Mun mielestä, (puhun siis vain omasta mielestäni omalla suullani)on täysin idioottia puhua pelkistä rahoista ja syyllistää sijareita ahneiksi. Varmasti on niitä ahneita, mutta varmasti on myös niitä ei niin ahneita tai ei ollenkaan ahneita. En tiedä itse mihin kastiin kuuluun teidän mielestänne, mutta se ei ole pointtina tässä jutussa.
Meillä on ollut sijaislapsia, yksi kerrallaan kosken halua jäädä pois kodin ulkopuolisesta työstä kokonaan. Kulukorvausta saamme tällä hetkellä 300€/kk, ja siitähän otetaan verot pois ja lopullisessa verotuksessa hyvitetään. Palkkiota, siis tehdystä työstä saamme saman 300€/kk. Veroprosenttini on 39. Kuukaudessa tästä jää siis 366€. Lisäksi tellit ja lellit ja liiton maksut. Käteen jää siis reilu 300€. Niin ja lapslisän saamme vielä tähän päälle. Eli käteenjäävä osuus on reilu 400€/kk.
Meillä on sijoitettuna tällä hetkellä murrosikäinen. Lääkärinmääräyksellä hän käy kaksi kertaa viikossa vähintään jumpassa, a 5€/krt. 10€/vko, 40€/kk. Siihen päälle matkakulut meiltä jumppaan ja takaisin bussilla, 3€/suunta, 6€/pv, 12€/vko, 48€/kk. Eli kuukaudessa harrastuksen osuus 88€. Me maksamme sen itse, ennen sijoitusta sos.toimi maksoi sen, koska perhe elää toimeentulon varassa. Koska kyseessä on ulkonäöstään tarkka tyttö, käy hän kampaajalla kerran kuussa, noin 50-100€ menee siis hiuksiin, lakat yms mitä me muut emme päivittäin käytä. Ennen äiti hoisi leikkuun ja värjäyksen, enää hän ei suostu sitä tekemään. Tyttö kuitenkin tottunut siihen, joten emme sitä häneltä voineet tai oikeastaan halunneet ottaa pois. Hänellä on silmälasit, joita ei suostu käyttämään, joten piilolinssit, värilliset 50€/kk.
Käyttörahaa annamme 50€/kk, saman kuin lastensuojelulaitoksessakin annettaisiin. Tästä rahasta hän maksaa omia pikkumenojaan ja opettelee rahankäyttöä.
Puhelinlaskun maksamme 30€/kk, on saldorajoitin. Yhteydenpito bioperheeseen tapahtuu kuitenkin lankaliittymästä, sillä emme halua saldon loppumisen olevan syynä yhteydenpidon katkeamiseen bioperheeseen.
Harrastuksenaan hän käy myös kuvataidekoulua, vuosimaksuun saamme puolet tukea sos.toimesta, materiaalit maksamme itse. Noin 40€/kk. (Uskomattoman hintaisia muuten värit ja maalauspohjat!)
Käymme kerran kuussa yhdessä "tyttöjen reissulla", elokuvissa, syömässä yms. Biolapsemme ovat poikia, joten tämä on vastine heidän "äijäreissuilleen". Siihen kuluu noin 50€, joskus enemmän jos pojat ovat käyneet jossakin kalliimmassa jutussa.
Yhteenlasketuksi summaksi tulee jotakuinkin 300€/kk.
Tietysti teemme asioita myös yhdessä koko perheen voimin, esim käymme uimassa jne. Kaikki maksaa nykyään. Urheiluotteluissa käymme, ja tyttö maksaa saman kuin aikuinenkin. Emme kuitenkaan mene, jos meillä ei ole varaa mennä koko perhe, ja tähän perheeseen kuuluu myös sijaistyttömme.
Lisäksi tietysti vaatelaskut, asumiset ja ruokailut, koulumateriaalit. Samoihin asioihin sai biologinen perhe ennen harkinnanvaraista toimeentulotukea. Lääkärikäynnit yms menot maksamme itse, ennen biologinenperhe sai ne sos.toimesta.
Omalla työlläni katan asunto- ja autolainat, miehen tuloilla syödään ja maksetaan biologisten lasten sekä aikuisten menot, niinkuin tehtäisiin ilman sijaislapsiakin.
En kuitenkaan kuun lopussa kaiva kuittivihkoa esiin ja mieti paljonko meni sijaislapseen rahaa "ylimääräistä", yli kulukorvauksen.Eli yli sen parin sadan joka on laskettu lapseen menevän kuluja, kolmesataa lapsilisän kanssa. Saman summan saan kuin biologiset vanhemmat, minulta siitä vain menee veroa, toimeentulotuesta kun ei mene. Harkinnanvaraisuuden saan takaisin veronpalautuksina.
Palkkio, sillä ei ole tarkoitus kattaa lapsen menoja, vaan se on palkka tehdystä työstä, niinkuin jos bioperheen äiti tai isä jakaa vaikka mainoksia oman työnsä ohella/lisäksi/rinnalla.
No, joka kuukausi tiliotteessa näkyy kasa euroja tulleeksi ja sama määrä menneeksi. Koko perheen osalta. Niin kuin ennen biologisia lapsia, niin kuin ennen sijaislapsia, niin kuin varmasti lasten muutettua pois kotoakin. Emme me ostele kesämökkejä emmekä kuljeta lapsia avojaloin pakkasella. Emme me korvausta siitä tarvitse, että sijaislapsen kotiimme otimme ja kodistamme hänelle kodin teimme. Siitä mitä bioperhe terrorisoi perhettämme, siihen helpottaa korvaus. En sano että kaikki biot näin tekisivät, meille on kuitenkin käynyt näin. Eivät he sitä selvänä tee, kännissä ja aineissa on kuitenkin jollekulle purettava, ja miksei meille.
Emme tehneet lapsesta lastensuojeluilmoitusta, emme häntä kotoa kaapanneet. Ilmoituksen teki lapsi itse, pyysi päästä pois. Me olimme lupautuneet sos.toimelle että mikäli joku meitä tarvitsee kantamaan vaikeiden aikojen yli, että olemme käytettävissä.
Tiedän ettei tytön paluu bioperheeseen asumaan tule enää olemaan mahdollista, sillä täysi-ikäisyys häämöttää, mutta tiedän että hän tulee siellä jatkossakin vierailemaan ja heitä rakastamaan, aivan kuin bioperhekin häntä rakastaa. Olosuhteet ovat kuitenkin päihteiden vuoksi sellaiset ettei siellä ole turvallista lapsen tai kenenkään olla silloin kun kuningaspäihde astuu kuvaan.
Kai me sitten olemme rahanahneita, lapsenkaappaajia, sikasijareita, mutta toivomme että niin bio- kuin sijaislapsemmekin kasvavat ihmisiksi, joiden ei tarvitse elämäänsä kuluttaa katkeruuttaan kuuluttamalla.

Vastaukset 13
Vanhimmat
on ihmisiä, jotka ottavat huollettavakseen toisten lapsia. Itse en ottaisi, vaikka saisin kuinka suuret korvaukset ja lapsista pidän.
Vastuu lapsesta on kuitenkin niin valtava, vieläpä lapsesta, joka on kokenut kovia jo muutenkin. Omiakin lapsia on 3kpl.
Minäkin olen sijaisäiti.
Pidin sikasijarin tekstistä. Meillä rahaa jää ehkä vähän enemmän viivan alle kun hänellä, mutta se ei ole ollut milloinkaan vaikuttimena kun hommaan ryhdyttiin, vaan lapsista välittäminen. Minäkään en pidä korvausta mitenkään suurena, korkeintaan kohtuullisena, jos lapsi on ongelmaton ja elämä helppoa. Jos lapsi on työläs ja biot vaikeita, ei mikään raha korvaa tehtyä työtä.
Olemme päättäneet että meille voi tulla muidenkin synnyttämiä lapsia, koska mielestäni ihmiset ja myös lapset ovat samanarvoisia. En voi lakata ihmettelemästä tuota aikaisemman kirjoittajan lausetta, jonka ole usein kuullut; "vastuu vieraasta lapsesta on niin suuri". Oma tai vieras, kyllä kaikista lapsista vastuu on yhtä suuri. Heidän arvonsa myös.
Jos et uskalla, hyvä niin. Onneksi jotkut meistä uskaltavat.
Täydellisiä en silti väitä meidän olevan. Onko olemassa täydellisiä?
vanhempia.
Vastuu vieraasta lapsesta vaan tuntuu suuremmalta, koska lapsella voi olla monenlaisia ongelmia, voin olla väärässäkin.
Kaikki lapset ovat samanarvoisia ja heidän pitää tuntea olonsa tasavertaiseksi biolapsien kanssa.
En uskaltaisi, enkä jaksaisi hankalia biovanhempia, mitä ilm. on paljon.
En tiedä pystyisinkö rakastamaan sijaislasta kuin omaani, onneksi jotkut pystyvät, vai pystyvätkö?
Kyllä, sikasijarin teksti oli hyvä. Minäkään en pidä korvausta suurena.
Halusin vain sanoa, että hyvä on ihmisiä jotka jaksavat huolehtia myös muiden lapsista, enkä usko että monikaan sitä tekee näiden "suurten korvausten" takia, niinkuin monesti väitetään.
Onko teidän pakko pitää yllä noin korkeaa elintasoa?
Paljon vähemmälläkin pärjää.
Tytön elämä kuulostaa luksukselta.
kun periaatteessa kyse on jostain ihan muusta.
Mitä hyötyä tällaisesta jauhamisesta on, kun ette edes vaivaudu puhumaan siitä aiheesta, mistä tässä on kyse?
Tuollaisilla periaatteilla (ensimmäinen teksti) minäkin olen aina lapseni kasvattanut, toinen on jo aikuinen. Te näette pelkkää haukkumisen aihetta siinäkin, että täällä yritetään nostaa esiin niitä epäkohtia, mitä koko huostaanottokäytäntö sisältää tällä hetkellä. Mitä te pelkäätte tässä tilanteessa?
Päättäjien tasolla myönnetään metsään meno lastensuojelussa, mutta te vain haukutte biovanhempia...
Täällä on tuhat kertaa sanottu, että aiheellisia sijoituksia vastaan ei taistella, eikä HYVIÄ sijaisvanhempia, mutta entä se kaikki muu?
Huostaanoton epäkohtia ei tämän ketjun aloittajalla liene olleen tarkoituskaan tuoda esiin.
Vaan aivan tuiki tavallisen sijaisperheen
tilanne: maksut / sijaislapsi.
On hyvä, että joku jaksaa taas asiasta kertoa, jospa se joskus menisi perille.
Sijaisperheet eivät vie mitään bioperheiltä.
Tätä puolta on syytä tuoda esiin, sillä monilla on asiasta väärä käsitys vaikka siitäkin on jo tuhansia kertoja tällä palstalla kirjoitettu.
So. tällä kertaa sinä puhut seipään väleistä ja muut seipäistä.
Sinun näkökantasi on kyllät tullut selväksi:
AIHEETTOMIAKIN HUOSTAANOTTOJA ON TEHTY JA TEHDÄÄN.
Tällä palstalla järjestelmällisesti haukutaan sijaisperheet riippumatta siitä onko kyseessä
aiheellinen vai aiheeton ho.
Oletko miettinyt, miten jatkuva asiasi esille tuominen vaikuttaa moniin sellaisiin biovanhempiin,
joiden kohdalla ei ole kyse aiheettomasta ho:sta?
Ymmärrän katkeruutesi.
Kyseessähän oli aiheeton ho. Ok.
Entäs nämä sadat katkerat biot tällä palstalla, onko oikein, että vastaat niin moniin juttuihin heittämällä biovanhempaan kohdistuvan vääryyden peliin, miten luulet sen auttavan ihmistä, jonka kohdalla on tapahtunut aiheellinen huostaanotto, mutta hän ei katkeruudessaan sitä hyväksy?
Tytön elintaso on ollut sama jo ennen meille sijoitusta, emme halua hänen elintasonsa laskevan, vaikkei pystynytkään biovanhempiensa luona asumaan. Jokaisella lapsella on menoja, niin biologisilla kuin sijoitetuilla. Joskus myös tarvitaan luksusta jaksaakseen kantaa sitä taakkaa jonka lapsi kohtaa menettäessään oikeuden asua biovanhempien luona.
Varmasti on turhia ja aiheettomia huostaanottoja, mutta on paljon myös niitä perheitä, joiden ongelmiin ei edes puututa. Silti en usko perjantaibingo-ajatteluun.
Varmasti on huonoja sijaisvanhempia, ja jokainen kokee asian omalta kantiltaan.
Kirjoitukseni tarkoitus oli tuoda esiin se tosiasia, että lapsi kuin lapsi kuluttaa, ja jostakin perheiden on ne rahat saatava. Kulkekoon se sos.toimistosta millä nimellä hyvänsä.
On myös niitä bioja, jotka ymmärtävät että toisinaan on lapsen parempi muualla, ja niitä jotka eivät sitä asiaa halua myöntää vaikka se totta olisikin.
Ymmärrän että lapsen osittainenkin menetys on hirvittävä taakka, mutta toivoisin että pystyisimme tekemään niin sijarit kuin biotkin työtä yhdessä, lasten parhaaksi.
Teette todella hienoa työtä, kun jaksatte omien biolapsienne lisäksi kasvattaa myöskin vieraasta perheestä lähtöisin olevia lapsia. Se ei ole helppoa. Erinäisiä mielipiteitä lukeneena näillä keskustelupalstoilla, käy todella oksettamaan joidenkin kirjoittajien näkemys siitä, että sijoituslapset olisivat perheelle rahasampo. Yhteiskunnan maksamat korvaukset lapsen aiheuttamista juoksevista kuluista ja hoidosta sekä kasvatuksesta ei ole kovin hääppöinen. Rahan takia sitä tuskin kukaan tekee. Teidän kirjoituksestanne välittyy aito lapsista välittäminen ja heidän rakastaminen, joten paljon voimia teille omaan arvokkaaseen työhönne!
Sijaisperhe ansaitsee puolet enemmän kuukaudessa käteensä kuin mainitsit! tämä on tutkittu!!että älähän vääristele
Tiedän että toisissa kunnissa ja kaupungeissa maksut ovat suurempia, taitaa olla Turku se parhaiten maksava paikka tällä hetkellä.
Mutta, meille sijoitetun lapsen kunta maksaa ko summat, ja tiedän että löytyy pienempiä sekä isompia summia eri kunnista. Perhehoidon korvauksista sekä palkkioista ei ole päätetty valtakunnan tasolla vaan kyse on kuntakohtaisista maksuista.
Köyhät kunnat maksavat vähemmän, rikkaat enemmän. Tai oikeammin isot paikat maksavat enemmän koska on tarvetta useampiin sijaisperheisiin.
Että en valehdellut, jos et usko niin sille en voi mitään. Kysäisepä itse eri kuntien sos.toimistoista summia, äläkä tuijota vain yhtä summaa johon olet törmännyt.
Myös eri kunnat vaativat eri asioita sijaisperheiltä, Turku esim vaatii että ainakin puoli vuotta (vai oliko vuosi) lapsen sijoituksesta ainakin toinen vanhemmista jää kotiin sijoitetunlapsen kanssa.
kysymys on nyt se että miksi toisen sijarin pitää jäädä lapsen kanssa kotiin?
Usein lapset ovat niin traumaattisista oloista lähtöisin sekä pelkkä muutto voivat traumatisoida lasta niin paljon, että sopeutuakseen uuteen perheeseen ja sen tapoihin tarvitaan siinä aikaa ihan vaan olla ja vastata lapsen tarpeisiin.