Meillä Jyväskylässä oli nyt Teemu Mäen näyttely joka tuntui ainakin tunteita herättävän. Jyväskylän taidemuseolle yksi kristillinen yhteisö lähetti nootin, että paheksuivat syvästi taidemuseon johtoa kun olivat Teemu Mäen näyttelyn Suojaan ottaneet.
Itse en tunne ketään joka aidosti pitäisi Mäen töistä. Itse olen kokenut syvää hämmentyneisyyttä, kummastusta ja jopa koomisuutta Mäen teosten edessä. Näyttelyn kävin katsomassa pariin otteeseen etsiessäni ymmärrystä.
Tietenkin ennakkoasenteeni häiritsi (kissantappovideo oli luonut kielteisen näkökulman koko mieheen...siis hutkittu, ennen kuin tutkittu) kun ensi kertaa tutustuin näyttelyyn. Koin kyllä muutamia oivalluksen hetkiä näyttelyssä, mutta lopultakin tunsin itseni hieman ahdistuneeksi.
Teemu Mäki luennoi meille teoksistaan mikä puolestaan loi minulle kuvan hänestä ihmisenä, eli vaikka hän vaikuttaa hyvin ehdottomalta, ei hän mikään sairas kuvatus lienekään...Mutta silti se puhuminen ja puhuminen ei avannut minulle tietä hänen taiteeseensa...
Mutta, mutta. Miten te koette Teemu Mäen taiteen? Varmasti moni kokee voimakkaita tunteita, mutta tunteeko joku samaistuvansa?
Olen itse taiteenopiskelija ja pyrin ymmärtämään. Aivan kuten antropopologia- ja etnologia tieteissä on taiteentutkimuksessakin pyrittävä ymmärtämään vielä silloinkin kun valtaosa on jo lakannut ymmärtämästä...

Vastaukset 1
Vanhimmat
ottaen voi todeta,että eniten puhuvat ne ,joilla ei ole mitään sanottavaa.