Ahdistaa.
Muutin suunnilleen vuosi sitten kompaktiin kaksioon kumppanini kera. Muuttotohinoissa kalusteet ja tavarat laskettiin käsistä pitkin kämppää, ja yhä edelleen ne jököttävät samoilla paikoillaan...
Mieheni arvostaa ennen kaikkea käytännöllisyyttä, eikä häntä häiritse se, sopivatko kalusteet ja kankaat yhteen.
Olen ehdotellut kodin sisustamista molempia miellyttäväksi useampaan otteeseen, mutta mitään ei tapahdu. Tiedän, vika on yhtä lailla minussa itsessäni, mutta tuntuu pahalta, kun en saa kotiamme näyttämään Kodilta.
Yksin asuessani rakastin sisustamista yli kaiken, vaihtelin huonekalujen järjestystä ja sisustustekstiilejä tunnelmien mukaan: koti on minulle aina ollut "se pyhin", joka sisustuksellaan kertoo asujastaan paljon.
Nyt tuntuu kuin asuisin jonkinlaisessa "ihmisvarastossa", en viihdy asunnossamme, mutten saa muutoksiakaan aikaan.
Opiskelijabudjetilla vaaditaan erityisesti luovuutta, sillä on mahdotonta käyttää suuria summia sisustamiseen. Kuitenkin tuntuu, että nyt kaikki luovuus on hukassa. Olen lopen kyllästynyt nuoruudenaikaisiin kalusteisiini, ja monet mieheni poikamiesboksista raahatut lastulevyhirvitykset saavat selkäpiini värisemään.
Tätä kirjoittaessani ympärilläni vallitsee hillitön kaaos: tyhjensin kaapit ja lipastot, vaatekomerot ja laatikostot yrittäen epätoivoisesti saada edes tavarat selkeästi omille paikoilleen...
Puunaan, jynssään ja kuuraan mutta aivan kuin kaikki työ katoaisi näkymättömiin; mikään ei muutu! Ennen kaikkea voin henkisesti pahoin. Koti on minulle niin tärkeä asia, mutta... miksen saa sitä kuntoon? Tunnen itseni epäonnistuneeksi.
Haluaisin heittää pois kaikki vanhat tavarat, aloittaa ikäänkuin "alusta", sisustuksellisesti. Raivostutteko te koskaan kalusteisiin, joita olette tuijottaneet vuosikaudet? Olen kiinni vanhassa enkä löydä tietä uuteen.
*huokaus* Taidan jatkaa tuloksetonta puunaamistani. Kiitos Sinulle, joka jaksoit lukea tämän päättömän pahan olon vuodatukseni.
Muutin suunnilleen vuosi sitten kompaktiin kaksioon kumppanini kera. Muuttotohinoissa kalusteet ja tavarat laskettiin käsistä pitkin kämppää, ja yhä edelleen ne jököttävät samoilla paikoillaan...
Mieheni arvostaa ennen kaikkea käytännöllisyyttä, eikä häntä häiritse se, sopivatko kalusteet ja kankaat yhteen.
Olen ehdotellut kodin sisustamista molempia miellyttäväksi useampaan otteeseen, mutta mitään ei tapahdu. Tiedän, vika on yhtä lailla minussa itsessäni, mutta tuntuu pahalta, kun en saa kotiamme näyttämään Kodilta.
Yksin asuessani rakastin sisustamista yli kaiken, vaihtelin huonekalujen järjestystä ja sisustustekstiilejä tunnelmien mukaan: koti on minulle aina ollut "se pyhin", joka sisustuksellaan kertoo asujastaan paljon.
Nyt tuntuu kuin asuisin jonkinlaisessa "ihmisvarastossa", en viihdy asunnossamme, mutten saa muutoksiakaan aikaan.
Opiskelijabudjetilla vaaditaan erityisesti luovuutta, sillä on mahdotonta käyttää suuria summia sisustamiseen. Kuitenkin tuntuu, että nyt kaikki luovuus on hukassa. Olen lopen kyllästynyt nuoruudenaikaisiin kalusteisiini, ja monet mieheni poikamiesboksista raahatut lastulevyhirvitykset saavat selkäpiini värisemään.
Tätä kirjoittaessani ympärilläni vallitsee hillitön kaaos: tyhjensin kaapit ja lipastot, vaatekomerot ja laatikostot yrittäen epätoivoisesti saada edes tavarat selkeästi omille paikoilleen...
Puunaan, jynssään ja kuuraan mutta aivan kuin kaikki työ katoaisi näkymättömiin; mikään ei muutu! Ennen kaikkea voin henkisesti pahoin. Koti on minulle niin tärkeä asia, mutta... miksen saa sitä kuntoon? Tunnen itseni epäonnistuneeksi.
Haluaisin heittää pois kaikki vanhat tavarat, aloittaa ikäänkuin "alusta", sisustuksellisesti. Raivostutteko te koskaan kalusteisiin, joita olette tuijottaneet vuosikaudet? Olen kiinni vanhassa enkä löydä tietä uuteen.
*huokaus* Taidan jatkaa tuloksetonta puunaamistani. Kiitos Sinulle, joka jaksoit lukea tämän päättömän pahan olon vuodatukseni.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Soitto kierrätyskeskukseen ja koti-Vihtorisi heittäkööt hyvästit lastulevyhirvityksille ja virttyneille tekstiileille.
Kaikkeen ei näiltä vastarannankiiskiltä tarvitse ruikuttaa lupaa. Ovat lopulta itsekin tyytyväisiä kumppaninsa omatoimisuuteen, kunhan alkujärkytyksestä toivuttuaan tiputtavat laput silmiltään!
Pyyhi kyyneleesi siskoseni!
minuunkin lamauttavasti - joutuessani tilapäisesti asumaan vuoden eräässä kammottavassa luukussa, en viitsinyt edes viherkasvejani hoitaa - kuolivat kaikki. Onneksi vaihe oli todella tilapäinen, nyt asustan ihanalla paikalla ihanassa asunnossa, ja hellin kotiani, astioitani, kukkiani... :) Hyvä että kirjoitit tänne, vaikkei kukaan varsinaisesti voi Sinua auttaa, jo purkautuminen saattaa helpottaa.
Oletko muuten varma, että kannattaa asua kaksin, jos se muutti niin täysin suhteesi kotiin?
On kiva lukea että muillekin on koti tärkeä asia, astiat ja kodintekstiilit mukaan lukien.
Kerran yritin tilata päiväpeittoa ellokselta ja kun sieltä ilmoitettiin että kyseinen peitto oli loppuunmyyty, masennuin moneksi päiväksi. Poikaystäväni ei luonnollisestikaan ymmärrä miten voin stressata jostain sisustusjutuista. :-)
Minua ärsyttää myös kaikki turha krääsä ja koriste-esineet... saa niitä toki muutama olla mutta ei joka hyllyllä ja pöydällä! Ahdistaa jos saan jonkun koriste-esineen lahjaksi, vieläpä jos en edes pidä siitä,ja se täytyy laittaa esille. Yksinkertainen on kaunista. Värit täytyy ehdottomasti sopia yhteen niin matoissa kuin verhoissakin ja en voisi sietää eripari kuppeja ja laseja astiakaapissani. Jotain laadukasta astiasarjaa se olla pitää... ja ostan vaikka pikku hiljaa jos ei rahat riitä.
Poikaystäväni pistää rahansa tietokonekrääsään ja musiikkiin, cd-levyihin jne. ja minä liinavaatteisiin ja astioihin. Ja kumpikaan emme ymmärrä toisiamme rahankäytön suhteen... :-)
Kodin ulkonäkö merkitsee minulle todella paljon. Käyn aika ajoin läpi kaikki tavarat, siis silmäilen, että onko kaikki ok. Jollei ole, niin pois vaan.
Kyllä pienelläkin budjetilla saa kodista kauniin. Yksi lempihuonekaluistani on hylly, jonka raahasin viime talvena kirppikseltä. Siisti kuin mikä ja maksoiko se pari sataa.
Vaivaahan siinä on nähtävä, että jaksaa etsiskellä ja paneutua yksityiskohtiin. Mutta se kannattaa. Eikä kaikki omaa silmää miellyttävä löydy heti, vaikka haluaisikin.
Aloita vaikka siten, että uudista yksi huonekalu kerrallaan. Kyllä sitä luovuutta löytyy, kunhan rauhoitut:)))
Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa: Laita yksi huone, tai jopa yksi nurkka kerrallaan kuntoon. Tällä hetkellä asunnossasi vallitsee varmasti jonkinlainen kaaos, ja jos yrität ns.haukata liian isoa palaa kerralla, ajatus häiriintyy ja on vaikea keskittyä mihinkään.
Itse käyn juuri tätä läpi. Aloitan yhdestä huoneesta ja käyn läpi sen tilan. Mitä muutoksia voi huoneessa tehdä? Onko huoneessa huonekaluja, joita ei voi siirtää muualle esim.seinään naulattu kirjahylly, keittiön kaapit jne? Miten huoneeseen mahtuisi minimaalisesti tavaroita, aloita siitä, mitkä ovat välttämättömia, pakollisia esineitä asumisen kannalta ja laita ylimääräiset tavarat hetkeksi syrjään. Sitten ala pikku hiljaa lisätä siihen kokonaisuuteen yksityiskohtia. Kaikki mitä jää yli, voi laittaa ehkä hetkeksi varastoon (jos sellaiset tilat löytyvät) odottamaan, että sopivatko ne ehkä muuhun huoneeseen? Ja lopuksi heität kaikki ylimääräiset pois. Näin ollen ei tule niitä virhearviointia, joita itsellänikin aluksi tuli, kun muutin asuntoon ja heitin tylysti kaiken ylimääräisen pois, että miksi en säilyttänyt sitä ja sitä esinettä, se olisi sopinut tähän täydellisesti?
Haluan sydämeni pohjasta kiittää teitä sanoistanne. Ette uskokaan, miten lohdulliselta tuntui lukea kommenttejanne... Ajattelin tänne kirjoittaessani, että viestiini tuskin kukaan vastaa, mutta minua helpotti paljon jo se, että kirjoitin, purin pahaa oloani tänne.
Olette kaikki ihan oikeassa, parhainta on puurtaa pikku pala kerrallaan ja rauhassa. On vaan niin raskasta yrittää yksin, kun mies tekee pitkää päivää enkä halua sitä illalla väsyneenä sisustusasioilla piinata. No, tämä on tällainen oma taistoni, kun sisustus on minulle niin tärkeä.
Kiitos kuitenkin, että sain huokaista tänne sähköiseen viidakkoon. Nyt on jo parempi olla. Tästä eteenpäin otan rauhallisesti, ja kaivan kirppisten ja kierrätyskeskusten numerot luettelosta :)
Kaikkea hyvää teille, ja mieleen valoa syksyn pimetessä. *halaus*
Kirjoitat, ettei kumppanisi piittaa sisustuksesta. Sehän on sinun kannaltasi siinä mielessä hyvä juttu, että saat sisustaa kuten haluat. Entisessä kodissamme minä päätin kaikki, avomieheni ei tuntunut välittävän sisustuksesta. No, hän muutti kylläkin luokseni valmiiseen kotiin.
Sitten muutimme ja meille alkoi tulla ihan kinoja sisustuksesta. Ymmärrän kyllä, että hänkin haluaa sanoa sanasensa kodin ulkonäöstä, ja se on hänen oikeutensakin. Mutta, olin aina tottunut päättämään yksin asioista ja muutos oli minulle outo. Nyt olemme päättäneet, että jos jotain uutta hankintaan, kummankin on pidettävä huonekalusta tai esineestä. Pääsimme tasapainoon.
Eli, jollei sisustus ole miehellesi asia eikä mikään, se suo sinulle vapaat kädet ja silmät:)))
...tai niin sitä väitetään.
Kyllä mieheni omalla äijä-tavallaan arvostaa sisustusintoiluani, mutta toivoisin niin, että kotimme näyttäisi MEIDÄN kodiltamme, eikä MINUN kodiltani. No, aina ei voi saada kaikkea, kuten vaikkapa elämänkumppania joka ymmärtää yhteisen kodin tärkeyden sisustuksellisessa mielessä...
Suurin ongelma tähän "yksin jäämiseeni" ovat kyllä hänen pitkät työpäivänsä: itse työskentelen kotoa käsin, kotipäätteeltä, joten ymmärrettävää kai on että silloin kiinnittää kotinsa viihtyisyyteen entistä enemmän huomiota, ehkä jopa liikaa! Ja minulla on teoriassa enemmän aikaa kodin sisustusasioiden pohtimiseen, katselenhan tätä kämppää päivästä toiseen varsin aktiivisesti :)
Toivon, että nyt viisastun tästä ja alan "luoda nahkaani" henkisesti ja konkreettisestikin, jotta saan tämän yhteisen pesämme näyttämään siltä miltä nyt sisimmässä tuntuu. Vähän kerrallaan ja stressaamatta - näitä kahta yritän itselleni nyt opettaa.
Kiitos kannustavista kommenteistasi! Tuntuu hienolta, että vielä löytyy ihmisiä joilla riittää aikaa ja halua auttaa, vaikkapa näin kirjoittelemalla.
Tervetuloa sitten "tupaantuliaisiin" kun saan pesän uudelleenrakennettua ;o)
Niin, on tietysti mukavampaa, jos kumpikin on osallistunut sisustukseen. Ensimmäinen kotimme oli tosiaan minun sisustamani. Olisin toki halunnut, että poikaystäväni olisi tuonut sinne omia tavaroitaan enemmän jne. Siitäkin kinasteltiin, vaan kun ei hän välittänyt. Minusta tuntui joskus siltä, että pitääkö hän tätä paikkaa lainkaan kotinamme?
Kyllä nykyinen tilanne parempi on. Toivottavasti et saanut väärää käsitystä, että nyt vain yksin päättämään. Mutta, tarkoitin sitä, että jollei miestäsi todellakaan kiinnosta kodin ulkonäkö - kaikille se ei ole yhtä tärkeää - niin yksi pointti on se, että silloin voit rauhassa etsiskellä huonekaluja ja muita esineitä.
Hyvää jatkoa!