http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ammattikorkeakoulujen suosio laskussa/1135219569842
AMK Rommaa
palstaa on luettu
725082
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
Näin itse uskoisin
Johtuu yksinkertaisesti siitä, että ihmiset ovat tajunneet etteivät kyseiset alat työllistä. Aloituspaikkoja on aivan liikaa. Mitä järkeä on opiskella turhaan ja joutua työttömäksi?!
että juu
varmasti yhtään ole? Eihän?
Taitaa olla tilastoissa työttömät tradenomit vaan tilastoharhoja...;)
Onhan se tietysti niin, että Suomessa ei kenenkään tarvitse olla työtön, jos ei halua. Sen sijaan on erittäin paljon tradenomeja, jotka tekevät ihan muuta kuin koulutustaan vastaavaa työtä. Korkeakoulututkinnon olisi nimittäin tarkoitus valmistaa johto- ja asiantuntijatehtäviin, ja kuitenkin tradenomeja on pilvin pimein erilaisissa kirjanpito-, reskontranhoitaja-, sihteeri-, myynti-, edustaja-, pankkivirkailija-, ym. suorittavan tason toimistotehtävissä.
Periaatteessa koulutusta vastaavia tehtäviä nuokin. On noissa hommissa ekonomejakin nähty...
Nuo ovat merkonomin hommia kaikki! Tuossa juuri on tuo ongelma, että ylisuurilla opiskelupaikkakiintiöillä lasketaan koulutuksen arvostusta ja työnantajan rimaa palkata ylipäteviä henkilöitä. Ja tyhmät tradenomit vielä kuvittelevat, että on ihan normaalia käydä neljän vuoden korkeakoulutus sitä varten, että voisi kiertää myyntiedustajana ympäri Suomea. Laitetaan asia perspektiiviin: ennen vanhaan näitä myyntiedustajia kutsuttiin saippua- ja pölynimurikauppiaiksi. Ei enää olekaan niin hohdokasta, vai kuinka?
Ja se, että jossain hommassa on ekonomeja ei muuta tosiasiaa miksikään. Ekonomeja löytyy nimittäin myös hullujenhuoneelta ja sillan alta, kuten kaikkia muitakin. Ongelma on se, että AMK:n ilmaantumisen myötä ylikouluttautumisesta on tullut enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Aletaan siirtyä siihen jenkkimalliin, jossa kotiäidilläkin on joku matonkudonnan college-tutkinto, koska nuorena naisena on ollut tärkeää "etsiä itseään" jne. Aivan älytöntä! Koulutuksen pitäisi olla vain ja ainoastaan työkalu, ei itse tarkoitus.
jostain on aloitettava ja koulutusohjelma on vielä suhteelisen nuori.
"ennen vanhaan näitä myyntiedustajia kutsuttiin saippua- ja pölynimurikauppiaiksi."
Hetkinen...tutustu nyt hieman kyseisiin työtehtäviin. Melkoisen kansainvälistä meininkiä nykyisin.
Minä en näe Amk:a ylikouluttamisena. Sinua taitaa vain termistö härnätä. Ymmärrän kyllä, että se on pois yliopisto-opiskelijoilta.
On äärimmäisen harhaanjohtavaa puhua korkeakoulutuksesta yleisterminä nykypäivän Suomessa. Mikäli 3. asteen opinnoilla tarkoitetaan ammattikorkeakoulutusta, niin pitäisi käyttää sanaa ammattikorkeakoulu ja jos akatemisista opinnoista, niin sanaa tiedekorkeakoulu tai yliopisto. Em. sanoilla ei ole mitään tekemistä keskenään ja ne eivät ole vertailukelpoisia.
Samoin on 2. asteen koulutuksessa.
On erityisen tärkeää, että ammatillinen koulutus pidetään ammatillisena myös ammattikorkeakouluissa. SE on ammatillisen työntekijän (joko perus tai korkea-asteen tutkinnon suorittaneen) oikeaa substanssia työelämässä ja itse asiassa perusoikeus.
Tämä usein unohtuu ainakin näillä palstoilla.
Eipä mennyt kauaa niin joku yliopisto-opiskelija katsoi tarpelliseksi tulla kertomaan AKATEEMISUUDESTAAN =)
Niinkuin lähes jokaisessa keskustelussa ennenpitkää tapahtuu... hauska juttu
Kyllä minusta esim. kirjanpitäjän tai/ja tilintarkastajan tehtävät ovat juurikin niitä asiantuntijantehtäviä.
Kuulostaa todellakin tyhmältä JOUTUA kertomaan valmistuneensa TIEDEkorkeakoulusta. Ennen "korkeakoulu" ymmärrettiin yliopistotasoiseksi ilman selityksiä - nyt opistojen kahmittua itselleen termejä ja titteleitä ilman substanssia, joudutaan pakon edessä tekemään se ero jollakin tavalla. Tyhmältähän se kaikista tuntuu, mutta ei se niiden oikeiden korkeakoulutasoisten - akateemisten - laitosten vika ole. Sori nyt, piti käyttää tuota vihaamaasi termiä; se on se vihoviimeinen käsite, jolla tiedetään, mistä koulutuksen tasosta on kyse.
ja me sen mukana, eikös vain?
Jos ainoa tapa erottua edukseen on joka käänteessä muistuttaa olevansa akateeminen niin onhan se huvittavaa =)
Kun se OIKEA korkeakouluopetus on niin ylivertaista ja työnantajatkin vain säälien naurahtavat amk-koulutukselle niin ei luulisi olevan vaikeaa erottua ihan konkreettisilla taidoillaan?
Joko et ymmärrä tai sitten elät valheessa. Jostain on toki aloitettava, mutta luuletko, että DI aloittaa uransa jonain apumiehenä rakennuksella? Tai että lääkäri aloittaa sairaanhoitajana? Tai että lakimies aloittaa haastemiehenä? Tai että poliisit ovat ensimmäiset vuotensa portsareina, kunnes etenevät vartijoiksi ja viimein nuoremmiksi konstaapeleiksi? Ei, koska nämä tehtävät eivät ole koulutusta vastaavia. Sen sijaan tradenomin koulutusta vastaavaa on mikä tahansa myyntityö, koska siinä esiintyy termi myynti, jonka voi mutkan kautta aina yhdistää liiketoimintaan? Give me a break! On ihan OK tehdä hanttihommia opiskeluaikana, mutta valmistumisen jälkeen pitäisi saada koulutusta vastaavaa duunia. Jos se ei onnistu on siihen kaksi mahdollista syytä, eli (1) joko ihminen itse on kyvytön tai huono, eikä siksi saa töitä, tai (2) koulutus on huonoa ja/tai koulutettuja on liikaa, eikä tästä johtuen markkinoilla ole töitä.
Kirjanpito on aivan perustavanlaatuista duunarihommaa, joka useimmiten on joko merkonomin, tai yrityksen omistajajohtajan hommaa. Tilintarkastus on vähän eri asia, mutta kirjanpito ei todellakaan vaadi lukiota tai ammattikoulua korkeampaa sivistystä.
En taida allekirjoittaa.
vaikeaa erottaa akateemista ja ammatillista. Ainakaan koulutusmielessä.
Kysymys taisi olla siitä, miksi ei sanasta ammattikorkeakoulu mieluusti unohdetaan tätä nykyä tiputtaa etuliite "ammatti". Sehän on koko koulun perusidea??????!!!!
harvoin näin on.
Lääkärin työtä ei tähän voi verrata mutta muut mainitsemasi tekevät useastikin avustavaa työtä uransa alkutaipaleilla.
"Sen sijaan tradenomin koulutusta vastaavaa on mikä tahansa myyntityö, koska siinä esiintyy termi myynti, jonka voi mutkan kautta aina yhdistää liiketoimintaan? Give me a break!"
Olenko sanonut noin? Mahdatko itsekään ymmärtää kirjoittamaasi.
AMK koulutus onkin tarkoitettu?
Eikö yliopistosta tule johto- ja asiantuntijatehtäviin työllistyneet?
miksi me AMK:laiset emme ole ylpeitä siitä että olemme AMK:ssa? Miksi sanoa että olemma korkeakoulussa kun olemme ammattikorkeakoulussa. Voisihan vastaavasti joku ottaa meiltä tuosta nimestä tuon "korkea" pois, silloin sanottaisiin ammattikoulussa. Miksi jättää siis juutu tuo "ammatti" pois? Ammattikorkeakoulu on ammattikorkeakoulu ja korkeakoulu on korkeakoulu. Tutkinnothan ovat ihan eri, eivätkä sen vuoksi millään tasolla vertailtavissa!
Voin vakuuttaa sinulle, että DI:t eivät ole rakennuksilla apumiehinä, eivätkä lakimiehet tee hanttihommia juristinuransa ulkopuolella. Poliisit kyllä heittävät keikkaa paljonkin, mutta heidän päätyönsä on silti aina poliisi. Sen sijaan tradenomin päätyö on aika usein myyjä tai ostoreskontranhoitaja. Ei siis toimistopäällikkö, joka heittää keikkaa kirjanpitäjänä.
"Olenko sanonut noin? Mahdatko itsekään ymmärtää kirjoittamaasi."
Sinä tunnuit vastustavan sitä, että kirjoitin pölynimurikauppiaista. Kuitenkin se on tismalleen samaa myyntityötä, mitä nykyiset myyntiedustajat tekevät. Myös ennen oli olemassa B2B marketingia, mutta silloin näitä alan guruedustajia kutsuttiin - yllätys, yllätys - pölynimurikauppiaksi. Ja kauppaa käytiin myös ulkomaille, eli siitäkään ei ole kiinni. Pointti on vaan siinä, että kun ennen joku Husqvarnan pölynimurikauppias (=myyntiedustaja) eteni urallaan oppipojasta juoksupojan ja puotipuksun kautta pölynimurikauppiaaksi, koulutetaan näitä samoja tyyppejä nykyään neljä vuotta korkeakoulussa. Ja kuitenkin ainoa oikeasti tarpeellinen taito näille kavereille on ns. supliikkitaito, eikä suinkaan Kotlerin markkinointiopit.
Olen ensimmäisen kerran hoitanut yrityksen kirjanpitoa 11-vuotiaana isäni avustuksella, ja sen jälkeen ihan yksinkin. Muutama kesäkin tullut oltua näissä hommissa ihan perheyrityksen ulkopuolellakin, ja voin kokemuksesta sanoa, että se ei vaadi tekijältään sen enempää kuin kaljan myyminen. Tietenkin, jos olet jonkun konsernin pääkirjanpitäjä on asia vähän eri, mutta ne tuppaavat olemaan ekonomeja.
mutta sitäkin hauskempaa.
Eli kirjanpitoa voi hoitaa 11-vuotias, mutta konsernin pääkirjanpitäjäksi kelpaa vain ekonomi. Olet kyllä pahasti ulapalla mutta ei se mitään.
Peruskirjanpito tosiaan on yksinkertaista mutta kun yritys vähänkään kasvaa niin tilanne muuttuu täysin. Esimerkiksi tilinpäätöksen laadinta jne.
"Voin vakuuttaa sinulle, että DI:t eivät ole rakennuksilla apumiehinä, eivätkä lakimiehet tee hanttihommia juristinuransa ulkopuolella."
Muitakin töitä on kuin apumiehenä oloa tai hanttihommia. Sinulla on ihme ON/OFF-fetissi. On assareita, nokkamiehiä jne.
Koska muka pölynimurikauppias on korvannut sanaa myyntiedustaja? Ei koskaan... kaikki myyntiedustajat myyvät siis pölynimureita, ei saatana. Kauppaa käydään kyllä esim. sellulla, paperilla, koneiden osilla jne.
Tuleehan se pinta esiin kun tarpeeksi hankaa. Aletaan nussia pilkkua ja pannaan homma ranttaliksi niin ei ainakaan tarvitse pelätä, että keskustelu etenisi mihinkään. Suosittelen luetunymmärtämistä näin alkuun ja siihen päälle käsitteiden yhdistämistä.
Tähän pätee tismalleen sama kommentti kuin tuolla ylhäällä. Tiivistettynä: ymmärtäminen ja käsitteet. Luepa vielä kerran kommenttini ja yritä sisäistää se.
sanasi. Muutakaan ei kirjoituksestasi voi päätellä. Jauhot suussa jne...
ns. jauhot suuhun. Katso ylempää.
...missä joka tradenomi huippuviran saa.
"Korkeakoulututkinnon olisi nimittäin tarkoitus valmistaa johto- ja asiantuntijatehtäviin,---"
Juu, korkeakoulututkinnon kyllä. Mutta ei AMK-tutkinnon. Ei, vaikka AMK:jen markkinointi suoltaisi mitä soodaa. Vai väitätkö vakavalla naamalla, että joka vuosi tarvitaan 8000 uutta huippujohtajaa?
"---ja kuitenkin tradenomeja on pilvin pimein erilaisissa kirjanpito-, reskontranhoitaja-, sihteeri-, myynti-, edustaja-, pankkivirkailija-, ym. suorittavan tason toimistotehtävissä."
Noita töitä tekevät tradenomit ovat tasan koulutustaan vastaavissa tehtävissä. Vai oletko tosiaan niin sokea, että kuvittelet jossain Satumaassa olevan johtajanpaikka odottamassa jokaista AMK:sta valmistuvaa tradenomia? Muutama kyvykkäin tradenomi tietysti etenee johtajiksi ajan kanssa - ihan kuten osa merkonomeistakin - eikä se ole koulutuksen kiinni vaan henk.koht. kyvyistä ja kokemuksesta. Mutta ei niitä johtotehtäviä kaikille riitä.
Ethän sinä tosissasi väitä, että AMK:sta valmistuneen ei kuulu tehdä suorittavan tason töitä...ETHÄN?
Olet siis työskennellyt tilitoimistossa tms. ja tehnyt kaikkien mahdollisten yritysmuotojen kirjanpitoja tilinpäätöksineen sekä muuta nykyaikaisen kirjanpitäjän tehtävänkuvaan kuuluvia juttuja? Katsos kun kirjanpitäjä ei nykyisin ole enää mikään Kassa an Myynnit-automaatti, vaan heiltä vaaditaan yhä enemmän kokonaisvaltaisempaa näkemystä ja kokemusta liiketoiminnan kaikilta osa-alueilta.
Et voi sanoa kokemuksella yhtään mitään, jos olet pari kesää silitellyt isin firman käteiskuitteja.
"Suomen korkeakoulujärjestelmässä on rinnakkain kaksi väylää, yliopistot ja ammattikorkeakoulut."
http://www.kitkatta.net/valmis/tutka/korkeakoulujarjestelma.html
Tällehän ei enää mitään voida, eihän?
Eikös se olisi parempi vain hyväksyä ja keskittyä olennaiseen?
Riippuu tehtävänkuvasta. Toisia ammattikorkeasta valmistuneita ei todellakaan ole koulutettu suorittaviin tehtäviin, kun taas toiset ovat nimenomaan näihin.
Ihan miten vaan, minä en harrasta näitä pippelinmittauskilpailuja netissä. Omasta puolestani saat toki väännellä tekstejäni ihan miten parhaaksi katsot, mutta kovasti ihmettelen jos todellakin väännät tämän:
"Olen ensimmäisen kerran hoitanut yrityksen kirjanpitoa 11-vuotiaana isäni avustuksella"
tähän: "Eli kirjanpitoa voi hoitaa 11-vuotias"
Ja tämän:
"Tietenkin, jos olet jonkun konsernin pääkirjanpitäjä on asia vähän eri, mutta ne tuppaavat olemaan ekonomeja"
tähän: "mutta konsernin pääkirjanpitäjäksi kelpaa vain ekonomi".
Omasta mielestäni nimittäin se, että 11-vuotias auttaa isäänsä päivittäisen kirjanpidon kanssa ei tarkoita samaa kuin se, että 11-vuotias voisi automaattisesti hoitaa yrityksen kuin yrityksen kirjanpitoa. Kuten ei myöskään se, että konsernien pääkirjanpitäjät tuppaavat yleensä olemaan ekonomeja tarkoita sitä, että konsernin pääkirjanpitäjäksi kelpaisi vain ekonomi. Siis luetunymmärtämistä ja käsitteiden hahmottamista.
Mutta se siitä, osoititkin jo keskustelutyylisi, joka ei suinkaan ole rakentava tai keskustelua eteenpäinvievä. Näin ollen lienee tätä kisailua turha jatkaa.
Niin... onko seuraavassa jotain epäselvää:
"Yliopistoissa tehdään TIETEELLISTÄ tutkimusta ja annetaan siihen perustuvaa YLINTÄ OPETUSTA maassamme."
"AMMATTIkorkeakouluissa suuntaudutaan työelämään ja annetaan vankan AMMATTItaidon vaatimuksiin VALMENTAA opetusta"
Ei edellä mainitun hyväksymissä oli ainakaan akateemisilla mitään ongelmaa. Eivät ole mitenkään vertailukelpoisia. Entä ammattikorkeakoulupuolella?
PS. Olen edelleen sitä mieltä, että sana "korkeakoulu" on sekä akateemisen että ammatillisen koulutuksen osalta jo sinänsä epäselvä ja harhaanjohtava. OPM:ssä on harkittu sanan korkeakoulu korvaamista akateemisesten opintojen osalta kokonaan sanalla yliopisto. Tällöin ei ole mitään perusteita sekoittaa korkeakoulua ja "korkeakoulua" keskenään. Viisas ajatus ja mikä parasta, ei keneltään pois!
Kuten jo tuolla alempana kirjoitin, ei tätä keskustelua ole kovin rakentavaa jatkaa. Siksipä tämä jääkin viimeiseksi viestikseni. Haluan kuitenkin selvittää viittaukseni pilkunnussimiseen koska mitä ilmeisemmin et ymmärtänyt mitä ajoin takaa. Viittasin tietenkin tähän lauseeseesi:
"Koska muka pölynimurikauppias on korvannut sanaa myyntiedustaja? Ei koskaan... kaikki myyntiedustajat myyvät siis pölynimureita, ei saatana. Kauppaa käydään kyllä esim. sellulla, paperilla, koneiden osilla jne."
Tämä lause ilmaisee, että et ymmärtänyt alkuunkaan sitä, että käytin pölynimurikauppiasta vain yhtenä esimerkkinä, tai et halunnut sitä ymmärtää. Koskapa en halua aliarvioida älyllisiä kykyjäsi tein sen johtopäätöksen, että et halunnut ymmärtää sitä, että pölynimurikauppias oli vain yksi esimerkki (vaikka aikaisemmin olin maininnut myös saippuakauppiaan), ja tästä syystä totesin sinun nussivan pilkkua (=etsivän mahdollisia virheitä sen sijaan, että keskittyisit itse viestin sisältöön) ja pistävän keskustelun ranttaliksi, eli tekevän tahallisesti virheellisiä johtopäätöksiä, jotta sinun ei tarvitsisi jatkaa keskustelua asialinjalla.
Mutta selventääkseni vielä asiaa. En ole missään vaiheessa tätä ketjua kirjoittanut, että pölynimurikauppias olisi sanana synonyymi myyntiedustajalle. Myöskään tällaista tulkintaa ei tekstistäni voi vetää. Sen sijaan on mahdollista tulkita, että pölynimurikauppias olisi synonyymi pölynimureja myyvälle myyntiedustajalle, mikä pitääkin paikkansa, vaikken sitä suoraan ole kirjoittanutkaan.
Väitän, että yksikään luettelemistani tehtävistä ei vaadi neljän vuoden koulutusta. Jos vaatii, on koulutuksessa jotain pahasti vialla ja se pitää korjata. Jokainen voi vetää tästä omat johtopäätöksensä.
Ei todellakaan mitään epäselvää.
Amk ei ole yliopisto, eikä pidäkään olla. Mutta siitä nyt ei vain mihinkään päästä että se on korkeakoulu. Henkilökohtaisesti minulle on aivan sama vaikka se olisi ammattikertauskoulu jos se asetukseen niin kirjoitetaan.
Olen edelleen erittäin huvittunut että tuo akateemisuus täytyy nostaa esille joka keskustelussa tällä palstalla vaikka puhuttaisiin luonnonsuojelusta tai veden mausta niin eiköhän joku katso tarpeelliseksi käydä kertomassa että "Yliopistoissa tehdään TIETEELLISTÄ tutkimusta ja annetaan siihen perustuvaa YLINTÄ OPETUSTA maassamme." ja ollaan AKATEEMISIA. =D =D =D
ei voi muutakaan sanoa. Ongelmia mielenterveyden kanssa?
noilla heitoillasi ei ole mitää merkitystä. Itse korjasin autoa 4-vuotiaana isäni avustuksella...Eli pointtina on se työ mitä todella tekee. Kädestä pitäminen ei nyt oikein riitä.
Minun tyyliini kuuluu kirjoittaa asiat selkeästi ja tuottamatta epämääräisiä kuvitelmia ihmisten mieliin.
AMK-koulutuksessa ON jotain pahasti pielessä. Nimittäin sen sisältö/pituus -suhde ja ennen kaikkea liikoja lupaava markkinointi.
"nyt opistojen kahmittua itselleen termejä ja titteleitä ilman substanssia, joudutaan pakon edessä tekemään se ero jollakin tavalla"
Luuletko tosiaan että amk on suomalainen keksintö =D Suosittelen tutustumista eurooppalaiseen koulutusjärjestelmään ja historiaan.
Suomi on luultavasti ainoa maa maailmassa missä yliopisto-opiskelijat jaksavat ruikuttaa tästä asiasta, vaikka järjestelmä on otettu käyttöön jo yli kymmenen vuotta sitten.
Syynä lienee perisuomalainen naapurikateus ja katkeruus: -mitäs jos tuo naapurin Jorma menestyykin paremmin kuin minä vaikka olen istunut koulussa tuplamäärän-
Olemmeko siis saavuttaneet yksimielisyyden siitä (olisiko ensimmäin kerta näillä palstoilla), että amk ja yliopisto eivät ole samalla viivalla missään suhteessa?
Suomi on vaan niin pirullinen maa, että täällä ns. oppiarvoilla on myös merkitystä työantajan ulkoiselle uskottavuudelle. Tarkoitan siis sitä, että isossa firmassa ketään ei kiinnosta se, onko johtaja lettutieteen vihtori tai kuppitieteen maisteri. Pääasia, että akateeminen titteli löytyy. Julkissektorilla ei ilman maisterinpapereita ole pienintäkään toivoa päästä johtavaan asemaa. Saati uskottavuutta toimia siinä.
Hyvinä esimerkkeinä mm. eräs entinen merkittävän ruotsalais-suomalaisen ITC -yhtiön johtaja ja erään ison Pirkanmaalla sijaitsevan n. 200.000 asukkaan kaupungin kaupunginjohtaja. Ketään ei kiistänyt em. johtajien taitoja, sydämmen sivistystä tms, päinvastoin. Kuitenkin akateemiset ansiot puuttuivat ja sitä myötä myös osa uskottavuudesta. Tämä tuli vuosi toisensa jälkeen esiin. Sitten asiaa yritettiin paikata MBA:lla tms, mutta eihän asia mihinkään muutu, joko yliopisto on käyty tai sitte ei (useat tradenomit tekevät muuten saman, mm. pankkisektorilla). Näin se vain on, tyhmää tai ei.
Ei siinä pituudessa mitään vikaa ole. Markkinointi? Mikä markkinointi? Viimeisen ylimenevän AMK-mainoksen näin -99. Siitä on siis jo aika pitkä aika.
"että amk ja yliopisto eivät ole samalla viivalla missään suhteessa? "
nojaa, jos yliopisto korvaa esim. insinööritutkinnosta (muuntokoulutus inssi -> DI) käytännössä 4 vuoden yliopisto opinnot niin... ;)
http://www.lut.fi/hakuopas/insinoori_di.pdf
"AMK-insinöörin tutkinnon suorittanut voi siirtyä
ilman kandidaattivaihetta suorittamaan diplomiinsinöörin"
tutkintoa"
Viestistäsi saa nyt sellaisen kuvan, että AMK-inssin tutkinto vastaisi tuosta vaan kandin tutkintoa LUTissa. Näinhän ei kuitenkaan ole, vaan kysymys on muuntokoulutuksesta, jossa on erillishaku. Siis niiden harvojen valittujen osalta hyvitetään kandin tutkinnon verran opintopisteitä, tosin hekin joutuvat käymään MINIMISSÄÄN 20 opintopisteen edestä täydentäviä opintoja.
Ei minulla ainakaan ole mitään sitä vastaan, että oman alansa parhaimmistoon kuuluvat ja muuntokoulutuksen valintaprosessin läpäisseet AMK-inssit saavat hyvitystä. Jos nyt vaikka 200sta hakijasta 25 valitaan muuntokoulutukseen, ovat nuo 25 varmasti ihan laadukasta ja osaavaa opiskelijamateriaalia. Tästä on kuitenkin pitkä matka siihen, että inssi kuin inssi voisi mennä korkeakouluun ja hyväksiluettaa kandin verran AMK-opintoja.
Tekstin ei ollut tarkoitus "antaa mitään kuvaa" vaan todeta asia niinkuin se on. Valintaprosessi on tietysti kouluun kuin kouluun, siinä ei varmaan kenellekään mitään uutta ole...
Minun puolestani voit väittää vaikka mustan valkoiseksi mutta siitä ei päästä mihinkään että yliopisto hyvittää amk tutkinnosta kandin verran opintoja. Täydentävät opinnot ovat tietysti tieteelliseen tutkimukseen liittyviä opintoja joita ei luonnollisesti amk:ssa ole.
Miksi ihmeessä amk-inssi haluaisi mennä teknilliseen korkeakouluun opiskelemaan? Eikö amk olekaan samalla tasolla koulutuksen suhteen kuin akateemiset opinahjot?
Mielenkiintoista on nähdä, miten yliopistot tulevat korvaamaan ylipäätään amk-opintoja. Osahan on jo päättänyt (esim. Jyväskylän Yliopisto, Turun kauppakorkakoulu yms.) että esim. tradenomin tutkinnosta korvataan eri oppiaineista pääsääntöisesti yhteensä max. 35 opintoviikkoa. Jotkut vetävät vielä tiukempaa linjaa. Esimerkissä mainittu Lappeenranta on aivan omissa sfääreissään korvaavuuksien suhteen. LTY:tä ei edes kotimaisissa akateemisissa piireissä nyt aivan kärkiluokan opinahjona pidetä. Kyseessä on tietenkin opiskelijoiden hankinta, koska muuten vetovoima ei riitä.
LTY:n esimerkki pelottaa. Siihen on kaksi syytä. 1. kateemisten tutkintojen laatu alenee väistämättä, koska yhdenmukaiset koulutusperusteet ja -vaatimukset rapautuvat.
2. syntyy myös faktisesti kahden kastin yliopistoja anglo-amerikkalaiseen tyyliin, jolloin vain opinahjon nimi ratkaisee, ei koulutuksen sisältö. Omasta mielstäni suomalainen järjestelmä, jossa (ainakaan vielä 15 vuotta sitten) akateemisen tutkinnon
taso ei riippunut koulutuspaikasta oli hyvä. Nyt tietenkin todellisuus on jo jotain muuta.
Jos pitäisi itse lähteä nyt opiskelmaan kotimaassa, niin valitsisin opiskelupaikan niistä yliopistoista, jotka Suomessa pääsevät maailman 500 arvoistetuimman yliopiston joukkoon (HY,TY,TKK,JY,OY).
Milloin saadaan Suomeen akateemisia ammattikorkeakouluja? Tiedeammattikorkeakoulujahan (University of applied sciences) meillä taitaa jo olla... ;)
"Miksi ihmeessä amk-inssi haluaisi mennä teknilliseen korkeakouluun opiskelemaan?"
Oliko tämä nyt yritys olla sarkastinen vai mitä? Yleensä siihen turvaudutaan kun aletaan jäädä keskustelussa alakynteen ;)
Jos yliopisto arvottaa inssitutkinnon tekniikan kandiin niin olisiko seuraava askel sitten suorittaa se DI tutkinto, ehkäpä siinä riittävästi syytä mennä teknilliseen yliopistoon.
"Esimerkissä mainittu Lappeenranta on aivan omissa sfääreissään korvaavuuksien suhteen. LTY:tä ei edes kotimaisissa akateemisissa piireissä nyt aivan kärkiluokan opinahjona pidetä."
Ja sitten aletaan vetää mattoa jo yliopistojen altakin? Yliopisto-opetus ei siis olekaan niin ehdottoman ylivertaista ja laadukasta? Tampereen yliopistossa näyttäisi korvaavuudet olevan samaa luokkaa...
"University of applied sciences"
Tuo nimityshän on suora kopio euroopassa jo ties kuinka pitkään käytössä olleesta nimityksestä eikä sillä ole mitään tekemistä akateemisuuden kanssa.
Vaan viittaus on suoraan yliopistoihin ja tieteeseen, mikä tekee siitä harhaanjohtavan ja säälittävän pyrkimyksen nostaa omaa statustaan. Katteettomasti.
Kyse on nimen omaan muuntokoulutuksesta, joka on erillinen kokonaisuus. Jos AMK-inssi hakee ja pääsee opiskelemaan normaalia hakuväylää pitkin, on AMK-tutkinnosta hyvitettävä op-määrä huomattavasti pienempi. Siis tämä kandin verran hyvitystä on ikään kuin erikoistarjous muuntokoulutukseen hakeville.
eli siis hyvitetään mutta ei kuitenkaan hyvitetä vai mitä nyt yrität selittää??
Eikö tuo olisi vain helpompi hyväksyä eikä yrittää vääntää päivänselvää asiaa? Huvittavaa =D
Sillä valkoinen on pimeässä mustaa ja maito maistuu vedelle jos tarpeeksi lantrataan...
Ihailtavaa sinnikkyyttä tingata asiasta joka on selvästi suomen kielellä kerrottu
No otetaanpa toinen esimerkki samasta yliopistosta. Valitettavasti tuossa DI-puolen mainoksessa ei selvitetty hyvitysperiaatteita yhteishaussa hakevien osalta, mutta vastaavassa kaupallisen puolen muuntokoulutusesitteessä selvitetään.
http://www.lut.fi/hakuopas/tradenomi_maisteri.pdf
"Tradenomina voit hakea suoraan johtamisen ja organisaatioiden, kansainvälisen markkinoinnin ja laskentatoimen maisteriohjelmiin. Opinnot kestävät noin kaksi vuotta päätoimisesti opiskellen."
Siis jos ja kun läpäiset erillisvalinnan seulan, saat hyvitystä kandin tutkinnon verran. Kuitenkin:
"Yhteisvalinnassa hyväksytyt tradenomit saavat kandidaattiopintoihinsa hyvitystä ammattikorkeakoulututkinnosta. Hyvitys päätetään vuosittain. Lukuvuonna 2005–06 hyvitys on 76 opintopistettä."
Siis kun läpäiset muuntokoulutuksen tiukan seulan saat hyvitystä AMK-tutkinnostasi 180 opintopistettä, mutta jos et läpäise ja haet/pääset suorittamaan KTM-tutkintoa normaalin hakumenettelyn kautta, sinulle hyvitetään 76 opintopistettä. Siis itseäsi lainaten "Eikö tuo olisi vain helpompi hyväksyä eikä yrittää vääntää päivänselvää asiaa? Huvittavaa =D".
Jos olet tosissasi, laski AMK:laisia kohtaan tuntemani arvostus juuri hyvin paljon.
University of Applied Sciences ei suinkaan ole mikään yleiseurooppalainen nimitys, vaan eri maissa on hyvinkin kirjava kokoelma vaihtoehtoja. Suomessa vaan ilmeisesti haluttiin ottaa käyttöön tuo eniten akateemista opinahjoa muistuttava termi. Miksiköhän? Toisaalta sehän ei ole Opetusministeriön suositusten mukainen, joten itse käytän kyllä jatkossakin Plytechnickiä.
AMK:ssa koulutetaan myös johdon assistentteja joka tarkoittaa kyllä hyvin pitkälti samaa kuin sihteeri.
"Tradenomina voit ... ... Opinnot kestävät noin kaksi vuotta päätoimisesti opiskellen."
"AMK-insinöörin tutkinnon suorittanut voi siirtyä
ilman kandidaattivaihetta suorittamaan diplomiinsinöörintutkintoa"
Voitko kertoa mikä on noiden lainausmerkkien välissä olevien kirjainjonojen sisältö kun minä en sitä oikein ymmärrä??
Minä käsitän nuo merkkijonot sillä tavalla että tradenomi ja inssitutkinnosta hyvitetään kandin verran opintoja mutta ilmeisesti ei hyvitetäkään??
Juu, tää onkin hiukan vaikeeta selittää mut näin se menee:
Näissä tapauksissa ei hyväksilueta mitään vaan inssi/tradenomi vain hyppää yli tuon kandivaiheen yli. Tää on aika mystinen juttu mut niin se vain menee. Tämä siitä syystä ettei väittelyyn lähtevä yliopisto-opiskelija masentuisi huomatessaan että yliopisto itsessään rinnastaa amk-opinnot omiinsa.
"Toisaalta sehän ei ole Opetusministeriön suositusten mukainen, joten itse käytän kyllä jatkossakin Plytechnickiä."
..Mikähän toi "Plytechnic" on, neropatti!
Ilmeisesti en voi, koska kaikesta päätellen olet niin saatanan tyhmä, ettet tajua sitä. Tämähän ei tietenkään ole mitenkään yllättävää, eipä amikselta voi muutakaan odottaa, mutta järkyttävää yhtä kaikki. Siis miten ihminen ylipäätänsä selviää elämässä, jos hän ei kykene suorittamaan niinkään yksinkertaista ajatusprosessia kuin tämän ketjun seuraaminen vaatii. Kertakaikkiaan mystistä.
Et vastannut edelliseen kysymykseen, miksi amk -inssi menisi teknilliseen korkeakouluun? Onko paljon puhutussa ins. (ylempi amk) mitään taikaa? Ei tarvitsi tehdä tiedettä ja miettiä korvaavuuksia oikeasta korkeakoulusta. Ja DI=ins. (ylempi amk) niin kuin ins.(amk)= tekn. kand. Eikö niin??? Buha-haaaaaaaaaa
Kuolen nauruun. Joku väittää (ja kiistattomasti todistaa edellä todistaa) BMW:n ja Ladan olevan yhtä laadukkaita ja hyviä, kun kummatkin on autoja. Kohta rautakin on kultaa. Voi Jeesus Kristus perkele.
Surullista, mutta totta: Lappeenranta ei taida ihan kärkisijoille yliopistomaailmassa mahtua. Siksihän OPM haluaa yhdistää/lopettaa juuri näitä Lappeerantoja, Rovaniemiä,Kuopioita, Vaasoja, Joensuita tms. Ei riitä rahkeet. Mutta ei se sitä tarkoita, etteikö LTY ole valovuoden kaikilla tasoilla amk:ta edessä. Eihän amk anna korkeinta opetusta, kuten LTY tekee. Sarja on siis eri. Taso muihin yliopistoihin on asia erikseen.
Edellämainitusta vielä mietteenä; miten helvetissä Suomen 29 keskiasteen oppilaitoksista muutama vuisi sitten paperilla amk:ksi muutetuista kouluista voi tulla OPM:N visioissa ja amk-rehtoreiden mukaan kansainvälisen luokan huippukouluja, kun ei aivan eri tasolla toimivista kansallisista yliopistoistakaan maailman rankigkärkeen ei pääse kuin edelllisen viestin viisi isoa?
Juu ei hyvitetä AMK-tutkinnosta 180 opintopistettä kuin poikkeustapauksessa, eli erilliseen muuntokoulutukseen hyväksyttyjen osalta. Muuntokoulutukseen pääsemiseksi täytyy läpäistä aika tiukka seula, mm. tradenomilla on oltava vähintään kolme vuotta oman alan työkokemusta takana, erittäin hyvät paperit ja päättötyö, sekä suosittelijat jne. Lisäksi hakuprosessiin kuuluu haastattelukierros ja vaikka sun mitä. Itse pyrin vuosi sitten, mutta en päässyt erillishaussa sisään. Pääsin sitten pääsykokeen kautta, mutta hyväksiluvut eivät olleet läheskään samalla tasolla. Itse sain palttiarallaa 70 opintopistettä hyväksilukuja valmiista tradenomin tutkinnosta.
"Jos yliopisto arvottaa inssitutkinnon tekniikan kandiin niin olisiko seuraava askel sitten suorittaa se DI tutkinto, ehkäpä siinä riittävästi syytä mennä teknilliseen yliopistoon."
Etkö osaa lukea vai missä mättää?
"Ei tarvitsi tehdä tiedettä"
Miksi amk-inssi ei haluaisi siirtyä "tieteen puolelle"?
"Onko paljon puhutussa ins. (ylempi amk) mitään taikaa?"
Onhan siinä varmasti mutta paikkoja ja koulutusohjelmia/-aloja on rajallinen määrä ja esim. vähintään kolmen vuoden työkokemusvaatimus karsii suuren joukon jatkokoulutukseen haluavista.
..samalla linjalla kanssasi. Yllä olevaan keskuteluun ei voi kommentoida kuin sanomalla "huh, huh". Eipä taitaisi ihmisrukka tietää mitä esim. suuremman yrityksen kirjanpito tai tilitoimistot vaativat tekijältään.
Hyvähän se tietenkin on, jos löytyy sellaisia neroja, jotka osaavat yhtä hyvin myydä sitä kaljaa 11-vuotiaana kuin vedellä siinä samalla vasemmalla kädellä konsernitilinpäätöksiä =)
Toivotaan että trendi on jatkuva ja tähän hommaan tulee jokin järki. Vielä kun suljettaisiin puolet kaikista amk:sta ja jäljellä olevien sisäänottomäärät puolitettaisiin niin oltaisiin järkevällä tasolla...
Tähän palstaan tuo asia ei kyllä liity millään tavalla =D Taitaa olla hieman suuremmat tekijät takana, kaupallisen alan työtilanne jne...
Tämähän on pelkästään hyvä juttu opiskelijoille. Sisään nyt pääsevät helpommin ne, jotka sinne oikeasti haluavat, ja tämä voi myös vaikuttaa positiivisesti jopa työllisyystilanteeseen (jos sama meno jatkuu tulevaisuudessakin). Tälläinen voi myös antaa lisäpuhtia alotuspaikkojen vähentämiselle.
Onneksi aloituspaikkoja ollaan jo vähentämässä sillä 10 prosentilla, joka on itseasiassa aika iso määrä, vaikka pieneltä kuullostaakin. Mutta voisi sitä toiset 10% (erityisesti huonosti työllistetyiltä aloilta) silti vielä vähentää.
Eivät nuoretkaan ole niin tyhmiä, etteivät hahmottaisi ympäristössä tapahtuvaa muutosta. Ei ole mitään järkeä opiskella neljää vuotta ja mennä sen jälkeen samoihin hommiin, joihin pääsisi suoraan ammattikoulusta.
Tässäkin yksi artikkeli liittyen aiheeseen
http://www.uranus.fi/tyonhaku/piilotyopaikat/haku/open.php?id=39959
"Ilmeisesti en voi, koska kaikesta päätellen olet niin saatanan tyhmä, ettet tajua sitä. Tämähän ei tietenkään ole mitenkään yllättävää, eipä amikselta voi muutakaan odottaa, mutta järkyttävää yhtä kaikki."
Kovin korkea ei näytä keskusteluntaidon taso olevan yliopisto-opiskelijallakaan, kun lähdetään tuolle yläasteen tupakkapaikka linjalle...
"Juu ei hyvitetä AMK-tutkinnosta 180 opintopistettä kuin poikkeustapauksessa, eli erilliseen muuntokoulutukseen hyväksyttyjen osalta."
Alunperinhän oli kyse juurikin tuosta muuntokoulutuksesta ja insinöörin sellaisesta. Nimim. "Rautamyyrä" alkoi selittää asian vierestä kun jäi keskustelussa alakynteen, päivänselvässä asiassa.
Olet pudonnut kärryiltä. Se on ainoa johtopäätös näistä kirjoitelmistasi. Tai teidän kirjoitelmista, olisi hieman helpompaa seurata keskustelua, jos valitsisit/valitsisisitte tämän keskustelun ajaksi pysyvät nimimerkit. Mutta käydäänpä ketjua läpi niin päästään selville siitä, mistä tässä on kyse.
1.) Nimimerkki Jaa kirjoitti, että yliopisto korvaa insinööritutkinnosta neljän vuoden opinnot.
2.) Tarkensin tätä kommenttia kirjoittamalla, että yliopisto korvaa neljän vuoden opinnot (=kandin tutkinnon laajuus, =180 op) ainoastaan poikkeustapauksessa, ja että tämä ei ole mikään automaatio.
3.) Nimimerkki Jaapa jaa vastasi minulle "Minun puolestani voit väittää vaikka mustan valkoiseksi mutta siitä ei päästä mihinkään että yliopisto hyvittää amk tutkinnosta kandin verran opintoja".
4.) Koska tästä saattoi mielestäni edelleen saada sellaisen kuvan, että yliopisto hyvittäisi kaikille yliopistossa opiskeleville/opiskelemaan pääseville AMK-tutkinnon suorittaneille kandin verran opintoja, kirjoitin toisen tarkennuksen. Kirjoitin: "Kyse on nimen omaan muuntokoulutuksesta, joka on erillinen kokonaisuus. Jos AMK-inssi hakee ja pääsee opiskelemaan normaalia hakuväylää pitkin, on AMK-tutkinnosta hyvitettävä op-määrä huomattavasti pienempi. Siis tämä kandin verran hyvitystä on ikään kuin erikoistarjous muuntokoulutukseen hakeville."
5.) Nimimerkki aivann putosi ilmeisesti kärryiltä, eikä enää kyennyt seuraamaan keskustelun kulkua. Hän kommentoi viestissään otsikolla 'Ahaa," seuraavasti: "eli siis hyvitetään mutta ei kuitenkaan hyvitetä vai mitä nyt yrität selittää??"
6.) Jotta nimimerkki aivann saataisiin taas kärryille, selvensin vielä seuraavasti: "Siis kun läpäiset muuntokoulutuksen tiukan seulan saat hyvitystä AMK-tutkinnostasi 180 op, mutta jos et läpäise ja haet/pääset suorittamaan KTM-tutkintoa normaalin hakumenettelyn kautta, sinulle hyvitetään 76 opintopistettä."
7.) Tähän nimimerkki "Ahaa part deux" kirjoitti "Minä käsitän nuo merkkijonot sillä tavalla että tradenomi ja inssitutkinnosta hyvitetään kandin verran opintoja mutta ilmeisesti ei hyvitetäkään??".
Tästä päättelin, että kyseinen henkilö ei ilmeisesti osaa suomea kovin hyvin, tai on muusta syystä kykenemätön ymmärtämään kirjoitustani. Olinhan aikaisemmin kirjoittanut selväsanaisesti mm. "Jos AMK-inssi hakee ja pääsee opiskelemaan normaalia hakuväylää pitkin, on AMK-tutkinnosta hyvitettävä op-määrä huomattavasti pienempi.", sekä "Siis kun läpäiset muuntokoulutuksen tiukan seulan saat hyvitystä AMK-tutkinnostasi 180 opintopistettä, mutta jos et läpäise ja haet/pääset suorittamaan KTM-tutkintoa normaalin hakumenettelyn kautta, sinulle hyvitetään 76 opintopistettä."
8.) Kun siis keskustelun myötä kävi ilmeiseksi, ettei keskustelukumppanini todellakaan ymmärtänyt ketjun rakennetta ja keskustelun edistymistä, totesin, etten ilmeisesti saa viestiäni perille keskustelukumppanini mitä ilmeisimmän typeryyden takia. Tämä oli kieltämättä aika järkyttävää todeta, ja samalla tunsin syvää myötätuntoa mm. AMK-opettajia kohtaan. En ollut ollut tietoinen, että AMK-lehtorit tarvitsevat työssään myös erityisopettajan koulutusta.
Nyt olemme siis keskustelussa tilanteessa, jossa joku tai useampi henkilö on pudonnut kärryiltä sen suhteen mistä puhutaan. Lienee siis paikallaan löytää muutama yhteinen pohjatotuus, joiden perustalle voidaan rakentaa. Olemmeko siis yhtämieltä seuraavista väittämistä?
1.) Muuntokoulutukseen erillishaun kautta hyväksytyille DI- ja KTM-opiskelijoille hyväksiluetaan ~180 opintopisteen edestä AMK-opintoja.
2.) Muuta kuin muuntokoulutuksen erillishaun kautta sisään päässeille DI- ja KTM-opiskelijoille hyväksiluetaan huomattavasti vähemmän kuin 180 opintopistettä, tarkemmin n. 70-80.
3.) Kaikille AMK-tutkinnon suorittaneille DI- ja KTM-opiskelijoille ei hyväksilueta kandin tutkinnon verran AMK-opintoja.
4.) Yllä olevista väittämistä voidaan johtaa, että yhtälö AMK-tutkinto=180 op hyvitys on epätosi, ja näin ollen on väärin sanoa, että AMK-tutkinnosta hyvitetään kandin verran opintoja.
5.) Sen sijaan on oikein sanoa, että muuntokoulutukseen hyväksytyille hyväksiluetaan kandin verran opintoja, tai että osalle AMK-tutkinnon suorittaneista DI- ja KTM-opiskelijoista voidaan hyväksilukea kandin tutkinnon verran AMK-opintoja.
Mikäli olemme näiden väittämien suhteen samaa mieltä, voidaan taas jatkaa keskustelua järkevässä hengessä.
------
"Alunperinhän oli kyse juurikin tuosta muuntokoulutuksesta ja insinöörin sellaisesta. Nimim. "Rautamyyrä" alkoi selittää asian vierestä kun jäi keskustelussa alakynteen, päivänselvässä asiassa."
Itse asiassa minun osaltani asiassa oli kyse siitä, saako AMK-tutkinnosta hyväksiluettua 180 opintopistettä. Itse en ole missään vaiheessa kiistänyt sitä, etteikö muuntokoulutukseen valituille hyväksiluettaisi tätä määrää opintoja, mutta tämähän on täysin eri asia kuin se, että AMK-tutkinto sinänsä oikeuttaisi tällaiseen hyvitykseen. Ilman sisäänpääsyä muuntokoulutukseen AMK-tutkinnosta hyväksiluetaan ainoastaan 76 opintopistettä.