YMMÄRTÄKÄÄ

Jokainen meistä on korvaamattomalla tavalla tajuttoman arvokas! Jokainen ihminen on hyvä juuri sellaisenaan. Eri asia on tietysti, jos on esimerkiksi hirveän väkivaltainen tai epäluotettava, mutta muuten kenelläkään ei ole mitään syytä pyrkiä muuttamaan itseään. Ei luonteeltaan eikä ulkonäöltään.

Kuulostaa varmaan yksinkertaiselta ja turhalta sanottavalta, mutta jos jokainen uskoisi todella sen että "minä olen juuri tällainen kuin olen ja tällaisena minua tarvitaan", niin jo alkaisi hyvä olo tuntua jokaisen ihmisen sisimmässä. Mutta koska olosuhteet eivät aina anna myöten, siksi tämän uskominen on itselleen hyvin vaikeata. Mutta siihen pitäisi ainakin pyrkiä. Ei sen takia, että olisi muiden silmissä menestyvämmän ja vakuuttavamman oloinen, vaan ainoastaan siksi että olisi elämisen arvoinen elämä. Tämähän on pelkästään minun mielipiteeni. Elämisen arvoinen elämä on sitä, että hyväksyy itsensä kokonaisuutena ja on itselleen lempeä puutteidensa ohella. Antaa itselleen anteeksi sen, jos tahtomattaan epäonnistuu jossain asiassa eikä vaadi itseltään Täydellisyyttä. Ei vertaa itseään muihin eikä hypi muiden pillin mukaan. Toki ystävällisyys kannattaa, mutta muuten ei millään tavoin elä miellyttääkseen muita. On oma itsensä tai jos ei pysty siihen, niin sitten tekee kaikkensa ollakseen oma itsensä. Karsii liikaa kritisoivat kaverit pois ja on sitten mielummin vaikka yksin! Tämä EI OLE ristiriidassa ystävällisen käytöksen kanssa, koska jokaisella on oikeus kunnioittaa itseään ja "antaa samalla mitalla takaisin". Oikeastaan ne ihmiset, jotka osaavat pitää pintansa ja edelleen arvostaa itseään, ovat yleensäkin kaikkein hyväntuulisimpia ja ystävällisimpiä muille. Heillä on hyvä olla ja siitä se johtunee. Sanomani on siis tämä: KUNNIOITTAKAA itseänne älkääkä antako ihmisten kohdella teitä kaltoin. Tehkää selvä raja sen välille, mitä teille saa sanoa ja mitä ei. Yleisesti ottaen (lukuun ottamatta joitakin poikkeustapauksia) olkaa ystävällisiä niille, jotka ovat ystävällisiä teille ja epäkohteliaita niille, jotka tekevät itsellenne samoin. Tietenkin epäkohteliaisuuden toisena reagointi vaihtoehtona on välinpitämättömyys, mutta jos joku alkaa hyppiä selkeästi varpaillenne niin voitte aivan hyvällä omalla tunnollanne ärähtää hänelle. Paha mieli täytyy palauttaa sen alkuperäiselle aiheuttajalle eikä kenellekään muulle. Näin toimiessanne olette selkärankaisia ettekä raukkoja p*skoja.


Huom.! Puhun tekstissäni tosiaan arkipäiväisistä tilanteista elämässä enkä mistään kovin vakavasta kiusaamistilanteesta. Kiusaamistilanteisiin ei voida sanoa ohjetta "anna samalla mitalla takaisin", koska se ei välttämättä yhtään auta, vaan saattaa jopa vain pahentaa entisestään.
1317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itsekunnioitus , se on tekstini idea.

Itsekunnioitukseen kuuluu puoliensa pitäminen ja itsensä arvostaminen. Ja se Ei Tee kenestäkään ylimielistä, toisin kuin jossain lasten sadussa saatetaan sanoa että liikaa itseensä luottava olisi muka ylimielinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eräs asia.. kirjoitti:

Jokainen meistä on korvaamattomalla tavalla tajuttoman arvokas! Jokainen ihminen on hyvä juuri sellaisenaan. Eri asia on tietysti, jos on esimerkiksi hirveän väkivaltainen tai epäluotettava, mutta muuten kenelläkään ei ole mitään syytä pyrkiä muuttamaan itseään. Ei luonteeltaan eikä ulkonäöltään.

Kuulostaa varmaan yksinkertaiselta ja turhalta sanottavalta, mutta jos jokainen uskoisi todella sen että "minä olen juuri tällainen kuin olen ja tällaisena minua tarvitaan", niin jo alkaisi hyvä olo tuntua jokaisen ihmisen sisimmässä. Mutta koska olosuhteet eivät aina anna myöten, siksi tämän uskominen on itselleen hyvin vaikeata. Mutta siihen pitäisi ainakin pyrkiä. Ei sen takia, että olisi muiden silmissä menestyvämmän ja vakuuttavamman oloinen, vaan ainoastaan siksi että olisi elämisen arvoinen elämä. Tämähän on pelkästään minun mielipiteeni. Elämisen arvoinen elämä on sitä, että hyväksyy itsensä kokonaisuutena ja on itselleen lempeä puutteidensa ohella. Antaa itselleen anteeksi sen, jos tahtomattaan epäonnistuu jossain asiassa eikä vaadi itseltään Täydellisyyttä. Ei vertaa itseään muihin eikä hypi muiden pillin mukaan. Toki ystävällisyys kannattaa, mutta muuten ei millään tavoin elä miellyttääkseen muita. On oma itsensä tai jos ei pysty siihen, niin sitten tekee kaikkensa ollakseen oma itsensä. Karsii liikaa kritisoivat kaverit pois ja on sitten mielummin vaikka yksin! Tämä EI OLE ristiriidassa ystävällisen käytöksen kanssa, koska jokaisella on oikeus kunnioittaa itseään ja "antaa samalla mitalla takaisin". Oikeastaan ne ihmiset, jotka osaavat pitää pintansa ja edelleen arvostaa itseään, ovat yleensäkin kaikkein hyväntuulisimpia ja ystävällisimpiä muille. Heillä on hyvä olla ja siitä se johtunee. Sanomani on siis tämä: KUNNIOITTAKAA itseänne älkääkä antako ihmisten kohdella teitä kaltoin. Tehkää selvä raja sen välille, mitä teille saa sanoa ja mitä ei. Yleisesti ottaen (lukuun ottamatta joitakin poikkeustapauksia) olkaa ystävällisiä niille, jotka ovat ystävällisiä teille ja epäkohteliaita niille, jotka tekevät itsellenne samoin. Tietenkin epäkohteliaisuuden toisena reagointi vaihtoehtona on välinpitämättömyys, mutta jos joku alkaa hyppiä selkeästi varpaillenne niin voitte aivan hyvällä omalla tunnollanne ärähtää hänelle. Paha mieli täytyy palauttaa sen alkuperäiselle aiheuttajalle eikä kenellekään muulle. Näin toimiessanne olette selkärankaisia ettekä raukkoja p*skoja.


Huom.! Puhun tekstissäni tosiaan arkipäiväisistä tilanteista elämässä enkä mistään kovin vakavasta kiusaamistilanteesta. Kiusaamistilanteisiin ei voida sanoa ohjetta "anna samalla mitalla takaisin", koska se ei välttämättä yhtään auta, vaan saattaa jopa vain pahentaa entisestään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu