Haluaisin opetella kotosalla tanssimaan erilaisia tansseja. Latino tyyppiset tanssit kiinnostavat tällä hetkellä ihan eniten.
Onko olemassa jotain hyviä opettelu ohjelmia dvd:llä??
Kursseille menisin, mutta ei ole tällä hetkellä mahdollista pienokaiseni takia =)
Onko olemassa jotain hyviä opettelu ohjelmia dvd:llä??
Kursseille menisin, mutta ei ole tällä hetkellä mahdollista pienokaiseni takia =)
Vastaukset 53
Vanhimmat
Vaikka opettaja näyttää livenä, ovat jotkut liikkeet vaikeita omaksua. Tuohon DVD:n avulla opettelemiseen en lähtisi. Aina kotona kannattaa hioa askeleita, sujuu sitten kurssilla paremmin...
Siis kompromissina erinomainen tapa ja vaikka et askeltaisikaan DVD:ltä tai videolta niin katselukin "opettaa". Se on sitä, muistihermotuksen vaalimista ja lihasmuistin hakemista. Tulkintaan ja taiteelisuuteen eli hengen ja fiiliksen luomiseen. Suhtautuminen ym asenne kehittyy vaikka vain katselet. Kannatan kun kerrot että joudut jakamaan aikaa.
Onhan niitä julkaisuja VHS ainakin. Mainoksiakin joistakin.
Kun opettelin tanssimaan kokeilin opettelua videoiden avulla. En onnistunut oppimaan yksinkertaisempiakaan askelia niin että ne olisi olleet tanssin luonteen mukaisia.
Nyt kun hallitsen jonkun verran eri tanssien luonnetta, niin monimutkaisempienkin askelluksien ja kuvioiden opettelu onnistuu videon avulla.
En kyllä lähtisi kovin yksioikoisesti tuomitsemaan, ettei videolta voi oppia. Itse aikanaan opettelin videolta tanssimaan alkeita foksiin ja fuskuun, jopa valssiin kun kesällä kursseja ei ollut ja tanssijalkaa poltti kovasti.
Pystyttiin opettelemaan moniakin kuvioita ja tanssiopettaja totesi meidän osaavan tanssia hyvin esim. fuskua.
Se riippuu paljon videosta ja siitä kuinka tarkoin seuraa siinä annettuja ohjeita. Hyviä opetusvideoita ovat esim. "Hannun ja Helenin kanssa tanssiparketilla" tai Seppo Kaltiaisen ja Liisa Kinnusen "Opi tanssimaan" -videot. Niissä näytetään askeleet seikkaperäisesti ja varsinkin Kaltiaisen ja Kinnusen videoissa selitetään hyvin askellustekniikkaa, rytmitystä ja jonkin verran jopa vartalonkäyttöä jotka asiat kannattaa kuunnella erityisellä huolella! Loppujen lopuksi joskus voi olla niinkin että jokin kurssi jossa on hirveä osallistujamäärä eikä opettaja ehdi edes kertaakaan katsomaan miten olet oppinut ja pari vaihtuu koko ajan, -voi olla HUONOMPI vaihtoehto kuin opetella rauhassa kotona parin kanssa videolta.
Olen lukuisia kursseja kierrellyt ja todennut asian olevan näin. Toki PÄÄSÄÄNTÖISESTI voi sanoa että kurssi paikan päällä on yleensä paras vaihtoehto, mutta kyllä videoltakin VOI oppia ja kannattaa opetella jos haluaa tanssia eikä ole mahiksia päästä kursseille! Ja vaikka opppisitkin videolta epätäydellisesti, voit kuitenkin oppia esim. perusaskeleen ja rytmityksen joka on jo tosi paljon siinä vaiheessa kun menet kurssille. Voit paremmin leskittyä uusiin kuvioihin kun kaikki ei ala vasta alusta.
Sen sijaan jatkokurssijuttuja en suosittele opiskelemaan videoilta, ennekuin sinulla on laajempi tanssikokemus ja tunnet muutenkin jo hyvin tanssia jota haluat opetella.
oon itte ollut joitakin vuosia(en enää onneksi)tanssikoulussa"kalusteena"-opettaja oli tunnettu ammattilainen-amatöörien vastustaja, mutta sillä oli tapana lanseerata "uusia"tansseja-ja opettaa niitä ainoana suomessa oikein vain ostettuaan yhden videokasetin, ja kattomalla se kerran-ja oppimalla pari kuvioo vartti ennen kurssia..siinä sitä oltiin suuria auktoriteetteja maksavien asiakkaisen kanssa. Kaikki on suhteellista..on hyviä videoita, ja huonoja-ja opettajia. Jotkut on myös huonoja toisissa ja hyviä toisissa lajeissa.Onneks ainakin kansainvälisissä lajeissa on netissä paljon ilmaisia videoita.Vaikeinta on erottaa hyvät huonoista-
Ulkomaisia videoita on maailma täynä. Kotimaisia on sitten vähemmän, tulee oikeastaan vain kaksi salsa opetusvideota mieleen. Toinen on solosalsaa ja toinen pari. En ole itse nähnyt niitä joten laadusta en osaa kommentoida. Käy katsomassa osoitteesta http://www.pasoapasoproductions.com/
Kerrotko tarkemmin mitä latinotansseja haluaisit harjoitella niin voin katsoa ulkomaisia.
Otin tuolta pari kipaletta ilmaisia tiedostoja missä pieni pätkä esitelty tanssia :)
Mitä latino tanssi tyyppiä suosittelet aloittelijalle? Pari tanssiakin saa olla, josko saisin miehenikin innostumaan!
kaikesta kertomastasi päätellen miehelläsikin hyvin hallussa, niin suosittelisin rumbaa alkupaloinanne.
ainakin Åke Blomqvistiltä löytyy 3 tanssiopetusohjelmaa DVD:nä. Käy kysymässä paikkakuntasi kirjastosta. Varsinkin perusaskeleet oppii ihan hyvin opetusohjelmistakin. Ei muuta kuin tanssiniloa vaan :))
Kuitenkin, jos itse Å niissä esiintyy opettamassa, on syytä ottaa oppi vain aivan alkeista. Herralla on aina ollut melko erikoinen käsitys vähän kaikistakin tanssilajeista. Vanhemmiten siten vielä jäykästi köpötellen, kun liikkeitä näyttää, saattaa jäädä aivan väärä käsitys aloittelevalle.
Huumoripläjäyksinä menettelevät, jos osaa sen niin ottaa.
Jos niistä aivan alkeisiisn jotakin apua on, niin katso ihmeessä, mutta äkkiä sitten jo pätevän opetuksen piiriin. Muuten ei ura urkene.
Olen kyllä itse katsonut pari noista Åken filmeistä ja ihan normaalit perusaskeleet niissä opetetaan, että silleen...
...asia tietysti onkin. Enhän muuta siitä väittänytkän. Askeleet ovat jokseenkin norminmukaiset, mutta eivät juurikaan palvele sellaisinaan käytännön tanssimista.
Tekniikka lähinnä jää onnettomaksi, ja sitä kai tuo asiaa kysynyt nimenomaan tarvitsisi, kun kerran lattarityyppisiä kyseli.
Latinalaistansseissa varsinkin karaktääri on a ja o.
Oikein peottaa ajatella Åke-herraa sambaamassa tai cha chaa näyttämässä.
Telkassa yhdessä mainoksessa taitaa opettaa jopa mamboa. Toivottavasti ei kukaan sen perusteella muodosta käsitystään ko. tanssista.
Salsaa en ainakaan haluaisi missään tapauksessa nähdä herra Å:n esittämänä.
minulla olisi aina Åken veroisia tanssittajia niin ilolla lähtisin vaikka sambaamaan. Lavatansseissa ei se tekniikka ole niin tärkeää vaan tanssimisen ilo. Tekniikkaa katsotaan sitten, kun osallistutaan tanssikisoihin.
Periaatteessa mikä tahansa kunhan taso on sopiva.
Yksin tansseja ovat:
- Bailatino, jota opetetaan tanssiurheiluseuroissa
- Latinos, http://www.tanssistudiot.fi/showpage.php?id=9
- solosalsa
- Salsakouluissa opetettavat muut lajit esim. reggeaton, rumba ja muut afrokuubalaiset tanssit.
- Sambakouluissa opetettava samba
Paritansseja ovat:
- tanssiurheiluseuroissa opetettavat latinalaistanssit cha cha, samba, rumba, jive ja paso double
- lavatanssiseuroissa ja -kouluissa opetetaan edellä mainittuja yksinkertaistetuimmin.
- salsakouluissa opetettavat salsa, merengue, cha cha, son yms.
- argentiinalainen tango
Voi olla että joku laji unohtui. Muut saa täydentää.
Aloittelijalle suosittelen lattareista kilpatansseja, lavatanssien vastaavia tansseja, salsaa, argentiinalaista tangoa, bailatinoa ja latinosta oman maun ja tavoitteiden mukaan.
Voihan toki perusasiat halutessaan oppia väärinkin tai ainakin niin, että vahinkoa on myöhemmin hankalaa korjata.
Itse mieluummin hankkisin heti alkuun oikean opin.
Ihan vain lavatanssin suurkuluttajana kärsin nähdessäni kammottavalla tavalla eri tanssilajeja pahoideltävän. Niin kokevat useimmat tuttavistani myös.
Olemme pahoillamme myös niiden väärää oppia saaneiden vuoksi.
Eivät ainakaan kovin helpolla suosituiksi tanssijoiksi sillä tavoin pääse.
Kas kun et ole tehnyt opetusvideota/levyä,ettei meitä tietämättömiä harhaan enää johdettaisi.
Tanssikansa ottaisi suurella kiitollisuudella vastaan AINOAA OIKEAA TOTUUTTA julistavan opetusohjelmasi,mistä voisimme suorastaan hurmoksessa katsella kuinka näytät meille jumalaiset liikkeet ja askelkuviot.
Myös maneerit ja käyttäytyminen tietysti opitaan herran esimerkistä...kuinka herrasmies toimii kaikenlaisten naisten keskuudessa kuin kala vedessä.
Hirvittää ajatellakin sitä kärsimystä minkä joudutte taitamattomien takia kärsimään!!. On jo aika tehdä jotain!! Tartu toimeen mies!
Åke ja true ovat hyvin lähellä toisiaan, sekä taidollisesti, että iältään, eikä vakaumuskaan horju kummallakaan tuumaakaan... d:-). Erona on se, että truen löytää lavoilta ja kanssaan pääsee tanssimaan ilmaiseksi, mutta Åken kanssa tanssimisesta joutuu aina maksamaan.
...kuitenkaan ihan olla tanssineuvoksen tasolla sen paremmin iän kuin taidonkaan suhteen.
Taisi Åke simputtaa kadetteja Santahaminan liikuntasalissa jo siinä vaiheessa, kun minä vasta aloittelin keskikoulun käyntiä.
Muutenkin suhteemme tanssiin on erilainen. Minä otan siitä ilon irti, silloin kun vain mahdollisuus on. Riitää että ne lajit hoituvat helposti, joita lavoilla itse tarvitsen eniten. Ei pienintäkään tarvetta opettaa ketään.
Ammattilaisella (tässä tapauksessa jopa ikonilla) on toiset tavoitteet -imagokin pidettävä entisellä tasolla, vaikka liike hidastuukin.
kuinka asianomainen tanssitaidon ruumiillistuma kohtelee lähimmäisiään mm. tällä palstalla.
Tekisi samantien ihmissuhdetaito-opetusvideon. Ihmissuhteiden luominen kun tuntuu olevan hanskassa. Aina oikeassa. Koskaan ei väärässä.
Minkäänlaista järjellistä keskustelua ei voi asianomaisen kanssa käydä, kun heti hyökkää päälle kuin yleinen syyttäjä, jos on hänen kanssaan eri mieltä.
Ei ole ihme jos tuosta saa tarpeeksi jo kanssatanssijatkin. Kunnon diplomaattiainesta tosiaan.
Jiven alkeita piti aikoinaan oppia ja niinpä tietysti kirjastosta herra Å:n videota vuokraamaan. Mutta siitä nyt ei ollut yhtään apua! Melko huvittavan näköistä, kun kaksi siistissä puvussa (hänen poikansa?) olevaa rautakangen niellyttä miestä tanssii jiven perusaskeleita!
No se siitä, ei haukuta enempää hra tanssineuvosta.
Mutta kyllä olen muualta saanut paljon parempaa apua jiven saloihin, tanssia tietenkään vieläkään täysin oppimattomana.
Ei ihme että jengi menee jiven opetuksen suhteen sekaisin. Niin monella tavalla sitä nykyään opetetaan. Siihen opetetaan jopa aivan erilaisia askelluksiakin, tai tarkemmin; jiveä opetetaan jostain syystä myös fuskun askelilla. Tai siis fuskua jive nimesenä tanssina.
Tai no, jos "jive" suomennetaan niin sehän tarkoittaa perättömien puhumista tai valehtelemista tai harhaan johtamista. Eli; "jive"="fusku"
Asiasta: "...hyökkää päälle kuin yleinen syyttäjä, jos on hänen kanssaan eri mieltä."
Kukahan se hyökkääjä mahtaa olla. Jos puolustan käsitystäni tietäessäni olevani oikeassa, en suinkaan hyökkää. Pitäisikö vain myöntää olevansa väärässä, vaikka ei olekaan?
Ei, kuulepas, maailma sillä tavalla toimi.
Sinulla ja kaltaisillasi vain on niin paljon vaikeuksia sen onnettoman pienen minän kanssa, että kaikki koetaan hyökkäyksiksi.
Ei kai se mikään ihme ole, että eri tavalla opetetaan, koska on ihan eri tansseista kysymys.
Aivan ensinhän tietysti oli vain se ball room jive, jota kilpatansseissa käytetään.
Sitten tuli erilaisia versioita, oissa on myös erilaiset askellukset. Lisämääreillä ne erotetaan toisistaan. On mm. french jive, lava-jive ja/tai lavajive. Jopa lavarokkina on jotakin buggin esiastetta opetettu.
Varsinaisestihan "ruotsalainen jive" eli bugg, on nelijakoinen kuten rr. Askellus kuitenkin ihan erilainen, ja kuviot jopa kymmenen askelen mittaisia. Musiikki voi silti olla täysin samaa.
Jivessa kuitenkin pitäisi laskun mennä rock, rock, chasse, chasse, chasse, chasse.
(yy, kaa, kol a nel, vii a kuu)
Siis perusaskelessa. Erilaisia vaihdoksia sitten joissakin liikkeissä.
Fusku taas periaatteessa foksin askelin: hidas, hidas, nop, nop. Siinäkin sitten variaatiot päälle.
sen pienen minäni kanssa. Anteeksi osallistumiseni...
Zeesus...
Tiedän kyllä tarkkaan mikä on fusku ja mikä jive. Ja tiedän senkin, että fusku ei ole mikään jivestä kehitetty tanssi, niin kuin usein väitetään, vaan se on jo 20-30 luvuilla kehittynyt single time swing. Suomessa sitä pääasiassa tanssitaan kädenalifoksina. Viimeaikoina se saanut myös swingimpiä piirteitä ja sitä tanssitaan myös enenevässä määrin nopeaan swingiin, rockabillyyn ja rock 'n' rolliin. Fusku on siis selkeästi vanhempi tanssi kuin jive.
Sillä erilaisella jiven opettamisella en tarkoittanut oikean jiven ja fuskun opettamista, vaan sen oikean jiven opettamista erilaisilla tyyleillä ja tekniikoilla. Eli erilaislla baunsseilla, jalkatyöllä ja tekniikoilla. Ja myös aloittamista rock-askeleella tai chaseilla.
Ja se jive=fusku tarkoitti, niin kuin muistaakseni olin selvästi kirjoittavinani, vain "jive" sanan/käsitteen kääntämistä suomen kielelle.
Mutta myös fusku-kursseja mainostetaan edelleenkin "Jive Kurssin" nimellä. Tämä oli myös yhtenä asiana kirjoitukseni taustalla, vaikka sitä en ollut niin kovin selvästi esille tuonutkaan. Tuntuu petokselta, kun menee kurssin nimen perusteella jive kurssille ja siellä opetetaankin kädenalifoksia eli fuskua.
Otsikko tietysti johti sinua harhaan, mutta se perustui myös ja ainoastaan jive sanan kääntämiseen suomen kielelle. Käännettynä suomen kielelle, jive nimenomaan tarkoittaa fuskaamista.
kannattaa aloittaa ja sehän on toi rumba semmoinen, että vaikka siinä on pari askelta enänpi kuin sambassa, niin se ei ole niin nopiaa ja sambsta tulee äkkiä hunppaa itsekin opiskeltuna ja sitten siittä on hiton vaikea opiskella pois, jos haluaakin jatkossa sambaa, mutta rumbasta ei niin herkästi tule hunppaakaan ja siittä on runbasta lyhyt matka cha cha chan ja siittä vielä lyhyenpi matka jiwen ihmeelliseen maailmaan.
Älä välitä,eihän semmosen joka on omassa harhaisessa maailmassaan vailla todellisuuden tajua voi syntyä asiallista ja kehittävää keskustelua.Meidän pitäisi vain ymmärtää näitä henkisesti eri tasolla olevia,vaikka se vaikeata onkin... onneksi ei sentään tarvitse kaveerata :)
...kertoisit vaikkapa vain yhdenkin seikan, jolla voit perustella minun käsitysteni harhaisuutta.
Samoin sille syrjään vetäytyneelle terveisiä, että olisi ollut ystävällistä, jos olisi näyttänyt edes yhden sellaisen puheenvuoron, missä olen käynyt päälle kuin yleinen syyttäjä.
Perusteettomiin hyökkäyksiin ja asiattomuuksiinkin vastaan ensin maltillisesti, mutta sitten, kun rupeaa menemään aivan ruokottomaksi, kuten tämän palstan joillakin kirjottajilla usein tekee, vastaan tietysti kipakammin. Silloinkaan en sentään kirjoita yhtä huonoa makua ja puutteellisia käytöstapoja osoittaen kuin te teette.
Mistähän kaikki henkisesti sairaat ja luonnevikaiset tänne tiensä löytävätkin.
Esimerkiksi edellisistä viesteistä:
"Sinulla ja kaltaisillasi vain on niin paljon vaikeuksia sen onnettoman pienen minän kanssa, että kaikki koetaan hyökkäyksiksi."
"Mistähän kaikki henkisesti sairaat ja luonnevikaiset tänne tiensä löytävätkin."
Tarviiko vielä lisää? Toivottavasti ei.
PS. Kirjoita joskus positiivisesti ja ystävällisesti lähimmäisistäsi, kiitos.
Ihanko ilman varsinaista tarkoitusta ja vallan vahingossa jätit huomaamatta, että vastasin tuolloin aiempiin tässä ketjussa, minuun kohdistettuihin parjauksiin: Ratkaisujen aikaa/siispä/ 18.4.22.36 ja Ja lisäksi/asiasta 19.4. 10.36.
Viittasin myös aiempiin hyökkäyksiin, joita tällä palstalla on jo parin vuoden ajan minua kohtaan milloin mistäkin syystä tehty. Usein varsin karkeaan sävyyn ja yksityiskohtaisesti.
Perättömin väittein ja vihjauksin tietysti. Takuulla eivät terveen mielen aikaansaannoksia ole olleet.
Samat tyypit usein eri nimimerkein ovat myös yrittäneet noita herjakirjoituksiaan saada tanssi.netin puolellekin, mutta siellä ne on estetty.
"Kukahan se hyökkääjä mahtaa olla." ... "Sinulla ja kaltaisillasi vain on niin paljon vaikeuksia sen onnettoman pienen minän kanssa, että kaikki koetaan hyökkäyksiksi."
Hm...
Tiedän kyllä, mihin vihjaat, mutta tarkoitan:
Liian moni ja liian usein ottaa henkilökohtaisena loukkauksena sen, että jostakin asiasta kerrotaan mielipide rehellisesti ja kaunistelematta.
Herjaamiseen en lähde ennen kuin minua ensin on röykytetty joukolla ja kunnolla ja sitäpaitsi aiheetta. Et varmaankaan ole lukenut kaikkia niitä juttuja joita täälläkin minun niskaani on vuosien varrella syydetty.
Voi olla, ettei joukko ole suuri, sillä nimimerkkejä voi käyttää rajattomasti. Tyylit kuitenkin poikkeavat sen verran, että muutama eri henkilö varmaankin on kyseessä.
Vaikka en heitä uskokaan tuntevani, käyvät kovin henkilökohtaisuuksiin kokiessaan saaneensa haavan milloin mistäkin. Mielestäni se osoittaa henkistä pienuutta.
Ei voi olla ihmettelemättä, että mikä on se kirjoitusten ja kokemusten kasvattava osuus? Omissa mielissä ja sen seurauksena, osoitus siitä että on syntynyt kasvua ja täten vastuuntuntoa, pitää huolta vuorovaikutussuhteista.
humppis nimimerkin kannanotot ovat jotenkin kovasti kertomasikin mukaan vuosienkin varrella tapahtuneiden "kaunaisten asioiden esillä pitämistä"? Eihän nämä ns: uudet ihmiset ole siihen "syypäitä" jos sinua on "ryöpytetty" ja olet siinä ollut osallinen ja vaikuttaja?
Joten myös se pikkutarkka "ainaoikeassa "oleminen ei taida olla kuitenkaan se hedelmällisin tapa jakaa niinkin hyvää asiaa kuin tanssi ja sen nautittavuus.
hmm,,,niinkuin Pä,,
ULKOAPÄIN: "humppis nimimerkin kannanotot ovat jotenkin kovasti kertomasikin mukaan vuosienkin varrella tapahtuneiden "kaunaisten asioiden esillä pitämistä"? Eihän nämä ns: uudet ihmiset ole siihen "syypäitä" jos sinua on "ryöpytetty" ja olet siinä ollut osallinen ja vaikuttaja?"
Uusillehan vastaankin heidän kommenttiensa perusteella. Jos he sitten syyttävät minua esimerkiksi aina tapahtuvasta hyökkäilyistä, oletan heidän lukeneen tai peräti kirjoittaneen aiempiakin vastaavia juttuja. Kuka sen pystyy takaamaan, että jonkin uutena esiintyvän nimimerkin takana on uusi kirjoittaja?
Minä kirjoitan aina tunnistettavasti, joten kimppuuni on helppo hyökätä. Minulla ei kuitenkaan ole mitään hävettävää tai pelättävää. Niinpä seisonkin sanojeni takana, toisin kuin monet muut.
Tunnistamattomana on helppo esittää vaikka minkälaisia törkeyksiä tahansa. Jotakin persoonan koosta kertoo sekin.
Alkuperäinen viesti ja ajatus oli kotona oppiminen ja opettelu. Miten ihmeessä nää muuttuu nää keskustelut aivan asian ulkopuolelle vai onko tämä kirjoittajan "kommentoijan" hyvyys nyt se muuttunut pääaihe?
Etkö sinä yksinkertaisesti voisi tietää kaiken ja olla tyytyväinen kun kaikki ovat sitä mieltä! Miksi myös pitäisi lukea sinun aikaisemmat kommentit (ymmärtääkseenkö sinua paremmin)? Kertoisitko kantasi tuolle alkuperäiselle kysyjälle että mitä mieltä olet kotona harjoittelusta ja oppiiko siten?.
Sinä olet hyvä joten unohda se.
Ulospäin: "Alkuperäinen viesti ja ajatus oli kotona oppiminen ja opettelu"
Luepa miten keskustelu eteni 18.4.
Vastasin ihan asiallisesti siten kuin tiedän asioiden olevan. Aivan hyvässä tarkoituksessa annoin käsitykseni mukaisia neuvoja suhtautumiseen noiden opetusvideoiden antiin.
Joku muu väänsi sitten asian parjauslinjalle.
Kannattaa tutustua asiaan ennen kuin kovin rupeaa ojentamaan.
True Puujalka ei osaa edelleenkään jiveä, eikä
opettele videoilta.
Eipä tästä oikein muuta voi lukea? Joten varsin vaatimaton "asiallinen" kommentti tämä nyt vain on tuohon alkuperäiseen kysymykseen ajatellen.
Ojentelua ei ole tarpeen tehdä eikä kukaan olekkaan kai. Ihmettelyä näyttää olevan miksi noin hanakasta täällä tarttuu eräs nimmari ikään kuin hänen "oikeuksiaan" aina täällä poljettaisiin. !?
Käsittääksenmme alkuperäinen ei tainnut kovin suurta uraa olla luomassa joten hälle kai olisi riittänyt neuvot kotiopettelusta. Ilman kenenkään nykyisen tai entisen opettajan mollaamista.
tietty Lahdesta
Ilmoitin asiattomasta viestistä seriffille, joten poistettanee kunhan seriffi ehtii asialle.
Hyvin pitkälti olen Humppiksen kanssa samaa mieltä noista kyseisen herran videoista ja opeista... Paremman puutteessa siis toki menevät, mutta oppeihin kannattaa suhtautua hieman varauksella.
Samaa mieltä minäkin että, ostajan ja tuotteen hankkijan on aina syytä olla itse kiinostunut kunkin tuotteen asiallisuudesta ja varauksellinen siten.
Se että täällä esiintyy jokin "tanssitieteen"sisäpiiri josta vain ja ainostaan voi saada tietoa tai että, on hyvin herkkähipiäistä väkeä joiden mielipiteet ovat vain arvostettavia ja oikeita. Tämä on outoa? (Sekä että, vetodaan siihen että, on vuosia sitten saanut jossakin huonoa kohteulua palstalla ym:)
Tanssiaktiivi ja kirjoitusaktiivi tanssiaiheisille palstoille on varmaan palkitsevaa hälle itselleen. Mutta, eihän se ole kuin positiivinen mahdollisuus tuoda sitä kykyänsä tukea ja auttaa sekä tuoda julki tanssia ja tanssijoita edistävää mielipiteistöä.
Miksi tätä tilaisuutta tarvitsee käyttää jo osaavan ja "kaikkitietävän" henkilön "ohjaamiseen" hänhän on riittävän kriittinen ja tiedon hakuinen ja harjoitteluaktiivinen ja jo joukkonsa luonut sekä omanpiirinsä pro ym ym:
Ajatus ei koske Päiviä...
voi että,poika nimeltä päivi
(Säikeeseen ei voinut enää jatkaa joten vastaan tähän)
"Poika nimeltä Päivi"???
Mitmitmit??? Ei oo munnii mulla näkyny. ...kuin korkeintaan välillä "lainassa"...
Mitähän ovat oikeat perusasiat tai missä opetetaan juuri sitä oikeaa oppia?
Eipä taida löytyä sellaista instanssia, joka opettaa täsmälleen oikeata tapaa tanssia tiettyä tanssilajia, varsinkin kun kyse on lavatanssista. Lavatanssiopetuksessahan tyypillisesti painotetaan, että ei ole olemassa oikeata ja väärää.
Kyse on enemmän tai vähemmän arvostus- ja mielipideseikoista, joissa ei aina tai jopa monesti löydy täsmälleen samanlaista näkemystä.
Tuo on nähty jo moneen kertaan tässäkin viestiketjussa.
Tietysti aina löytyy erityisen itsevarmoja henkilöitä, jotka ovat täysin varmoja siitä, että heillä on juuri tuo oikea oppi ja tietämys hallussaan. Pahinta tuossa on se, että saattavat uskoa itsekin olevansa lähes jumalia alallaan.
En itsekään pidä Åke Blomqvistiä minään lavatanssiguruna. Päinvastoin. Silti pitää osoittaa seikat, missä ÅB on väärässä, eikä julistaa jonain yleisenä totuutena, että hän opettaa väärin perusasioita noissa opetusvideoissa.
Suoraanhan tuota ei sanota Humppiksen tekstissä, mutta selkeästi tuosta tekstistä saa tuollaisen käsityksen.
En enää aikonut tähän mukaan lähteä, mutta...
Viäntäjä: "...missä ÅB on väärässä, eikä julistaa jonain yleisenä totuutena, että hän opettaa väärin perusasioita noissa opetusvideoissa."
Ensinnäkään en ole koskaan väittänyt tietäväni mistään ainoata oikeata totuutta tai olevani mikään hyvä tanssija tai hyvä yhtään missään.
Olen vain aina ollut siinä käsityksessä, että jos jotakin mieltä jostakin asiasta on, se pitää esittää niin, että tuo selviää. En näe oikeaksi enkä aiheelliseksi ruveta ensin pyytelemään nöyrästi anteeksi sitä, että minulla on mielipide ja sitten vielä erikseen sitä, että sen esitän.
Tässäkin hässäkässä olin ihan hyvässä tarkoituksessa liikkeellä antamassa neuvoa kysyvälle.
Ne puutteet ÅB:n opetusvideoissa (aikaa tosin on jo kulunut niiden katsomisesta runsasti) ovat siinä, että tanssien karaktäärit eivät tule oikealla tavalla esiin, koska luonnollisesti ikä tekee tehtävänsä, eikä kroppa enää toimi siten kuin on joksus toiminut.
Niinpä opettajan asennot ja liikkeet eivät ole niille tansseille luonteenomaisia.
Totta kai lavatansseissa saa jokainen tehdä ihan mitä lystää, mutta olen siinä vakaassa käsityksessä, että kun kerran eri tanssilajeja on olemassa, pitäisi ne kyetä myös ulkopuolisen tarkkailijan noiksi lajeikseen havaitsemaan.
Myös itse tanssimisen kannalta on mukavampaa sekä itselle että ympärillä tanssiville, jos liikkeet ja askeleet ovat "oikeanlaiset".
"Väärällä" tekniikalla helposti sekä häiritsee muita tanssijoita (liian laajat liikkeet ja pitkät askeleet jne.) että saattaa tuottaa itselleen nivel- ja lihaskipuja ja jopa vammoja.
Liikeradat "oikeissa" suoritustavoissa ovat useimmiten vähemmän haitallisia kuin "väärin" tehdyissä.
Perusasioiden "väärällä" tavalla oppimisesta on vaikeata päästä myöhemmin eroon.
Turha sitäkään on kiistää, että "oikealla" tavalla tapahtuva tanssiminen on esteettisestikin miellyttävämpää. Tuo nyt ei tietystikään ole pääasia seuratanssiharrastuksessa, mutta vaikuttaa kyllä.
On totta, että tanssilajin säilymisen kannalta olisi hyvä opettaa ja oppia tanssilajille luonteenomaista suoritustekniikkaa.
Jonkinlainen yhtenevä käsitys oikeanlaisista suoritustekniikoista vallitsee myös lavatanssipuolella. Kilpatanssipuolella tässä ollaan luultavasti enemmän samaa mieltä.
Tosiasia vaan on, että ns. oikean tanssilajikohtaisen tekniikan oppiminen ei käy noin vain. Mietippä esimerkiksi sitä, kuinka paljon yhden lajin perusaskeleen "oikeanlaisen" suoritustekniikan oppiminen vaatii oikeasti harjoittelua. Siihen ei riitä kurssin tai parin käyminen. Valmista tuolla ei todellakaan tule.
Kurssien lisäksi on treenattava omalla ajalla perustaa, tanssiasentoa, lajinomaista perusrytmiin tanssimista, vienti-seurantaa, mahdollisesti lajiin kuuluvaa joustoa, variaatioita yms. tuntikausia usean kuukauden tai jopa vuosien ajan ennen kuin rupeaa näyttämään edes vähän lajia muistuttavalta tanssilta.
Tuokaan ei välttämättä riitä, jos omat fyysiset ja motoriset perusominaisuudet eivät ole riittävät lajin oppimisen kannalta. Hienoahan se olisi, jos kaikki tuohon pystyisivät. Eipä näitä tällaiseen rääkkiin kykeneviä ole kuitenkaan kuin murto-osa lavoillakävijöistä.
Valtaosa tanssii "väärällä tekniikalla", kun eivät pysty parempaan. Väitän, että jopa valtaosa ns. nirppanurkkalaisistakin.
Ns. oikealla tekniikalla voi tuottaa myös lihas- ja nivelkipuja, jos oma rakenne ei ole sopiva kyseisenlaiseen liikkumiseen. Harva ns. huippuopettajistakaan on samalla fysioterapeutti, ortopedi ja psykologi. Kaikkia näitä ominaisuuksia, kun tarvittaisiin kunnollisella lavatanssiopettajalla.
Itse asiassa "väärä tekniikka" voi olla jopa sopivampi joillekin fyysisestikin. Turha on väkisin vääntää "oikealla" tekniikalla ja hajottaa itseään, jos ei pysty tuohon.
Tärkeämpää kun lavatanssissa on edelleen se, että parinvälinen yhteistyö sujuu. Ulkoisista seikoista on joskus vain tingittävä. "Väärällä tekniikalla" ei välttämättä aiheuta yhtään sen enempää häiriöitä muille tanssijoille, kuin oikeallakaan.
Jos pystyy liikkumaan normaalisti tönimättä muita, pystynee tuohon myös tanssissa lajin kannalta "väärällä" tekniikallakin. Mielestäni enemmän asenne- kuin tekniikkakysymys.
Väärää kun ei oikeasti ole edes ÅB:n videoissakaan. Jos kerran ÅB pystyy tanssimaan, niinkuin hän tanssii opetusvideoillaan. Voi noin myös tanssia joku muukin.
Eriasia tosiaan on se, että ÅB:n opetus ei monin kohdin ole yleisesti vallitsevan lavatanssiopetuskäsityksen mukainen, joten ÅB:n tanssityylin tavoitteleminen ei ehkä luo suosiota lavoilla.
Juuri noinhan se on: Perusteiden oppiminen vie aikaa, joten aivan liian usein mennään siitä yli, mistä aita on matalin. Lähdetään jotenkuten opitulla askelluksella etsimään kuvioita ja sille tielle jäädään.
Viimeksi eilen Pavilla piti kauhistella tuon jättämiä jälkiä katsellessa (ja väistellessä).
Useimmiten kai kurssien opilaistakin suurin osa haluaa niitä etenemisiä ja kaikenlaista uutta sen yksitoikkoisen perustan tahkoamisen asemesta. Sallittakoon se heille, mutta kovin hyväksi se ei heillekään ole.
Vaatii aika lailla itsekuria, jotta tuloksiin pääsee. Kaikilla ei sellaista motivaatiota ole eikä aina tarvitsekaan olla, jos vai ajoittain pistäytyvät parketeilla ja muuten ovat tyytyväisiä.
Oman takkuisen taipaleeni alusta (LaTaUs:n lattarikurssi) muistan opettajan vaatimuksen jiven perusteita: Joka päivä vähintään 2000 perusaskelsarjaa! Tuo siis muualla kuin siellä salilla.
No, enpä kilpatanssiuralle sitten jäänytkään, mutta ei tässä lavapuuhassakaan ihan vähällä pärjää.
Pienenä kommenttina Humppiksen puheenvuoroon. Ei tuo aina ole kiinni motivaatiosta, vaan myös kropan kunnosta.
Jos on rakenteellista vikaa tai muuten vaikka nivelten rakenne on rikki, on aika mahdotonta treenata jotain toistuvaa liikesarjaa tuhansia kertoa per treenikerta etc. Tuolloin on vaan tyydyttävä siihen, että koettaa pysyä rytmissä ja saa pidettyä homman kasassa. Muuten menee paikat entistä pahempaan kuntoon perusaskelta tuntikausia hioessa.
Näin se vaan on. Ei tanssin hauskuus tuosta mihinkään silti katoa, vaikka ulkoisesti ei näytäkään ihan lajinomaiselta liikkumiselta.
Niverikkoisena olen itsekin joutunut jo tinkimän tuosta ankarasta harjoitelusta.
Polvet lakkasivat kestämästä juoksua jo viitisentoista vuotta sitten. Tanssimista vielä sentään kohtalaisesti sietävät, mutta tehoharjoitusta eivät enää siinäkään.
Cha chan lajinomainen harjoitus joulukuun alussa tilttasi polven täysin ja pakotti tinkimään sen käytöstä tuohon aina näihin päiviin asti. Rajoittaa pitää vieläkin. (Urheilija ei tervettä päivää näe!)
Rajat on tunnistettava ja rajoitteensa tunnustettava itse kunkin.
Noh.. jos saist jostain katottua semmosia tanssi ohjeita, ja silleen niinku ilmaseks, vaikka videoita, ni kerroppa mulle. ku haluisin niin oppii tanssii jotai semmosta latino tanssin tyylistä mitä on siinä shakiran videossa ;) kiiti etu käteen.
Koska viestiisi ei voinut vastata suoraan (viestiketju liian syvä -tai jotakin sinne päin tuli herjana), laitan tähän kohtaan, jonka palvelin tarjoaa.
Esitit oletuksen, että kyseesä on poika nimeltä päivi.
Voin vakuuttaa, että on ihan naisellinen nainen ja erittäin taitava ja kokenut tanssija, joka parhaillaan opiskelee päätoimisesti vakavasti alaa syventääkseen taitojaan ohjaajana ja opettajana.
Jälleen muistutan, että asioista kannattaa ottaa selvää ennen kuin alkaa heitellä mutaa.
Heij!
musta toi kotona opettelu idea on tosi hyvä! itse mietiskelen just samaa...mä rakastan tanssia ja oon aina halunnu tanssii balettia!!! Mä aattelin alkaa harrastaan balettia kotona ku ei oo aikaa ja rahaa "oikeisiin baletti-tunteihin" mut en mä kuitenkaa haluais unohtaa mun baletti unelmaani! aattelin ostaa oikeenlaiset varusteet ja opetus cd:/dvd:n/videon ja tietty baletti musiikki cd:n...sit aloitan kotibaletin...miltäs kuulostaa ideani harrastaa balettia kotona?