Teknikens värld lehdessä oli juttu käytetystä ka:sta, jonka mukaan laakeriviat ovat olleet yleisiä kyseisessä mallissa. Onkohan uusimmissa malleissa vika poistunut? Onko kokemuksia?
pyöränlaakerivikoja?
ka
3270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vikoja ei ole vain KA:ssa vaan myös Focuksessa.
Luultavasti uudet jo hiukan parempia.
KAhan on aika pitkälle sama auto kuin Fiesta, joten olen melko varma, että takajarrujen rakenne on samanlainen. Tästä taas seuraa, että laajemmassa huollossa takajarrut avataan ja puhdistetaan/tarkastetaan. Tällöin joudutaan pyörännapa laakereineen aukaisemaan, jotta rummun saisi pois, tämä ei ainakaan lisää laakereiden kestoa varsinkin kun jätetään kiireessä rasvat pois. Itselleni kävi juuri näin 40tkm:n! jälkeen. Tuskin olisivat kertoneet Ford huollossa asian todellista laitaa, mutta kun seisoin itse vieressä vikaa tutkittaessa niin asia oli kiltisti myönnettävä ja korjattava veloituksetta. Miksiköhän jarrurumpu ja pyörännapa voi olla erillisiä osia kuten monissa japseissa. Jarrujen tarkastus itsekin olisi helppoa!
tää on ollut ongelmana Fiestassa,Escortissa ja KA:ssa.Focuksen laakeri vika taasen on ongelmana että ainakaan alkusarjan autoissa ei ollut stefaa ollenkaan,olivat päättäneet tehtaalla säästää oikeassa paikassa.
Se mikä tämän jutun tekee mielenkiintoiseksi se että tehdas ei tee mitään asian eteen.Olin muutama vuosi sitten Ford huollossa töissä ja aina maahantuohan edustajat vain selittivät juuta ja jaata eikä mitään koskaan tapahtunut.
Sama juttu 95-99 Escorttien sulakerasiat.
Olis ollut kiva nähdä kun joku oikein vaikea asiakas olis nostanut kunnon haloon,mutta kun yleensä ihmiset vaihtaa vaan merkkiä ja antaa vahingon kiertää.
PS.sen verran vielä laakereista ,että esimerkiksi oli 17000 km ajettu Fiesta ja takapyörän laakeri loppu.Se kun vaihdettin niin todettiin ettei täällä ollut rasvaa kuin muodon vuoksi.
Auto oli muistaakseni puoltoista vuotta vanha,ei takuuta vaan vanha pappa sai kiltisti maksaa.
Näin hoppa hoitaa asiakas tyytyväisyyttään.