Keveänä käytävä hankea kevään
kevein mielin kulkea jäällä
sillä ajatus raskas voi kohvan jo murtaa
ei niin kuljeta vetten päällä
Askel kepeä sun silmiäs aatellen
kantaa hankiainen painoni verran
kevein mielin niin helppo on kulkea
kuin Gennesaretin eräs se kerran
Vaan ajatus siitä, sä kaukana oot
saa mielen jo raskaammaksi
painuu jalkani lävitse hankiaisen
jää alla käy notkuvaksi
Tässä seison keskellä järven
kylmän pääsiäisyön kovettaman
sun silmiäs, Tiinani, muistellen
tunnen jään jo rusahtavan...
kevein mielin kulkea jäällä
sillä ajatus raskas voi kohvan jo murtaa
ei niin kuljeta vetten päällä
Askel kepeä sun silmiäs aatellen
kantaa hankiainen painoni verran
kevein mielin niin helppo on kulkea
kuin Gennesaretin eräs se kerran
Vaan ajatus siitä, sä kaukana oot
saa mielen jo raskaammaksi
painuu jalkani lävitse hankiaisen
jää alla käy notkuvaksi
Tässä seison keskellä järven
kylmän pääsiäisyön kovettaman
sun silmiäs, Tiinani, muistellen
tunnen jään jo rusahtavan...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Järven jäällä seisoin minäkin
ja joutsenet jo saapuneet
sulassa vedessä kahden
jakoivat elämän ohjeitaan
ainokaiselle lapselleen
Ei usko lapsi vuoden vanha
oman päänsä pitää
vanhemmat huutaavat sille
kilpaa
Jää rusahtelee allani
palaan rantaan
näen silmäsi edessäni
askel on keveä
Joutsenia katsomaan lähdin
ja kohti horisonttia silmä vei
ja joutsenparin tavoitin
silmä jalkoihin katsonut ei
Ja monta railoa ylitin
nyt mietin voinenko jatkaa
ja sinun vain silmistä haaveilen
teen kevätjäälläni matkaa
Joko rusahti.
Se keväinen petollinen jää.
On yhtä hauras kuin rakkaus.
Se jää, niin tiedetään.
On kurjaakin kurjempi olo nyt.
Kun kylmän kylvyn kylpenyt.
Oot jäällä .
Keväisellä.
Elämä on askelia
joskus kevyitä
joskus raskaita
joskus kiertotietä kulkevia
aina samaan suuntaavia
Kiitos Margitta
Raskas ajatus maahan hautaa, anna onnen tulla, älä ajan anna mataa.
Sinä minun sydämessäni, sinä sielussain, minä sinun sisälläsi.
Askel minunkin lie kepeä, kun kerran kohtasin sut täs´ elämässä.
Tule Aimoseni, minut metsään, sieltä järvelle vie, on puilla pitkoksen katettu tie. Siel yhdes olla saamme, ei haittaa vaik alta vajoaa jää ja maamme.
Alla veden kuin kalat konsanaan, yhdes sukellamme vedenalaiseen majaan. Se on koti hyvyyden ja rakkauden, luonais oisin onnellisin.
Älä jätä mua yksin tänne maanpäälliseen, kanssais haluisin sukeltaa rakkauteen.
Ota minnuu käjestä ja poies vie, meil annettiin mahdollisuus onneen ja yhteinen tie. Viel kun ehtisin sinua paijasta tarrata, niin olisin sun mukana.
Sun tuoksuais päätä huimaavaa kaivaten, posken nukkaa muistoissa tuntien, suuteloas muistaen; "Tiina"
(en ehkä se omais mutta kuitenhin)
Jos kestää jää luoksesi
kestää rakkauskin
askel on silti otettava
raskas tai keveä
Eipä mulla muuta asiaa sitten ollutkaan.
Olin jo lähdössä - taas, mutta...