haluaisin tietää kuinka usein sossu käy katsomassa millaiset olot lapsella on sijaisperheessä?ensin lapseni 5v ja 4v olivat eräässä perheessä.johon kuului 4 omaa ja mei muksut.joka kerta kun kävin siellä kiinnitin huomiota siihen kuinka likaista siellä oli.lapsilla kyllä oli siistit vaatteet ja muuten puhtaita,mutta talo oli epäsiisti.eikä lapsilla ollut omaa huonetta.ihmettelen miksi pitää vielä ottaa lisää muksuja taloon jos on jo ennenki ahdasta.no nyt tilanne on mielestäni vielä pahempi kun lapset olivat tottuneet olemaan tuolla ekassa paikassa piti ne siirtää toiseen paikkaan joka oli pitkäaikanen.kun eka oli kriisi perhe.paikka on maalla omat lapset on koulu ikäisiä ja vanhempia en edes tiedä kuinka monta omaa on kun siellä on niin paljo sakkia.ylä kerrassa on kolme huonetta.lapsilla on omat sängyt.mutta em koska talossa ei ole muita samanikäisiä niin leluja ja vaatteita ei ole kovin paljoa.kriisi perheestä saivat mukaan kassillisen vaatteita ja muutaman lelun.olin tuonut sinne ekaan paikkaan aivan alussa kaikki vaatteet kotoontamme ja lelut.niitä ei otettu mukaan kun lapset siirtyi.ja aina kun kyselen asiasta tuntuu että ne ajattelee että viitsin narista pikku asioista.kyllähän se niin on minä olen ne tavarat lapsille ostanut ja ne tulee heidän mukana ja jos uudessa paikassa ei ole kun muutama paita ja sukkapari niin kyllä vaatteita.tarviaa.sielläkin uudessa paikassa on likaista.jos joku nyt ajattelen että olen joku siivous neuroottinen,niin asia ei ole niin.jos minä pystyin kotona pitämään kodin ja lapset puhtaina niin on kumma jos he eivät siihen pysty.ovat kotona kaiket päivät.lisäksi siellä on kolme kissaa jotka hyppivät pöydillä ja iso haiseva sussari joka makaa sängyssä.yäk!itse vanhemmista minulla ei ole pahaa sanottavaa.ja tykkään käydä siellä ja soitella usein .lisäksi siskonikin on pyydetty käymään ja hän on myös käynyt.
sijaisperheet.
mutsi -81
3792
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aina kun jonkun lapset ovat sijoitettuna niin kirjoitukset ovat katkeransävyisiä, mutta sinun kirjoituksestasi ei sellaista katkeruutta näy. Kysyisinkin että minkä tähden teidän lapsenne ovat sijaisperheessä.
mä en jaksa enää olla katkera.lapset ovat turvallisessa paikassa.ja sijaisvanhemmat oikeesti välittää mun lapsista.ja meillä on myös hyvät välit.se miks mun mukulat on otettu multa pois johtu ehkä mun miehestä.josta olen nyt eronnut.hän oli väkivaltainen mua kohtaan.olen nyt yrittänyt laittaa oman elämäni järjestykseen vaikka se on tosi vaikeeta.lapsia tapaan säännöllisesti.ja toivon että jonain päivänä voimme olla koko perhe.
Olen sijaislapsi,nyt jo omassa kodissa.Minua ja toista perheeseen sijoitettua lasta käytiin katsomassa 2krt vuodessa Pelastakaalapsien täti niin kunnes täytettiin 18 vuotta.