Ennen vanhaan tarvittiin kovasti jotain luistoa, jotta esim. valssin pystyi tanssimaan.
Nykyään tarvitaan teräsharjaa, jotta liian luiston saisi pois!
Nykyään tarvitaan teräsharjaa, jotta liian luiston saisi pois!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Koska kuitenkin vähintän 90% lavoilla ja varsinkin ravintolissa tanssivista on niitä ei niin hyviä, on jouduttu siihen liukasteiden lisäilyyn menemään.
Monessa paikassa niin tehdään, vaikka kuinka pyydetään pois jättämään.
Kerran tosin sain tarjoilijan teeskentelemään jauhon varistelua, vaikka purkin kansi oli kiinni. Aina siihen ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia.
niinjuuri...totta se on...kumipohjaiset kengät eikä korkoakaan niissä ole yhtään päälle viiden millin jos sitäkään tiedä häntä en ole mitannut. Kotimaiset kynppivarpaan kengät. En kerro, minkä väriset.
Valssissa luisto on ihan jees, mutta tänä päivänä tanssitaan paljon sellaisia uusia lajeja, joissa hyvä pito "startatessa" tuntuu hyvältä. Perinteistenkin lajien tanssityyli on osin muuttunut; niissäkin kaivataan sopivasti pitoa kengän ja lattian välillä.
Ennen ehkä "hiihdeltiin" enemmän?
Varusteetkin ovat saattaneet muuttua: kumipohjaiset yleiskengät tarvitsevat enemmän luistoa kuin nykyään paljon käytetyt erityisesti tanssia varten suunnitellut kengät.
Mutta sitä en ymmärrä miten naiset ovat pärjänneet muovipohjaisilla juhlakengillään niillä liukkailla lattioilla!!!
Ei ne naiset ole pärjänneetkään mitenkään likkailla lattioilla. Eikä edenkään niillä muovipohja kengillä. Sillä eihän he ole tanssineet vaan on luultu tanssivan, niinkuin hyvin tiedätkin.
Tuo on tuo lattian luisto kyllä lähes aina joistakin kohden lattiata aivan liian liukas ja kun tullaan "hyvään kohtaan" niin se on nihkeä niinkuin pitääkin.
Valssikin sujuu hyvin nihkeämmillä kuin liian likkailla. Nuo mainitsemasi uudet lajit tosinaa tarvitsee sen "startti"pidon ja sitä ei vaan tahdo saada kun "valtatanssijajoukko" on sen liukkauden kannalla ja perustanee sen "taitonsa" sen varaan jolloin daameista tuntuisi että nyt vienti on hyvää kun ei tahdo pystyssä pysyä!!.
Ja vähän on sitä "ilmaista " epävarmuutta" ikään kuin pienessä huppelissa. Voi silloin tällöin tarrautua luvallisesti siihen naapurin mieheen kun on nurin menossa. "hiihtelyä niin".
Kengissä on eroja kyllä ja mainitut tanssikengät nahka pohjilla tai säämiskä pohjilla ovat kyllä lattian suhteen tarkempia mutta hyvällä lattialla niillä on kyllä erittäin hyvä tanssia.
Pito vain tulee olla hyvä.
"mainitut tanssikengät nahka pohjilla tai säämiskä pohjilla"
Mielessäni oli noiden lisäksi ns. lavatanssikengät, joissa on kumimuoviseospohja.
"Pito vain tulee olla hyvä."
Kunhan ei ala lumpiot paukkua... :)
Josta taas tuli mieleen, että jos olisi - näin naisena - pakko valita kahden pahan, tosi liukkaan tai aivan luistamattoman tanssialustan välillä, valitsisin sen tosi liukkaan, koska seuraajana en pääse valitsemaan, mitä kuvioita teen. Olen huomannut, että pitävällä alustalla miehillä ei ole ihmeemmin ongelmia tanssin ja polvilumpioidensa kanssa, koska he voivat sopeuttaa oman tanssinsa alustan mukaan, mutta daamia he vaistomaisesti liikkuttelevat ja pyöräyttelevät ihan samaan tapaan kuin normaali parketillakin (ehkä jopa laajemmin, yrittäessään alitajuisesti kompensoida omia muuttuneita liikeratojaan). Ja daamin polvilumpiot huutaa armoa! Ymmärrän toki, etteivät miehet tätä ilkeyttään tee, vaan vienti tulee selkäytimestä.
Ja sama muuten tosi liukkaallakin lattialla: Toivoisin, että miehet huomioisivat vauhdissaan ja liikelaajuuksissaan sen, jos daamilla tuntuu lipsuvan.
Nytpä kerroit asiaa jota ei ole tullut ajatelleeksi. Siis tuo daamin liikkuminen viennin mukaan ja sitten se "rasituskuormitusta"
Polvien ja lumpioden kanssa on tansilla saatu paljon aikaan siis paranemista. Mutta tuo näkökulma on tärkeää jos daamin liikkumiskyky olisi sopeutettava vientiin paremmin kun varsinkin on huonosti luistava parketti tai ei kengät pelaa. Minusta se olisi kiva jos daami vain rohkeasti kertoisi "ongelman" koska ei muuten tiedä.
Niin noista kenkäpohja materiaaleista, että ne ennenvanhaan tapahtuneet tanssit oli kyllä ihmetyksen kohteita ja kengätkin jotenkin outoja. Kyllä nykyäänkin kai on vaikka minkälaisilla kengillä tansiin lähtijöitä ja ihmekkös tuo sitten ettei ne ole hyvät tanssia.
Nahkapohjat on kuitenkin olleet ylivoimaiset ja kestävätkin ja aina valmiit. Harmittaa kun ovat joskus liukkaat mutta se on kyllä tuon parketihoidon seurausta.
Myös pidosta tarkoitin sitä sopivaa pitoa, huolesi "lumpioista" on kyllä aiheellinen.
Kiitoksia vinkistä, ehkä itse valitsisin tanssia varten pitävän alustan koska suurin osa kaipaa pysähtymis edellytyksiä niin askel kuin liikekkin. Erittäin liukas tuntuis jotenkin "hurjalta". Jos kengät liimaantuisi lattiaan voisi vielä vartalolla tanssia edes!!.
"ehkä itse valitsisin tanssia varten pitävän alustan"
Olet siis mies, viejä! :)
"Minusta se olisi kiva jos daami vain rohkeasti kertoisi "ongelman" koska ei muuten tiedä."
Toki mainitsen viejälleni liian pitävästä tai liukkaasta lattiasta (tai kengistäni), mutta yritän tehdä sen hienovaraisesti, niin, ettei miehelle tule "komenneltu" olo; toivon vain, että vinkki menee perille. Ehkä se tavallaan meneekin, mutta selkäytimestä putkahtaa kuitenkin esiin ne tutut vientiliikkeet ja voimakkuudet. Pokkeuksellinen tanssialusta vaatisi uuden tyylin tanssia.
"Nahkapohjat on kuitenkin olleet ylivoimaiset ja kestävätkin ja aina valmiit. Harmittaa kun ovat joskus liukkaat mutta se on kyllä tuon parketihoidon seurausta."
Niin, siinäpä onkin ikuisuuskysymys, kumpi on pielessä lattia vai varusteet, jos pito on väärä...
"Siis tuo daamin liikkuminen viennin mukaan ja sitten se "rasituskuormitusta"
Polvien ja lumpioden kanssa on tansilla saatu paljon aikaan siis paranemista."
Sori, mutta en ymmärtänyt mitään tästä lauseesta / näistä lauseista...
No niinmpä olen viejä.
Hyvä tietä että kerrot, oikeastan sitä en epäillytkään vaan toivoin että monet muutkin rohkaistuisi kertomaan silloin kun "vikaa" on kengissä, parketissa, tai jossain muussa niin osaisi otta myös hienovaraisesti huomioon viedessään. Olen toki useasti "loiventanut " ym vientiä kun aistii tai huomaa esteitä olipa ne nyt mitä tahansa daamin liikkeitä rajoittavia.
Oikeassa olet että, ne tulee selkäytimestä ja tuttu musiikki tekee toistuvasti sen saman vaikutuksen vientiin eli innostaa toistuvasti samalla tavalla. (lemppari biisit). ym.
Parketit yleensä vaihtellee ja kengät silloin jos kastelee mutta vain vähäksi aikaa. hyvä kenkä on aika vakio alla.
Tarkoitin tai yritin tavoittaa ajatelmaasi siitä miten nihkeällä pinalla daamin lumpiot ovat kovilla kun vienti on saman moista kuin hyvälläkin latialla (käsitinkö oikein?) Sitä tarkotin että ei ole se rasituskuormitus tullut niin hyvin mieleen mutta nyt tuli kun sanoit.
Tanssin aikaansaannokset "paranemisessa" tarkoitin ehkä sitä että rikkoontunut polvi on vain parantunut kun on tanssinut ja juuri monipuolisesti. Se jousto on juuri sopivan liikelaajuuden omaavaa ja kohdalla se on jes,, juttu.
Myös tanssin oletan sen vaikuttavan lihasmotoriikkaan siten, että nivelen ympäryksien nivelside ja lihas rakenteet polven osalta vahvistuu myös.
tanssia melko hyvilla sekä alustoilla että kengillä ja sen lisäksi olen ollut panevinani merkille, että valssiin pitää saada ponnistukseen huomattavaa pitoa, että siihen tulee neitsykäisten kaipaamaa komeata jennnnngggggaaaaaaa, koska muuten se mene suditellen juoksemiseksi ja kaikki käännökset vaativat hehetaarin tilaa ja törmää todennäköisimmin johonkuhun kärttyisään naapuriin tahi muusikkoon. Liukkaalla meiningillä kyllä painopisteitten ja pyörimissäteitten muutoksilla voi pelata aika hyvin paritanssinnassakin valssatessa varsinkin loppupeleissä, mutta pitoa tarvitaan ensin, että kätevästi päästään siihen vaiheeseen, jossa niitä voisi muutella pisteitä ja sensemmoisia.
Tämähän perustuu tanssikin täysin siihen havaintoon, että on lauantaitansseissakin vain kahdenlaista kitkaa, mikäli sosiaalinen kitka eriytetään täysin omaksi lajikseen ja jätetään tässä paritanssiteknillisen tarkastelumme ulkopuolelle: siinähän on lepokitkaa ja sitten siinä on mahdollisesti myöskin lepokitkan jälkeistä liikekitkaa, joka on hyvinpaljon pinenpi kuin lepokitka käytännöllisesti katsoen riippumatta parkettilaadusta, mutta lepokitkasta poiketen liikekitkaa ei huilaillen voi saavuttaa vaan vaatii se minimissänsä pientä ponnistelua. Tämän kun lauantaitanssijahenkilö oivaltaa, niin hän ei enään milloinkaan yritä vierittää syitä huonon parketinhoitelun niskoille paitsi ehkä silloin, mikäli on ilmiselvää se, että tuosta sitä on parkettia hyvin hoidettu ja tuosta ei ole ollenkaan, mutta tälläiset yksityiskohdat painuvat kokeneen paritanssijan selkäytimeen heti ensimmäisellä haulla, jolloin niistä ei pitäsi illan edistyessä enään haittoja olla.