Mikä helvetti teitä pienten koirien omistajia vaivaa? Kyllä se on koira pienikin koira, ei mikään lelu eikä lapsonen. Se koulutetaan samalla tavalla kuin isommat koirat. Tai siis pitäisi kouluttaa. Heittäkää ne helvetin flexit jo kaapin nurkkaan ja opettakaa pienet fifinne kävelemään hihnassa niin kuin koiran pitäisi, vierellä. Ei ole näkynyt pk-rotujen palstalla ihmisiä marisemassa, että koiransa murisevat, purevat jne. Olis vähän isompia ongelmia, jos vaikkapa dobberi kävis omistajansa nilkkaan kiinni!
Kun tulette niiden pikkupiskienne kanssa vastaan, voisitteko ystävällisesti opettaa koiranne kohtaamaan muita eläimiä? Haukut kiskovat hihnassa, räkyttävät (haukkumiseksihan sitä ääntä ei voi hyvällä tahdollakan sanoa), flexillä yritetään hinata koira luokse jne. Yök. Jälleen vertaus: mitä tulisi siitä, jos esim. saksanpaimenuros käyttäytyisi näin, kun fifi tulee vastaan?
Vuosien varrella olen alkanut suorastaan kokemaan inhon väreitä pieniä karvapalloja, tyypillisesti vielä valkoisia, nähdessäni. Koirissa ei ole vika, vaan omistajissa.
Ja mainittakoon vielä, että ei ole ihme, että isot koirat suhtautuvat aggressiivisesti esim. villakoiriin ja bisconeihin. Niiden karvat kun on leikattu tavalla, joka viestiin vieraalle koiralle mahtailua.
Kun tulette niiden pikkupiskienne kanssa vastaan, voisitteko ystävällisesti opettaa koiranne kohtaamaan muita eläimiä? Haukut kiskovat hihnassa, räkyttävät (haukkumiseksihan sitä ääntä ei voi hyvällä tahdollakan sanoa), flexillä yritetään hinata koira luokse jne. Yök. Jälleen vertaus: mitä tulisi siitä, jos esim. saksanpaimenuros käyttäytyisi näin, kun fifi tulee vastaan?
Vuosien varrella olen alkanut suorastaan kokemaan inhon väreitä pieniä karvapalloja, tyypillisesti vielä valkoisia, nähdessäni. Koirissa ei ole vika, vaan omistajissa.
Ja mainittakoon vielä, että ei ole ihme, että isot koirat suhtautuvat aggressiivisesti esim. villakoiriin ja bisconeihin. Niiden karvat kun on leikattu tavalla, joka viestiin vieraalle koiralle mahtailua.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Älä yleistä, kyllä on myös niitä jotka pitää kuria pienillekin koirille! ja on niitä asennevammasia isojenkin koirien omistajia, tyyliin voitko mennä toiselle puolelle tietä kun tää mun koira ei voi sietää noita pikkukoiria. ja tottahan se on että pienet koirat usein räksyttää kun näkee ison koiran, koska ne pelkää, jos ei oo jo pienestä pitäen totutettu myös isompiin koiriin. ja sitten jos ne omistajat nykii paniikissa koiraa poikkee, niin koira oppii vielä enemmän pelkäämään ja varmasti räkyttää ensikin kerralla. pienet ja isot koirat on kaikki ihania kun niitä käsitellään ja koulutetaan oikein=)
Olen aiemmin ollut dobberin omistaja (eli ison ja tottelevaisen) ja nyt omistan kääpiöpinserin (eli pienen räkyttäjän). Dobberini kuoli sairauteen ja sen jälkeen päätin hankkia jonkin helpomman ja vähemmän stressierkin koiran.
Kääpiöpinserillä on maailman suurin ego ja se on tosiaan isoille koirille mahtailija pahimmasta päästä. Joskus nolottaa kun se vaahtoaa raivokkaasti itseään sata kertaa isommalle saksanpaimenelle... Onneksi täälläpäin ei isojen koirien omistajissa ole sellaisia nipoja pienten koirien vihaajia jotka ei kestä kun pieni ja kiukkuinen rähjää isommalleen. Tyypillisin "vastaisku" on ollut hölmistynyt iso koira ja nauruaan pidättelevä omistaja. Kääpiöpinserini on kasvanut pentuaikansa perheessa jossa oli valtaisa ja ilkeä (joillekkin) dobberinarttu. Se tykkäsi pennuista niin että olisi varmasti nuollut ne puhki. Olisi varmasti ollut mainio äiti. Tässä perheessä koirani oppi miten isolle koiralle ollaan joko kaveri tai macho ja sen vuoksi yksikään iso koira ei koskaan ole hyökännyt tai räyhännyt sille vaikka se on uhitellut niille. Se tulee irrallaan toimeen isojen koirien kanssa vallan mainiosti, kun se on siihen pienestä pitäen oppinut. Käydään tuolla kaverin luona joskus leikkimässä dobberin ja dalmiksen kanssa. Dobberi jos käy liian kovakouraiseksi, se saa hampaasta ja taas leikki jatkuu normaalisti. Tämä siis vain minun kertomukseni, en kaipaa mitään "voi kuinka olet tyhmä ja vastuuton" viestittelyä tms vastauksia.
Mutta.
Ollessani kääpiöpinserini kanssa lenkillä, ongelmaksi on nousseet toiset kääpiökoirat. Etenkin ne jokaiselle pikkutytölle myydyt valkoiset aivan järkyttävän huonokäytöksisiset koirat. Toinen on tämä nykyajan pikkutyttöjen muotirotu chihuahua. AUTA ARMIAS kun ne päästää sellaisen karvatura uroksen mun uroksen luo mun varoitteluista huolimatta (urokseni on hyvin macho eikä siedä toisia uroksia) ja sitten ollaan ihan järkyttyneitä kun karvatursa saa selkäsaunan. Sellaisen dobberin opettaman...
on kääpiöpinseri.Niitäkin on kyllä luonteeltaan erilaisia.Oma koirani ei kyllä räkytä vastaantuleville,olipa sitten pieni tai iso.En mielelläni pysähdy kenenkään luokse,koska koirani alkaa "täpyttää"innoissaan ja sitähän ei muut koirat ymmärrä.Pelästyyvät,kun omani haluis vaan "leikkiä lyömään,tassua paiskaa"leikkiä.Flexiä en ole koskaan halunnut käyttää,koska koira pysyy rinnalla paremmin nylonhihnan päässä.
Meidän kääpiöpinseri uros sietää aika hyvin toisia uroksia, tosin joitakin isoja kohdatessa se alkaa pitämää helvetilistä murinaa, mutta ei hauku. Vaikka vastaantulija haukkuisi, niin meidän kääkkä ei oikeastaan toisia koiria hauku. Leikkiin haastaminen kuuluu vakiotoimiin, mikäli vastaantulija havaitaa sopivaksi leikkikumppaniksi.
Meillä päin on ongelmana useat irti ulkoilutettavat isot koirat, jotka eivät tottele omistajiaan millään tapaa. Onneksi meidän kääkkäherra sietää vapaina olevia koiria todella hyvin. Jos on itse vapaana koiratarhassa, niin silloin käy leikkikaveriksi kaikki koirat maan ja taivaan väliltä.
"Kyllä se on koira pienikin koira..." Tästä olen aivan samaa mieltä.
Kirjoituksessasi oli ihan asiaa,mutta sävy ehkä hieman liian negatiivinen,ei millään pahalla ;=)
Tuohon kirjoitukseen kuitenkin sanon,että kyllä niitä huonosti käyttäytyviä on ihan samalla lailla isoissakin. Kieltämättä ei ehkä yhtä paljon,mutta kuitenkin.Esim. eräs rotu ( jota en viitsi mainita,koska on upea rotu,mutta paljon väärillä ihmisillä,kun tuli aikoinaan " muotiin" ja halvalla saa vähemmän hyviltä " kasvattajilta" ).
Ja sen verran voin sanoa, että kyllä niillä isojen omistajillakin niitä ongelmia koiriensa kanssa valitettavasti on.Ne ei välttämätä niistä vaan puhu yhtä paljon julkisesti.Kysäiseppä vaikka joltain vuosikymmeniä ongelmakoirien parissa toimivalta ongelmakoirakouluttajalta,niin kyllä sieltä löytyy vaikka mitä...;)
"Ja ei ihme,että isot koirat..."
Sekin on tavallaan tosi,mutta jos katsot rotuja,niin sekä isoissa että pienissä on rotuja,jotka ulkomuodoiltaan ovat " uhkaavia ja mahtailevia" ( mm.ruttunaamaiset,etupainotteiset,korkealla häntäänsä kantavat ym.löytyypi koosta kuin koosta ;) )
Ja ei ne isot koirat niihin esim.villakoiriin suhtaudu yhtään sen agressiivisemminkaan,kuin pienet koirat rähjää isommilleen,jos se johtajuus on kunnossa ja koira opetettu hyvinkäyttäytyväksi ;=)
Eli ei ne isot koiratkaan ole yhtään sen oikeutetumpia rähjäämään ,vaikka tulisi miten " mahtaileva" koira vastaan ;=)
Niin ja siis kirjoittelen pienen molossififirodun,heh,sekä ison molossirodun monivuotisena harrastajana...
Niin ja vähän koulutusohjaajankin ominaisuudessa...
PS.Eikä meilläkään huonosti ole käyttäytynyt fifit,eikä myös isot.No,minä olen sitten asia erikseen joskus...:O))))))
Sävy oli liian hyökkäävä, mutta mielestäni olet oikeilla jäljillä. Muutoin en ota kantaa luettelemiisi asoihih, mutta ehdottomasti samaa mieltä olen flexeistä. Hullumpaa keksintöä saa maailmasta hakea. On mukava yrittää vaikkapa pyöräillä kylillä, kun koira on tien x-puolella ja taluttaja y-puolella, yritetään saada koira luokse ja hitaasti tapahtuupi. Muuten en osaa ottaa kantaa pienten rotujen kouluttamatta jättämiseen, ehkä ovat haukkuherkempiä kuin isommat rodut, ja tottahan se on, että ongelma on suoraan verrannollinen koiran kokoon.
tuskin sinunkaan koirasi on täydellinen!!!Jokaisella on huonoja päiviä eikä aina koiratkaan jaksa hymyillä.. :D
osaa käyttäytyä..Onko se sitten hyvää käyttäytymistä jos koira riehuu autossa niin että ikkunat helisee??? :D Miksi isojen koirien omistajat haukkuvat pikkukoiria???kyllä niistäkin saadaan yhtää mahtavia kuin suurista ja yleensä niillä on huomattavastio suurempi ego kuin monellakaan suurella koiralla!!! :/
Kysyt, miksi isojen rotujen omistajat haukkuvat kääpiöiden omistajia. Itse en ainakaan hauku sen enempää kääpiöiden omistajia kuin koiriakaan. Jokaisella on oma makunsa, yksi tykkää isosta ja toinen pienemmästä. Jokaisella koiralla hyvät ja huonot päivänsä. Mitä koiran egoon tulee, nii
Mutta alkuperäisellä kirjoittajalla oli osa asiasta kohdallaankin. Vaikka kaikenlaisista karvakuonoista tykkäänkin, ainakin täällä meidän perällä ikävä tosiasia on se, että ne on ne pienet koirat, jotka sinkoilevat räkyttäen flexin päässä. Pieniä koiria ei näy myöskään esim. tokoryhmissä juurikaan, kyllä ne on keskikokoisia tai suuria. Agilityä kai jonkin verran harrastetaan, mutta seurakoiria lienevät suurin osa ja tehtävänsähän se sinällään täyttää ilman koulutustakin, muiden koiraihmisten hermoja vain joskus kiristää.
minulla on kääpiökoira sekä myös suuria koiria ja harrastan käppänäni kanssa TOKOa ja aiomme kisaamaan BH kokeeseen olemme menossa ja muuta!! :/ Ja yleensä minua vastaan tulleet"räksyttäjät" ovat olleen vanhojen ihmisten pikku hauvoja joilla ei ole muuta virkaa kuin seurakoira! Mutta siltikin pistää vihaksi teidän asenne edelleenkään suuretkaan koirat eivät ole mitään enkeleitä kaikki! :(
Eivät ole toki enkeleitä ja suurten rotujen omistajathan joutuvat jatkuvasti kohtaamaan rotuihin liitettäviä ennakkoluuloja. Mm. rotikat, dobberit ja sakemannithan ovat tappajia kaikki tyynni jne. Ennakkoluuloja on moneen suuntaan ja parhaansa voi jokainen omalla kohdallaan tehdä niiden oikaisemiseksi. Oikeassa olet, eivät ole enkeleitä kaikki suuretkaan koirat, mutta toisella tavalla näkyy otsikoissa isojen, miel. pk-rotujen mokailut. Harvemmin siellä uutisoidaan, jos vaikkapa tipsu puri naapurin lasta naamasta. Ymmärrät varmaan pointin. Suuri koira väärissä käsissä saa aikaan enemmän tuhoa kuin pieni koira väärissä käsissä, siinä mielessä seurakoirien ottajat ovat ihan oikeilla jäljillä, kun ostavat pienen koiran lemmikiksi. Jo pelkkä eri kokoisen koirien erilainen liikunnan tarve tätä osaltaan selittää.
En tunne yleistäneeni mitenkään ylläolevassa, enkä ainakaan ole sanonut, että suurilla koirilla ei ongelmia olisi. Mutta harvemmin sitä paljon puhuttua flexiä sakun ulkoiluttajan kädessä näkee, onneksi :)
"ovat verikoiria"..kaverin dobermanniurosta ulkoilutin se on typätty niin ihmiset vaihtoivat kadulla toiselle puolelle kävelemään kun mentiin.. :D se oli kyllä aika hauskaa ja koira on todella kiltti ei kyllä tekisi mitään pahaa!! :) Ymmärsin kyllä..on silti ikävää kun koiraani joka on pieni mutta ei kyllä mikään sylikoira (kääpiösnautseri) niin katsotaa nenänvartta pitkin "tuommonen rukkanenkinko koira" se ei kyllä ole mitenkään mukavaa.. :/ tai sitten luetaan se juuri joihinkin pieniin paholaisiin jotka käyvät lahkeeseen kiinni kun ohikävelee.. :/
se minun vika, pikkupiskin omistajana, jos vastaan tulee iso koira joka ALOITTAA sen rähjäämisen?? Hyppii ja tempoo hihnassaan, murisee ja haukkuu?? Minä sentään pystyn pitämään koirani lähelläni, kun taas näiden isojen omistajat joutuvat välillä kieputtamaan hihnan liikennemerkin ympäri, kun ei omat voimat enää riitä..
kyllä se varmaan on jos sulla on sen näköinen koira jolle pitää haukkua
Ihme tiukkapipoja täällä. Mitä ihmeen väliä kulkeeko joku fifi flexissä vai ei. Hohhoijaa.
Aika törkeällä asenteella olet kyllä nyt liikenteessä. Asiasta voi sanoa rauhallisesti ja sivistyneesti. Silloin se yleensä menee perillekkin, mutta tuolla omalla räyhäämiselläsi aiheutat vain päinvastaiset reaktion.
Minulla on kolme villakoiraa. Kaksi kääpiötä ja yksi isovillakoira. Turkit meillä pidetään kunnossa, mutta eipä ne miltään mahtailevilta näytä. Voin sanoa, että meidän koirat eivät hauku ollenkaan. Ei missään tilanteessa. Eivät vedä hihnassa koskaan, eivätkä riuhdo.
Näitä räkyttäjiä löytyy joka lajista, ei ainoastaan pienistä koirista. On omistajia joka lähtöön, toiset kouluttavat. toiset eivät. Typerää yleistämistä oli nyt kohdaltasi.
Jos omia koiriasi villakoirat vituttavat, niin onko syy silloin villiksissä? Heh, eikö olisi aika katsoa omaa napaansa nyt? Jos hyvänen aika koiran turkki saa oman koiransa sekaisin, niin kyllä se vika on ihan siellä teidän huushollissa, eikä siinä toisessa koirassa.
Kyllä oli taas naurettavaa.
"Ja mainittakoon vielä, että ei ole ihme, että isot koirat suhtautuvat aggressiivisesti esim. villakoiriin ja bisconeihin. Niiden karvat kun on leikattu tavalla, joka viestiin vieraalle koiralle mahtailua"
Millä järjellä siellä ajatellaan? Nyt vedit kyllä niin överiksi kaiken, että ei voi kuin nauraa. Vai koiran karvat viestivät mahtailusta? Oma koirasi taitaa olla kouluttamaton ja meinaa lähteä pikkukoirien, kuten villakoiran perään ja olet siksi noin vittuuntunut. Sinä et itse saa lakia koirallesi ja nyt syytät siitä toisten koiria. Mietipä vähän nyt itsekkin, miten typerältä kuulostat.
Anna kaikkien koirien nauttia kesästä karvaan katsomatta ja koita sinäkin tuo hapannaamasi saada kuntoon edes kesän ajaksi. Nyrpeys pois ja äkkiä!