Keväällä olis tarkotus maalata ulkoverhous. Maalin valinta aiheuttaa pään vaivaa, kun ammattilaisilta kysyy niin toinen on toista mieltä kuin toinen. Talo on aiemmin maalattu lateksilla, n. 4 kertaa. Ihannemaali olisi sellainen, joka on himmeä, ei tarvitsisi maalata kuin kertaalleen, maalin tulisi olla kestävä. Help!
rintsikkatalon maalaus
tupuna
112126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
tuollaisen maalin keksimistä!
Öljymaali ei tule pysymään lateksin päällä.
Talossasi ei todennäköisesti ole ulkovuorauksen alla tuuletusrakoa, joten lateksi on riski, etenkin noin monta kerrosta. Lateksi on poistettava niin hyvin kuin mahdollista. Ihanne olisi vuokrata infrapunalämmitin avuksi ja poistaa kaikki. Tai sitten kaapia käsin niin perusteellisesti kuin mahdollista.
Voisi myös jättää talon kaavittuna talveksi ilmastoitumaan ja sitten keväällä vielä hioa koko pinta.
Sen jälkeen voi jatkaa millä tahansa maalilla, paitsi lateksilla: pellavaöljymaali, alkydiöljymaali. Koska pohjat ovat ns.huonot voisi teille sopia petroliöljymaali, se peittää yleensä kerralla.
Mitenhän sen petroliöljymaalin kans, kun tarkotus olisi vain kaapia irtonainen maali, täällä maalla kun ei noita infrapunalämmittimiä varmaan saatavilla ole. Tiedätkö minkälainen homma on poistaa se maali tuolla lämmittimellä ja minkälainen vuokra masiinalla?
Infrapunalämmittimiä (kauppanimi Speadheater) vuokraa ainakin Renotiimi Riihimäeltä, lisäksi useimmilla rakennuskonevuokraamoilla on jo nämä valikoimissa.
Kone lämmittää noin puoli neliötä kerrallaan, sitten kaavitaan. Parhaiten työ sujuu kahdella miehellä. Sen käyttökelpoisuus riippuu jonkin verran myös ulkovuorauksen tyypistä, siis mitä sileämpi sen helpompaa. Rinalaudoituksesta kannattaa poistaa rimat. Myöskään ihan kaikkiin maalityyppeihin se ei tepsi.
Kysy hintoja Renotiimistä.
Petroliöljymaalia kehutaan nimenomaan sellaisille pohjille, joista kaikkea ei saa pois. Sen pitkäaikaiskestävyydestä vaan ei ole tietoa eikä siitä, millä jatkossa voi maalata. Periaatteessahan petroli toimii ikäänkuin himmentimenä, todennäköisesti se haihtuu pois ja jäljelle jää pelkkä pellavaöljy.
Mitä tavoittelette maalauksella? Jos aiotte asua talossanne "lopun ikää", kaapisin kaiken pois ja maalaisin oikealla pellavaöljymaalilla, kustannuksista tinkimättä. Jos taas rahasta/ajasta on pulaa ettekä tiedä aiotteko pysyä talossanne, kevytkaapiminen ja petroliöljymaali.
pellavaöljymaalien osalta kannattaa olla tarkkana rakennuksen sijainnin osalta. Osa markkinoilla olevista maaleista erittäin homeherkkiä.
Sepi antaa asiantuntevia lausuntoja näkemättä kohdetta (oletus). Minusta on vähintäänkin outoa antaa lausuntoja muutaman rivin kuvauksen perusteella, tietämättä millaisessa paikassa kohde on, millaisessa kunnossa julkisivu, onko julkisivun ilmatiiveys kunnossa, jne.. No, olet ehkä todellinen rintamiesasiantuntija tai sitten täällä netissä vain on niin helppo esittää asiantuntijaa, kun omista neuvoista ei ole minkäänlaisessa vastuussa.
No eikös ihmiset täältä hae neuvoja tietäen, ettei kukaan näe taloa? Eikä ohjeissani ole mitään erityisen yksityiskohtaista, pikemminkin ratkaisuvaihtoehtoja kysyjän omiin pohdintoihin.
Rintamamiestalot toisaalta ovat aika samanlaisia, niiden rakenteet ja ulkoasu nimenomaan tyyppipiirustusten mukaisia, eikö?
Pellavaöljymaalien herkkä homehtuminen alkaa olla mennyttä aikaa, maalivalmistajat ovat ryhtyneet lisäämään homemyrkkyjä. Isojen tehtaiden pellavaöljymaaleissa (esim. Tikkurilan Lin, hollantilainen Terra Linal) ei homehtumisongelmaa ole ollutkaan. Pienillä valmistajilla käytetyn vernissan laatu on aiemmin vaihdellut.
"No eikös ihmiset täältä hae neuvoja tietäen, ettei kukaan näe taloa? Eikä ohjeissani ole mitään erityisen yksityiskohtaista, pikemminkin ratkaisuvaihtoehtoja kysyjän omiin pohdintoihin." - ymmärsinkö aivan väärin, mutta käsittääkseni sinä kuvasit aika tarkasti käytettävän menentelmän, kerroit koneita vuokraavan yrityksen (mistä tulee väistämättä kytkökset mieleen), kannattaa lukea omat kirjoitukset ensin.. :)
rintamiestalojen perusratkaisut ovat samoja, kyllä. Kunto vaihtelee ja minusta on erittäin kyseenalaista antaa neuvoksi maalinpoisto tietämättä kohteesta mitään (perusteena: kuvaamasi menetelmä ei ole mikään helppo/halpa homma). Sillä tällöin "maallikko" ei ohjaudu ajattelemaan mitä muuta samassa yhteydessä kannattaa tehdä, onko yleensäkään järkevää lähteä ko. työhön vai olisiko julkisivun puutteiden vuoksi viisainta tehdä suurempi remontti.
Jos alkuperäinen kysyjä haluaa tietoa, niin suosittelen myös vilkaisemaan www.rintamamiestalo.net, netissä vain kaikki tieto kannattaa suodattaa, asiantuntijaa helppo esittää..
Mikä ihme vastauksessani niin ärsytti? Tupuna kysyi kokemuksia/hintoja ym. maalinpoistosta infrapunalämmittimellä. Vastaus sisälsi laitteen vuokrausmahdollisuuden ja USEITA vuokraajavaihtoehtoja. Nimeltä mainittu on firma joka oli aluksi laitteen ainoa maahantuoja.
Voisit "jjjjj" mielestäni antaa alkuperäiseen kysymykseen kilpailevan vastauksen, niin nähdään mihin tyyliin asiantuntevia vastauksia laaditaan :)
Heh, hyvä veto yrittää saada minut lähtemään samalle linjalle, mutta kiitän kutsustasi ja sanon vain, etten lähde ehdottelemaan mitään tietämättä enempää kohteesta(jos ehdotan korjaustapaa, on sen oltava "paras", vaikka se annettaisiin netin keskustelupalstalla). Kuten aikasemmin jo asiaa kommentoin, olen ilmeisesti liian ammattitaidoton, kun en voi muutaman rivin perusteella ongelmaan antaa ratkaisua. Em. lienee antanut jo vastauksen kysymykseesi, mikä vastauksessasi ärsytti!?
Niin, sellainen kiinnostava seikka meinasi unohtua, kun haluat esittää neuvoja, niin millä perustelet sen, ettei lateksi käy rintamamiestaloihin? Mainitsemistsi suuri maalitehdas tikkurila väittää lateksiensa olevan ensimmäiset pari vuotta paremmin hengittäviä kuin öljymaalien.