Heippa!
Olen hyvin toimeentuleva vain kerran eronnut 50v. hiukkasen jo kaljuuntunut ja keskivartalo lihavointunut Suomalainen mies.
Olen onnellisesti ollut naimisissa Thaimaalaisen Naisen kanssa jo melkein kadeksan vuotta ja meillä on kolme lasta joista kaksi on varmuudella minun.
Nyt on kuitenkin niin, että minulla hormoonit jyllää, mutta vaimollani päinvastoin. Vaimoni sanoi, että paras ratkaisu olisi hankkia rakastajatar (mia noi ?).
Olemme käyneet lomamatkoilla kerran tai pari vuodessa Thaimaassa ympäri.
Mutta kuka kertoisi, mistä päin, ja miten, voisimme palkata mehukkaimman kodin hoitajattaren?
Ei siis mitään alistusta, ammattitaitoa vain.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Harmi, ettet laittanut yhteystietojasi. Olisin voinut laittaa Tietoenaattorin henkilömakemistosta yhteystiedot ja kuvat kymmenistä alla kolmekymppisistä irtisanottavista emäntäkoulun kautta atk-alalle tulleista. Säästät matkahinnat ja saat nuoleskelemaan tottuneen naaraan, joka päivittää kotimikroasi uptodate.