole kuin kolme kuukautta ja risat häihin, laskujeni mukaan ovulaation pitäisi ajoittua juuri hääpäivään (säännölliset menkat ja uskomaton tsägä). Mutta pitääkö mun jotenkin valmistautua emoalukseksi? Onko mitään uskomuksia tai taikakonsteja? Jotain, mihin saisin purettua vähän huomiota? :)
Mitä vähemmän aikaa häihin, sitä vaikeammalta ajatus tuntuu. Tekisi mieli saada se vauva tähän nyt ja heti :) Tosin viimeinen kesä laihana ja lapsettomana houkuttaa myös :P Mutta hormonit ovat nyt päättäneet, että tahdon lapsen, eikä tässä auta enää taistella vastaan. Tekemistä, keskittymistä, jotain? Ajatus vauvasta vie ilon kaikesta muusta, eikä asiaa auta yhtään se, että kaveripiirissä vähän vihjaillaan siihen suuntaan, joskos meidän olisi aika jakaantua :)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Siitä että olette päättäneet avioitua ja että lapsitoive on yhteisen keskustelun tulos.
Sinuna rupeaisin tasaamaan syöntirytmiä. Raskauden aikana on hyvä, että syö usein ja vähän kerrallaan, siten voi estää pahoinvointeja ja pitää verensokeri tasaisena, mikä on mm. ensisijainen raskausdiabeteksen hoitokeino. Hienoa että olet hoikka, se vähentää raskausdiabeteksen riskiä, mutta muistathan myös että jotta naisen hormonikierto olisi tasainen ja raskaaksi tulo mahdollista, hän ei saa olla liian laiha. Tietty rasvamäärä kehossa tarvitaan normaaliin suvunjatkamiseen.
Onnea sinulle juhliisi ja toivottavasti lapsi saa pian alkunsa. Tuo vauvakuume on siitä jännä tauti että se ei paljon järkisyillä lievene.