Aloin tässä pohtia, taas vaihteeksi. En nyt puhu tästä foorumista vaan yleensä kritiikistä, sen antamisesta ja vastaanottamisesta.
Olen yrittänyt jo pitkään löytää sitä "omaa porukkaa", seuraa, jossa voisi pölistä kirjoittamisesta, haukkua ja kehua, kritisoida ja ottaa opiksi. Kaikki yritykset kaatuvat tuohon kritiikkiin. Itse haluan kylmää ja kovaa palautetta, mieluummin huonoa kuin hyvää, sillä haluan korjata, kehittyä ja parantua, en pöyhistellä yhdellä hienolla kappaleella. Toki hyvä palaute on aina kivaa, mutta mitään hyötyä siitä ei ole. Olenko ainoa maailmassa, joka ajattelee näin?
Muutama vuosi sitten löysin kivan foorumin, jossa arvostelin muita siten kuin tahtoisin itseäni arvosteltavan: rehellisesti ja suoraan. Jos teksti oli huonoa, sanoin sen, en repinyt väkisin hyviä asioita, jos niitä ei ollut. Tämä johti siihen, että mut bannattiin :) En mitenkään haukkunut muita, olin asiallisen rehellinen. Totesin esim. ettei tekstin periaatteiden puolustelu tee tekstistä itsestään yhtään parempaa ja olin saman tien kamala biatch, joka on istunut ananaksen päälle yms.
Samoin sain törmätä "kostokommentointiin". Laitoin näytille pienen ajatelmapätkän, joka haukuttiin lyttyyn kirjoitusvirheiden takia ja siitä, ettei siinä ollut "tunnetta" ja "draamaa". Ajatelmassa? Kirjoitusvirheitä ei kukaan osannut eritellä, ei yhtään ainuttakaan, ja kun annoin äikänmaikalle luettavaksi, kävi ilmi, että siellä oli vain yksi yhdyssanavirhe. Ohitin tämän nauraen :) arvatenkin olin aivan väärässä paikassa.
Yleensäkin olen törmännyt kritisointiohjeisiin, jotka ovat tyyliä: jos et keksi mitään hyvää sanottavaa, valehtele. Luodaanko tällä tyylillä mestareita? Vai ns. idolsilmiö, jossa äidin kehumat piltit nolaavat itsensä koko maailman edessä vain siksi, että joku kerran sanoi säälistä, että "sinä olet, mussukka, sellainen lapsinero!".
Olen seuraillut tekstejä (en tällä foorumilla), jotka mielestäni ovat olleet sen ikäisten tekemiksi ala-arvoisia, heikkoja, mielikuvituksettomia ja sanalla sanoen surkeita. Silti näitä tekstejä kehutaan kommenteissa maasta taivaisiin. Yleensä on vielä tietty joukkio, joka kehuu kavereidensa huonojakin töitä, ulkopuolisille ollaan vähän ilkeämpiä, mutta kavereiden heikot esitykset ovat "mahtavia".
Se nyt ei varsinaisesti ole mun murheeni, millaista palautetta muut toisille antaa, mutta en itse halua julkaista tekstejäni sellaisissa paikoissa, koska pelkään, ettei saamani kritiikki ole rehellistä. Eihän muidenkaan saama ole. Silloin sillä ei ole mitään väliä, laitanko juttujani sinne vai en, kun tulos on sama. Olen ulkopuolisena useamman vuoden seurannut tiettyjen ihmisten tekeleitä, eivätkä ne parane tasoltaan. "Lapsinerojen" tekeleet ovat puolet surkeampia kuin omani sen ikäisenä, enkä itsekään ollut aikanani kovin kummoinen, lienenkö edes nyt.
Näissä paikoissa menee myös ilo siitä kommentoinnista, sillä vaikka aikeeni olisi hyvä, kiltti ja kaunis, ja toisin esille epäkohdat ja mielestäni parantamista kaipaavat seikat, olen kateellinen biaatch ja vitun homorunkkariäpärä. En kyllä pahemmin kehu, koska kehuminen ei aikuisia ihmisiä kehitä. Kyllä 12-vuotiaalle voi sanoa muutaman valkoisen valheen ja kannustaa eteenpäin neuvojen kera, mutta samanlainen tyyli ei sovi 20-vuotiaalle. Tietysti, jos tekstissä on ollut jotain todella upeaa, mainitsen siitä ihan mielelläni, mutta kuten jo todettu, en tahdo väkisin etsiä jotakin hyvää huonosta tarinasta. Ei onnellisten kanojen munatkaan pelasta räjähtänyttä piirakkaa.
Jos tekeleitään laittaa näytille, pitäisi olla valmis ottamaan vastaan nimenomaan sitä huonoa kritiikkiä. Hyvää osaa ottaa vastaan kuka tahansa. Jos teksti on surkea, miksi se on heti kritisoijan vika? Totta kai totuus kirpaisee enemmän kuin tuhat valhetta, sitä kun ei helposti voi kieltää edes itseltään. Mutta se, mikä ei tapa, vahvistaa.
Nykyään monet nuoret kirjoittavat fantasiaa, joka omaa sydäntänikin lähellä, ihmetellään, miksi suomalainen fantasia ei lyö läpi. No, ei se lyö, jos taso on tätä, mitä olen nähnyt ja sitä vielä kehutaan. Osa ulkomailta tulevasta fantasiasta on surkeaa, mutta ei lähellekään niin surkeaa kuin näiden "tulevaisuuden toivojen" kirjoittama. Toki pari helmeä pulpahtaa välillä esiin, mutta nämä ovat niitä poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön.
Onko tämä suomalainen tapa luoda jotakin? Eletään valheessa, ollaan olevinaan neroja ja jos joku kehtaa puhua totta, vaiennetaan se, haukutaan maanrakoon ja huoritellaan lopuksi. Sekään ei ole tuntematonta, että esim. minun kommenttejani kommentoidaan. Että minun mielipiteeni olisi väärä? Miten se on väärempi kuin jonkun toisen? Eiköhän jokaisella ole oikeus omaan mielipiteeseensä, riippumatta siitä onko se kohteelle hyväksi vai pahaksi. Miksi pitää puolustella jotakin, millä ei ole kestävää perustaa?
Vai olenko minä friikki, kun en tajua tätä systeemiä? Olenko joku tyhmä oikku, joka luulee, että pitää olla rehellinen, vaikka tarkoitus on valehdella? Pidän totuudesta enemmän kuin valheista, se kasvattaa. Kirjoittamisessa en pidä niinkään tärkeänä sitä, että tarinaani hullaannutaan vaan sitä, että kehityn jatkuvasti. En voi kehittyä, jos en saa rehellistä mielipidettä.
Olen vain niin pettynyt. Pistäisin mielelläni tekstejäni esille jonnekin, kuulisin mielipiteitä ja haukkuja, parannusehdotuksia ja muutakin. Olisihan se kiva, jos olisi joku porukka, jonka kanssa voisi aiheesta jakaa mielipiteitä, mutta taidan nyt kurotella vain kuuta taivaalta. En pidä itseäni mestarina, kaipaan sitä kritiikkiä, mutta en toisaalta tunne olevani niin huono, että kaipaisin valheita.
Suvussani on paljon lehtimiehiä ja toimittajia, tuttavapiiriin kuului kirjallisuuden Nobel-voittaja (joka tosin menehtyi aikoja sitten), että en ihan pellossa ole tämän asian tiimoilta elänyt. Vereni tulee muutenkin kirjallisuuden ykkösmaasta, suurimmaksi osaksi, ei ollenkaan Suomesta. Olen kohdannut kovaa kritiikkiä jo 9-vuotiaana, kirjallisuuteen meillä on aina suhtauduttu vakavasti, kehuja ollaan annettu sitten muista asioista. Silti valitsin kirjoittamisen, sillä se on aina ollut sydäntä lähellä. Johtuuko asenteeni tästä?
Olen yrittänyt jo pitkään löytää sitä "omaa porukkaa", seuraa, jossa voisi pölistä kirjoittamisesta, haukkua ja kehua, kritisoida ja ottaa opiksi. Kaikki yritykset kaatuvat tuohon kritiikkiin. Itse haluan kylmää ja kovaa palautetta, mieluummin huonoa kuin hyvää, sillä haluan korjata, kehittyä ja parantua, en pöyhistellä yhdellä hienolla kappaleella. Toki hyvä palaute on aina kivaa, mutta mitään hyötyä siitä ei ole. Olenko ainoa maailmassa, joka ajattelee näin?
Muutama vuosi sitten löysin kivan foorumin, jossa arvostelin muita siten kuin tahtoisin itseäni arvosteltavan: rehellisesti ja suoraan. Jos teksti oli huonoa, sanoin sen, en repinyt väkisin hyviä asioita, jos niitä ei ollut. Tämä johti siihen, että mut bannattiin :) En mitenkään haukkunut muita, olin asiallisen rehellinen. Totesin esim. ettei tekstin periaatteiden puolustelu tee tekstistä itsestään yhtään parempaa ja olin saman tien kamala biatch, joka on istunut ananaksen päälle yms.
Samoin sain törmätä "kostokommentointiin". Laitoin näytille pienen ajatelmapätkän, joka haukuttiin lyttyyn kirjoitusvirheiden takia ja siitä, ettei siinä ollut "tunnetta" ja "draamaa". Ajatelmassa? Kirjoitusvirheitä ei kukaan osannut eritellä, ei yhtään ainuttakaan, ja kun annoin äikänmaikalle luettavaksi, kävi ilmi, että siellä oli vain yksi yhdyssanavirhe. Ohitin tämän nauraen :) arvatenkin olin aivan väärässä paikassa.
Yleensäkin olen törmännyt kritisointiohjeisiin, jotka ovat tyyliä: jos et keksi mitään hyvää sanottavaa, valehtele. Luodaanko tällä tyylillä mestareita? Vai ns. idolsilmiö, jossa äidin kehumat piltit nolaavat itsensä koko maailman edessä vain siksi, että joku kerran sanoi säälistä, että "sinä olet, mussukka, sellainen lapsinero!".
Olen seuraillut tekstejä (en tällä foorumilla), jotka mielestäni ovat olleet sen ikäisten tekemiksi ala-arvoisia, heikkoja, mielikuvituksettomia ja sanalla sanoen surkeita. Silti näitä tekstejä kehutaan kommenteissa maasta taivaisiin. Yleensä on vielä tietty joukkio, joka kehuu kavereidensa huonojakin töitä, ulkopuolisille ollaan vähän ilkeämpiä, mutta kavereiden heikot esitykset ovat "mahtavia".
Se nyt ei varsinaisesti ole mun murheeni, millaista palautetta muut toisille antaa, mutta en itse halua julkaista tekstejäni sellaisissa paikoissa, koska pelkään, ettei saamani kritiikki ole rehellistä. Eihän muidenkaan saama ole. Silloin sillä ei ole mitään väliä, laitanko juttujani sinne vai en, kun tulos on sama. Olen ulkopuolisena useamman vuoden seurannut tiettyjen ihmisten tekeleitä, eivätkä ne parane tasoltaan. "Lapsinerojen" tekeleet ovat puolet surkeampia kuin omani sen ikäisenä, enkä itsekään ollut aikanani kovin kummoinen, lienenkö edes nyt.
Näissä paikoissa menee myös ilo siitä kommentoinnista, sillä vaikka aikeeni olisi hyvä, kiltti ja kaunis, ja toisin esille epäkohdat ja mielestäni parantamista kaipaavat seikat, olen kateellinen biaatch ja vitun homorunkkariäpärä. En kyllä pahemmin kehu, koska kehuminen ei aikuisia ihmisiä kehitä. Kyllä 12-vuotiaalle voi sanoa muutaman valkoisen valheen ja kannustaa eteenpäin neuvojen kera, mutta samanlainen tyyli ei sovi 20-vuotiaalle. Tietysti, jos tekstissä on ollut jotain todella upeaa, mainitsen siitä ihan mielelläni, mutta kuten jo todettu, en tahdo väkisin etsiä jotakin hyvää huonosta tarinasta. Ei onnellisten kanojen munatkaan pelasta räjähtänyttä piirakkaa.
Jos tekeleitään laittaa näytille, pitäisi olla valmis ottamaan vastaan nimenomaan sitä huonoa kritiikkiä. Hyvää osaa ottaa vastaan kuka tahansa. Jos teksti on surkea, miksi se on heti kritisoijan vika? Totta kai totuus kirpaisee enemmän kuin tuhat valhetta, sitä kun ei helposti voi kieltää edes itseltään. Mutta se, mikä ei tapa, vahvistaa.
Nykyään monet nuoret kirjoittavat fantasiaa, joka omaa sydäntänikin lähellä, ihmetellään, miksi suomalainen fantasia ei lyö läpi. No, ei se lyö, jos taso on tätä, mitä olen nähnyt ja sitä vielä kehutaan. Osa ulkomailta tulevasta fantasiasta on surkeaa, mutta ei lähellekään niin surkeaa kuin näiden "tulevaisuuden toivojen" kirjoittama. Toki pari helmeä pulpahtaa välillä esiin, mutta nämä ovat niitä poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön.
Onko tämä suomalainen tapa luoda jotakin? Eletään valheessa, ollaan olevinaan neroja ja jos joku kehtaa puhua totta, vaiennetaan se, haukutaan maanrakoon ja huoritellaan lopuksi. Sekään ei ole tuntematonta, että esim. minun kommenttejani kommentoidaan. Että minun mielipiteeni olisi väärä? Miten se on väärempi kuin jonkun toisen? Eiköhän jokaisella ole oikeus omaan mielipiteeseensä, riippumatta siitä onko se kohteelle hyväksi vai pahaksi. Miksi pitää puolustella jotakin, millä ei ole kestävää perustaa?
Vai olenko minä friikki, kun en tajua tätä systeemiä? Olenko joku tyhmä oikku, joka luulee, että pitää olla rehellinen, vaikka tarkoitus on valehdella? Pidän totuudesta enemmän kuin valheista, se kasvattaa. Kirjoittamisessa en pidä niinkään tärkeänä sitä, että tarinaani hullaannutaan vaan sitä, että kehityn jatkuvasti. En voi kehittyä, jos en saa rehellistä mielipidettä.
Olen vain niin pettynyt. Pistäisin mielelläni tekstejäni esille jonnekin, kuulisin mielipiteitä ja haukkuja, parannusehdotuksia ja muutakin. Olisihan se kiva, jos olisi joku porukka, jonka kanssa voisi aiheesta jakaa mielipiteitä, mutta taidan nyt kurotella vain kuuta taivaalta. En pidä itseäni mestarina, kaipaan sitä kritiikkiä, mutta en toisaalta tunne olevani niin huono, että kaipaisin valheita.
Suvussani on paljon lehtimiehiä ja toimittajia, tuttavapiiriin kuului kirjallisuuden Nobel-voittaja (joka tosin menehtyi aikoja sitten), että en ihan pellossa ole tämän asian tiimoilta elänyt. Vereni tulee muutenkin kirjallisuuden ykkösmaasta, suurimmaksi osaksi, ei ollenkaan Suomesta. Olen kohdannut kovaa kritiikkiä jo 9-vuotiaana, kirjallisuuteen meillä on aina suhtauduttu vakavasti, kehuja ollaan annettu sitten muista asioista. Silti valitsin kirjoittamisen, sillä se on aina ollut sydäntä lähellä. Johtuuko asenteeni tästä?
Vastaukset 20
Vanhimmat
"Kirjoittamisessa en pidä niinkään tärkeänä sitä, että tarinaani hullaannutaan vaan sitä, että kehityn jatkuvasti. En voi kehittyä, jos en saa rehellistä mielipidettä."
Huomaatko epäkohdan?
Kritiikin ja kehumisen pitäisi olla rehellistä vaikkei aloitteilijaa haluaisikaan haukku lyttyyn.Olen vasta äskettäin alkanut täällä palstoilla käydä, mutta yleensä ne lukemani jutut ovat olleet mitäänsanamattomia, joita usein kehutaan maasta taivaisiin tai valitetaan epäolennaisista kirjotusvirheistä.
Juuri näillä foorumeilla kaivattaisiin rakentavaa palautetta, mistä kirjoittaja voi oikeasti ottaa opikseen.
Hei! Jos sinua huvittaa, lähetä joku teksteistäsi, kommentoin sitä kun ehdin: olen tällä hetkellä tosi kiireinen, mutta noin viiden viikon kuluttua ehdin kaikessa rauhassa tutustua siihen. Tästä löytyy omia tekstejäni ja sähköpostiosoitteeni: http://sascha.1g.fi
Tästä on myös tällä palstalla älisty ja mölisty ennenkin. (Kaukaa muinaisuudesta löytynee pitkiä keskustelurimpsuja aiheesta). Palstoilla yleisesti arvostellaan tekstejä, joita sinne on postattu. Jos ei halua kritiikkiä (negatiivisesta puhumattakaan), voi toivomuksensa kirjottaa tekeleensä alku-, tai loppukommentiksi. Tuskin kukaan sellaista tekstiä väkisin arvostelee, josta tekijä on kieltänyt mielipiteenilmaukset. Mikäli taas haluaa poikkeuksellisen hienotunteisesti oikealle polulle ohjailevia kommentteja, voi senkin erikseen ilmaista, samoin sen, jos kaikenlaiset mielipiteet käyvät laatuun.
Aina ja kaikkialla pitäisi muistaa, ettei netissä kannata suuremmin kiukustua mistään. "Tappelen tietokoneeni avulla muutaman tuntemattoman henkilön kanssa" , hyödytöntä. Tosin täytyy tunnustaa, etten aina itsekään ole kyennyt pitämään pahaa sisuani kurissa. Täällä sanoo helposti asioita, joita ei kasvotusten päästäisi suustaan. Hymiötkään eivät aina auta, kun sävyt puuttuvat.
Rasittavaakin rasittavammat hymiöt viestittävät karulla tavalla itseilmaisun puutteesta ja henkisestä laiskuudesta käytettäessä kirjallisuuden parissa missään muodossa, teksteissä tai tekstien arvioissa.
Aina kun näen hymiön, otan varmistimen pois. Ja en edes ole kielipoliisiainesta.
Luultavasti jonkinlainen varmistin napsahtaisi minullakin, jos keskellä kaunokirjallista teosta komeilisi leveästi virnistelevä hymiö. Olen täysin samaa mieltä, että hymiöitä vilisee joka paikassa aivan liian kanssa. Vilpittömästikin hymyilevä kaksoispisteen ynnä sulkumerkin sekasikiö menettää nopeasti merkityksensä, jos sitä viljellään joka lauseen jälkeen. Niitä ei tulisi käyttää "kirjallisuuden parissa missään muodossa". Tällainen keskinäinen rupattelu on kuitenkin eri asia, ja jos hymiöllä todella on jokin tarkoitus, sen saa mielestäni tekstin sekaan nakata. Kommentointia ja palautteen antamista puolin sekä toisin toki tarkoitinkin, kun hymiöistä ed. viestissäni puhuin. Raivokkaasti vastustan halua laitta sulle hymiön tähän. Ja myös onnistun siinä.
Tässä yhteydessä en malta olla huomauttamatta termien käytöstä.
Usein unohtuu, mikä ero on positiivisella ja hyvällä kritiikillä sekä negatiivisella ja huonolla kritiikillä.
Tekstin laatua arvioidaan positiivisella ja negatiivisella palautteella, kun taas hyvä ja huono palaute viittaa itsensä palautteen laatuun. Siis siihen, onko palaute rakentavaa, sutaisten kirjoitettua, mietittyä, kirjoittajan taidot ja tavoitteen huomioon ottavaa jne..
topicin aloittaja on oikeassa. Kunnon kritiikkiä ei netistä löydä. itse aloin nyt kirjoitamaan "sokerihiiri vesisateessa" ja olen vain saanut kommentteja - ystäviltäni. Kyllähän siellä porukkaan on käynyt lukemassa, mutta ei kritiikkiä. Ylä-asteella minulla oli varmasti koko suomen vittumaisin äikän opettaja - kaikkien vihaama. Kieliopista en ymmärtänyt yhtikäs mitään enkä ymmärrä edelleenkään, numerot olivat 6 luokkaa ja riesana on vielä lukihäiriöni. Sitten kerran kun tämä vittuilun kuningarar kutsui meidät yksitellen käytävään kuulemaan arviot jostain novelleista tuomio oli yllättävä. vakava Kehoitus oli että harkitsisin kirjan kirjoittamista koska novellini olivat hyviä. Tämä mykisti. Se oli kehoitus joka edelleen lämmittää sydäntäni.
kritiikin ei tarvitse olla ilkeää - vaan toduuden mukaista. itse annan sitä ja myös haluan omille rävellykselleni. Toisaalta taas pahoitan mieleni jos joku tulee heittämään "vittu sä oot paska" kommenttia. se syö miestä ja naista.
anteeksi ne 10 typoa ja niiden kaverit joita edellä olevassa tekstissä on.
kritiikkiä kaipaisin minäkin. Kavereilleni kun olen tekstejäni näyttänyt, niin eihän sieltä muuta tule kuin kehuja. He eivät myöskään osaa sanoa mitään "teknisestä" osaamisestani.
Olen kuitenkin päätellyt, etten minä ihan huono kirjoittaja ole, kun juttujani kuitenkin silloin tällöin julkaistaan. Mutta olisihan se kiva tietää ammattilaisten mielipide asiasta, että osaisi korjata niitä virheitä ja kehittyä.
kritiikki. olen harrastajakirjoittaja ja ollut luovan kirjoittamisen kursseilla, jossa arvostellaan toistensa tekstejä. olen sitä mieltä, että jokainen peilaa tekstejä omia elämänkokemuksiaan ja arvojaan vasten. toisille riittää harlekiini, ja toiset kaipaavat waltareita tai millereitä, toiset vielä jotain "suurempaa". kun arvostelee esim. pöydän ääressä jonkun tuntemansa tekstiä, se ei ole helppoa. ja on myös ihmisiä, jotka ovat tekstistä kateellisia. sitä esiintyy yllättävän paljon. harva osaa antaa kannustavaa kritiikkiä, yleisin on se "mmhhhh" ja "ihan kiva". mutta ihanne kai olisi, jos olisi itsellä muutama "luottohenkilö" joille voisi omia tekstejään antaa luettavaksi, kun ne henkilöt tuntee vähän "syvemmin" niin niistä "mmhhhh" ja "ihan kiva" -tokaisuistakin saa sitten itse selville, mihin suuntaan tekstiä vielä kannattaa hioa.
olen ollut myös pöydän ääressä joskus toteamassa, että kirjoittajan saadessa asiallista ja oikeaan osunutta kritiikkiä, kirjoittaja on ponkaissut tiehensä kengänkannat kopisten. ja itsellenikin on joskus käynyt niin, että briljanttina pitämäni teksti ei ole sytyttänyt minkäänlaisia samankaltaisia tuntemuksia lukijoissa.
kun kerroit suvustasi, niin siihenpä voin vain todeta, että "Kukapa sen kissan hännän nostaa, jollei kissa itse!"
toivottavasti pöliseminen kirjoittamisesta jatkuu!
... että kritisoiminen on paljon vaikeampaa kuin kirjoittaminen.
Itse kritisoisin mielelläni kaikkea joka liikkuu, mutta siihen ei taida riittää kompetenssi eikä aika.
Tätä kirjoitustasi en kritisoi, koska se kritisoi itse itsensä. Aika terävää sydänverta. Siinä on lueteltu kaikki ne heikkoudet jotka netistä tekee kelvottoman väylän oppia kirjoittamaan.
Kelasin muutaman sivun päähän ja etsin kirjoituksiasi, mutta enpä löytänyt mitään harmikseni.
Posota vain! Sulla on hyvät geenit.
niin, pitäisiköhän sitten perustaa foorumi, jossa kritiikin nälkäiset voivat esitellä töitään... ?
Käy, kunhan perustetaan toinenkin foorumi, jolla keskustellaan vähintään kaksi kertaa innokkaammin nälästä ja siitä onko se oikein.
Lievällä vitutuskäyrällä tuli tuo teksti kirjoitettua, ja odotin vähintään räkäsiä nauruja. Ei tullut, hyvä niin.
Yhden asiaan unohdin tunnekuohussani, ja oletin, että joku ottaisi sen esiin, mutta kukaan ei ottanut (tai en ainakaan huomannut). Eli sen, että ehkä ne tekstit, joita minä pidän surkeina, ovat hyviä niiden kehujien mielestä. Ehkä ne tosiaan ovat. Myönnän, että mulla on tiukka maku, enkä tietyn tyylistä tekstiä sulata ollenkaan, vaikka se olisikin hyvin kirjoitettua. Niitä en edes lue, enkä varsinkaan kommentoi.
Hyvät geenit löytyy, juu, toivoisin vain, että osaisin niitä hyödyntää oikein. Olen ihan hyvä kirjoittamaan, mutta yhäkin surkea aukomaan päätäni, joten pahoittelen ton alkuperäisen tekstin kärkästä ja syyttävää sävyä. Pitäisi varmaan oppia pysymään hiljaa myös netissä, mutta tulipan ilmaistua taas yksi turha mielipide.
Miten he aina onnistuvat latistamaan jotain hyvää ja puhdasta itikkamaisilla jälkipäästelyillään?
Olemmeko me todellakin niin nöyriä positiiviselle palautteelle rakentavasta palauteestamme, että perumme kaiken sanomamme ja väitämme jälkikäteen olleemme "tunnekuohuissa".
Tsuf!
Vitun emotionaalista epätasapainoa.
Tarttis keksiä uudestaan pyörälle tie.
En mä nyt toki sanojani perunut, jos sitä yrität tosta repiä. Samaa mieltä olen yhä ja yhtä vahvasti, kunhan pyysin anteeksi syyttävää sävyä, joka tekstistä paisuu läpi. Tarkoitus ei missään nimessä ollut kohdistaa kiukkuani jotakuta tiettyä henkilöä kohtaan vaan itsekäästi mollata tasapuolisesti kaikkia. Syypäitä eivät kuitenkaan ole vain kritisoijat vaan myös kirjoittajat, jotka tyytyvät lipevään kommentointiin ja röyhistelevät rintojaan "ihan kivoilla".
Ja tuo "tunnekuohu" oli mulle periaatteessa normaali iltapäivä. Oikeasti, voiko tasapainoinen ja "kuohuton" ihminen ikinä kirjoittaa mitään sellaista, mikä herättäisi tunteita? Tai ylipäätänsä tuhlata aikaansa räpeltämiseen? Kyllä siinä vähän tasapainottomuutta tarvitaan.
Normaali = tylsä, mutta eipä tämä tosiaan liittynyt taas aiheeseen mitenkään :P
Olen seurannut tätä kirjat&novellit -juttua vasta vähän aikaa. jotenkin oletin minäkin, että täällä olisi tämä kirjoittaminen vilkasta. mutta ei. olen toisaalta minäkin arvostellut vain paria kolmea tekstiä, mutta kuten aiemmin kirjoitin, arvosteleminen on mielestäni vaikeaa. ja totta on. sitä lukee melkeinpä vain sellaista tekstiä eteenpäin, joka itseä kiinnostaa. vaikka tietysti pitäisi osata syventyä tekstiin kuin tekstiin. joten eilen sitten innostuin ja tartuin jatkonovellin kirjoittamiseen. no. aamulla oli tullut vain pari pientä (tosi pientä) riviä. jatkoin kuitenkin sitkeästi, ja siellä sitä tekstiäni nyt on jo vähän liiankin kanssa. olisi mukava jos jatkot jatkuisivat.
sillä onhan meillä kirjoittajilla tässä upea tilaisuus saada lukijoita. käytetään tätä tilaisuutta hyväksemme!
laitoin myös muutaman runoni näytille, ja siellä tuntuu olevan osallistuminen tosi vilkasta lukijoiden määrän suhteen.mutta runous ei ole minulle se ykkösjuttu, vaan tämä kirjoittaminen, ja ihan oikeasti tähtään henkilökohtaisesti siihen, että jonakin päivänä saan kokonaisen kirjan aikaan...tällä hetkellä vaan on vähän tukkoista, ja olen roikkunut netissä tavallista ahkerammin ja odottanut sitä inspiraatiota...
Kyssäri, voisitko pitää vilpillisestä kritiikistä, jos se kasvattaisi sinua oikeaan suuntaan?
Tuollaista tekstiä ei pidä vesittää pohdiskelevalla sävyllä, jolla ilmaistaan ettei tässä taideta sittenkään ihan tosissaan olla, eikä myöskään lukijalle osoitetuilla kysymyksillä, joiden tilalla voisi aivan hyvin todeta suoraan "emmä nyt kuitenskaan oikeen tajuu". Ei ole mitään syytä paapoa ympärivuorokauden kunnianhimoisia päiväunia näkeviä keskinäisenkehumisenkerholaisia, koska ne pellet osaavat kyllä tehdä sen ihan itsekin. Jos kerran kyrpii ja päättää panna sen kirjalliseen muotoon ehdottomasti niin kannattaa antaa vitutuksen näkyä tekstissä kunnolla.
Itse olen törmännyt tuollaiseen käytökseen vain lähinnä joidenkin yläasteikäisten ja sitä nuorempien kanssa. Itse, kun sanon melko suoraan oman mielipiteen.
Mutta omahan se on vika, jos ei osaa ottaa vastaan rakentavaa. Ja ikävää se on, jos sitä ei edes pyydettäessä saa. Mitäs tuohon nyt voisi sanoa?