En ole käyttänyt Imovanea muutamaan viikkoon mutta eilen taas jouduin hakemaan 30 kpl satsin. Illalla huomasin että aikaa kului eikä lääkkeen vaikutus ala millään... lähemmäs tunti meni ennen kuin tunsin vanhan tutun metallisen maun suussa mikä itselläni on ensimmäinen merkki lääkkeen vaikutuksesta. Nukahtamiseen menikin pitkälti yli toista tuntia...
Vaikuttaako nopeammin jos lääkkeen murskaa ensin ja hörppäsee mehulasillinen kyytipoikana alas vai onko tällä merkitystä vaikutusajan suhteen?
Imovanen vaikutuksen alkaminen
11
3999
Vastaukset
- mandata
Imovanen murskaaminen ei vaikuta lääkkeen tehoon. Yksi mahdollinen syy on, että elimistösi (=keskushermostosi) on tottunut tauosta huolimatta aikaisemmin lääkkeeseen ja siksi 1 tabletti ei riitä tuomaan unta. Osalla ihmisistä Imovane aiheuttaa niin sanotun paradoksaalisen reaktion eli pää menee sekaisin, mutta motoriikka sen kun vain kiihtyy eikä unta tule. Imovanen käyttöön liittyy usein pitkällä aikavälillä tarve nostaa annosta ja sitä kautta väärinkäyttöriski kasvaa. Imovanen kaltaisille lääkkeille hyviä vaihtoehtoja unen saannissa ovat väsyttävät masennus- tai neuroleptilääkkeet, joihin ei liity riippuvuusriskiä. Näitä lääkkeitä voi lääkärin ohjeen mukaan myös käyttää Imovanen kanssa, jolloin yleensä pienempi annos Imovanea riittää.
- miisa
imovane ei aiheuta riippuvuutta.. ei ole bentso!
tenox, alprox, xanor, diapam, risolid,opamox, oxepam jne. ovat riippuvuutta aiheuttavia.. - mandata
miisa kirjoitti:
imovane ei aiheuta riippuvuutta.. ei ole bentso!
tenox, alprox, xanor, diapam, risolid,opamox, oxepam jne. ovat riippuvuutta aiheuttavia..Totta, että Imovane ei ole varsinainen bentso. Se kuitenkin aiheuttaa riippuvuutta ja sitä todellakin käytetään väärin bentsojen tavoin. Vaikutusmekanismi on hieman erilainen kuin bentsoilla, mutta missään tapauksessa ei pidä luulla, että kyseinen lääke ei aiheuta riippuvuutta.
- käyttäjä
mandata kirjoitti:
Totta, että Imovane ei ole varsinainen bentso. Se kuitenkin aiheuttaa riippuvuutta ja sitä todellakin käytetään väärin bentsojen tavoin. Vaikutusmekanismi on hieman erilainen kuin bentsoilla, mutta missään tapauksessa ei pidä luulla, että kyseinen lääke ei aiheuta riippuvuutta.
... Imovanea käytetään väärin?
- mandata
käyttäjä kirjoitti:
... Imovanea käytetään väärin?
Imovanea käytetään väärin aivan kuten mitä tahansa päihdyttäviä aineita (kuten bentsot, huumausaineet, alkoholi) eli päihtymistarkoituksessa. Toisin sanoen lääkkeitä otetaan muuhun tarkoitukseen kuin nukahtamiseen. Imovanen väärinkäyttö ei ole samalla tavalla kuin bensot yleisesti puheissa, mutta terveydenhuollon alalla työskentelevät kyllä tietävät tästäkin ongelmasta.
- 4844489799874
miisa kirjoitti:
imovane ei aiheuta riippuvuutta.. ei ole bentso!
tenox, alprox, xanor, diapam, risolid,opamox, oxepam jne. ovat riippuvuutta aiheuttavia..Kyllä se imovane aihettaa riippuvuutta. Käyttöohjeessa lukee että lääke voi aiheuttaa riippuvuuden.
- täällä
oon vuoden päivät syöny imovanea ja nykyisin parina iltana vk:ssa käy sillee et tabu ei vaikutakkaan. (mulla kans metallin maku on eka merkki) oottelen yleensä 1 1/2 tuntia ja käyn sit ottaa uuden. En tosin nukahda pelkällä imolla vaan on ehdottomasti luettava kirjaa et uni tulee. Ilman kirjaa ei oo imolla mitään vaikutusta. Aika jännä homma mut näin mulla. Onpahan tullu kirjallisuutta koluttua läpi hyvin.
Sit vielä on ilmaantunut sellainen ongelma että n kk:n ajan oon heränny keskel yötä (2-3:naikaan) enkä oo enää unta saanu. Ei oo tällästa ollu sit imovanen syönnin aloittamisen jälkeen. Pitäsköhän lähtee ihan virallisesti jotai hoitoo hakee. Imovane reseptin sain samalla kun kävin flunssan takia lääkärissä.- unelias
Annetaanko imovanea jo flunssaankin, justiinsa!
- unelias
yksilöllistä toi vaikutus. Olen käyttänyt joka ilta kymmenisen vuotta imovanea, otan puolikkaan ja noin kymmenisen minuuttia,niin olen valmis nukkumaan, siis se rauhottaa mut, mutta en simahda lääkkeestä, tulee vaan tyyni olo ja saan siksi nukuttua. En tiedä mahdoinko selittää ymmärrettävästi.
Mua on iät ajat vaivannut unettomuus ja johtuu varmaan siitä, että en osaa "rauhottaa" itseäni, vaikka olen kyllä kokeillut kaikenmaailman rentoutuskasettajakin, mutta kaikilla on vaivansa, mulla unettomuus. - Anonyymi
Hyvä lääke se on.
- Anonyymi
Suosittelen ottamaan unilääkkeet tyhjään vatsaan. Ne vaikuttaa silloin nopeammin. Itsellä Tenox käytössä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 224024
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu313457Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543274Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu93265Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222889Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod232641Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162340Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122215MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142155Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281747