Onko todella niin että koko kaupunki vilisee torakoita, eikä sellaista halvahkoa hotellia löydy jossa ei olisi näitä inhottavia ötököitä?????
Torakoita
NYCiin
202824
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Luteita on kuulemani mukaan ihan epidemiaksi asti, mutta en nähnyt yhtäkään kun maaliskuun alussa kävin. Sen sijaan hiiri vieraili huoneessamme hotelli Pennsylvaniassa.
Miksi suomessa ei oo luteita vaikka ilmasto suht sama? Onko siellä niin likaista?
Jos ihan hienoimmissakin hotelleissa on luteita, tuskin kyse on mistään huonosta hygieniasta tai vastaavasta.
Sen verran osaan sanoa, että Etelä-Amerikassa torakoista on käytännössä mahdoton päästä eroon, sillä talot on rakennettu seinä seinää vasten ja vaikka kuinka itse yrittäisi torjua torakoita (kun asuin siellä, myrkytimme säännöllisesti kerran kuussa) ne aina löytävät tiensä. Hygienialla ja myrkyillä pysyvät kontrollissa, mutta eivät poissa.
Toisekseen, olen itse jonkin verran matkustanut Yhdysvalloissa ja koskaan, missään ei ole ollut ötökän ötökkää, ei edes kämäisimmässä hostellissa. Sen sijaan siellä Pennsylvaniassa oli hiiri, mutta en minä sitäkään säikähtänyt, kun sain kolmanneksen maksamastani takaisin. Hinta-laatu -suhde erinomainen. Muutoin Penn oli yllättävän hyvä, huone oli oikeasti siisti ja mukava ja menisin ehdottomasti uudestaan.
Valitettavasti on totta se, etta taalla Yhdysvalloissa on nyt taas luteita, vaikka ne saatiin havitetyksi siihen aikaan kun DDT:n kaytto oli viela sallittua. Luteet ovat kulkeutuneet tanne salamatkustajina turistien mukana Euroopasta, Aasiasta ja Afrikasta. NYC ei ole ainoa paikka missa niita on, vaan nama vampyyrit ovat loytaneet tiensa myos kaupungin ulkopuolelle ja muualle taalla USA:ssa.
Yleinen kasitys on, etta luteet ovat epahygienian merkki, mutta niita voi olla myos mita hienoimmissa ja siisteimmissa asuintiloissa, koska ne kayttavat verta ravinnokseen. Luteet pysyvat hengissa yhdella ainoalla veriaterialla kokonaisen vuoden! Inhottavia otuksia ovat, mutta eivat levita tauteja.
On vaan ajan kysymys milloin luteita alkaa nakya taas siella Suommessakin. Ei tarvitse olla likaista.
Jos ne on levinny sinne euroopasta niin miksi kuitenkin vaan nyc:stä puhutaan aina kun puhutaan luteista, en oo kuullut että muualla olis ollu puhetta. jotain ne tekee väärin siellä jenkeissä
kulkeutuneet itärannikolle Itä-Euroopasta. Kun neukkula kaatu ja venäläiset ja muutkin Itäeuroopan kansalaiset saivat kulkulupia tänne jenkkeihin, niin jopa alkoi luteetkin yleistymään kummasti.
http://www.usatoday.com/news/health/2005-12-01-bedbugs-boom_x.htm
Eikö kukaan itä-eurooppalainen ole käynyt esim saksassa tyai engalnnissa kun näissä maissa ei ole lude ongelmaa. eikö suomessa ole koskaan vieraillut yhtään itä-eurooppalaista
Itse siedän torakoita paljon helpommin kuin luteita.
Oon käynyt USAssa muutaman kerran ja NYkissä kahdesti enkä oo kertaakaan nähnyt torakoita tai mitään muita epämiellyttäviä eläinkunnan jäseniä. Enkä ole yöpynyt missään hienoissa paikoissa, en kyllä epämääräisissäkään...
torakka varsinaisesti tee mitään. on vaan vähän härskin näköinen. mutta lude onkin vähän ikävämpi. se kun näet majailee mm. vuodevaatteissa josta se iskee kiinni ihoon ja imee verta. saattaapi siten levittää kaikenlaisia tauteja!
olen ollut 6 hotellissa (New Yorkissa ja parissa muussa suurkaupungissa) ja en ole törmännyt torakoihin tai muihin ötökoihin. kerran olin Hiltonissa, muut hotellit olivat ns. tavallisia turistihotelleja (ei mitään lääviä, mutta ei mitään luxus-paikkoja). ne jotka väittävät että New York on täynnä luteita ja torakoita yms. puhuvat ns. paskaa, eivät todennäköisesti edes ole käyneet siellä. tietenkään ei kannata mennä mihinkään halvimpaan hosteliin tms. majoittumaan. katso Tripadvisorista hotelliarvioita, ovat suht' luotettavia.
ja jos niitä ötököitä niin pelkää niin ehkä sitten kannattaa pysyä täällä lintukodossa. Herranjumala, antaa nyt yksien pikku ötököiden estää itseään nähdä maailmaa... ja kun oikeasti niitä ei siellä ole, tai palstatilaa saa suhteettoman paljon tällaiset sveitsiläispariskunnat joita - uih - puraisi joku niin kamalan ilkeä lude!
Hyvä jos itse tunnet olosi kotoisaksi kaikkien eläinten kanssa samassa sängyssä.Älä silti edellytä muiden olevan yhtä eläinrakkaita. Asia ei estä maailmaa näkemästä, mutta jos maksan hotellista itseni kipeäksi, edellytän todellakin sen verran rahoilleni vastinetta että saan edes hygienisen huoneen ja erityisesti sängyn.Joten jospa annat ihmisten olla mitä mieltä haluavat ja hommaat vaikka ludetarhan himaas
...olen nähnyt luteita vuokra-autossa. Lähtivät hauskasti penkiltä jonnekin piiloon, kun pimeällä avasin oven ja sisävalo syttyi. Oli muuten suomalainen autovuokraamo...
Torakoita näkynyt myös useamman kerran, mutta ovat aina olleet sitä lentävää mallia, jotka tulevat avoimista ikkunoista ja ovista.
Sitten tietysti muurahaiset on aika yleisiä ja ne kummallisen väriset pienet liskot, jotka joskus odottelevat esim suihkun seinällä. Naisväki reagoi noihin aikas voimakkaasti.
Nämä siis floridassa, muualla päin usaa en ole ötököihin törmännyt.
Oltiin viime elokuussa viikko tässä hostellissa (private room omalla kylppärillä) ja paikka oli tosi siisti, eikä näkynyt mitään ötököitä...
Huone maksoi yöltä n. 50 $ ja tähän kuului aamupala...
Madison square garden, penn station ja (pää)posti ovat ihan nurkan takana.
Suosittelen!
Kapina
Lauri Viita
(Kokoelmasta Betonimylläri)
Nuoren, riuskan urosluteen
mieli paloi vapauteen.
Kutsuttuaan heimojoukon
juhlasaliin sängynloukon
urho päästä olkipylvään
lausui julki aatteen ylvään:
»Kansalaiset, silmät tässä
surkastuvat pimeässä,
niinkuin tähden laiskuutemme
kuihtuivat jo lentimemme.
Ahtautta isänmaamme
hävetä me raukat saamme,
syntyväisyys painuu lamaan!
– Luteet, veljet valloittamaan
ryhtykäämme Seinämeri!
Inhottava ihmisveri
olkoon ruoka täin ja madon,
jalomman saa lude sadon!»
Kymmenkunta kuuliaista
sai kuin saikin seuralaista.
Illan tullen viime kerta
juotiin tilkka ihmisverta –
sitten riviin sängynlaitaan,
hyppy alas matonraitaan,
siitä yli kirjokuteen
urhoollisen urosluteen
johtamana seinään asti
jonossa ja joutuisasti.
Alkoi uljas nouseminen,
pysty, mutta voitollinen –
kunnes, kun jo katto hohti,
julma käsi syöksyi kohti.
Juostiin sivuun, taakse, eteen –
sama tulos: likaveteen
käsi poimi yhden tyhmän
villitsemän luderyhmän.
Surullinen tapaus. –
Sellaista on vapaus.
Hyvissakin hotelleissa, turistien tuomia. Siita oli taalla vahan aikaa sitten aikamoinen mekkala. Niita kun ei heti nae ja kun tulee tietoon, siita tulee kovat kustannukset hotellille. Alkaa syyttako amerikkalaisia luteista. Torakoita en ole nahnyt taalla koko sen yli 30v. ajan kun olen taalla asunut.
Ei syytetä ketään.On vaan outoa että jos puhtauskaan ei estä luteita,mistä niitä sitten tulee? Ei kai turistitkaan niitä tuo vaan sillä perusteella että ovat turisteja.Vaikka hotellille tulis kuinka paljon kustannuksia,asia pitää hoitaa ja nostaa siitä meteli jotta saadaan potkittua persiille vähän. Menettävät asiakkaita kun porukka kertoo jossain niitä olleen ja vielä että hotelli suhtautuu niskoja nakellen ja ongelmaa vähätellen vakavaan asiaan.Itse aion todellakin kommentoida hotellia jossa tulen asumaan, ja elukoista anna supernegatiivista palautetta.
Tässä maassa (USA) loytyy torakoita joka kodista. Onhan ne ällottäviä, mutta niiden kanssa on vain opittava elämään. Pidä vaikka valoja päällä oiseen aikaan, niin ei niitä näe!
Olimme viikon Nykissä,2 tähden hotellissa (Ramada New York, East Side). Torakoita emme nähneet hotellissa, emmekä missään muuallakaan...