Katselitte toisianne lasin läpi liian kauan,
se vei lopulta teidät mennessään,
tuhoon.
Olitte voimattomia kun se
nakersi suurella voimallaan teitä kumpaakin.
Yritin auttaa, puhua, kuunnella ja herättää teidät elämään -
ilman lasia ja sen petollista lientä.
Ette kuulleet kumpikaan, annoitte sen vain viedä,
halusitte molemmat sitä lisää ja lisää.
Aamulla, päivällä, yöllä - joka hetki hereilläolossanne.
Sydämeni oli särkyä sivusta katsoessa,
sattui niin valtavasti.
Itkin ja puhuin -
puhuin ja itkin.
Olitte sokeita ja kuuroja,
olitte vain janoisia.
Ette edes janoisia toisistanne enää,
vain juomaan, joka vei teitä mennessään.
Koitti se murheiden laakson yö,
kun lasin mahti vei toisen pois -
vain herättääksen toisen tähän maailmaan.
Selvisit siitä, rakkauteni voimalla
ja huolenpidolla.
Toisen olin menettänyt, ja toista yritin
epätoivoisesti pitää hengissä.
Kompuroit pitkän matkan, mutta rakkautesi
ote lasiin alkoi herpaantua.
Olin voittanut sittenkin ja sain vielä
pitää sinut.
Vielä löysit rakkaudenkin,
elävän ihmisen - rakkauden joka ei elänyt
lasin läpi.
Lasinen rakkautesi oli kuollut,
vaimosi - äitini.
Tarpeeksi kauan on kulunut, että voin
sen sanoiksi pukea.
Nyt minulla ei ole enää sinuakaan.
Anteeksi molemmille, että sanoin tämän
kaiken ääneen.
Rakastin teitä kumpaakin, onnekseni muistin
sen sanoa - lasisen rakkautennekin aikana,
varmaan saan tämänkin anteeksi.
se vei lopulta teidät mennessään,
tuhoon.
Olitte voimattomia kun se
nakersi suurella voimallaan teitä kumpaakin.
Yritin auttaa, puhua, kuunnella ja herättää teidät elämään -
ilman lasia ja sen petollista lientä.
Ette kuulleet kumpikaan, annoitte sen vain viedä,
halusitte molemmat sitä lisää ja lisää.
Aamulla, päivällä, yöllä - joka hetki hereilläolossanne.
Sydämeni oli särkyä sivusta katsoessa,
sattui niin valtavasti.
Itkin ja puhuin -
puhuin ja itkin.
Olitte sokeita ja kuuroja,
olitte vain janoisia.
Ette edes janoisia toisistanne enää,
vain juomaan, joka vei teitä mennessään.
Koitti se murheiden laakson yö,
kun lasin mahti vei toisen pois -
vain herättääksen toisen tähän maailmaan.
Selvisit siitä, rakkauteni voimalla
ja huolenpidolla.
Toisen olin menettänyt, ja toista yritin
epätoivoisesti pitää hengissä.
Kompuroit pitkän matkan, mutta rakkautesi
ote lasiin alkoi herpaantua.
Olin voittanut sittenkin ja sain vielä
pitää sinut.
Vielä löysit rakkaudenkin,
elävän ihmisen - rakkauden joka ei elänyt
lasin läpi.
Lasinen rakkautesi oli kuollut,
vaimosi - äitini.
Tarpeeksi kauan on kulunut, että voin
sen sanoiksi pukea.
Nyt minulla ei ole enää sinuakaan.
Anteeksi molemmille, että sanoin tämän
kaiken ääneen.
Rakastin teitä kumpaakin, onnekseni muistin
sen sanoa - lasisen rakkautennekin aikana,
varmaan saan tämänkin anteeksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.