Kohta 9-vuotias pirtsakka cavalierini on nyt muutaman kuukauden popsinut lääkettä sydämen läppävikaan ja hyvin on poju porskuttanut, aivan entiseen malliin. Olisikin mukava kuulla toisten läppävikaisten koirien omistajien kokemuksia. Miten on sydämen kanssa pärjätty?
Oman koirani sydän on taudin takia myös laajentunut (nesteenpoistolääkitystä ei kuitenkaan ole vielä tarvittu), mutta lääkärin mukaan voi tuollaisenaankin elellä vielä monta vuotta. Onko typerää uskoa, että hoikka ja pentumaisen iloinen hauvani pysyisi entisellään vielä todellakin monta vuotta? Onko vaiva pysynyt muilla yhtä huomaamattomana kuin meillä? Meillä kun ei vaiva ole vaikuttanut hauvaan ei sitten totisesti millään tavoin.
Kiitokset kaikille vastaaville jo etukäteen :)

Vastaukset 1
Vanhimmat
sai sydänkohtauksen 11-vuotiaana. Todettiin läppävuoto, sai sydän- ja nesteenpoistolääkkeen. Lääkäri arveli koiran elävän joitakin vuosia ja olisi ehkä elänytkin, ellei olisi tullut syöpä.
Sydämen kanssa meni todella hyvin sen puolitoista vuotta, minkä eli.