miten on

Ainakin ihmisistä on olemassa sellainen tutkimus, jossa sisäänpäin sulkeutuneissa yhteisöissä perinnöllisten sairauksien esiintymistiheys kasvaa ja vieraan geenimateriaalin otto porukkaan saa aikaan tervehdyttävän ilmiön.
Eikö silloin koiria ajatellen tämä nykyinen rotukoirajalostus ole tuomittu päättymään katastrofiin ajan kuluessa? Jossakin vaiheessa kaikki ei-sukulaismateriaali kuluu loppuun ja jäljellä ovat vain sisäsiittoiset linjat?
Näin ollen en kyllä näe mitään muuta kuin hyvää siinä, että rotuja risteytetään keskenään.
7321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

hanhet karkeloi.

Äänestä
  • Etkös uskalla kirjoittaa nicilläsi sinä?

    Äänestä

välttämättä ole.
Onhan meillä paljon rotuja, joissa populaatio on suuri. Ei tarvitse risteyttää sukulaisia keskenään.
Täysin vieras veri johonkin linjaan on tervetullutta, kuitenkin samassa rodussa pysyen.
Ja sitten on niitä rotuja, joissa on ainoastaan pieni määrä jalostukseen kelpaavia yksilöitä. Siinä riittää työsarkaa jalostustyössä. Silloin on pakko käyttää siitokseen keskenään sukua olevia yksilöitä. Miten siinä onnistutaan, voi olla melkoista arpajaista. Tai sitten saadaan hyvinkin onnistuneita yksilöitä.

Onhan aikoinaan rotujen jalostuksessa käytetty muita rotuja, parantamaan jotain ominaisuutta.
Monet rodut ovat harkitun roturisteytyksen tulosta. Kun ollaan saavutettu haluttu päämäärä yksilöissä, on niitä alettu riesteyttää keskenään -> on syntynyt rotu, jolla on tietty ulkonäkö, käyttötarkoitus jne.

Äänestä
  • rotuihin ei silloin tällöin "syötetä" toisesta rodusta materiaalia. Olen lukenut tutkimuksesta, jossa väitettiin tälläistä tehtävänkin, esim labbikselle massaa päähän = rotikkaa joukkoon, mutta erittäin salattuina.

    Äänestä

  • nuunuu kirjoitti:

    rotuihin ei silloin tällöin "syötetä" toisesta rodusta materiaalia. Olen lukenut tutkimuksesta, jossa väitettiin tälläistä tehtävänkin, esim labbikselle massaa päähän = rotikkaa joukkoon, mutta erittäin salattuina.

    voi tehdä. Silloinhan jälkeläiset ovat risteytyksiä, kansankielellä sekarotuisia. Rekisteriin niitä ei voida laittaa.
    Ihan mielenkiintoista.
    Jotkut seropit vaikuttavat tosi onnistuneilta, mutta kun niiden taustoja ei välttämättä tiedä, voi uusintayhdistelmä poiketa ensimmäisestä pentueesta aika railakkaasti.
    Mistä sitä tietää mitä tuolla suuressa maailmassa puuhataan näissä jalostusasioissa.

    Äänestä

  • mutta ei näin kirjoitti:

    jos näin tehtäisiin. Vältettäisiin rodun degeneroituminen.

    Äänestä

Ymmärrän pointtisi ja olen jossainmäärin samaa mieltä. Totta on, että roduissa, joissa on pieni geenipooli on vaikea löytää koiria, joiden suvuissa ei esiinny samoja nimiä.
Kuitenkaan rotuja risteyttämällä ei voi taata koirien trveyttä. Siinä kun käy niin, että molempien vanhempien perinnöllisiä sairauksia aiheuttavat geenit siirtyvät pentuihin. Esim. epilepsia on salakavala sairaus ja perinnöllinen. Se voi hypätä parin tai useamman sukupolven yli. Kuten moni muukin sairaus. Kliinisesti kaksi tervettä koiraa voi olla jonkin sairauden kantaja itse sairastumatta tai oireilematta ja siirtää pentuihin ko. sairauden joka ilmenee yhdessä tai useammassa pennussa.
Nykyinen koirankasvatus ei voi taata täysin riskittömiä terveitä pentueita. Oli kyse seropeista tai rotukoirista.
Yleensä uudet rodut syntyvät risteyttämällä eri rotuisia koiria keskenään eli seropista "luodaan" uusi rotu. Miten meillä muuten olisi satoja eri rotuja. Yleensä tälläinen uusi rotu on alkuun, ehkä pentueen tai kahden kokoinen ja näitä siitetään keskenään ja vóila meillä on uusi rotu jota aletaan työntää maailmalle.
Valitettavaa mutta totta. T. seropin ja rotukoiran omistaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nuunuu kirjoitti:

Ainakin ihmisistä on olemassa sellainen tutkimus, jossa sisäänpäin sulkeutuneissa yhteisöissä perinnöllisten sairauksien esiintymistiheys kasvaa ja vieraan geenimateriaalin otto porukkaan saa aikaan tervehdyttävän ilmiön.
Eikö silloin koiria ajatellen tämä nykyinen rotukoirajalostus ole tuomittu päättymään katastrofiin ajan kuluessa? Jossakin vaiheessa kaikki ei-sukulaismateriaali kuluu loppuun ja jäljellä ovat vain sisäsiittoiset linjat?
Näin ollen en kyllä näe mitään muuta kuin hyvää siinä, että rotuja risteytetään keskenään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu