Ystävälläni on muutaman vuoden vanha seropi. Hän on 'kasvattanut' koiran lähinnä karjumalla, hermoilemalla, huutamalla, vaatimalla, läpsimällä. Tuloksena on superhermostunut koira joka seuraa tämän ystäväni jokaista liikahdusta yrittäen häntä miellyttää ja peläten ettei miellytä ja saa taas huutoa. Koira tulee hulluksi kun ovikello soi tai pihalta kuuluu ääniä. Juoksee, rähisee, haukkuu, juoksee kehää, rähisee, haukkuu. Vieraat ottaa vastaan mielipuolisesti rähjäten, koettaa käydä kiinni, ystäväni sitä pitelee ja sanoo vieraille ettei saisi kiinnittää huomiota koiraan, mutta kumminkin on kohta itse karjumassa koiraparalle täyttä kurkkua. Ja on vähän vaikeeta yrittää olla kiinnittämättä huomiota aika isokokoiseen koiraan, joka on jo purrut useampaa ihmistä, ei vaan onneksi pahasti vielä, joka tuijottaa koko ajan ja vahtii ja jos vieras liikahtaa sentikin niin saa heti järkyttävän raivo- ja huutokohtauksen. Ulkona hyökkäisi suunnilleen kaiken liikkuvan kimppuun ellei olisi hihnassa. Jos joku sitten menee arvostelemaan, on tuloksena että ystäväni saa raivo- ja huutokohtauksen ja on äkkiä täynnä vihaa niin kuin koiransa, joka mun mielestä apinoi ystävääni, ollen hermostunut ja räjähdysaltis. Kuinka tähän voisi puuttua ja miten? Ystäväni ei 'siedä että muut tulee sanoon kuinka kouluttaa koiria'. Minä kärsin koiran puolesta.
Tällainen
7
559
Vastaukset
- hankala tilanne
Onpa hankala tilanne, kun joudut ikään kuin kahden asian vetämiksi: toisaalta ystävyytesi ja sen säilyttäminen ja toisaalta vilpitön huolesi koiran hyvinvoinnista sekä mahdollisesti pahenevista ongelmista. Olisi helppo sanoa, että juttele ystäväsi kanssa, mutta voi olla että menetät tuon ystävän, jos hän on niin nopeasti kiihtyvä kuin kuvaat myös sinua kohtaan.
Olisiko sinun mahdolllista hellitellä, silitellä ja olla koiralle huomattavan lempeä, pitkämielinen ja ystävällinen. Vaikka koira ei siihen reagoisi, ainakaan heti, se voisi lähettää ystävällesi viestiä, että koiran kansssa voi olla ystävällinen ja silti jämerä. Kun koira hyppii esim. sinua vasten, älä huuda vaan työnnä koira päättäväisesti pois, mutta oli hyvin iloinen aina kun se on mukava ja etsi yhteisiä leikkejä jne. En usko, että tämä vaarantaisi sen paremmin ystävyyttäsi kuin koiraakaan.- tilanne..
Juups, hankala on tilanne. Ja koiraa ei voi kukaan vieras 'työntää pois', se nimittäin käy kiinni. Riskiä en itse tahdo ottaa, sen verran raivoisasti koira osaa esiintyä :-( Ystävääni se yrittää miellyttää viimeiseen hengenvetoon ja käytös johtuu pelosta ainakin minun silmissäni, se pelkää ettei miellyttäisikään omistajaansa ja on aivan seko tämän pelon takia. Että se raivoaa jokaisen kyläilijän ja vastaantulijan kohdalla, on suojelua tai omistushalua ystävääni kohtaan. Näin olen jutun tulkinnut. Juttelua olen arastellen koettanut, mutta ystäväni näkee punaista jos vähänkin viittaa siihen suuntaan että hän voisi ottaa koiran kanssa vähän rennommin. Koira on tärisevä hermokimppu. Ystäväni on vaikea siksikin nähdä toimissaan vikaa, että koirahan siis tekee kaikkensa miellyttääkseen häntä. Hän ei näe tilannetta niin kuin minä ja moni muu ulkopuolinen. Eikä tämä ole ainoa tmmöinen tapaus joita tiedän tai joista olen kuullut :-(
Minä en voi silitellä koiraa tai osoittaa sitä kohtaanm mitään huomiota, koska se siis räjähtää vieraan pienimmästäkin liikkeestä. Jos istuu jka katselee muualle piiiiitkäään, koira saattaa lopettaa tuijotuksen ja tulla vähän lähemmäksi. Mutta heti jos pikkusormeakaan liikauttaa tai kääntää katseen koiran suuntaan, se menettää malttinsa ja alkaa rähjätä ja räyhätä. Räyhäämistä saattaa kestää tuntikausia. Ystäväni räyhää sitten koiralle ja molemmilla on verenpaine katossa.
Olen saletisti varma että koira vielä pääsee puremaan jotakuta tosissaan ja siitä tulee kauheaa jälkeä. Toivottavasti se joku ei olisi ainakaan pieni lapsi.
Ei kait tässä mitään ole tehtävissä, koska kumminkin ystäväni hoitaa koiraa hyvin noin ulkonaisesti, käyttää siis lenkillä, syöttää ja juottaa jne. Mutta piti vain purkaa tuntoja kun niin surettaa.
Kaikki varmaan menettävät hermonsa joskus koiransa kanssa, mutta tämä tilanne on ihan pysyväinen. tilanne.. kirjoitti:

Kaikki varmaan menettävät hermonsa joskus koiransa kanssa, mutta tämä tilanne on ihan pysyväinen.Tuo koira ei tee kaikkeansa miellyttääkseen omistajaansa VAAN välttääkseen rangaistuksen, eli raivarin. Se ei varmaan puolusta tai suojele vaan se ei luota ihmisiin ja on epävarma ja arka, koska sitä kohdellaan huonosti. Tässä ei varmaankaan enää auta pelkkä puhe.
Ystäväsi pitää saada havahtumaan tilanteeseen! Koiralla on paha olla eikä se pääse pois tilanteesta, koska se on eläin ja ihmisen armoilla. Jos ystäväsi herää ja aikoo tehdä tilanteelle jotain, hänen on tehtävä se mahdollisimman nopeasti. Koiran luottamus ei ehkä koskaan palaa täysin. Koiralle voi etsiä myös uuden, rauhallisen ja asiantuntevan kodin. Pahimmassa tapauksessa se pitää lopettaa.
Ehkä ystäväsi on epävarma koiran koulutuksesta tai hän ei vain osaa. Kukapa haluaisi myöntää, että tekee väärin, saati vielä pahoinpitelee! Se ei kuitenkaan ole puolustus!!!
Itse koulutin koiraani aluksi kovalla kädellä. Tuttuni eivät uskoneet, kun kerroin kiivasluontoisesta tavastani. He eivät voineet käsittää, että minä olisin ilkeä koiralleni. Mutta minä päätin, että nyt tuli loppu. Luovuin pakotteista, koska en osannut niitä käyttää, ja laadin itselleni säännöt. Luin koirakirjoja ja netin koulutuspalstoja ja tarkkailin koirani käytöstä. Tilanne parani huomattavasti, mutta vieläkin, vuosien kuluttua, koira säikähtää, jos kohotan kättäni äkisti. Romahduksia tulee, mutta minä nousen yhä uudelleen ylös.- Tällainen tilanne..
Neeta kirjoitti:
Tuo koira ei tee kaikkeansa miellyttääkseen omistajaansa VAAN välttääkseen rangaistuksen, eli raivarin. Se ei varmaan puolusta tai suojele vaan se ei luota ihmisiin ja on epävarma ja arka, koska sitä kohdellaan huonosti. Tässä ei varmaankaan enää auta pelkkä puhe.
Ystäväsi pitää saada havahtumaan tilanteeseen! Koiralla on paha olla eikä se pääse pois tilanteesta, koska se on eläin ja ihmisen armoilla. Jos ystäväsi herää ja aikoo tehdä tilanteelle jotain, hänen on tehtävä se mahdollisimman nopeasti. Koiran luottamus ei ehkä koskaan palaa täysin. Koiralle voi etsiä myös uuden, rauhallisen ja asiantuntevan kodin. Pahimmassa tapauksessa se pitää lopettaa.
Ehkä ystäväsi on epävarma koiran koulutuksesta tai hän ei vain osaa. Kukapa haluaisi myöntää, että tekee väärin, saati vielä pahoinpitelee! Se ei kuitenkaan ole puolustus!!!
Itse koulutin koiraani aluksi kovalla kädellä. Tuttuni eivät uskoneet, kun kerroin kiivasluontoisesta tavastani. He eivät voineet käsittää, että minä olisin ilkeä koiralleni. Mutta minä päätin, että nyt tuli loppu. Luovuin pakotteista, koska en osannut niitä käyttää, ja laadin itselleni säännöt. Luin koirakirjoja ja netin koulutuspalstoja ja tarkkailin koirani käytöstä. Tilanne parani huomattavasti, mutta vieläkin, vuosien kuluttua, koira säikähtää, jos kohotan kättäni äkisti. Romahduksia tulee, mutta minä nousen yhä uudelleen ylös.Ystäväni ei tosiaankaan tajua mitä koiralleen tekee. Ja niin kuin tuolla toisessa viestissä totesin samaten kuin sinä, koira 'mielistelee' omistajaa myös rangaistuksen pelossa. Sen olen kyllä nähnyt että koira myös suojelee omistajaansa ihan sairaalloisesti, luulee varmaan että ihminen on omistajallekin uhka niin kuin omistaja on uhka koiralle. Kiemurainen tilanne :-(
Saletisti on totta että koiralla on paha olo eikä se pääse tilanteesta. Ja yhtä saletisti on varmaa ettei ystäväni muuta linjaansa, vaikka onkin vuosien mittaan vähän rauhoittunut. Eikä koiran poisottamiselle ole perusteita, se saa liikuntaa ja ruokaa tarpeeksi. Uusi koti ei tulisi edes kysymykseen koska omistaja on ainoa joka voi koiraan koskea pelkäämärttä että käsivarresta lähtee pala.
Surku tätä tilannetta.
- mitään keinoa?
miksi ystäväsi on ottanut koiran jos se ei voi kouluttaa sitä rauhallisesti ja kärsivällisesti... ei voi ymmärtää.. oletteko hyviä ystäviä? jos ootta se varmaan kuuntelee sinua paremmin kuin jotain toista ihmistä.. ehkä voisit jotenkin yrittää neuvoa tosi rauhallisesti tai vaikka laittaa kirjeen... eihän tuollaista koiraa voi edes pidemmän päälle pitää.. koira ei saa purra ihmistä! onnea:)
- tapaus.....
Joopa juu, ei taida olla mitään keinoa, eikä ystäväni tässä asiassa minua kuuntele eikä ketään muutakaan. Aion kuitenkin yrittää puhua taas jossain vaiheessa kuin sivumennen. Aikaisemmin ei ole onnistunut :-( Enkä minäkään ymmärrä miksei ystäväni näe ettei hän hermoheikkoa koiraa saa rauhoittumaan ja luottamaan käyttäytymällä itse täysin hermoheikosti sen saadessa raivokohtauksiaan vastaantulijoita tai kylässä kävijöitä kohtaan. Saa nähdä miten käy. Kuitenkin koira on ystävälleni hirveän rakas. Hän on vain ihan sokea sille mistä koiran ongelmat johtuvat.
- hankala tilanne
Entäpä jos sanot ystävällesi suoraan, että olet alkanut pelätä hänen koiraansa. Sanot, että pelkäät sen arvaamattomuutta ja sen äkillisiä hyökkäilyjä. Kysyt voisiko asialle tehdä jotain. Eli keskittyisit siihen, mitä koiralle voisi tehdä, et siihen, mitä ystäväsi tekee väärin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs531535- 1701295
- 81132
- 611127
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli2551092- 141020
Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää33893Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä55872Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti94859- 347795