asun vielä äidin kanssa ja äiti ei tykkää koirista minä haluaisin koiran ja melkeen mun kaikil kamuilla on :( meillä aina kun on joskus hoitokoira niin kun se lähtee mä rupeen itkee :( voisinko jotenkin ylittää tän? mä voisin muuttaa mun iskälle mutta kaikki kamut jäis :(( joskus tuntuu ettei mikään oon hauskempaa ja sit murjotan ja koulu on tyhmää kaikki painaa! apuja. esim: voisinko jotenkin saada hoito koiran tai mitä on vaikee puhuu tästä mun äidille joten kirjottaminen tuntui helpommalta! anteeksi jos tää ei oo teist mistää kotosin mä vaan halusin kertoo :(
mitä voin tehdä?
:( todella surullinen :(
5483
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
joutuneet kärsimään "kotona " asuessaan, minä jouduin luopumaan koirastani äidin "allergian" takia 12v. usko pois se on vielä kamalampaa, kuin olla kokonaan ilman koiraa. Heti kun 16v. muutin omaan kämppään otin oman koiran ja siitä lähtien niitä on aina ollu.
Jaksa vaan odottaa, kun pääset omillesi, niin sitten kukaan ei estä sua ottamasta koiraa itselle.
Ja voithan kysellä vaikka naapuruston koiria lenkitettäväksi.
Voit vaikka kasvaa aikuiseks!
ja kasva itse aikuiseksi. Olisi syytä, sillä henkinen kehityksesi on huolestuttavan matalalla tasolla. Epäilys herää onko kaikki sulla kotona.
Aloittaja on monta astetta kehityksessä sinua edellä.
nyt sinusta tuntuu tylsältä kun äiti ei anna sinulle sitä omaa koiraa. Koet sen epäoikeudenmukaiseksi jutuksi.
Oletko muuten yrittänyt keskustella äitisi kanssa ihan rauhassa. Ilman hiiltymistä ja vain kertoa mitä haluaisit ja miksi. Sitten antaisit äitisi kertoa oma näkemyksensä asiasta. Onko se raha, vai kiikastaako siitä että koira tuottaa lisätyötä jne.
Ellei tämä onnistu niin sitten voit lohduttautua sillä ajatuksella ,että kun perustat oman kodin hankit sen koiran. Lohduton neuvo ajattelet ja valovuosien päässä.
Äitisi kuitenkin viimekädessä päättää sillä hän on huoltajasi ja niin väärältä kuin tuntuukin valta on hänellä.
Tsemppiä sulle.
Tiedän hyvin miten pahalta sinusta tuntuu..
Olin halunnut koiraa n.10v. asti ja äitini ei halunnut koiraa meille..tuntui todella pahalta kun itse tiesin että osaisin hoitaa koiraa hyvin jos sellaisen saisin mutta silti äitini sanoi EI..
Kun 18v muutin kotoa olin onnellinen että nyt saisin koiran mutta toisin kävi..vuokran antaja sanoi että asuntoon eisaa ottaa eläimiä..
Muutin 19vuotiaana miehenikanssa uuteen asuntoon luulin etten saisi taaskaan koiraa koska vuokrasopimuksessa kiellettiin lemmikit..keskustelin asiasta vuokraemännän kanssa ja hän ymmärsi tilanteen ja antoi luvan ottaa koiran..
Nyt tiedän että 9vuoden odotus kannatti..oli todella upeaa kuulla kun kasvattaja sanoi että 4viikonpäästä saat tulla hakemaan pennun..olin onnesta soikeana ja itkin kun vihdoin sain pentuni syliini..uskon että nyt koira merkitsee minulle paljon enemmän kuin jouduin odottamaan vaikka odottaminen tuntuikin pahalta!:)