Kanan luut???

Koiru kävi salaa syöpöttelemässä biojätteestä grillatun broilerin jätteet eli luut ja muut kivat. Onko tästä jotain haittaa??
Tiedän että niitä ei missään nimessä sa koiralle antaa, mutta kun vahinko on nyt päässyt käymään niin mitä tehdä?
Annanko tänään enää iltaruokaa vai pistänkö pojan paastolle vai mitä teen??
91603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kypsennetyn kanan luut voivat säröillä siten, että niistä muodostuu teräviä piikkejä.

En keksi mitä haittaa lisäruuasta tässä vaiheessa olisi?

Raa'an kanan luut eivät säröile teräväksi, joten niitä voi syöttää.

Äänestä

meillä on kaikille kolmelle koiralle syötetty pennusta asti sekä raakoja että kypsennetyn kanan ja broilerin luita. Eivät ole kuolleet vieläkään, perkeleet.

Äänestä

EI MITÄÄN HÄTÄÄ KANAN LUUN SYÖNNISTÄ, OMAT KOIRANI SAAVAT AIVAN RAUHASSA SYÖDÄ KANANLUUT,
EIKÄ MITÄÄN VAIKEUKSIA OLE OLLUT.AINOASTAAN RAAKAA
KANAA EN KOIRILLENI ANNA.

Äänestä
  • Hui kauhea, annat siis kypsiä kanan luita? Ne ovat todella vaarallisia, sillä ne hajoavat teräviksi säleiksi, kun koira syö, ja voivat tehdä kamalaa tuhoa suolistossa.

    Raakoja kanansiipiä ja koipia voi sen sijaan antaa, niistä ei ole vaaraa, sillä ne ovat kovempia eivätkä hajoa samalla lailla kuin kypsät.

    Mitään luita tai rustoja ei saa antaa kypsennettyinä, vaan aina raakoina.

    Äänestä

Itse en antaisi koiran syödä kanan luita, saattaa aikamoista vahikoa tehdä ulos tullessaan... Ja jos jo vahinko tapahtunut niin seurailisin....

Äänestä

Koiralle voi antaa purkkiparsaa, jos se on syönyt jotain terävää. Parsa kietoituu terävän luun tai muun vastaavan ympärille, jolloin se ei aiheuta välttämättä niin suurta tuhoa suolistossa.

Äänestä
  • Jos koira on syönyt keitettyjä broiskun luita, niin kevyt ateria, ja siihen ruokaöljyä. Liukastaa suolistoa ja auttaa sulamattoman luun ulos tuloa. Kannattaa tarkkailla paripäivää, ettei tule mitään suolistotulehdusta. Jos tulee, maitohappobakteeria voi antaa. Jos ulosteen mukana verta niin reissu eläinlääkärille.

    Äänestä

..., ei broilerin luista ollut mitään haittaa, ei edes ripulia. Lopputulos ei riippunut parsasta, öljystä, hiilitableteista tai eläinlääkärisi koiralle sinun mielenrauhasi takia antamasta valkoisesta nesteestä, vaan siitä että kotikoirakin polveutuu lihansyöjäeläimistä. Ne siis yleisesti ottaen ovat vetäneet huiviin mitä ovat löytäneet kuolleena tai itse kiinni saaneet.

Ihminen on kyllä kovalla työllä saanut tätä koirien loistavaa aineenvaihduntaa vähän huononnettua, mutta yhä vieläkin alusta asti järkevästi ruokittu koira ja sen ruoansulatuselimistö käyttäytyy hyvin pitkälti esi-isiensä tapaan, jos saa siihen omistajansa neuroottisuudelta tilaisuuden.

Kana ja broileri ovat tässä yhteydessä kaksi eri asiaa. Nopeasti häkissä kasvatetun broilerin (kananpoika) luut ovat lähinnä rustoa, ja niin pehmeitä, että hyvähampainen ihminenkin pystyy niitä syömään. Aikuisen kanan luut ovat kovia, ja niistä tulee teräviä säröjä. Vaikka kaikki eläinvalkuainen pääsääntöisesti kannattaakin antaa raakana, eivät luut täällä esitetyistä väitteistä huolimatta kypsennettyinä tietenkään kovene ja tule jotenkin "vaarallisemmiksi" koiralle. Tarpeeksi pitkään pataruoan mukana hautuneet possun kylkiluutkin päinvastoin pehmenevät syötäviksi, vaikka sianluistakin varoitellaan. Omaa järkeä kandee käyttää ja pitää mielessä koiran alkuperä lihansyöjänä.

Äänestä
  • "Vaikka kaikki eläinvalkuainen pääsääntöisesti kannattaakin antaa raakana, eivät luut täällä esitetyistä väitteistä huolimatta kypsennettyinä tietenkään kovene ja tule jotenkin "vaarallisemmiksi" koiralle."

    Mistäköhän tämä tieto on peräisin? Kokeileppa taivutella raakaa ja kypsää broilerin kylki- tai siipiluuta... Kyllä se kypsänä muuttuu tikkuiseksi!!! Eli kaikki luut raakana! Aina!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Auttakaa nopsaa kirjoitti:

Koiru kävi salaa syöpöttelemässä biojätteestä grillatun broilerin jätteet eli luut ja muut kivat. Onko tästä jotain haittaa??
Tiedän että niitä ei missään nimessä sa koiralle antaa, mutta kun vahinko on nyt päässyt käymään niin mitä tehdä?
Annanko tänään enää iltaruokaa vai pistänkö pojan paastolle vai mitä teen??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu