Karvasta

Viikonlopun erilaisia rotuja kattaneella koulutusleirillä vietettyäni en voi kun ihmetellä dobermanin suurta suosiota. Voiko suomen oloissa enää epäkäytännöllisempää koiraa olla. Ei alusvillaa ja aina palelee, kesällä läkähtyy. Lie aika haastellista elämä tämän rotuisen kanssa?
4494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä mulla dobberi pärjäsi ihan talvellakin. Toki se tarvitsee manttelin kun pakkasta on sen yli 10 astetta jos paikoillaan pysyy...

Äänestä

Meidän perheellä on 10kk tooperi, ja nyt loppunut talvi sujui siltä kyllä ilman kaapuja ym rättejä:D Sillä on tassut kun terästä verrattuna muihin koiriin:D

Eipä hytissy kertaakaan kovillakaan pakkasilla, tosin oli liikkeessä koko ajan, mutta eihän sitä koiraa ole tarkotus jättääkkään mihinkään pakkaseen paikalleen seisomaan:)

Äänestä
  • Nimittäin tuo tassujen kestävyys. Itselläni on ollut historiassa kaksi sakemannia, ja kummallakin menivät tassut kipeiksi juoksemisesta. Pyörällä ei kärsinyt juoksuttaa juuri lainkaan, ei ainakaan asfaltilla. Dobbereita on ollut neljä, eikä yhdenkään tassut ole ikinä juoksemisesta kipeytyneet.

    Vaan mitä yleensä tulee tuohon koiran sopivuuteen Suomen oloihin, niin kysehän on aina käyttötarkoituksesta.

    Meillä koirat ovat elinkumppaneita, jotka jakavat kanssamme talon, sängyn, harrastukset. Ne tarkenevat olla talvellakin ulkona, kun tehdään sellaista, missä ne saavat liikkua. (Suksien vetäminen, vapaana juokseminen...) Ei meillä ole ollut tarkoituskaan ottaa koiraa sitä varten, että sen pitäisi seisoskella narunnokassa ulkona pakkasessa.

    Sisällä taas ne eivät ole liian kuumissaan, eli niiden ei tarvitse läähättää. (Läähättäminen on minusta hieman epämiellyttävää: ärsyttävää ääntä, johon liittyy nesteen erittyminen kielestä ja tipahteleminen sinne tänne...) Niistä ei myöskään irtoile kaikkialla pyöriviä karvapalloja. Ne eivät haise pahalle (="koiralle") märkänäkään. No dobberit märkänä ihan vähän. (Basenjit eivät lainkaan.) Lyhytkarvainen aluskarvaton koira on paras mahdollinen sängynlämmittäjä ja halikaveri!

    Puhumattakaan nyt lainkaan dobberin kaikista muista superhyvistä käyttöominaisuuksista. No sen verran voi tietysti mainita, että eipä ole yhtään "kutsumatonta" vierasta talossa käynyt, vaikka ei ole ulko-ovea lukittu viimeiseen viiteentoista vuoteen...

    Äänestä

  • old_profile_26157 kirjoitti:

    Nimittäin tuo tassujen kestävyys. Itselläni on ollut historiassa kaksi sakemannia, ja kummallakin menivät tassut kipeiksi juoksemisesta. Pyörällä ei kärsinyt juoksuttaa juuri lainkaan, ei ainakaan asfaltilla. Dobbereita on ollut neljä, eikä yhdenkään tassut ole ikinä juoksemisesta kipeytyneet.

    Vaan mitä yleensä tulee tuohon koiran sopivuuteen Suomen oloihin, niin kysehän on aina käyttötarkoituksesta.

    Meillä koirat ovat elinkumppaneita, jotka jakavat kanssamme talon, sängyn, harrastukset. Ne tarkenevat olla talvellakin ulkona, kun tehdään sellaista, missä ne saavat liikkua. (Suksien vetäminen, vapaana juokseminen...) Ei meillä ole ollut tarkoituskaan ottaa koiraa sitä varten, että sen pitäisi seisoskella narunnokassa ulkona pakkasessa.

    Sisällä taas ne eivät ole liian kuumissaan, eli niiden ei tarvitse läähättää. (Läähättäminen on minusta hieman epämiellyttävää: ärsyttävää ääntä, johon liittyy nesteen erittyminen kielestä ja tipahteleminen sinne tänne...) Niistä ei myöskään irtoile kaikkialla pyöriviä karvapalloja. Ne eivät haise pahalle (="koiralle") märkänäkään. No dobberit märkänä ihan vähän. (Basenjit eivät lainkaan.) Lyhytkarvainen aluskarvaton koira on paras mahdollinen sängynlämmittäjä ja halikaveri!

    Puhumattakaan nyt lainkaan dobberin kaikista muista superhyvistä käyttöominaisuuksista. No sen verran voi tietysti mainita, että eipä ole yhtään "kutsumatonta" vierasta talossa käynyt, vaikka ei ole ulko-ovea lukittu viimeiseen viiteentoista vuoteen...

    Täysin samaa mieltä!! Kyllä kuitenkin kovilla pakkasilla kannattaa laittaa toopelle vaatetta päälle..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toopeton kirjoitti:

Viikonlopun erilaisia rotuja kattaneella koulutusleirillä vietettyäni en voi kun ihmetellä dobermanin suurta suosiota. Voiko suomen oloissa enää epäkäytännöllisempää koiraa olla. Ei alusvillaa ja aina palelee, kesällä läkähtyy. Lie aika haastellista elämä tämän rotuisen kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu