lapseni ovat tokalla eskarissa. molemmat harrastavat monipuolisesti liikuntaa, ohjatuissa harjoituksissa he käyvät talvisin 2 krt/vko ja kesällä 3 krt/vko. Kisamatkoja on n. 1-2 kahdessa viikossa. Lisäksi muina iltoina he talvisin hiihtävät ja kesällä juoksevat (ei joka ilta mutta usein kuitenkin). Lisäksi tulee rullaluistelua, pyöräilyä, uintia kesällä ja luistelua ja uintia talvella.
Välillä tuntuu itsestä, että vain vien lapsia. He kyllä tykkäävät lähteä. Mutta mihin vetää raja. Toisaalta on tottunut lähtemään, mutta toisaalta haluaisin olla "rauhassa" enemmän. Lisäksi toimin monissa urheiluseuroissa aktiivina. Ja tietysti käyn töissä.
Kertokaa muut aktviivisten lasten vanhemmat kokemuksia.
Välillä tuntuu itsestä, että vain vien lapsia. He kyllä tykkäävät lähteä. Mutta mihin vetää raja. Toisaalta on tottunut lähtemään, mutta toisaalta haluaisin olla "rauhassa" enemmän. Lisäksi toimin monissa urheiluseuroissa aktiivina. Ja tietysti käyn töissä.
Kertokaa muut aktviivisten lasten vanhemmat kokemuksia.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mulla kanssa tuon ikäiset muksut. tokaluokkalainen harrastaa viittä kilpaurheilulajia ja lisäksi yhtä joukkuepeliä ja eskarilainen neljää.
harkkoja ja kisamatkoja on suunnilleen samaan malliin kuin teilläkin.
kai tämä on jo jonkinlainen elämäntapa. välillä on kiirus ja koti hävitys, mutta eiköhän lasten kasvaessa ne lajitkin vähene.
Näitä lapsia eivät kasvata vanhemmat, vaan valmentajat.
Sitten joskus ei tarvitse ihmetellä miksei muksut jaksa olla paikallaan 5 min pidempään...
Mistä kummasta nämä lapset oppivat tavallista arkea? Milloin he saavat leikkiä rauhassa; se on lapsen kehitykselle paljon tärkeämpää kuin ohjatut harrastukset! Istuuko perhe koskaan rauhassa yhdessä ruokapöytään, vai ovatko kaikki sylmässä aina omia aikojaan kun on kiire peliin ja milloin minnekin. Missä ovat vanhempien omat harrastukset ja elämä, kaukalon laidalla ja varainkeräjäisissä vai?
että edellisillä kommentoijilla ei ole urheilevia lapsia ollenkaan.
ensinnäkin lapseni osaavat istua vaikka tunnin paikoillaan. vanhempi tokaluokkalainen pärjää koulussa oikein hyvin, nuorempi eskarilainen ainakin opettajan mielestä omaa jo nyt ekaluokkalaiselle tärkeitä asioita. on oppinut omia aikojaan lukemaan ja kirjoittamaan.
väittäisin jopa, että harrastuksissaan lapseni ovat oppineet kuuntelemaan ohjeita, sosiaalista kanssakäymistä ja sietämään pettymyksiä ja käsittelemään niitä, myös niitä onnistumisia.
mikä on tavallinen arki? onko se sitä, kun suurin osa tuttavaperheittemme lapsista pelaa pleikkaria kaiket vapaa-ajat? mieluummin katson lastani ohjatussa harjoituksessa kuin pelin äärellä.
ja kyllä lapset ehtivät leikkiä rauhassa. he ovat siinä onnellisessa asemassa, että kohtalaisen lyhyen koulupäivän jälkeen he saavat tulla kotiin, missä tehdään läksyt ja syödään. ja sitten he saavat tehdä mitä tykkäävät muutaman tunnin, ennen kuin lähdemme. emmekä me nyt suinkaan joka ilta ole menossa! yhteisiä ruokaketkiäkin, yllätys, yllätys, löytyy.
ja minun omat harrastukset? no, minä myös vaikutan seuratoiminnassa mukana, katson sen harrastuksekseni. urheilen myös itse. kun lapset ovat siellä harjoituksissa juoksen tai hiihdän itse.
ja mikä on mukavampaa, kuin yhteinen kisareissu viikonloppuna? jotkut tekevät retkiä, toiset menevät uimaan, me menemme kilpailuihin. olemme vielä siinä onnellisessa asemassa, että lapset pääsevät samoihin kisoihin.
ja eivät kaikki harjoitukset ole ns. ohjattuja. esim kilpahiihtoa harrastavina lapset myös hiihtävät yksinkin, tai oikeastaan silloin koko perheen kanssa. samoin on juoksun kanssa. eikö se ole perheen yhteistä aikaa, siinä kuin joku uuno-pelikin lauantai-iltana?
Isosiskona olen seurannut pienempien sisarusteni urheilua ja paljon he harrastavat ja paljon siitä saavat. Erityisesti kiinnittäisin huomiota lajivalintoihin, joita jotkut tekevät kovin nuorena. Mitä useampaa lajia harrastaa, sitä paremmat eväät saa ja on mistä valita, jos joku ei sitten myöhemmin kiinnostakaan.
Ennemmin surkoan näitä lapsia, joita vanhemmat eivät vie urheilun pariin ja kilpailuihin, koska heitä itseään ei kiinnosta.
Kuka voi sanoa, että urheileva lapsi on onnellisempi tai onnettomampi kuin toinen, joka ei urheile. Mutta sen voin sanoa, että urheileva lapsi on yleensä terveempi, hyväkuntoisempi, on oppinut kestämään pettymyksiä, on oppinut sosiaalista kanssakäymistä yhteisharkoissa, yleensä pärjää jopa koulussa paremmin ja jopa näyttää paremmalta...