Elikkäs mulla toinen korva oireilee aina välillä, alkoi vuosi sitten ja oli putkeen 2kk tosi kipeä, särki kovin. Silloin ei vielä kukaan ohjannut mihinkään hierojille tms kun kaikki tutki vain itse korvaa joka siis täysin terve. Otettiin magneettikuviakin päästä jne. lopulta särky sitten lähti ihan itsekeseen ja asiakin unohtui
Nyt maaliskuussa tuo korva alkoi sitten taas särkeä. Ihan ekana kävin korvalääkärillä joka totesi korvan taas täysin terveeksi.
Kävin hammaslääkärissä ja hampaat todettiin ok mutta koska narskuttelen öisin, tilattiin mulle purentakisko ja sen saatuani korva särky lähti kolmeksi viikoksi kunnes nyt viikko sitten tuli taas takaisin.
Oikeastaan mitään muuta oiretta mulla ei ole kuin tuo korva... niska ja hartiat kyllä välillä ovat arat ja varsinkin nuo kallonpohjan lihakset, sattuu kun koskee. Samanpuolen (eli kipeän korvan puolen) käteen asti joskus myös ihan säteilee. Välillä särkee myös pää, mutta harvemmin.
Tavallisella hierojalla kävin mutta minusta se auttoi vain hetkeksi.
Nyt sitten meinasin jos on jotain lihasperäistä tai jos jossain kaularangassa on vaikka ihan joku nikamalukko. Voiko sellainen oirehtia näin vai onko niska silloin ihan jumissa?.
Ajattelin jos varaisin ajan omt fysioterapeutille, onkohan se paras tällaiseen vai esim. joku kiropraktikko vai naprapaatti. Kokemuksia kiitos. Ja mitä mieltä yleensäkäin olette oireistani, kuulostaako ihan utopistiselle että vika olisi niskassa, kaularangassa tai hartioissa?
Ajattelin kokeilla myös uuden ja kunnon tyynyn hankkimista, vaikkei vanhakaan vielä vanha ole. Rasittava oire. Ahdistun oikein aina kun tuo korva alkaa särkemään.
Nyt maaliskuussa tuo korva alkoi sitten taas särkeä. Ihan ekana kävin korvalääkärillä joka totesi korvan taas täysin terveeksi.
Kävin hammaslääkärissä ja hampaat todettiin ok mutta koska narskuttelen öisin, tilattiin mulle purentakisko ja sen saatuani korva särky lähti kolmeksi viikoksi kunnes nyt viikko sitten tuli taas takaisin.
Oikeastaan mitään muuta oiretta mulla ei ole kuin tuo korva... niska ja hartiat kyllä välillä ovat arat ja varsinkin nuo kallonpohjan lihakset, sattuu kun koskee. Samanpuolen (eli kipeän korvan puolen) käteen asti joskus myös ihan säteilee. Välillä särkee myös pää, mutta harvemmin.
Tavallisella hierojalla kävin mutta minusta se auttoi vain hetkeksi.
Nyt sitten meinasin jos on jotain lihasperäistä tai jos jossain kaularangassa on vaikka ihan joku nikamalukko. Voiko sellainen oirehtia näin vai onko niska silloin ihan jumissa?.
Ajattelin jos varaisin ajan omt fysioterapeutille, onkohan se paras tällaiseen vai esim. joku kiropraktikko vai naprapaatti. Kokemuksia kiitos. Ja mitä mieltä yleensäkäin olette oireistani, kuulostaako ihan utopistiselle että vika olisi niskassa, kaularangassa tai hartioissa?
Ajattelin kokeilla myös uuden ja kunnon tyynyn hankkimista, vaikkei vanhakaan vielä vanha ole. Rasittava oire. Ahdistun oikein aina kun tuo korva alkaa särkemään.
Vastaukset 23
Vanhimmat
näin hierojien lehdessä purentalihasongelmista.
Totta tuo sinun ongelmasi on eli kun ensin kiristää niskanseutu, pikkuhiljaa kallonpohja ja rintalihakset, seuraavaksi alkaa kiristää jo purentalihaksetkin ja sitten korvissa tuntuu särkyä, joskus (itselläni useinkin...)päänsärkyä.
Kävin myös hammaslääkärillä itsekin, pintojen epätasaisuuksia hiottiin kun muutakaan ei löytynyt. Useasti on tullut käytyä lääkärissä vihlovan korvasäryn vuoksi, ja toisinaan tuntuu kuin kuulokin olisi alentunut. Eipä muutakuin etsimään hyvää hoitajaa, itse olen kokeillut kaikkea mahdollista, ja nyt apua saanut intialaisesta päähieronnasta (rentouttaa!), imukuppihieronnasta (vaikuttaa syvemmälle kuin klassinen hier.) ja Relain-magneettisyvähoitolaitteesta (ihme laite, läpäisee n.30cm, joten vaikuttaa todella syvälle!) Ainakin Hesan seudulta löydät useampiakin vaihtoehtoja! Tsemppiä...
Luultavasti korvassasi on ajoittain tulehdusnestettä, mutta nuo muut oireesi huomioiden voisi kaulan nikama C2 tulla myös kyseeseen, jos sinulla on vielä lisäksi nenäntukkoisuutta.
Näihin kaikkiin mainitsemiisi vaivoihin voi hyvinkin avun antaa Erikoishermoratahieroja!
Kiitos kaikille vastauksista. Olenkohan siis menossa ollenkaan oikealle kun varasin tänään ajan tuonne omt-fysioterapeutille? Hän on kuulema perehtynyt ihan joihinkin purentalihaksiinkin. Vai millainen on hermoratahieroja? Näitä kun on niin paljon. Mieluusti menisin suoraan sille jonka voisi parhaiten osaavan auttaa, kun omasta pussista pitää maksaa.
Hoitsulle vielä, eli miten tuollainen tulehdusneste todetaan ja onko vaarallista, voiko aiheuttaa korvaan jotain? Nenä ei ole tukossa mutta kävin juuri korvalääkärillä yksityisellä kun korva särky oli kovimmillaan ja oli kuulema niin siisti ettei mitään vikaa missään ollut. Katsoi myös nielut ja kaikki jne.
"Erikoishermoratahieroja" on tekaistu ammattinimike. Kyseessä siis ei ole koulutettu terveydenhuollon ammattilainen, vaan ilmeisimmin uskomushoitoja tekevä puoskari. Näillä puuhastelijoilla ei ole mitään viranomaisvalvontaa, ei potilasturvavakuutuksia, ei edes oikeaa lääketieteeseen perustuvaa koulutusta.
Lissu,
Sinulla näyttää olevan tarpeen korjata uskomuksiasi; Erikoishermoratahierojan koulutus jos joku perustuu vain ja ainoastaan ihmisen fysiologiaan sekä anatomiaan ns. päästä varpaisiin.
Vakuutuksista voin valistaa sinua; Potilasturvavakuutus on tietämälläni ehhierojalla.
Voin myös valistaa sinua hoitovasteista; Kun lääkärit on nostanut ns. kädet pystyyn on ehhieroja anatanut avun ja on myös tapaus, jossa lääkärin puoliso on hakenut ehhierojan apua ja saanut,
elikkä voit ihan rauhassa pitää omassa tietoisuudessasi uskomuksia sun muita puoskarivirityksiä; tulokset puhuu puolestaan!
Se miksi toiset ei välttämättä saa hoitovasteita on kiinni monista asioista; tiedämmehän että hermoratahierojan ja erikoishermoratahierojalla on eroa jo koulutuksenkin osalta, saati muut yksilön erot, niin kuin kaikissa ammattiryhmissä, siten myös palveluissa.
Ja jos otan muutaman esimerkin hoitoajasta mistä pitää lähteä jos haluaa kunnon hoitovasteita:
reuma 24kk
iskias 9kk
tenniskyynärpää 9kk
jne.
Titteleistä voin kysyä, että onko palvelun antajan nimellä väliä, kun halutaan hoitaa vaiva pois, mikä on tärkeintä?
Titteleillä on todellakin väliä silloin, kun käsitellään kaularangan aluetta, kuten tämän ketjun tapauksessa. Kyseessä on potilaan oikeusturva.
Siis kerrataanpa vielä: "Erikoishermoratahierojan" ammattinimikettä ei Laki eikä Asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä tunne. Myöskään Laki potilaan asemasta ja oikeuksista ei mainitse kyseistä titteliä. Näiden lakien perusteella määräytyy mahdollisuus saada (ja velvollisuus ottaa) Potilasvahinkolain tarkoittama vakuutus.
Pelkällä kirjekurssilla ei todellakaan saa Suomessa virallista terveydenhuollon ammattilaisen pätevyyttä. Näitä tekaistuja ammattinimikkeitä ovat muun muassa hermoratahieroja, hermorataterapeutti, erikoishermoratahieroja, hermoratahierojamestari ja niin edelleen. Kuka tahansa voi keksiä niitä lisää, ja esiintyä valheellisesti terveydenhuollon ammattilaisena, koska lainsäädäntö meillä on liian väljä. Kuluttajan asema on kiusallisen vaikea.
Kuluttajavalistusta vielä lopuksi: Puoskarin tunnistaa juuri siitä, että hän esittelee asiakkailleen runsaasti tarinoita onnistuneista hoitokokemuksista. Oikea koulutettu ammattilainen ei sellaiseen sorru. Rehellinen terveydenhuollon ammattilainen ei voi antaa takuuta työlleen. Siksi hän tarvitseekin vakuutuksen.
urheiluhierojaksi voi kuka tahansa itsensä nimittää, joka hieroo "urheilijoita" tai tehokkaasti.
"Koulutettu hieroja" on siis ainoa rekisteröity hieronta alalla ammattinimikkeeltään. Muut tittelit ovat lisäkursseja tai kurssimuodossa tehtyjä opintoja.
"Lissun uskomuksia 2"
"Titteleillä on todellakin väliä silloin, kun käsitellään kaularangan aluetta, kuten tämän ketjun tapauksessa. Kyseessä on potilaan oikeusturva."
Ehhieroja käsittelee potilaan päästä varpaisiin. Mutta ehhieroja voi olla vaikka alkuperäisesti lääkäri, joka on lisännyt osaamistaan, ei myöskään poissulje osaavaa muuta ammattilaista!
"Siis kerrataanpa vielä: "Erikoishermoratahierojan" ammattinimikettä ei Laki eikä Asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä tunne. Myöskään Laki potilaan asemasta ja oikeuksista ei mainitse kyseistä titteliä. Näiden lakien perusteella määräytyy mahdollisuus saada (ja velvollisuus ottaa) Potilasvahinkolain tarkoittama vakuutus."
Tuntemallani ehhierojalla on Potilasturvavakuutus!
"Pelkällä kirjekurssilla ei todellakaan saa Suomessa virallista terveydenhuollon ammattilaisen pätevyyttä. Näitä tekaistuja ammattinimikkeitä ovat muun muassa hermoratahieroja, hermorataterapeutti, erikoishermoratahieroja, hermoratahierojamestari ja niin edelleen. Kuka tahansa voi keksiä niitä lisää, ja esiintyä valheellisesti terveydenhuollon ammattilaisena, koska lainsäädäntö meillä on liian väljä. Kuluttajan asema on kiusallisen vaikea."
Ehhieroja ei käy kirjekursseja vaan lähiopetusta ja on hieronut (mikä oleellista) noin puoli tuhatta tuntia.. sekä; tenttii koululääketieteen vaatimat fysio- ja anatomian osiot sekä hierontanäytöt!
Ja lain mukaan ongelmaa ei siis ole!
Kuluttajan asema on todella kiusallinen kun tämän päivän "viralliset" ammattilaiset ei osaa/pysty antaa apua, vain kyseenalaistavat ne jotka pystyy!Valtaosa kuluttajista osoittaa sen käyttämällä vaihtoehtohoitoja.
Niin kuin aikaisemmin totesin "teot puhukoon puolestaan"
"Kuluttajavalistusta vielä lopuksi: Puoskarin tunnistaa juuri siitä, että hän esittelee asiakkailleen runsaasti tarinoita onnistuneista hoitokokemuksista. Oikea koulutettu ammattilainen ei sellaiseen sorru. Rehellinen terveydenhuollon ammattilainen ei voi antaa takuuta työlleen. Siksi hän tarvitseekin vakuutuksen."
Jos luemme esim. netistä onnistuneita hoitovasteita, niin pitäisikö meidän uskoa heti, että on pakko olla puoskari, koska ilmeisesti "Lissun" mukaan niitä onnistuneita hoitovasteita ei voisi olla!???
Lissu en tiedä, mikä sinun lähtötilanne on, mutta sen tiedän, että olet itse pahasti metsässä ja syvällä! Et todellakaan tiedä mistä horiset!
Lissu siteerasi lakitekstiä aivan oikein. Jos joku siitä ottaa herneen nenäänsä, niin missähän on vika?
Syön hatullisen mitä tahansa hoitsun tuottamaa ainetta, jos Suomessa on yksikin erikoishermoratahierojan titteliä käyttävä lääkäri.
Hermoratapuoskarien "anatomian" opiskelu sisältää karttoja "vyöhykkeistä" ynnä muuta itämaista potaskaa. Saman tyyppistä hörhöuskontoa kuin vyöhyketerapiakin. Näitä varten tarvittaisiin todella tiukka puoskarilaki.
Varokaa tekaistuilla nimikkeillä esiintyviä pseudoammattilaisia!
"Jurrikka uskoo, mitä tahtoo"
Oppis vielä lukemaan ja tai ymmärtämään luettu teksti!?
"Lissu siteerasi lakitekstiä aivan oikein. Jos joku siitä ottaa herneen nenäänsä, niin missähän on vika?"
En toteakkaan muuta kuin siis lain mukaan kaikki ok.
"Syön hatullisen mitä tahansa hoitsun tuottamaa ainetta, jos Suomessa on yksikin erikoishermoratahierojan titteliä käyttävä lääkäri."
En ole sanonut, että "titteliä" käytettäisiin, osaaminen on eri juttu! Huom! Lääkäritkin on suositellut ei mainostettuun palveluun!!!
"Hermoratapuoskarien "anatomian" opiskelu sisältää karttoja "vyöhykkeistä" ynnä muuta itämaista potaskaa. Saman tyyppistä hörhöuskontoa kuin vyöhyketerapiakin. Näitä varten tarvittaisiin todella tiukka puoskarilaki."
Voi, voi! Nyt osoitit tietämättömyytesi viimeistään; kirjallisuus on koululääketieteen käyttämiä fysio- ja anatomia kirjallisuutta!
Totta on osittain se, että käytössä on lisäksi maksa- ja sydän karttoja; ja nekin virallisia "linjoja"
"Varokaa tekaistuilla nimikkeillä esiintyviä pseudoammattilaisia!"
Tähän yhdyn ilomielin; mikähän "jurrikan" ammatti mahtaa olla???
Nimimerkki "hoitsu" sortuu ikävästi jankuttamiseen. Mitä hän ei ymmärrä?
Sitäkö, että erikoishermoratahieroja ei voi saada potilasvahinkovakuutusta?
Jos joku vakuutusyhtiö on erehdyksessä myynyt hermoratahierojalle potilasvakuutuksen, niin tämä vakuutus ei ole voimassa, koska laissa säädetyt vakuutusehdot eivät täyty. Tähän on turha inttää vastaan.
Vai eikö hoitsu käsitä sitä, että nämä meridiaanit ja energiakanavat ynnä muut "maksa- ja sydänkartat" ovat tieteen ulkopuolella eläviä uskomuksia. Lääketieteen ammattilaiset ovat täysin yksimielisiä siitä, kyse on humpuukista.
Esiintyminen terveydenhuollon ammattilaisena ilman asianmukaista virallisesti hyväksyttyä koulutusta on mielestäni törkeää kuluttajan pettämistä.
"Nimimerkki "hoitsu" sortuu ikävästi jankuttamiseen. Mitä hän ei ymmärrä?"
Lue aikaisemmat kirjoitukseni.. tarkemmin, niin "Teidän" ei tarvitse toistaa omia uskomuksianne (en ole varma onko kyseessä sama hlö uusissa nimmareissa)
"Sitäkö, että erikoishermoratahieroja ei voi saada potilasvahinkovakuutusta?
Jos joku vakuutusyhtiö on erehdyksessä myynyt hermoratahierojalle potilasvakuutuksen, niin tämä vakuutus ei ole voimassa, koska laissa säädetyt vakuutusehdot eivät täyty. Tähän on turha inttää vastaan."
Jankutan tämän vielä kerran; tuntemallani ehhierojalla on potilasturvavakuutus, piste. Sitä en ole kysynnyt onko se voimassa, mutta sen tiedän ettei koskaan ole tarvinnut, ..sen verran pätevä, eikä hoitoja anneta jollain vakuutuksilla, vaan taito auttaa.. oikein!
"Vai eikö hoitsu käsitä sitä, että nämä meridiaanit ja energiakanavat ynnä muut "maksa- ja sydänkartat" ovat tieteen ulkopuolella eläviä uskomuksia. Lääketieteen ammattilaiset ovat täysin yksimielisiä siitä, kyse on humpuukista."
Ketkä on niitä yksimielisiä ammattilaisia? Tietoni mukaan lääkärit ainakin ovat suositelleet, kun ei itse pysty auttamaan! Luitko muuten aikaisemmat tekstit (ettei tosiaan tarvitse jankuttaa)???
"Esiintyminen terveydenhuollon ammattilaisena ilman asianmukaista virallisesti hyväksyttyä koulutusta on mielestäni törkeää kuluttajan pettämistä."
Tähän totean ensiksi, kuka on esiintynyt terveydenhuollon ammattilaisena???
Toiseksi voin kysyä oikean määrityksen auttavaan ammattilaiseen, joka tosiaan osaa auttaa, eikä ylläpitää vaivoja, kenties pahentaa lääkearsenaalien takia, kun ei muuta kenties ole!?
Kärsin samantyyppisistä vaivoista, lisänä vielä lievä tinnitus. Olen kokeillut hermoratahierontaa, akupunktiota, klassista hierontaa, vyöhyketerapiaa ja kiropraktiikkaa. Näistä apua on antanut vain kiropraktikon hoito. Omt-fysioterapeutti antaa käsittääkseni melko samanlaista hoitoa.
Olisi varmaan parasta hankkia yläselän röntgenkuvat ennen hoitojen aloittamista. Ja muista oma aktiivisuus, vaikkapa sauvakävely, keppijumppa tai jooga tekevät yläselälle hyvää.
nämä oireet ovat olleet? Milloin alkoivat ja ovatko jatkuvia? Koska tinnitus alkoi? Onko tinnitus jatkuvaa ja pärjäätkö sen kanssa? Tuleeko tinnitus aina jos on niskassa tai sen seudulla ongelmia?
Tinnitus alkoi n. 1,5 v. sitten, samoihin aikoihin niskavaivat ja hampaiden narskuttelu pahentuivat, tuli kramppeja ja säteilykipua käsiin. Hieronta tuossa vaiheessa ei auttanut asiaa, mutta koulutetun kiropraktikon hoitojen jälkeen hierontakin auttaa. Nikamia on saatu liikkumaan, eron huomaa silmälläkin.
Tinnitus on jatkuvaa, mutta ei kovin häiritsevää, stressi tai vaikkapa nuha pahentavat. Sen kanssa pärjää.
korvalääkäri sanoi että niistä johtuvan tinnituksen saisi kokonaan pois. Sinulla ilmeisesti ei?
purentakiskoa ollut missään vaiheessa? Myös minulle sanottiin mehiläisessä että niskajäykkyydestä tai yleensäkin kaularangan tai purentalihaksien ongelmista johtuva tinnitus saataisiin pois. Itse juuri pelkään jos vielä se tulee tähän kaiken muun "päälle" ja juuri pysyväksi, nyt vinkuu vain välillä. Minkä ikäinen olet?
oli käytössä 4 kk noin puoli vuotta tinnituksen alkamisen jälkeen. Narskuttelu loppui, mutta tinnitus jäi. Ehkä minulla on taustalla monia pieniä juttuja, näin korvalääkäri arveli.
Näin lievään tinnitukseen näkyy tottuvan, toivotaan ettei tästä voimistu. Tsemppiä sinulle, tinnitus voi kuulemma hävitä yhtä salaperäisesti kuin on alkanutkin.
että kampaajatuttavani oli päässyt tinnituksesta hieronnalla, erityisesti kaulan etuosan ja rinnan lihakset olivat olleet jumissa. Eli toivoa on!
Voisin ehkä auttaa sinua.
Ota yhteyttä ja anna tiedot privatisti.
Minulle tuli tunne, että voisin auttaa sinua.
onko sinulla jotain vastaavanlaisia oireita?
Tänään juuri kävin ekaa kertaa omt fysioterapeutilla.
[email protected]
sinulla on ylempi lapalihas jökissä eli lavat terveisin Hermorataterapeutti Juha Jokelainen