ja sossu maksaa...

Sain Viimeinkin ulos vuokralaiseni jotka olivat jättäneet 3kuukauden vuokrat maksamatta ja kävin paikalla (omakotitalo)katsomassa muutto touhuja.Ex vuokralaiseni heitti talon ovesta ulos kaikki huonekalunsa (nojatuolit ,pöydät,vuodesohvan...)ja kysyinkin ettekö meinaa viedä huonekalujanne uuteen osoitteeseen ja vastaus kuului, mitä me näitä 3vuotta vanhoja kulettelisimme kaatopaikalle vain koska Sosku maksaa ensin 300 euroa muuttoavustusta toimeentulotuen päälle ja uuden kunnan sosku sitten harkinnanvaraisena uudet mööpelit.Vaikka sosku tietää että edellisessä muutossa heille on rahoitettu huonekalut niin pakko on antaa rahat koska huonekaluja ei ole.Vuokralaiseni sanoi ettei kannata maksaa vuokria eikä rahtailla tavaroita koska siitä muuttoavustuksesta jää hyvät rahat kun ei tarvii rojuja kuskaamaan tilata autoa lisäksi saa uutta tavaraa vanhan tilalle.Että on aikoihin eletty ja veronmaksajien rahoilla.
258467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

...laskunsa asiallisesti maksavalta haihtuvat vuokramenot, koska on maksanut vuokrat liian aikaisin tai muuten vaan vääristä päivärahoista.

Tampereen kaupunki ei muuten ole velvollinen maksamaan toimeentulotukea lainkaan, jos se sinua lohduttaa. Lain mukaan Tampereen kaupungin pitäisi maksaa toimeentulotukea kuten muutkin kunnat, mutta jostakin ihmeen syystä käytännössä näin ei ole...

Äänestä
  • Tätä jälkimmäistä en ymmärtännyt.

    Äänestä

  • Ei noilla eväillä mitään saa aikaan. Virkamiehiä pitäisi vaihtaa järkevämpiin kelassa ja sossussa. Noo.. jos nyt ei älyä tai viitti aikuinen ihminen sen vertaa kävellä ja liikkua, että vie tai vaikka lähettää jonkun kaverin välityksellä lääkärin todistuksestaan ne kopiot ja alkuperäiset kappaleet sinne minne ne kuuluu, niin antaa olla. Itse olen seurannut tuon meidän jälkikasvun, jo 20 vuotiaan jätkän toilailuja hamppuporukoiden ja muhametin kuvien kumartelun kanssa. Ei siinä näköjään saa aikaseksi edes sen vertaa että veisi sen toimeentulohakemuksensa sinne sossuun ******* aikanaan. Aina myöhässä ja minä sit saan neuvotella virkamiesten kanssa kun ei toimi mikään asia sillä juipilla. Perkeleen viisaita vaan jauhetaan olevinaan intialaisista lääketieteistä ja yrteistä yms. höpinää. Ja sit kuitenkii ite vetäävät sätkää niin ettei sekaan meinaa mahtua niiden kämpässä. On se kyllä niin terveellistä tuo hamppu jota ne rakastaa yli kaiken ja oikein pitää olla hampun lehtien kuvia joka paikassa roikkumassa. .. Voi asunnon omistaja parkaa kun sit seuraavalle vuokralaiselle yrittää sitäkii suitsukkeen ja hassiksen hajua saada tuuletettua. Maalattavaksi menee koko kämppä kattoa myöten, tai kattoonkin uudet levyt vähintään. Onneksi tuo sossu kuitenkin maksaa sen niiden sähkönkulutuksen joka on tosi suuri siinä hamppuviljelmässä kun valoja palaa yötä päivää. Kokemuksesta tiedän, että viranhaltijoiden kanssa sossussa ja kelassa että myös työkkärissa ei voi neuvotella mitenkään järkevästi asioista. Kaikenkaikkiaan typerää porukkaa niissä laitoksissa. Pojankin osalta yritin jo 4-vuotta sitten selitellä niille mikä olisi parempi vaihtoehto heidän päätöksilleen ja laillisempi vielä, mutta ihan turhaan. Ei sinne uppoa järkipuhe ja hyvät neuvot millään. Se kun on tällasten juippien kanssa turha kelan ja sossun alkaa kinaamaan. Siitä ne vaan katkeroituu ja tahallaan heittäytyvät sit yhteiskunnan syöpäläisiksi. Olen heidän omasta suustaan saanut kuulla että sossu ja kela vaan luulee että se kyykyttää meitä, mutta hampusta saa niin paljon rahaa että käydään välillä porukalla Intiassa aina kesäisin virkistäytymässä. Ja sossu maksaa koko kesän ajalta sähköt ja asunnon yms. hyvää. Olis ollu meidän pojankin kanssa sossulle ja kelalle helpompaa vaan maksella niitä päivärahoja sen opiskelun aikana, vaikka sieltä nyt pikkasen puuttuikin koulupäiviä. Pojalla oli jo työkokemustakin 16 vuotiaasta lähtien. Alkoivat tahallaan kinaamaan, vaikka lakikin oli selkeästi pojan puolella, mutta minkäs teet virkamiehille kun ne ehtii päätöksensä tehä, niin ei sitä valittamalla saa muutettua, vaan he muuttaa sitä mukaa tulkintatapojaan sitä mukaa. Ja aikaa kuluu. Mutta sit kyllä sossun on kuitenkin pakko maksaa se minimi toimeentulotuki. Sitä ne ei virkamiehet näytä tajuavan koskaan. Ärsyttävät vaan tällaiset hampparit sossupummeiksi. Heistäkin suuri osa kuitenkin siirtyisi niistäkin lusperointihommista ihan oikeaan työhön kunhan virkamiesten suhtautuminen olisi inhimillisempää heitä kohtaan. Kyllä siinä verorahoja säästyis roppa kaupalla jos ensin hieman virkarattaissa annetaan anteeksi ja saadaan hamppu-hampit yhteistyökykyisiksi, kenestä nyt siihen yleensäkin on. Tällä menolla kyllä ei ketään hieman jo harhateille ehtinyttä saada takaisin yhteiskunnan rattaisiin, se on varmaa. Vaikka kaikki tuet lopetettais, niin kyllä ne sit vastaavasti myy enemmän sitä huumetta ja vielä pahempia huumeita kuin hamppu. Siitä se vasta alkais samanlainen huumesota kuin Jenkeissä perkules sentään.
    Tässäpä tää nyt tuli sanottua tämäkin asia selvästi.

    Äänestä

Vanhoja kaluja kyllä kustannetaan jonkin verran ehkä n. 100 euron edestä. Eli kalut haetaan käytännössä jostain kierrätyksestä, pelastusarmeijasta tai vastaavasta.
Oletkohan hiukan nyt liioitellut tätä juttua?

Äänestä

Ja nyt olet ylpeä kun saat täällä oiken hämmentää tätä kurjuutta ja sormellas osottaa taas muka vikapaikkoja. Puppua puhut.

Äänestä

..omassa päässään kehitellä vaikka minkälaisia uskomattomia tarinoita. Ei niitä kuitenkaan ole tarpeen tosiasioina palstalle viljellä, kun totuudensiementä ei tässäkään tarinassa ollut taas nimeksikään.

Äänestä

näin minulle vuokralaiseni sanoi, ei ole oman pään tuotetta tapahtumapaikkana Joensuu.

Äänestä
  • Niin ainakin sängyn patjan saa stadissa uutena, keittiönpöytä on myös pakko saada, mut uutuudesta en tiedä. Monet saa myös sohvat ja pesukoneen....

    Äänestä

  • joko sinulla tai vuokralaisella.

    "..mitä me näitä 3vuotta vanhoja kulettelisimme kaatopaikalle vain koska Sosku maksaa ensin 300 euroa muuttoavustusta toimeentulotuen päälle"

    Minä en ole vielä tavannut yhtään kunnan sosiaalitoimistoa, joka antaisi muuttokustannuksiin käteistä rahaa, vaan muuttoavustus annetaan maksusitoumuksena (jos annetaan). Kuinka luulet edes maksusitoumuksen irtoavan, kun kerran muuttajalle ei ole edes huonekaluja (kun sanojesi mukaan heitti ne pihalle)? Kyllä siellä vastaanottavassa kunnassa tiedetään sen edellisen asuinkunnan sossun päätökset, kun muuttaja menee sieltä uudesta kunnasta toimeentulotukea hakemaan. Ja jos sieltä edellisestä kunnasta on maksusitoumus muuttoautoon annettu, niin silloin varmaan kysellään mitä sillä autolla on muutettu, jos kerran ei huonekaluja ole ollenkaan.

    "uuden kunnan sosku sitten harkinnanvaraisena uudet mööpelit".

    Silloinkin kun jotain tukea huonekaluihin saa, niin tuki rajoittuu välttämättömiin huonekaluihin eikä todellakaan mitään uusia huonekaluja maksella, vaan huonekalut edellytetään hankittavaksi kirpputorilta tai kierrätyskeskuksesta.

    --Kodin perustamiseen liittyviin hankintoihin on myönnetty toimeentulotukea silloin, kun
    hakijalla ei ole käytössään välttämätöntä asuinirtaimistoa (lähinnä sänky, keittiön pöytä
    ja tuolit, jääkaappi, astiat, liinavaatteet). Toimeentulotukea välttämättömien huonekalu-
    jen hankintaan ei tarvitse myöntää rahana tai maksusitoumuksena, jos kunnan sosiaali-
    viranomaiset järjestävät asianmukaiset huonekalut tuen hakijalle muulla tavalla.

    Kunnan toimielin oli järjestänyt hakijalle tämän tarvitsemat huonekalut käytettynä sosi-
    aalihuoltolain mukaisena asumispalveluna. Hakija vaati toimeentulotukea uusien huone-
    kalujen hankintaan, sillä hän ei pitänyt tarjottuja huonekaluja asianmukaisina. Pitämänsä
    katselmuksen perusteella hallinto-oikeus kuitenkin totesi huonekalut pääosin hyväkuntoisiksi ja käyttökelpoisiksi. Hallinto-oikeus katsoi, että jaosto oli järjestänyt X:lle hänen
    tarvitsemansa asianmukaiset huonekalut toimeentulotuesta annetun lain 8 §:ssä tarkoite-
    tulla muulla tavalla. Lisäksi hallinto-oikeus totesi, että menettelyä ei voitu pitää yhden-
    vertaisuusperiaatteen vastaisena tai ihmisarvoa loukkaavana. (Rovaniemen HaO
    1.12.1999 nro 99/5026/1)--(lähde hallinto-oikeuksien toimeentuloa koskevat päätökset 1998-2000)

    Joko olet harhainen tai puhut tieten tahtoen puppua, ex-vuokralaisesi sinua jallitti tai hänen sukulaisensa ovat toimeentulotukea myöntämässä tai olet ollut todistamassa maailman kahdeksatta ihmettä.

    Toivottavasti seuraava vuokralaisesi on kunnollinen eikä mikään humanteri :)

    Äänestä

  • kille kirjoitti:

    Niin ainakin sängyn patjan saa stadissa uutena, keittiönpöytä on myös pakko saada, mut uutuudesta en tiedä. Monet saa myös sohvat ja pesukoneen....

    ..lapsiperheet voivat ehkä saadakin, silloinkin yleensä edellytetään sitä, ettei talossa ole pesutupaa käytettävissä. Tai kuten Valkeakoskella, jossa pesukoneen hankintaa ei hyväksytä menoksi, mikäli jossain samassa kaupunginosassa olevassa talossa on joku epämääräinen pesutupa, jossa pesukone käytössä (tai ainakin ollut joskus vuonna yks ja kaks, virkailijan todistuksen mukaan).

    Mitään merkitystä ei tunnu olevan silläkään, että saattaa tulla aika kalliiksi tuo pesutuvassa pyykin peseminen ja nämä(kin) menot tietenkin toimeentulotuen saaja maksaa siitä 330 euron kuukausittaisesta tuestaan.

    --"Kodinkoneiden hankintaan toimeentulotukea on myönnetty hyvin harvoin. Esimerkiksi
    pesukoneen hankintaan tai korjauttamiseen toimeentulotukea ei yleensä myönnetty, jos
    hakijalla oli mahdollisuus käyttää esimerkiksi taloyhtiön pesutupaa tai jotakin muuta
    paikkaa pyykin pesuun. Pölynimurin hankintaan toimeentulotukea on myönnetty vain,
    jos perheessä on esimerkiksi allergiaa, jonka vuoksi pölynimuri on välttämätön. Auton
    käytöstä ja huollosta aiheutuneisiin menoihin sekä liikennevakuutusmaksuun ei pää-
    sääntöisesti ole myönnetty toimeentulotukea. Poikkeustapauksissa on toimeentulotukea
    kyseisiin menoihin myönnetty silloin, kun auton käyttö on ollut välttämätöntä esimer-
    kiksi hakijan tai perheenjäsenen vammaisuuden vuoksi." (hallinto-oikeuksien toimeentulotukea koskevat päätökset 1998-2000)

    Ja huomatkaa: kunnat tulkitsevat toimeentulotukilakia hakijan kannalta sata kertaa tiukemmin kuin tuomioistuimet! Ja vain harva tuomioistuimeen toimeentulotukipäätöksestään valittaa, vaikka olisi selkeästi aihetta. Joten tuomioistuinten päätökset antavat oikeasti vallitsevasta tilanteesta turhankin ruusuisen kuvan, vaikkei kovin ruusuiselta sekään kuva vaikuta.

    Äänestä

  • kellarimummu kirjoitti:

    joko sinulla tai vuokralaisella.

    Mitkä ovat normirajat esim keittiön pöydälle ja tuoleille sekä sängylle?

    makso pesukoneen vaik talos oli pesula ja yksin asuin! 100€ pesukoneen osti(käytetty)!

    Äänestä

  • sosku kirjoitti:

    makso pesukoneen vaik talos oli pesula ja yksin asuin! 100€ pesukoneen osti(käytetty)!

    ..ei mielestäni mitenkään ylellisyyttä. Kuten sanottu harvassa taloyhtiön pesutuvassa voi pestä pyykkiään ilmaiseksi - joitakin opiskelija-asuntoja lukuunottamatta - joten oma pesukone säästää niitä asiakkaan vähäisiä varoja.

    Vielä jos viitsit laittaa tiedon siitä, missä kaupungissa tuo tapahtui (ja minä vuonna), niin voisin siltäkin osin päivittää "sossukirjanpitoani".

    Äänestä

  • tiedoton29 kirjoitti:

    Mitkä ovat normirajat esim keittiön pöydälle ja tuoleille sekä sängylle?

    ..edes samalla tavalla kunnissa tehty kuin kohtuullisiin vuokramenoihin.

    Kannattaa varmaan kysellä etukäteen maksusitoumusta. Jos sitä ei myönnetä (varmistat, että hylkäys tulee siltä osin myös toimeentulotukipäätökseen kirjatuksi), niin ostat käytetyt välttämättömät kalusteet (varmaan ainakin sänky patjoineen, verhot tms., keittiön pöytä, pari tuolia, vähän astioita ja kenties, jonkinlainen hylly).

    Jos itselläsi ei ole varaa ostoihin, ja joudut lainaamaan rahaa, niin tee asiasta kirjallinen velkakirja, johon kirjataan lainan käyttötarkoitus ja takaisinmaksuaika ja -suunnitelma. Maksat lainalyhennykset lainaajan tilille, jotta saat kuitit ja aina merkkaat maksaessasi lisätietoihin "kalustelainan lyhennys".

    Teet ensin oikaisuvaatimuksen määräajassa (14 vrk) sosiaalilautakunnalle (ei tule muutosta), josta päätöksestä valitat hallinto-oikeuteen määräajassa, joka on 30 pv sos.ltk:n oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä ja jäät odottelemaan hallinto-oikeuden myönteistä päätöstä (6 - 12 kk). Sitten tulet raportoimaan tälle palstalle kuinka asiassa kävi :)

    Äänestä

  • kellarimummu kirjoitti:

    joko sinulla tai vuokralaisella.

    "..mitä me näitä 3vuotta vanhoja kulettelisimme kaatopaikalle vain koska Sosku maksaa ensin 300 euroa muuttoavustusta toimeentulotuen päälle"

    Minä en ole vielä tavannut yhtään kunnan sosiaalitoimistoa, joka antaisi muuttokustannuksiin käteistä rahaa, vaan muuttoavustus annetaan maksusitoumuksena (jos annetaan). Kuinka luulet edes maksusitoumuksen irtoavan, kun kerran muuttajalle ei ole edes huonekaluja (kun sanojesi mukaan heitti ne pihalle)? Kyllä siellä vastaanottavassa kunnassa tiedetään sen edellisen asuinkunnan sossun päätökset, kun muuttaja menee sieltä uudesta kunnasta toimeentulotukea hakemaan. Ja jos sieltä edellisestä kunnasta on maksusitoumus muuttoautoon annettu, niin silloin varmaan kysellään mitä sillä autolla on muutettu, jos kerran ei huonekaluja ole ollenkaan.

    "uuden kunnan sosku sitten harkinnanvaraisena uudet mööpelit".

    Silloinkin kun jotain tukea huonekaluihin saa, niin tuki rajoittuu välttämättömiin huonekaluihin eikä todellakaan mitään uusia huonekaluja maksella, vaan huonekalut edellytetään hankittavaksi kirpputorilta tai kierrätyskeskuksesta.

    --Kodin perustamiseen liittyviin hankintoihin on myönnetty toimeentulotukea silloin, kun
    hakijalla ei ole käytössään välttämätöntä asuinirtaimistoa (lähinnä sänky, keittiön pöytä
    ja tuolit, jääkaappi, astiat, liinavaatteet). Toimeentulotukea välttämättömien huonekalu-
    jen hankintaan ei tarvitse myöntää rahana tai maksusitoumuksena, jos kunnan sosiaali-
    viranomaiset järjestävät asianmukaiset huonekalut tuen hakijalle muulla tavalla.

    Kunnan toimielin oli järjestänyt hakijalle tämän tarvitsemat huonekalut käytettynä sosi-
    aalihuoltolain mukaisena asumispalveluna. Hakija vaati toimeentulotukea uusien huone-
    kalujen hankintaan, sillä hän ei pitänyt tarjottuja huonekaluja asianmukaisina. Pitämänsä
    katselmuksen perusteella hallinto-oikeus kuitenkin totesi huonekalut pääosin hyväkuntoisiksi ja käyttökelpoisiksi. Hallinto-oikeus katsoi, että jaosto oli järjestänyt X:lle hänen
    tarvitsemansa asianmukaiset huonekalut toimeentulotuesta annetun lain 8 §:ssä tarkoite-
    tulla muulla tavalla. Lisäksi hallinto-oikeus totesi, että menettelyä ei voitu pitää yhden-
    vertaisuusperiaatteen vastaisena tai ihmisarvoa loukkaavana. (Rovaniemen HaO
    1.12.1999 nro 99/5026/1)--(lähde hallinto-oikeuksien toimeentuloa koskevat päätökset 1998-2000)

    Joko olet harhainen tai puhut tieten tahtoen puppua, ex-vuokralaisesi sinua jallitti tai hänen sukulaisensa ovat toimeentulotukea myöntämässä tai olet ollut todistamassa maailman kahdeksatta ihmettä.

    Toivottavasti seuraava vuokralaisesi on kunnollinen eikä mikään humanteri :)

    joo tänään soitti ex vuokralainen sopiakseen vuokra rästien maksusta ja samalla kysyin ohimennen miten kävi sossunluukulla niin sanoi että muuttokustannukset 300€ rahana ja normaalit toimeentulotuet päälle ja oli saanut maksusitoomuksen parisänkyyn,pöytään ja 4 kpl tuoleja.Harkinnanvarainen tuki uusiin Mööpeleihin kuulemma tyssäs kun entisestä tuesta on alle kolmevuotta,mutta itselläni vaikka olen jonkinlainen yrittäjä ei ole kyllä varaa vaihtaa kalusteita kolmen vuoden välein että kyllä suomenvaltio on pedannut näille hyvät pohjat höllötellä.Miten muuten itse olet näin myönteinen näille luukuttajille kuulutko heihin vai etkö maksa lainkaan veroja? mutta joka tapauksessa HYVÄÄ VAPPUA.

    Äänestä

  • vuokra isäntä kirjoitti:

    Kyllä on toimeentulotuella elämä niukkaa ja ankeata monesta joutuu luopumaan. Useat lähtisivät ilosta kiljuen töihin kun vain pääsisivät.

    Köyhyyskierre on myös lisääntynyt sekä pitkittynyt vaikka on juhlapuheissa muka jokin "pojoismainen hyvinvointivaltio". Lähinnä tulee nykymenosta mieleen entisajan "Ryysyrannan kunnan jauhot" jyrkkä köyhdytysyhteiskunta.

    Äänestä

  • kellarimummu kirjoitti:

    ..ei mielestäni mitenkään ylellisyyttä. Kuten sanottu harvassa taloyhtiön pesutuvassa voi pestä pyykkiään ilmaiseksi - joitakin opiskelija-asuntoja lukuunottamatta - joten oma pesukone säästää niitä asiakkaan vähäisiä varoja.

    Vielä jos viitsit laittaa tiedon siitä, missä kaupungissa tuo tapahtui (ja minä vuonna), niin voisin siltäkin osin päivittää "sossukirjanpitoani".

    ovat tuusula ja muutama vuosi sitten, eli 03-04...

    Äänestä

  • aika kirjoitti:

    ovat tuusula ja muutama vuosi sitten, eli 03-04...

    Laitetaan ylös mustaan ttt-muistivihkoon :)

    Äänestä

  • vuokra isäntä kirjoitti:

    joo tänään soitti ex vuokralainen sopiakseen vuokra rästien maksusta ja samalla kysyin ohimennen miten kävi sossunluukulla niin sanoi että muuttokustannukset 300€ rahana ja normaalit toimeentulotuet päälle ja oli saanut maksusitoomuksen parisänkyyn,pöytään ja 4 kpl tuoleja.Harkinnanvarainen tuki uusiin Mööpeleihin kuulemma tyssäs kun entisestä tuesta on alle kolmevuotta,mutta itselläni vaikka olen jonkinlainen yrittäjä ei ole kyllä varaa vaihtaa kalusteita kolmen vuoden välein että kyllä suomenvaltio on pedannut näille hyvät pohjat höllötellä.Miten muuten itse olet näin myönteinen näille luukuttajille kuulutko heihin vai etkö maksa lainkaan veroja? mutta joka tapauksessa HYVÄÄ VAPPUA.

    "joo tänään soitti ex vuokralainen sopiakseen vuokra rästien maksusta"

    -Eikö olekin hyvä, että yhteiskunta auttaa avun tarpeessa olevia, niin sinäkin ja yritystoimintasi hyötyy suoraan siten, että ko. humanteri pystyy hoitamaan velvoitteensa sinua kohtaan?

    "ja samalla kysyin ohimennen miten kävi sossunluukulla niin sanoi että muuttokustannukset 300€ rahana"

    ..uskotko todellakin, että sosku jakaa rahaa ilman kuitteja? Jos rahaa on saanut, niin 100% varmuudella myös kuitin muuttokustannuksista joutuu esittämään.

    "ja normaalit toimeentulotuet päälle ja oli saanut maksusitoomuksen parisänkyyn,pöytään ja 4 kpl tuoleja.Harkinnanvarainen tuki uusiin Mööpeleihin kuulemma tyssäs kun entisestä tuesta on alle kolmevuotta,mutta itselläni vaikka olen jonkinlainen yrittäjä ei ole kyllä varaa vaihtaa kalusteita kolmen vuoden välein että kyllä suomenvaltio on pedannut näille hyvät pohjat höllötellä."

    Jos sossu perustelee hylkäävää päätöstään tyyliin: "ei myönnetä toimeentulotukea uusiin kalusteisiin, koska kalusteisiin myönnetty tukea kolme vuotta sitten", niin ei se todellakaan automaattisesti tarkoita, että jos on avustamisesta on kulunut enemmän kuin kolme vuotta, uudet kalusteet tulee kuin manulle illallinen. Minä tulkitsen tuon niin, että AINAKAAN silloin ei saa kun on kolme vuotta sitten avustettu, ja TODENNÄKÖISESTI kymmenen vuotta vanhojen kalusteiden osalta sossu olisi vastannut: "ei voida myöntää tukea uusiin kalusteisiin, koska hakijalle myönnetty kymmenen vuotta sitten tukea huonekaluihin".

    Molemmat tulkitsemme asioita tarkoitushakuisesti niin, että tulkinnat ovat sopusoinnussa omien uskomustemme (ja viime kädessä arvojemme) kanssa.

    "Miten muuten itse olet näin myönteinen näille luukuttajille kuulutko heihin"

    Eikö "luukuttaja" ole varastetun tavaran välittäjä? En ole koskaan varastettua tavaraa eteenpäin kaupannut (olen pitänyt aina itselläni :), joten "luukuttajat" eivät hyväksyne minua jäsenistöönsä.

    Pitääkö sitä muuten jotenkin perustella, jos haluaa auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat? Eikö pikemminkin pitäisi perustella sitä miksi tuntee vihaa ja halveksuntaa tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan? Yrittäjyys ei ihan minulle riitä perusteluksi tuohon..Suosittelen sinuakin etsimään virikkeitä mahdollisimman monelta suunnalta, ettet täysin jymähdä tuon yhden näköalan kapeuteen. Lue vaikka kirjoja, jos et muuta keksi, auttaisi varmaan myös kirjallisen ulosannin kehittämisessä.

    "..vai etkö maksa lainkaan veroja?"

    Onko nämä kaksi asiaa toistensa poissulkevia? Eikö voi olla "luukuttaja" ja veroja maksamaton kansalainen samalla kertaa?

    Ilmeisesti kuitenkin maksan vuodesta toiseen liikaakin veroja, nytkin tulee veronpalautusta lähes 2000 €, joten ehkä siitä voi yhteiskunnan tukipilari (yrittäjä) päätellä, jotain verojen maksamisistani.

    "mutta joka tapauksessa HYVÄÄ VAPPUA."

    ..samoin Sinulle ja vuokralaisillesi, ja raitista ennen kaikkea, tosin saattaa nämäkin olla toisensa poissulkevia, Suomessa ainakin.

    Äänestä

  • kellarimummu kirjoitti:

    Laitetaan ylös mustaan ttt-muistivihkoon :)

    kertoi, että oli yrittänyt saada toimeentulotukea lääkkeiden ostamiseen, mutta eivät olleet antaneet.

    Eläkeläinen oli apteekissa pyytänyt saada lääkärin määräämät lääkkeet osamaksulla. Kyseinen eläkeläinen on nyt siistynyt ajasta ikuisuuteen ja tuli mieleen ehtikö apteekkari saada maksun lääkkeistä - mielestäni ihmisen välttämättömien lääkkeiden saaminen ei pitäisi riippua yksittäisen ihmisen/yrittäjän/veronmaksajan/apteekkarin hyväntahtoisuudesta.

    Äänestä

  • vuokra isäntä kirjoitti:

    joo tänään soitti ex vuokralainen sopiakseen vuokra rästien maksusta ja samalla kysyin ohimennen miten kävi sossunluukulla niin sanoi että muuttokustannukset 300€ rahana ja normaalit toimeentulotuet päälle ja oli saanut maksusitoomuksen parisänkyyn,pöytään ja 4 kpl tuoleja.Harkinnanvarainen tuki uusiin Mööpeleihin kuulemma tyssäs kun entisestä tuesta on alle kolmevuotta,mutta itselläni vaikka olen jonkinlainen yrittäjä ei ole kyllä varaa vaihtaa kalusteita kolmen vuoden välein että kyllä suomenvaltio on pedannut näille hyvät pohjat höllötellä.Miten muuten itse olet näin myönteinen näille luukuttajille kuulutko heihin vai etkö maksa lainkaan veroja? mutta joka tapauksessa HYVÄÄ VAPPUA.

    "... oli saanut maksusitoomuksen parisänkyyn,pöytään ja 4 kpl tuoleja.Harkinnanvarainen tuki uusiin Mööpeleihin kuulemma tyssäs kun entisestä tuesta on alle kolmevuotta,..."

    Mikäli olisivat saaneet maksusitoumuksen, niin se olisi ollut se harkinnanvarainen tuki mööbeleihin, jota oman kertomuksesi mukaan he eivät saaneet.

    Tiedän, että jotkut toimeentulotukea hakevat saavat pärstäkertoimen mukaan kaiken mitä kehtaavat pyytää, mutta suurin osa saa vain perusnormin ja asumiskulut ja osa ei edes niitäkään.

    Äänestä

  • kellarimummu kirjoitti:

    joko sinulla tai vuokralaisella.

    "..mitä me näitä 3vuotta vanhoja kulettelisimme kaatopaikalle vain koska Sosku maksaa ensin 300 euroa muuttoavustusta toimeentulotuen päälle"

    Minä en ole vielä tavannut yhtään kunnan sosiaalitoimistoa, joka antaisi muuttokustannuksiin käteistä rahaa, vaan muuttoavustus annetaan maksusitoumuksena (jos annetaan). Kuinka luulet edes maksusitoumuksen irtoavan, kun kerran muuttajalle ei ole edes huonekaluja (kun sanojesi mukaan heitti ne pihalle)? Kyllä siellä vastaanottavassa kunnassa tiedetään sen edellisen asuinkunnan sossun päätökset, kun muuttaja menee sieltä uudesta kunnasta toimeentulotukea hakemaan. Ja jos sieltä edellisestä kunnasta on maksusitoumus muuttoautoon annettu, niin silloin varmaan kysellään mitä sillä autolla on muutettu, jos kerran ei huonekaluja ole ollenkaan.

    "uuden kunnan sosku sitten harkinnanvaraisena uudet mööpelit".

    Silloinkin kun jotain tukea huonekaluihin saa, niin tuki rajoittuu välttämättömiin huonekaluihin eikä todellakaan mitään uusia huonekaluja maksella, vaan huonekalut edellytetään hankittavaksi kirpputorilta tai kierrätyskeskuksesta.

    --Kodin perustamiseen liittyviin hankintoihin on myönnetty toimeentulotukea silloin, kun
    hakijalla ei ole käytössään välttämätöntä asuinirtaimistoa (lähinnä sänky, keittiön pöytä
    ja tuolit, jääkaappi, astiat, liinavaatteet). Toimeentulotukea välttämättömien huonekalu-
    jen hankintaan ei tarvitse myöntää rahana tai maksusitoumuksena, jos kunnan sosiaali-
    viranomaiset järjestävät asianmukaiset huonekalut tuen hakijalle muulla tavalla.

    Kunnan toimielin oli järjestänyt hakijalle tämän tarvitsemat huonekalut käytettynä sosi-
    aalihuoltolain mukaisena asumispalveluna. Hakija vaati toimeentulotukea uusien huone-
    kalujen hankintaan, sillä hän ei pitänyt tarjottuja huonekaluja asianmukaisina. Pitämänsä
    katselmuksen perusteella hallinto-oikeus kuitenkin totesi huonekalut pääosin hyväkuntoisiksi ja käyttökelpoisiksi. Hallinto-oikeus katsoi, että jaosto oli järjestänyt X:lle hänen
    tarvitsemansa asianmukaiset huonekalut toimeentulotuesta annetun lain 8 §:ssä tarkoite-
    tulla muulla tavalla. Lisäksi hallinto-oikeus totesi, että menettelyä ei voitu pitää yhden-
    vertaisuusperiaatteen vastaisena tai ihmisarvoa loukkaavana. (Rovaniemen HaO
    1.12.1999 nro 99/5026/1)--(lähde hallinto-oikeuksien toimeentuloa koskevat päätökset 1998-2000)

    Joko olet harhainen tai puhut tieten tahtoen puppua, ex-vuokralaisesi sinua jallitti tai hänen sukulaisensa ovat toimeentulotukea myöntämässä tai olet ollut todistamassa maailman kahdeksatta ihmettä.

    Toivottavasti seuraava vuokralaisesi on kunnollinen eikä mikään humanteri :)

    Mä oon saanu helsingistä 150 euroa tilille muuttokustannuksia varten. Todistukseks riitti et osoite vaihtui. Olin sit vuokrannut auton tai en. Ei ne kuitteja kysellyt. Sain myös maksusitomuksen sänkyyn ja patjaan. Oli joku työpaja jossa ne tekee niitä, eli uusia. Eikä ne kovinkaan usein ala soitteleen pitkin kaupunkii ja kyseleen, et onks siinä ja siinä talossa pesutupa. Voi vaan sanoa, et ei oo taloyhtiössä pesutupaa niin saa pesukoneen.

    Äänestä

  • jouko kirjoitti:

    Itse olen muuttanut vuoden aikana kolme kertaa, joka kerta halvempaan asuntoon. Muuttokustannuksiin en saanut tukea, koska olen saanut sitä muutama vuosi sitten. Eli oman kunnan sisällä muuttavalle ei makseta kuin kerran, mutta jos muuttaisin toiselle paikkakunnalle niin maksaisivat ilomielin. Ja antaisivat lisäksi maksusitoumuksen vuokraan.
    Että silleen täällä keskisessä Suomessa.

    Äänestä

  • nämä tarinat kirjoitti:

    Jos olet niin tarkkana pitää olla!Koittaa kusettaa lähes joka kerta, edes hiukan.

    Äänestä

vittu mitä paskaa!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

vuokra isäntä kirjoitti:

Sain Viimeinkin ulos vuokralaiseni jotka olivat jättäneet 3kuukauden vuokrat maksamatta ja kävin paikalla (omakotitalo)katsomassa muutto touhuja.Ex vuokralaiseni heitti talon ovesta ulos kaikki huonekalunsa (nojatuolit ,pöydät,vuodesohvan...)ja kysyinkin ettekö meinaa viedä huonekalujanne uuteen osoitteeseen ja vastaus kuului, mitä me näitä 3vuotta vanhoja kulettelisimme kaatopaikalle vain koska Sosku maksaa ensin 300 euroa muuttoavustusta toimeentulotuen päälle ja uuden kunnan sosku sitten harkinnanvaraisena uudet mööpelit.Vaikka sosku tietää että edellisessä muutossa heille on rahoitettu huonekalut niin pakko on antaa rahat koska huonekaluja ei ole.Vuokralaiseni sanoi ettei kannata maksaa vuokria eikä rahtailla tavaroita koska siitä muuttoavustuksesta jää hyvät rahat kun ei tarvii rojuja kuskaamaan tilata autoa lisäksi saa uutta tavaraa vanhan tilalle.Että on aikoihin eletty ja veronmaksajien rahoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu