Lapseni sijoitettiin lastenkodin intensiiviosastolle viime tammikuun puolivälissä vain ja ainoastaan psykiatrisen hoidon saamiseksi. Aikaa on kulunut yli 3 kk, eikä hän ole kertaakaan tavannut laitoksen psykiatria, osastolla ei ole yhtään edes psykiatrista sairaanhoitajaa, henkilökunta huutaa lapsille, joita istutetaan yksin omassa huoneessa rangaistukseksi olemattomista rikkeistä jne. jne. Lastensuojelu on alusta asti työskennellyt perheen puolella, ja yrittänyt puolustaa vanhempia laitoksen mielivaltaa vastaan.
He ovat kauhuissaan kuunnelleet kuvauksiani paikasta, menevät huomenna tekemään sinne kontrollikäynnin. Uskovat kyllä puheeni, mutta haluavat kuulla lapsen kuvauksen tilanteesta. Kun lapsen vointi alkoi huonontua 'hoidon' ansiosta, en tiennyt kenen puoleen kääntyä, koska laitoksen lääkäri ei tunne lasta. Sinnikkyyteni ansiosta lähettävä lääkäri on tulossa 24. päivä tarkistamaan tilanteen, tarkoitus on neuvotella, onko tilanteelle laitoksen sisällä mitään tehtävissä, mitä itse epäilen kovasti. Lastennsuojelutyöntekijät tuntuvat olevan jo suht valmiita huostaanoton purkamiseen, mutta byrokratian rattaat lähtevät hitaasti liikkeelle ja ilman lääkäreiden kanssa neuvoteltua uutta jatkosuunnitelmaa tuskin tapahtuu mitään.
Psykologisissa testeissä ei koskaan ole ilmennyt sellaista, että olisin jotenkin sairastuttanut lapsen. Hän kärsii syömishäiriöstä ja erilaisista voimakkaista pelkotiloista, pelot eivät ole koskaan kohdistuneet aikuisiin, vaan toisiin saman ikäisiin lapsiin. Tuolla lapsi on alkanut pelätä aikuisia, lähinnä omahoitajaa, joka myös minun läsnäollessani on ollut vihainen lapselle, että laitoksesta ja hänestä ei saa puhua ulkopuolisille mitään negatiivista.
Saavat korotettua hoitotukea valtiolta jokaisesta kyseiselle osastolle sijoitetusta lapsesta intensiiviosasto-nimikkeellä, eikä hoidosta ole tietoakaan. Heti alussa minut yritettiin karkottaa hoitoon osallistumisesta erittäin töykeällä ja epäystävällisellä käytöksellä. Lastensuojelutyöntekijät tulivat paikalle ja sanoivat kuulteni osaston johtajalle suunnilleen näin: "Kotona ei huostaanottoperusteita ole, älkää peruko mielivaltaisesti lapselle jo luvattuja lomia, ei ole lastensuojelunkaan näkökulmasta hyvä aiheuttaa lapselle näin suurta pettymystä hänelle kovin tärkeässä asiassa. Ja koska äiti on aktiivisesti osallistunut sairaalan tutkimusjakson aikana lapsen hoitoon, on hänellä oltava oikeus siihen täälläkin."
Laitos vaati huostaanoton hoidon antamiseksi, mutta eivät ymmärrä hänen oireistaan sen vertaa, että erittäin suppeaa ruokavaliota syövälle lapselle annettaisiin edes riittävästi juotavaa. Alkuun vastaus kuului: "Sinä joit jo, ei sinulla enää jano voi olla." Jouduin pitkästi toistakymmentä kertaa puuttumaan tilanteeseen ja nyt kun vihdoin lapsella on oma juoma-astia huoneessaan, omahoitaja on lapselle vihainen vieläkin äidin sinnikkyydestä asian suhteen.
Olen nettikeskusteluissa, tukiryhmissä ja nyt myös eduskunnassa tavannut lukuisia vanhempia, jotka ovat kanssani samassa tilanteessa lapsensa hoidon suhteen. Tunnen myös lastentarhaopettajaäidin, joka Aspergerin syndroomaa sairastavan lapsensa vuosia kestäneen hoidon uuvuttamana kääntyi sosiaalitoimiston puoleen apua saadakseen, lapsi huostaanotettiin, sijoitettiin perheeseen, eikä äiti ole sen jälkeen juurikaan saanut tavata lastaan.
Nyt kun jopa ministeri Hyssälän huostaanottoihin puuttumista arvosteltiin toisella palstalla, en voinut enää olla kirjoittamatta asiasta. Kyllä Hyssälä ja muut asiaan puuttuneet tietävät mistä puhuvat, koska ovat keskustelleet myös lääkäreiden, lastensuojelutyöntekijöiden, juristien ja vanhempien kanssa, ja ovat nähneet lapsista kertovat asiakirjat. Älkää tehkö tietämättömyydellänne tyhjiksi lastemme oikeutta asianmukaiseen hoitoon. Näillä lapsilla on oltava oikeus hoitoon ilman huostaanottoa asianmukaisilla sairaalaosastoilla, nyt ei niin ole.
Te ette menetä elämästänne yhtään mitään, jos nämä lapset saavat sitä hoitoa, mikä heille kuuluu. Eivätkä menetä myöskään ne lapset, jotka huonoista kotioloista kaltoinkohtelun takia huostaanotetaan. Käykää netissä tai kirjastossa tutustumassa kirjallisuuteen, mitä näistä sairauksista sanotaan, ne eivät todellakaan ole vanhempien aiheuttamia. Äitinä tuntuu järkyttävälle, että näistäkin asioista joutuu taistelemaan, mutta ihmisten tietämättömyys on hyvin ymmärrettävää, jos ei näiden asioiden kanssa ole joutunut tekemisiin, niin tietoa ei yksinkertaisesti ole.
Lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon huono tilanne ei ole vain yksilöihmisten tai yksittäisten perheiden asia, vaan myös kansantaloudellinen ongelma. Minkä takia kasvattaa huostaanottolukuja ja -kustannuksia samalla kun lapset jätetään hoitamatta? Luulisi maan tarvitsevan veronmaksajia nyt ja jatkossakin ilman, että muiden ongelmiensa lisäksi lapset laitetaan kärsimään vanhemmista erottamisen tuska. Sitä traumaako on tarkoitus räätälöidä tulevina vuosikymmeninä?
He ovat kauhuissaan kuunnelleet kuvauksiani paikasta, menevät huomenna tekemään sinne kontrollikäynnin. Uskovat kyllä puheeni, mutta haluavat kuulla lapsen kuvauksen tilanteesta. Kun lapsen vointi alkoi huonontua 'hoidon' ansiosta, en tiennyt kenen puoleen kääntyä, koska laitoksen lääkäri ei tunne lasta. Sinnikkyyteni ansiosta lähettävä lääkäri on tulossa 24. päivä tarkistamaan tilanteen, tarkoitus on neuvotella, onko tilanteelle laitoksen sisällä mitään tehtävissä, mitä itse epäilen kovasti. Lastennsuojelutyöntekijät tuntuvat olevan jo suht valmiita huostaanoton purkamiseen, mutta byrokratian rattaat lähtevät hitaasti liikkeelle ja ilman lääkäreiden kanssa neuvoteltua uutta jatkosuunnitelmaa tuskin tapahtuu mitään.
Psykologisissa testeissä ei koskaan ole ilmennyt sellaista, että olisin jotenkin sairastuttanut lapsen. Hän kärsii syömishäiriöstä ja erilaisista voimakkaista pelkotiloista, pelot eivät ole koskaan kohdistuneet aikuisiin, vaan toisiin saman ikäisiin lapsiin. Tuolla lapsi on alkanut pelätä aikuisia, lähinnä omahoitajaa, joka myös minun läsnäollessani on ollut vihainen lapselle, että laitoksesta ja hänestä ei saa puhua ulkopuolisille mitään negatiivista.
Saavat korotettua hoitotukea valtiolta jokaisesta kyseiselle osastolle sijoitetusta lapsesta intensiiviosasto-nimikkeellä, eikä hoidosta ole tietoakaan. Heti alussa minut yritettiin karkottaa hoitoon osallistumisesta erittäin töykeällä ja epäystävällisellä käytöksellä. Lastensuojelutyöntekijät tulivat paikalle ja sanoivat kuulteni osaston johtajalle suunnilleen näin: "Kotona ei huostaanottoperusteita ole, älkää peruko mielivaltaisesti lapselle jo luvattuja lomia, ei ole lastensuojelunkaan näkökulmasta hyvä aiheuttaa lapselle näin suurta pettymystä hänelle kovin tärkeässä asiassa. Ja koska äiti on aktiivisesti osallistunut sairaalan tutkimusjakson aikana lapsen hoitoon, on hänellä oltava oikeus siihen täälläkin."
Laitos vaati huostaanoton hoidon antamiseksi, mutta eivät ymmärrä hänen oireistaan sen vertaa, että erittäin suppeaa ruokavaliota syövälle lapselle annettaisiin edes riittävästi juotavaa. Alkuun vastaus kuului: "Sinä joit jo, ei sinulla enää jano voi olla." Jouduin pitkästi toistakymmentä kertaa puuttumaan tilanteeseen ja nyt kun vihdoin lapsella on oma juoma-astia huoneessaan, omahoitaja on lapselle vihainen vieläkin äidin sinnikkyydestä asian suhteen.
Olen nettikeskusteluissa, tukiryhmissä ja nyt myös eduskunnassa tavannut lukuisia vanhempia, jotka ovat kanssani samassa tilanteessa lapsensa hoidon suhteen. Tunnen myös lastentarhaopettajaäidin, joka Aspergerin syndroomaa sairastavan lapsensa vuosia kestäneen hoidon uuvuttamana kääntyi sosiaalitoimiston puoleen apua saadakseen, lapsi huostaanotettiin, sijoitettiin perheeseen, eikä äiti ole sen jälkeen juurikaan saanut tavata lastaan.
Nyt kun jopa ministeri Hyssälän huostaanottoihin puuttumista arvosteltiin toisella palstalla, en voinut enää olla kirjoittamatta asiasta. Kyllä Hyssälä ja muut asiaan puuttuneet tietävät mistä puhuvat, koska ovat keskustelleet myös lääkäreiden, lastensuojelutyöntekijöiden, juristien ja vanhempien kanssa, ja ovat nähneet lapsista kertovat asiakirjat. Älkää tehkö tietämättömyydellänne tyhjiksi lastemme oikeutta asianmukaiseen hoitoon. Näillä lapsilla on oltava oikeus hoitoon ilman huostaanottoa asianmukaisilla sairaalaosastoilla, nyt ei niin ole.
Te ette menetä elämästänne yhtään mitään, jos nämä lapset saavat sitä hoitoa, mikä heille kuuluu. Eivätkä menetä myöskään ne lapset, jotka huonoista kotioloista kaltoinkohtelun takia huostaanotetaan. Käykää netissä tai kirjastossa tutustumassa kirjallisuuteen, mitä näistä sairauksista sanotaan, ne eivät todellakaan ole vanhempien aiheuttamia. Äitinä tuntuu järkyttävälle, että näistäkin asioista joutuu taistelemaan, mutta ihmisten tietämättömyys on hyvin ymmärrettävää, jos ei näiden asioiden kanssa ole joutunut tekemisiin, niin tietoa ei yksinkertaisesti ole.
Lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon huono tilanne ei ole vain yksilöihmisten tai yksittäisten perheiden asia, vaan myös kansantaloudellinen ongelma. Minkä takia kasvattaa huostaanottolukuja ja -kustannuksia samalla kun lapset jätetään hoitamatta? Luulisi maan tarvitsevan veronmaksajia nyt ja jatkossakin ilman, että muiden ongelmiensa lisäksi lapset laitetaan kärsimään vanhemmista erottamisen tuska. Sitä traumaako on tarkoitus räätälöidä tulevina vuosikymmeninä?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Sijaishuoltopaikka ei pysty hoitotukea nostamaan itselleen, sen pystyy vain sossu perimään!
Lastensuojelun Keskusliiton keskustelupalstalla v. 2004 löytyy liiton mielipiteenä tällaista tekstiä:
"Erityinen huolenpito on hoitomuotona ollut käytössä jo viime vuosikymmenen puolivälistä lähtien. Sitä on nimitetty vierihoidoksi, intensiivihoidoksi, jarruhoidoksi, lähihoidoksi ja tehostetuksi hoidoksi. Menetelmä ei ole vielä laillinen, mutta lastensuojelulaitokset mainostavat toimintamuotoa täysin avoimesti ja hoidosta peritään korotettu sijoituksen hoitovuorokausimaksu."
Hoitotuki on se, jonka Kela maksaa, ja sen voi ainoastaan sossu periä hoidon korvauksena. Se menee siis sossuun, eikä sijaishuoltopaikkaan.
Sijaishuoltopaikka laskuttaa sijoittavan kunnan sossua sovitun hoitopäivämaksun verran. Jos sijaishuoltopaikka ilmoittaa että lapsi tarvitsee vierihoitoa tai tehostettua hoitoa tai millä nimellä sitä nyt kutsuukaan, sossu päättää maksaako se siitä vai ei. Jos sossu ilmoittaa että lapsi ei tällaista tarvitse, me emme maksa niin ei paikka voi sitä suurta hintaa laskuttaakaan! Hyvin harva lapsi tarvitsee esim. vierihoitoa tai tehostettua hoitoa.
lapsen hoitotuki tulee Kelasta ja sossu voi sen periä harkintansa mukaan.
Tässä tapauksessa laitos oli antanut sossuille väärää tietoa etukäteen tarjolla olevasta hoidosta. Maalattiin oikein ruusuisesti intensiivihoidon kodinomaisuutta ja sen tärkeänä osana sitä, että lapsen ollessa henkisesti kovin huonovointinen, hoitajan on mahdollista olla lapsen vieressä koko ajan. Näin sekä lähettävä lääkäri että sosiaalityöntekijät luulivat, että vierihoito = intensiivihoito.
Nyt kuitenkin lapsi on paljon yksin huoneessaan oli miten ahdistunut tahansa. Kun kerroin etukäteen annetusta väärästä tiedosta hoidon suhteen ja ihmettelin lapsen paljoa yksin oloa, omahoitaja irvisteli minulle, että 'ei ole mitään mieltä olla lapsen vierellä 24 h /vrk'. Siis tuo laitos ei vuorenvarmasti vierihoitopyyntöä ilmoita missään olosuhteissa.
Mutta olin ymmärtänyt niin, että he perivät korotetun hoitopäivämaksun joka tapauksessa käyttämänsä intensiivihoito-nimikkeen perusteella.
sossu sitten maksaa?? Jos sossukin sitä mieltä ettei mene oikein niin hölmöjähän ovat jos maksavat! Kyllä meillä ainakin sovitaan tarkasti mitä hinta sisältää ja ne kaikki kirjataan sopimukseen.
ja vihdoin saivat sovittua sinne parinsa kanssa tarkistuskäynnin.
Ei ole ollut päällimmäisenä mielessä kysellä maksavatko tämänkin perusteella ja mitä maksavat. Ovat ottaneet kuitenkin sen kannan, että tilannetta yritetään selvittää laitokseen päin, mitä heillä todella on tarjota hoidoksi vai onko mitään. Jos ei, niin huostaanotto puretaan. Mutta sitä ennen pitäisi olla lähettävän tahon kanssa sovittu uusi hoitosuunnitelma.
Lähettävä lääkäri on odottanut kutsua laitokseen jo yli puoli vuotta, ts. siitä asti kun aloimme odottaa sinne pääsyä. Olemme yhteydessä silloin tällöin ja hänkin on ihmetellyt sitä, että laitos ei tarvitse lapsen parhaiten tuntevan lääkärin konsultaatiota mihinkään.
psykistrisen hoitojärjestelmän uhri!
Eikö ammatti-ihmiset tajua sitä, että kolmekin kuukautta lapsen elämässä on liian pitkä aika elää "keinoemon" omahoitajan armoilla, jota täytyy lisäksi pelätä. Missä on rakkaus, kuunteleminen, huolenpito, jota tuon ikäinen lapsi tarvitsee päivittäin. Sekö on hoitoa, että tämä evätään lapselta? Jos lapsi on vielä joutunut elämään sairaalassakin pitkiä aikoja, on jo kiire päästä noraaliin lapsen elämään, pois laitoksesta. Kannattaa vaatia avohoitoa, parempi on odotella kotona tutkimuksiin menoa kuin alistuneena huonekopperon arestissa.
Suomessa ei ole olemassa yhtään hoitotahoa, joka osaisi hoitaa toisten tekemiä hoitovirheitä ja hoidon tuloksena syntyneitä traumoja. Eihän sellaisia kertakaikkiaan voi virallisesti syntyä!!!!
Vuodet 7-12 ovat lapsen elämän tärkeimpiä vuosia, jos lääkärit eivät tätä tiedä, kerro se heille.
Kerroit, että lapsesi on syömähäiriöinen. Kai häneltä on tutkittu kaikki ruoka-allergiat, imeytymishäiriöt ja keliakia, jotka eivät välttämättä vielä anna ulospäin näkyviä oireita, mutta lapsi vaistomaisesti osaa valikoida ruokansa. Onko hän saanut mikrossa lämmitettyä maitoa ja vauvanruokaa pienenä?
ne ovat kaikki ok. Samoin imeytymishäiriö pois suljettu. Keliakiaa ei ole tutkittu. Ruokavalionsa runko on maito- ja leipätuotteissa, ja kotimaisen viljan poisjättämistä olen muutaman kerran yrittänyt. Ei ole oikein lähtenyt sujuakseen, koska hän ei suostu syömään riisi-, hirssi- tai tattarileipiä esimerkiksi.
Maitovastiketta taisin lämmittää mikrossa joskus, vauvanruuat muuten vesihauteessa. Miksi sitä kysyit? Ovatko mikroaallotkin jokin allergioille altistava tekijä?
että keliakia aiheuttaisi ruuansulatuskanavan
suolistonukan tulehduksen jne.
Jossain lehtijutussa oli tutkimus,
etta kaliakia voi olla syynä masennukseen, varsinkin nuorilla.
Keliakia voidaan todeta suolistosta
otettavalla näytteellä.
Em. asiat kaikki "muistinvaraisia", tarkistamatta.
myös keliakia tutkimukset. Tiedän keski-ikäisiä ihmisiä, jotka ovat tietämättään sairastaneet sitä vuosikausia ja ihmetelleet pahaa oloaan, Vasta suolinukan tuhoudututtua kokonaan se on löydetty.
Oma veljeni oli tosi huonossa kunnossa, laboratoriokokeetkin selvästi näyttivät jo vakavia puutteita ravintoarvoissa. Lääkäri ei osannut tulkita niitä, rauhottavia vaan enemmän ja enemmän. Kunnes hän meni jollekin vaihtoehtolääkärille, joka laboratoriotulokset nähtyään heti diagnosoi keliakian. Tämän vaan kerron yhtenä esimerkkinä. Ravintoasiat taitavat olla lääkärikoulutuksen heikointa lenkkiä.
Kyllä lapsesi on ollut kuvailemasi mukaan sellaisessa psyykkisessä pyörityksessä, että varmasti on nyt sairaampi kuin ennen hoitoa. Kun kuvaan astuu hoidon seurauksena pelko ja vastenmielisyys joka heijastuu äitiin ahdistuksena lapsen puolesta, jotain täytyy olla pahasti pielessä. Näin ei saa lapsiamme hoitaa hyvinvointi Suomessa! Herätkää päättäjät ja laitoksien ylläpitäjät!
Pidä huoli, ettei hänelle kehity vääränlaista sairausidentiteettiä.
Veisin lapsen Antioksidanttiklinikalle, mutta kustannukset taitavat olla melkoisen mittavat, puhelimessa antavat ilmeisesti kuitenkin jonkinlaisen hinta-arvion hoidosta. Jos se on useita satoja euroja, ei minulla ole mitään mahdollisuutta sellaiseen.
Olen toisella nettikeskustelupalstalla tutustunut opiskelijaäitiin (valmistuu sosiaalityöntekijäksi), jonka lapsi on aikaisemmin ollut samalla osastolla jossa oma lapseni nyt on. Hän sanoi täsmälleen nuo sanat, että sovitun hoitojakson jälkeen sai kotiin sairaamman lapsen kuin sinne viedessään. Kyllä lasten psykiatrinen 'hoito' on ajanut niin kirkkaasti päin honkia, että raikuu.
Sain tänään eräältä kansanedustajalta sähköpostia, jossa hän kertoi lähiomaisensa työstä lastenkodissa, olivat ihmetelleet sielläkin, miksi heille lähetetään lapsia ja nuoria, joiden paikka olisi mitä ilmeisimmin sairaalahoidossa. Olivat ehdottomasti sitä mieltä myös, että neurologisten oireyhtymien kanssa kamppailevat lapset/vanhemmat tarvitsisivat muuta tukea kuin huostaanoton.
Toivonkin, että saisin lääkärin vakuuttumaan avohoidosta parhaana vaihtoehtona tässä tilanteessa. Lapsen koulu menee hyvin, joka vkl-lomat kotona, hiihtoloma, pääsiäisloma ovat sujuneet hyvin. Tai oikeastaan tuo on vaisu ilmaisu, parempi on sanoa, että lapsi nauttii kotona olosta täysin siemauksin. Sunnuntaina kun oli kaunis ilma, oli turvallisessa kotipihassa kaverin kanssa leikkimässä yhteensä kai kuutisen tuntia. Ja huomasin, miten tärkeä osuus oli juosta vapaasti sisälle ja ulos, koska laitoksessa saa kärsiä lukkojen takana istumisesta, siellä siis myös ulkoilu jää liian vähiin.
pyytelin jo yli vuoden ajan tuota keliakia tutkimusta mutta hoitaja kertoi että hän näkee ettei lpsellani voi olla sitä. siis ei tutkimuksia,vaikka lääkäri oli määrännyt!
olen nyt jo aikuinen, mutta 12-vuotiaana jouduttuani liikenneonnettomuuteen jouduin melko pitkäksi ajaksi sairaalahoitoon. Onnettomuus sattui 16.9 ja sairaalasta pääsin pois 11.12 eli olin sairaalassa vajaat kolme kuukautta. Minusta ne tuntuivat ikuisuudelta. Jostain kumman syystä lopetin laitoksessa syömisen ja minut laitettiin tiputukseen. Äitini toi sitten termosastiassa minulle jokapäivä kotona tehtyä ruokaa ja sitä pystyin syömään ja tiputusletku irroitettiin. Jokapäivä samanlainen ja sitten siellä kävi opettaja joka työnsi vuoteeni yhteen huoneeseen ja jätti minut lukemaan ruotsin sanoja. Huusin apua ja minut haettiin pois. Oli hirveää joutua olemaan yksin tyhjässä huoneessa ja pelotti kun oli täysin toisten armoilla. Äitini kertoi että poliisi tulee kuulustelemaan minua sen onnettomuuden takia ja sitä odotin kuin joulua. Poliisi oli pienen pojan sankari. Poliisiautoon saivat hiihtokilpailuja seuraavat lapset mennä aina lämmittelemään jos tuli kylmä ja poliisit veivät pimeällä lapsia kotiin jos oli liian myöhään ollut kavereiden luona. Pieni poika tunsi itsensä tärkeäksi kun poliisi tulee kuulustelemaan, mutta hoitajat kielsivät poliisia kuulustelemasta minua kun olin kuulemma niin heikkona ettei minua saiai kuulustella sairaalassa. Siinä meni se. Tuntui ihan vankilalta. Onnettomuuden takia sinne jouduin, mutta ei kukaan lapsi ole ansainnut sellaista vankilaa. Sairaalaan porukka oli kyllä hyvää ja pidin heistä ja vanhempani kävivät joka päivä, mutta silti se oli minulle kuin vankila. Kauhistuttaa ajatus jos hoitajat olisivat olleet esimerkiksi epämiellyttäviä niin paikkahan olisi aivan hirveää kidutusta.
koska lapsi sanoo itse näin:
"Miks mun pitää olla täällä? Ei täällä hoideta, täällä kidutetaan. Tämä on vankila ja kidutuslaitos, eikä hoitolaitos."
Voi kun itsekin saisin viedä sinne ruokaa päivittäin, mutta saan käydä vain kerran viikossa. Lastenlinnassa tavattiin joka päivä, mutta tuo paikka huostaanottoineen ja tapaamisrajoituksineen on kuin toisesta maailmasta, painajaisesta.
Olit kolme vuotta vanhempi kuin lapseni nyt, kun koit sairaalan vankilana -jakson, voi vain kuvitella, mitä tuollainen on pienemmälle.
tehkää niin kauan valituksia intensiivihoidon johdosta vastaavalle että tuo homma lopetetaan kokonaan. hän on [email protected]
Mikromaidosta.
Paikkakunnallamme asui perhe, jonka pieni vauva alkoi laihtua. Tutkimuksissa ei todettu mitään syytä. Lopuksi hänen huulensa alkoivat jo sinertyä ajoittain. Silloin perheen sukulainen tai tuttava hoksasi kysyä, että lämmitätkö maitovastikkeen mikrossa. Kyllä äiti teki niin monta kertaa päivässä. Kiinteää ruokaa vauva ei vielä saanut.
Tuo kysyjä oli kehonrakentaja ja heitä oli kielletty käyttämästä mikroa liharuuan valmistamiseen. En jaksa muistaa, olisiko myös maitotuotteiden. Mikron lämpöaallot kuulema muuttavat ruuan valkuaisen sellaiseen muotoon, että keho ei voi sitä käyttää hyödyksi.
Äiti lopetti maidon mikrossa lämmittämisen ja vauva alkoi toipua. Sitten he muuttivat pois, enkä tiedä asiasta enempää.
Tämä on tällainen yksi ainoa tietämäni tapaus, mutta todellinen.
Kerroit, että lapsesi on ollut päivähoidossa ja pelkää lapsia. Oletko koskaan epäillyt, että hoidossa hän olisi kokenut jotain järkyttävää, josta on jäänyt trauma? Joku isompi lapsi (hoitaja?)on tehnyt hänelle jotain mahdollisesti heti hoidon alussa, jolloin ei ollut vielä kotiutunut sinne eikä hoitajat ole puuttuneet asiaan tai huomanneet. Tai hänet on vain yksinkertaisesti jätetty heitteille yksikseen olemaan ja kuviteltu, että kylläpähän lähtee leikkeihein mukaan. Lapset ovat ääretömän haavoittuvaisia kun joutuvat uuteen outoon ympäristöön, eikä äiti ole turvana vieressä.
Onko näistä ollut puhetta terapeuttien kanssa koskaan? Toisaalta on onnenpotku, jos löytää sellaisen terapeutin, joka edes haluaa puhua tällaisista. Päivähoitohenkilöstö on heidän työtovereitaan, eikä korppi korpin silmää noki!
Toivottavasti löydät rahaa antioksidanttilääkärillä käyntiin. Eikö kummit ja isovanhemmat voi kerätä keskuudestaan kolehtia?
yritetty pohtia ja selvitellä, pelkoon toisia lapsia kohtaan ei ole löytynyt mitään selitystä.
Eiköhän siihen klinikkaan rahat löydy, jos se nyt katsotaan tarpeelliseksi :) Toistaiseksi veriarvot ja fyysinen kehitys lisäravinteiden ansiosta hyvät, ja kehitystä seurataan tarkkaan jatkuvasti. Lapsi on somaattiselta puolelta tutkittu niin tarkkaan hiustupsusta varpaisiin niukan ruokavalion takia, että enempään ei toistaiseksi ole katsottu tarvetta olevan. Ainoa tavallisuudesta poikkeava arvo, mikä tutkimuksissa löytyi, oli triplakohonnut alkaalinen fosfataasi, mikä ilmeni luustoperäiseksi. Mutta lopulta senkin arveltiin olevan voimakkaasta kasvuvaiheesta johtuvaa.
Sen sopivan terapiamuodon ja terapeutin löytyminen kai tässä suurin huoli tällä hetkellä onkin. Asiat eivät ole helppoja, ei auta muu kuin ottaa päivä kerrallaan.
tarvitaan tällä hetkellä jos kerran kysymys on syömähäiriöstä, mutta kehitys ja veriarvot ovat kuitenkin kohdallaan? Ei kai ne siitä enää parane paremmaksi terapoimalla?
Eikö lapselle kannata antaa kunnon loma kaikkien tehottomien tutkimusten jälkeen ja antaa hänen olla tavallinen lapsi ihan sellaisenaan kuin hän nyt on. Jos sanot äitinä, että nyt pistetään poikki ja palataan asiaan jos uutta ilmenee, mitä siitä seuraisi?
on saatu pysymään hyvänä, koska noin pieni suostuu syömään lisäravinteita. Vanhempienkin potilaiden hoidossa käytetään terapiaa, vaikka hoito onkin hyvin pitkäaikaista, sitä pitempää mitä kauemmin oireet ovat olleet olemassa.
Mutta mitä tapahtuu kun murrosiän uhma alkaa sekoittaa kuvioita entisestään? Jos vanhempia pitää uhmata silloin hyvinkin ankarasti kaikessa, eikä lisäravinteiden ottaminen enää onnistu. Sen takia lähete oli pikainen ja pitempi aikaista hoitoa tarvitseva, koska hänen oireensa ovat selvästi näkyneet alle 2-vuotiaasta asti. Siksi ei jääty odottamaan 1-1½ v sairaalaosastolle, vaan lähete katsottiin paremmaksi ohjata laitokseen, jonne päästiin 3 kk:n odotuksella. Nyt jos saisin valita, olisin odottanut vaikka 2 vuotta, niin huostaanotolta olisi vältytty ja paljolta säästytty molemmat.
Kotiinhan minä hänet haluaisinkin tuon kamalan laitoskokemuksen jälkeen, enkä tiedä uskaltaisinko enää antaa edes pitemmälle sairaalajaksolle.
Yksi syy, miksi vaativat kaikilta lapsilta huostaanoton, on juuri se, että vanhemmat eivät vain jättäisi 'hoitoa' kesken. Toimin niin vastoin parempaa luontoani kolme viikkoa sitten kun väkisin jouduin viemään vastaan tappelevan ja itkevän lapsen vkl-lomalta takaisin laitokseen, että soitinkin sen jälkeen neuvoa Lastenlinnasta, mitä tehdä jos kerrankin niin vaikea tilanne näyttää vielä toistuvan.
Kehottivat tulemaan ympärivuorokautiseen päivytykseen, josta sitten konsultoitaisiin lähettävää lääkäriä. Enkä silloinkaan olisi pakottanut häntä sinne, mutta pelkäsin poliisin ja lastensuojelupäivytyksen olevan ovella, jos lapsi jää kotiin.
Ei hoidollinen huostaanotto poikkea tavanomaisesta muuta kuin syiden osalta. Kun se on tehty, on äiti yhtä oikeudeton komentamaan peli poikki komentoja kuin tavallisessa huostaanotossakin. Kyllä minä tänäänkin palaverissa puhuin liki tunnin perusteita sille, miksi paikka ei tähän asti ole vastannut sitä, mitä sinne mennessä odotettiin. Mutta pakko odottaa ns. syventävän hoidon alkua toukokuussa, jolloin kuullaan onko heillä mitään todellista hoitoa tarjota meille. Ennen sitä lääkärit ja tuskin lastensuojelukaan suostuvat huostaanoton purkamiseen ja muiden suunnitelmien tekemiseen.
Katsotaan nyt, onko heillä mitään syventäväksi hoidoksi tarjota, jos ei niin alan
kulkivat selässä kun luin mitä kirjoitit. Kuinka jotkut ulkopuoliset ihmiset viranomaisen roolissa voivat määrätä yksityisen perheen asioita noin! "Pelkäsin, että poliisit ja sossut tulevat hakemaan jos en vie lasta takaisin".
Onkohan lähettävä lääkäri oikein ajan tasalla, jos hän rupeaa ennakoimaan jo murrosikää ja LUULEE että lisäravinteet jäävät ottamatta? Näin ymmärsin asian.
Kun lapsi 12 vuoden paikkeilla alkaa kehittämään sisäistä minäänsä, jolloin hän pystyy ymmärtämän syyn ja seurauksen. Kun ei liikaa hössötetä ja kiinnitetä koko ajan huomiota syömiseen, hän saattaa ruveta syömään ihan normaalisti. Uteliaisuus uusiin ruokiin herää viimeistään silloin kun koulussa tulee kotitaloutta.
Minun lapseni oli pienenä tosi nirso syömiselle. Maitoa saattoi kulua litrakaupalla monta päivää, eikä muuta kotona syönyt. Kyllä vähän hätäilin, mutta annoin olla hänen rauhassa. Ajattelin, että suurin osa maapallon lapsista syö kerran päivässä maissi tai riisiannoksensa ja ovat silti hengissä ja kasvavat. Kotitaloustunnit herättivät hänessä varsinaisen gourmet-kokin ja hän lähti kokkikouluun.
Eikö olisi parempi antaa lapsen olla rauhassa ja katsoa oikeasti, alkavatko uhkakuvat toteutumaan. Ennalta ehkäisevään terapiaan minä en usko, sitä ei ole olemassa.
tuosta mahdollisesta odotus ajasta, 1-1,5v päästä sairaalahoitoon on jo kulunut ihan tyhjänpanttina -kuinka kauan?
Mitä tämä ns. "odotusaika" on ollut teile kummallekin, mitä kiireellistä hoitoa hänelle on nyt pystytty antamaan josta on ollut apua ja jota on kirjattu lapsen papereihin?
Jos lapsi taas menee uuteen laitokseen, luultavasti siellä jälleen uusi kuukausien tutkimusjakso, jolloin vaan ollaan ja ollaan huoneessa tyhjän panttina. Näin sitä lapsen lyhyttä lapsuusaikaa saadaan kulumaan ja odotetaan, että aika tekee tehtävänsä.
Kyllä se taitaa vaan olla totta, että kun vanhempia ei pystytä syyllistää lapsen sairaudesta, psykiatria ei osaa tehdä yhtään mitään, niin kapea heidän näkemyksensä on.
luottamus mihinkään hoitoon, mitä lapsille muka olisi tarjolla. Niin kuin jo sanoin, en uskaltaisi antaa häntä yhteenkään jonoon enää tämän jälkeen, eikä tällä hetkellä missään jonossa ollakaan, koska tämän paikanhan piti lähettävän lääkärinkin käsityksen mukaan olla 'paras mahdollinen', mitä nyt tarjolla on tuon ikäisille. Mikään niistä hienoista jutuista, mitä etukäteen tuosta paikasta maalailtiin, ei ole pitänyt paikkaansa.
Juristin mukaan pitäisi tehdä valitus hoidon tasosta TEO:oon, mutta en uskalla valitella niin kauan kuin lapsi on sisällä laitoksessa.
ole varmaa hoitotulosta psykiatrian puolella.
Koko meidän laaja ystävä- ja tuttavapiiri ovat olleet aivan järkyttyneitä tästä tilanteesta ja ensinnäkin pelkästä huostaanotosta. Kukaan ei alkuun, minä mukaan lukien, meinattu uskoa sitä todeksi, että se yleensä tehdään.
Laista ei löydy kuin sellainen maininta, että jos vanhemmat vastustavat hoitoa, on huostaanotto mahdollinen. No varmasti ei ole vastustettu! Mutta laissa oleva 'lapsen etu' ovat ne maagiset sanat, joiden puitteissa voidaan päättää mitä tahansa.
Kouluruokailua varten saadussa lääkärinlausunnossa sanotaan, että ruokailutilanne on tehtävä mahdollisimman miellyttäväksi, eikä lasta saa missään tapauksessa pakottaa edes maistamaan, mitä hän ei halua. Mutta siitä huolimatta koululääkäri suuressa viisaudessaan sanoi minulle jo viime talvena, että "Tilanne ei koulun kannalta voi kauan jatkua tällaisena." Kysyin, että "Entäs lapsen kannalta?" niin siinä vaiheessa katseltiin vain vaivautuneena papereita.
Sain eilen osaston johtajan ymmärtämään (ainakin osittain), että lapsi ei saa osastolla sitä tukea ja turvaa, mitä kaipaa ja mitä kotona saisi. Eikä myöskään sitä ohjausta ja tukea kaverisuhteisiin, mitä Lastenlinnassa sai ja mitä lääkäri ymmärsi hänen tarvitsevan ja luuli myös tuolla saavan. Olin vannonut lapselle, että en kerro pelosta omahoitajaa kohtaan, koska olin ymmärtänyt sen olevan parasta niin vielä tuossa palaverissa.
Mutta maanantaina tapaan ensimmäisen kerran laitoksen lääkärin ja silloin en pidä enää suutani kiinni. En säästä sanomatta enää yhtä ainoaa hoitajan mokaa, lapsen uhkailua ja ammattitaidottomuutta, mitä siellä on tapahtunut. Ja samalla vaadin, että ne puheet eivät saa kostautua lapselle millään tavalla. Jos he sitä eivät pysty pitämään, sitten en aikaile, vaan otan yhteyttä Ilkka Kantolaan, valitus TEO:oon ja lisää tietoa STM:öön sen lisäksi, mitä siellä tästä asiasta tiedetään jo ennestään.
osoitehan olikin [email protected]
eipä kannata kiukutella lääkärille tai lautakunnille vaan ottakaa reippaasti yhteyttä henkilöön jolla valta päättää, tässä tapauksessa se on juuri tuo kantola. nyt kun mäntyrinnekin sirtyy uusiin tiloihin on oikea aika vaikuttaa millaista toimintaa sinne saadaan , hesan toiminnan kohsalta en osaa sanoa kuitenkin aina kannatta yrittää. lekurilla ei ole valtaa vaan hän kirjoitttaa lausunnot hoitsujen ja vanhempien kertoman perusteella. ei läääkärit muutenkaan mitään pätöksiä tee, älä tuhlaa energiaaasi turhien vihamiesten hankkimiseen!
rahanpumppaamista koko intensiivihoito!
erityislastenkotina saavat isot korvaukset ja paljon henkilökuntaa. lapset huostaanotettuina niin voivat toimia vapaasti miten haluavat. kätevää ja ovelaa.
lapset voi palauttaa kotiin sitten kun ei enää jaksa...
on se, että äiti-lapsisuhteessa on häiriötä. Siksi lapsi oireilee ja sairastuu. Psykiatralla ei ole muuta lähtökohtaa hoitaa kuin tämä. Olkootpa lapsen vaikeuksien syy vaikka koulussa tai tarhassa tai neurologisperäinen, hoidon lähtökohta on tämä. Jos olen väärässä, korjatkoon joku viisaampi tietoni.
Siksi äiti täytyy saada tavalla tai toisella poistettua lapsensa elämästä, jotta häntä voisi hoitaa ja parantaa.
Mutta kun alle kymmenenkin vuotiaan elämästä yritetään saada äiti pois, siinä taistellaan luonnon omaa järjestelmää vastaan. Niin ihmis-kuin eläinmaailmassa lapsilla on oma itsenäistymiskehityksensä, jota ei kukaan voi nopeuttaa ja muuttaa. Lapsi ei parane sillä että hänet viedään outoon paikkaan outojen ihmisten keskelle odottamaan kasvamista isommaksi. Odottamista se hoito on, ei siellä mitään konkreettista tapahdu. Se, että lapsi yritetään sopeuttaa laitoselämäänja hoitajien määräysvaltaan, ei paranna lasta.
Se, että äitiä juoksutetaan palavereissa ja neuvotteluissa, ei tietysti auta lasta yhtään. Vai voiko joku kertoa, että näin olisi joskus käynyt? Palavereissa juokseminen on vain silmänlumetta, jos äidin mielipiteitä ei osata soveltaa lapsen hoidossa eikä niitä oteta huomioon vaan itsepintaisesti pidetään kiinni laitoksen totutuista käytännöistä ja hoitajien aina oikeassa olemisesta.
Kyllä psykiatristen sairaaloiden ja laitosten tulisi lähteä siitä, että kun lapsi tulee heille, hän on edelleenkin kodin omaisuutta ja vanhempien kasvatettavana. Laitos ei saa kaapata itselleen lapsen huoltajuutta ja määräysvaltaa ohi vanhempien. Lääkärit ovat auttajan työssä rinnallakulkijoina ja neuvonantajina ei päällepäsmäreitä ja määrääjiä.
Tärkein ongelma mielestäni on kuitenkin se, että psykiartialla ei ole keinoja eikä tietoa etsiä todellisia ongelmia ja puuttua niiden syihin. On vain tuo lapsi-äiti suhde, tai vähän edistyksellisimmässä paikoissa sentäs vanhemmat-lapi suhde.
Kiitos vain kaikista kommenteista! Ihan mukava lukea toisten mielipiteitä, mutta itsellä niin sydän täynnä lapsen tilannetta, että en jaksa vastata kaikille erikseen. Kerron nyt kuitenkin eilisestä, koska tulihan siinä uutta käsitystä laitoksesta.
Paikalla olivat minun lisäkseni laitoksen lastenpsyk.el ja osaston johtaja. Niin huom! Lastenlinnasta ei siis oltu kutsuttu lapsen parhaiten tuntevaa lääkäriä paikalle vieläkään. Osaston johtajan mielestä tilanteen syntymiseen on vaikuttanut se, että vaikka omahoitajalla on vuosien kokemus takanaan, häntäkin on hämännyt (?) se, että lapsi pystyy käyttäytymään reippaasti ja hänestä saa helposti paljon tasapainoisemman vaikutelman, vaikka taustalla on suuria ongelmia. Totuus on se, että lapsi häpeää ja peittää viimeiseen asti kaikkea pahaa oloaan, koska kokee sen epäonnistumisena ja omana huonoutenaan, ja tilanne on TODELLA paha siinä vaiheessa, jos hän itkee vieraiden läsnäollessa.
Olivat melkein järkyttyneitä hoitajan pahimmista mokista ja totesivat, että tämä tulee olemaan hoitajalle kasvun paikka. Tuli sellainen tunne, että ei ylempi johto tai lääkärit tiedä hoitajien harjoittamasta mielivallasta. Arvostelinkin kaikkien lasten samaan muottiin latistamista ja ihmettelin väärää tietoa, mikä intensiivihoidosta annettiin Lastenlinnassa ja ls:ssa. Lääkäri painotti, että etukäteistieto on ollut aivan oikeaa, intensiivihoitoon kuuluu nimenomaan se, että ahdistuneen lapsen vieressä on hoitaja niin kauan kuin tarvitaan. Ja sanoi myös, että ei missään nimessä kaikkia pidä samaan muottiin survoa, vaan lapsen yksilölliset tarpeet on otettava huomioon.
Lääkäri ymmärsi täysin lapseni reagoinnin tilanteeseen ja hänen oirekuvansa yleisemminkin, samoin oikean avun ja tuen tarpeesta olimme aivan samoilla linjoilla. Vakuuttivat, että lapsi ei joudu enää kärsimään hoitajan näpäyttelystä, vaikka asiat nyt toinkin esille. Kertoivat vielä tavoista, miten vievät nyt asiaa eteenpäin.
Lääkärin mielestä huoneeseen pitää ehdottomasti antaa myös mehua, eikä pelkkää vettä, kuten hoitaja vaati kun pitkin hampain yleensä suostui juoman huoneeseen antamiseen. Hoitaja on monena päivänä paasannut, miten 'hän on kyllästynyt sun äidin mäkätykseen juoma-astiasta'. Lääkärin mielestä on paha virhe asettaa lapsi tuollaiseen ristiriitaan vanhemman ja hoitajan välille. Ja vaati myös, että lasta on ehdottomasti autettava läksyissä, ettei hoitajan vaatimalla tavalla joudu tekemään niitä yksin. Jään vain toivomaan, että heidän käsityksensä tavoittavat myös hoitajakunnan. En halua ajatella negatiivisesti, mutta tietty epäilys kaiken koetun jälkeen väijyy mielen pohjalla.
Lapsi on monesti koulupäivän jälkeen tunnetasolla niin solmussa päivän tapahtumista, ettei kertakaikkiaan ymmärrä läksyistä mitään. Siitä ollaan osastolla vihaisia, että hän kiukuttelee, eikä suostu läksyjä tekemään. Minultakin vaatii taitoa monesti, että päästään alkuun tehtävien teossa, mutta kaikki lähteekin siitä, että hän saa tukea, ymmärrystä ja kuuntelevan aikuisen pahan olonsa purkamiseen ensin. Tuolla hän pelkää omahoitajaa ja on menettänyt luottamuksensa muihinkin hoitajiin kun on yrittänyt lähestyä heitä ja pyytänyt, etteivät kertoisi omahoitajalle tämän väärästä kohtelusta. Luottamus on mennyt koska omahoitajalle vuotavat kaikki asiat, joista lapsi on valittanut ja hoitaja kostaa tavalla tai toisella valittamisen lapselle.
En puhunut kuulemastani hoitajien huutamisesta muille lapsille, vaan asia tuli muuten mukaan keskusteluun. Lääkäri sanoi, että kyllä tärkeä osa oikeaa suhtautumista on hoitajan mielenmaltin säilyminen niin, että lapselle pystyy puhumaan sävyisästi. Harkitsin 2 sekunttia puhuako tiedoistani, mutta pidin toistaiseksi suuni kiinni. Myös lähisukulaisemme oli osastolla käydessään kiinnittänyt huomiota henkilökunnan ilkeään ja vihaiseen puhetyyliin lapsille.
Vaikka lapseni asema paranisi, niin silti minussa on niin paljon maailmanparantajaa, että haluaisin vaikuttaa toistenkin lasten kohteluun siellä. Vai saanko sitten viimeistään koko hoitohenkilökunnan vihat niskoilleni?
...........
Kirjoitin tuon edellisen heti palaverin jälkeen, mutta nyt kun on ollut enemmän aikaa ajatella tuota lääkäripalaveria, korostuu epäluottamukseni laitosta kohtaan entisestään. Miten lapsi voisi ikinä luottaa heihin kun en minäkään enää voi?
On kyseessä hoitajien (ehkä osaston johtajankin) lapsia ja vanhempia kohtaan harjoittama mielivalta, jolle minun on tuskin mahdollista voida paljonkaan! Kun ihmettelin palaverissa tänään asioiden hoitamisen kankeutta, kun hoitajat vaativat joka merkityksettömään asiaan osaston johtajan luvan, lääkäri totesi heidän vierittävän omaa vastuutaan osaston johtajalle. Siis heillä olisi oikeus tehdä päätöksiä, mutta ilkeyttäänkö eivät tee, on hienoa pompotella toisia. Vai osaston johtajako tässä se hitler on, joka lääkärinkin tietämättä pitää hoitajia rautaisessa otteessaan?
Se on kuitenkin tullut tämän iltapäivän aikana selväksi, että ikinä en voi luottaa laitokseen enää. Miten minä voin siihen luottaa kun hoitajat käyttäytyvät intensiivihoidon vastaisesti? Miten yli 10 v talossa ollut hoitaja ei muka tiedä, että intensiivihoito = vierihoito tarvittaessa? Vai siltikö käyttäytyvät väärin vaikka tietävät? Ei siellä kukaan ole paikalla katsomassa ja lastani puolustamassa, mitä tapahtuu kun ovat kaksin, vaikka hoitajaa kuinka esimiehen taholta puhuteltaisiin! Aikuisella on halutessaan tuhansia tapoja alistaa lasta. On inhottava sanoa, mutta en oikein luota osaston johtajaankaan. Siihenkö osastolla luotettiin, että olen nujerrettavissa samoin kuin kaikki äidit ja isät ennen minua.
Huomenna tapaan laitoksen terapeutit ja käsittääkseni kertovat jo oman näkemyksensä, mikä heidän osaltaan hoitosuositus tulee olemaan. Aion kertoa haluavani lapsen ulos laitoksesta. Saman tiedon kerron lääkärille ja kaikille tahoille, jotka syventävää hoitoa mukamas tulevat suunnittelemaan.
Yritän ensin saada lapsen ulos tuolta, ennen kuin valitan, mutta teen valituksen joka tapauksessa. On vähintään kohtuullista, että myös Diakonissalaitoksen ylempi johto saa tietää asiasta, joten kyllä viestiä lähtee myös Kantolalle. Eikö tässä olisi perusteita syyttää laitosta tai hoitajaa jopa hoitovirheestä?
muuten et lastasi ulos saa!
kun luin äidin kommentin - voi olla tottakin.
Kuka on antanut lääkäreille tuollaiset oikeudet ottaa toisen lasta ja määrätä hänen elämästään juuri sillä tavalla kuin hän haluaa? Huoltajaa ei tietääkseni ole laitettu holhouksen alaiseksi, joten hän on lapsensa määrääjä ja kasvattaja. Hän on hyvä kasvattaja, koska on lähtenyt hakemaan ulkopuolista asiantuntija apua lapsensa ongelmaan. Kuka kumma tässä nyt sotkee näin selvää asiaa.
Mikään laki ei kai määrää, että lapsen on oltava juuri tuollaisessa hoidossa tuossa paikassa. Kannattaa tutustustua lakiin potilaan oikeuksista vai onko se nykyään potilaslaki nimeltään.