Kesäyöt Arabelissa, yhdessä Cormyrin suurimmista kaupungeista, ovat yleensä melko rauhattomia. Kaupungissa, jossa asuu lähes satatuhatta asukasta, tapahtuu öisin aina jotain. Tapahtuu ryöstöjä, kaappauksia, murhia ja raiskauksia. Kaupungin pimeimmillä kaduilla liikkuminen yöllä yksin onkin lähes varma itsemurha. Öisin kaduilla liikkuu kaikkia kulkijoita tavallisista varkaista aina örkkeihin ja ihmisolentoihin asti.
"Narttu! Jos sä luulet, että katossa roikkuminen on kovaa, niin tuut huomaamaan, että se on nautintoa verrattuna siihen mitä sulle on luvassa, kun pomo saa sut näppeihinsä - enkä mä valehtele", se raakkui karkeasti ja alkoi nauraa tai pikemminkin öristä nähdessään Dorothyn pelästyneen ilmeen. "Ei perkele! Ei tommosesta oo mihinkään. Sä sanoit, että sä kestät kovia", karjui Marco tytölle. "Nyt jumalauta lähet tästä talosta ja vähän sassiin." Pelästynyt katutyttö keräsi tärisevin käsin repeytyneitä vaatteitaan lattialta. "Tässä sulle vähän rahaa!", huusi Marco. Hän otti tyttöä kiinni vyötärön kohdalta ja repi tämän luokseen. Sitten hän työsi hopearahan tämän peräaukkoon niin syvälle kuin pystyi. Tyttö huusi ja itki kivusta. "No niin. Nyt oot palkkas saanu. Lähe vetämään täältä ja jos mä nään sut vielä ikinä näillä nurkilla, niin mä leikkaan sun rintas irti ja työnnän ne perseesees." Ulisten tyttö juoksi talosta ulos. Marco nautti huorien pahoinpitelystä. Hän haki heitä varastorakennukseensa aina kerran viikossa. Saatuaan naisen hän nai tämän ja hakkasi sitten ja heitti pois. Nyt tämä huora, jonka hän oli houkutellut luokseen, ei pystynytkään tyydyttämään hänen tarpeitaan. Marco oli raivoissaan. Tyttö luuli käsittelevänsä häntä kuin mitä tahansa miestä. Ei, sellaisesta hän ei pitänyt ollenkaan. Ja Christina Gallowaykin tiesi sen nyt - tosin itselleen liian myöhään. Samalla joku koputti hänen oveensa. "Kuka perkele uskaltaa häiritä mua nyt?", ajatteli Marco ja meni avaamaan oven.
Dorothy oli todella väsynyt matkustamiseen. Hän oli ratsastanut koko matkan Shadowdalesta tänne alas etelään, Cormyriin asti. Kotiin Suzailiin hänellä olisi vielä pitkä matka, mutta Arabel tarjoaisi kyllä matkaa paljon helpottavan lepopaikan. Viikkoon Dorothy ei ollut nukkunut sängyssä, joten hän unelmoi Arabelin monista majataloista ja niiden hyvästä ruuasta ja lämpimistä takkatulista. Viimein hän näki Arabelin korkeat muurit edessään. Päivä oli kuuma ja aurinkoinen. Tuulta ei ollut tuskin nimeksikään. "Varaan huoneen kahdeksi yöksi jostain huippuluokan majatalosta, otan lämpimän ja pitkän kylvyn ja kiertelen sen jälkeen hieman kaupungilla", Dorothy suunnitteli ratsastaessaan sisälle kaupungin portista.
Jack Winenberg oli pienen sekatavarakaupan omistaja. Yleensä muut kaupunkilaiset pitivät häntä epärehellisenä ja hämäränä kauppiaana. Mutta tästä huolimatta hänen kauppansa kävi kohtuullisen hyvin. Ihmiset, jotka halusivat tietoja alamaailman tapahtumista tai 'kuumaa tavaraa', kävivät juuri Winenbergin pienessä liikkeessä. Hinnat olivat halvat, sillä hän todellakin myi varastettua tavaraa. Lisäksi hän pyöritti laitonta orjakauppaa. Kesäisin Jack pystytti liikkeensä eteen kojun, jossa oli myynnissä osa hänen laajasta tavara määrästään, kuten erilaisia puukkoja, monia köysiä, pieniä nahkapusseja, yrttejä ja muuta pientä tavaraa.
Eräänä aurinkoisena kesäpäivänä Jack istuessa kojussaan, hänen luokseen käveli ylväsryhtinen nainen. Välittömästi Jack päätti, että hän vangitsisi tuon naisen. Jackin ihmisten arviointiin tottuneet silmät tarkkailivat naista. Tämä oli uskomattoman kaunis, iältään noin 23-vuotias. Hänellä oli kauniit sirot kasvot ja keltaiset nutturalla olevat kiharat hiukset. Hänen silmänsä olivat vaalean siniset ja huulet olivat kauniinvaaleanpunaiset. Yllään hänellä oli valkoinen silkkipaita ja ruskea, kirjailtu nahka- liivi, jalassaan mustat kangashousut ja vyötärönsä ympärillä hänellä oli paksu nahkainen vyö, jossa oli arvokkaan näköinen hopeasolki. Nuori nainen oli selvästi rikkaasta perheestä kotoisin. Mutta samalla koko hänen olemuksestaan saattoi päätellä myös hänen itse olevan hyvin menestynyt. Lisäksi, mikä kaikkein parasta, naisella ei ollut oikeassa käsivarressaan valkoista nauhaa, joka merkitsi sitä, että hän oli naimaton ("ja hyvällä tuurilla jopa neitsyt!", ajatteli Jack toiveikkaana). "Tuosta kaunottaresta vielä joku Zhentarimin upseeri maksaa minulle ison läjän rahaa...", mietti Jack.
Dorothy hymyili ystävällisesti nuorelle vartijalle, joka toivotti hänet tervetulleeksi Arabeliin. Kylpy teki todella tehtävänsä. Hän tunsi olonsa paremmaksi ja raikkaammaksi kuin koskaan. Hän kampasi hiuksensa, meikkasi kasvonsa ja puki ylleen puhtaat vaatteet. "Elämä on todella upeaa!", hän riemuitsi mielessään. Dorothy käveli ympäri Arabelia etsien mielenkiintoisia kojuja torilta ja pieniltä sivukaduilta. Kulkiessaan eräällä pienellä kadulla, hänen huomionsa kiinnittyi erääseen pienessä kojussa esillä olleeseen kauniiseen hopeatikariin. Kojun varjossa istui tummahiuksinen keski-ikäinen myyjä. Tällä oli sormessaan useita sormuksia ja hänen ihonsa oli hieman tumma. Dorothy päätteli miehen olevan itse kauppias. Tuon tikarin hän ostaisi isälleen tuliaisiksi pitkältä matkaltaan.
Nainen hymyili Jackille ja kysyi huolitellusti ja kohteliaasti myynnissä olleen hopeatikarin hintaa. Jack pyrki vastaamaan mahdollisimman ystävällisellä äänellä, "Arvon ladylle tämä kaunis ja hyvin tehty hopeatikari tulee olemaan lähes ilmainen; pyydän siitä noin 50 kultaleijonaa, mikä on todella pieni hinta tällaisesta mestarillisesta käsityöstä." Nainen näytti epäröivän ja Jack syytti itseään ahneudestaan, olihan tikarin oikea hinta vain noin 35 kultakolikkoa. Hän lisäsi nopeasti, "Niin, ja minulla on lisäksi paljon muitakin hopea koruja liikkeen puolella". Hän keksi lisää esineitä korukokoelmaansa huomatessaan naisen mielenkiinnon heräävän näitä kohtaan. "Niin, niin. Arvon ladyn tulisi itse tulla katsomaan koruja sisälle varaston puolelle". "Hyvä on. Näytä minulle millaisia hopeaesineitä sinulta löytyy", myöntyi nainen. Jack hurrasi mielessään: narttu oli hänen, sillä lattialuukku on aina hoitanut homman kotiin...
Dorothy Britton ei todellakaan ollut Jack Winenbergille ensimmäinen uhri, jonka hän oli houkutellut ansaan tällätavoin. Dorothyn katsellessa erästä (kullattua) pikkupatsasta, lattialuukku aukesi hänen allaan. Pudotessaan hän löi päänsä luukkuun. Maailman mustetessa Dorothyn silmissä Jack Winenberg hymyili ilkeää laskelmoivaa hymyään.
Dorothy heräsi tajuttomuudestaan säpsähtäen. Hänen kätensä oli kahlehdittu kattoon kiinnitettyyn ketjuun. Vain varvistaen hän sai jalkansa maahan asti. Kauhukseen Dorothy huomasi olevansa alasti. Onneksi silti toistaiseksi hän oli koskematon. Dorothy ei ollut eläessään rakastunut vielä kehenkään mieheen, sillä hän oli todennut kaikki tuntemansa miehet surkeiksi raukoiksi. Kukaan mies ei ollut myös koskaan, hänen isäänsä lukuun ottamatta, nähnyt häntä alasti. Koko tilanteen surkeus valkeni hänelle. Hänen päätään jomotti ankarasti ja käsiä särki. Tämä kaikki oli Dorothylle liian paljon - hän purskahti itkuun. Mutta yllättäen hänen mieleensä tuli Brittonin suvulle yleinen itseluottamus. Ja kuin salaman iskusta hän sai itselleen voimaa. "Ei! En minä voi olla näin heikko... Minun täytyy kestää kaikki tuleva hammasta purren. Selviydyn tästä!", hän ajatteli. Pian Dorothy otti itsehillintänsä takaisin ja tukahdutti itkunsa. Hän katseli ympärilleen: huone oli neliön muotoinen ja siinä oli kiviseinät. Pieni soihtu paloi metallioven vastaisella seinällä. "Hmmmm... toistaiseksi en ainakaan voi paeta. Mutta se paska kauppias rukoilkoon sielunsa puolesta, kun vapaudun. Silvon sen raadon pieniksi paloiksi miekallani ja...", yllättäen ovi aukesi keskeyttäen hänen ajatuksensa.
"Voi jumaliste. Se on pirun nätti. Pomo vissiin olis ainaki tohon tyytyväinen.", ajatteli Snaga. "Toi Winenberg vissiin pyytää siitä sikahinnan mutta on se kai sitte sen arvonenki." Snaga katseli kahlehdittua naista, "Onhan se sika kaunis ja lisäks sillä on upee ruumis, mutta tosin melko latteet rinnat. Pomo on aina sanonu pitävänsä vaaleista orjista. Tolla on keltanen letti ja myöski keltanen tussu, joten eiköhän oo tarpeeksi vaalee." "Onks se avaamaton kans? Mä taidan tsekata kyllä sen ekaks", raakkui Snaga Winenbergille. "Hyvä on. Voit kyllä tarkistaa sen lähemmin. Olen varma, että tämä nainen miellyttää sinua ja on tarpeeksi hyvä jopa Herrallesikin.", vastasi Winenberg puoliörkille yrittäen olla irvistämättä löyhkälle, joka purkautui örkin suusta tämän puhuessa. Snaga hymyili rivosti ja käveli naisen luo. "Hah! Tästä pomo kyllä pitää. Se ei ees yritä rimpuilla vaan on vaan ihan pokkana. Heh... yleensähän ne meikäläisen käsittelyssä kirkuu ja yrittää paeta...", mietti Snaga kosketellessaan naista.
Dorothy puri hammasta ja pisti silmänsä kiinni olion tullessa hänen luokseen. Hän oli hyvin lähellä alkaa kirkua inhosta, mutta pystyi hillitsemään itsensä. Dorothy tunsi puoliörkin pitkäkyntisen ja kovan kouran tunnustelevan hänen rintojaan. Dorothy voihkaisi puoliörkin tunkiessa sormensa hänen sisäänsä toisella kädellä samalla nipistellen hänen oikean rintansa nänniä. Hänen helpotuksekseen örkki örisi tyytyväisesti itsekseen ja vetäytyi takaisin kauppiaan luo. "Tehdään diili.", se murisi kauppiaalle ja poistui huoneesta.
Noin puolen tunnin kuluttua örkki palasi takaisin ja sanoi Dorothylle karkeasti, "Nainen, mä oon Snaga ja mun kanssa ei pelleillä. Sä käyttäydyt nyt kunnolla tai mä leikkaan sulta korvat. Pomo meinaan tykkää korvattomista orjista." Avaimella se avasi ketjujen lukot Dorothyn käsistä. Dorothy vajosi kylmälle lattialle roikkumisesta väsyneenä. Raa'asti Snaga potkaisi häntä kylkeen ja repi hänet hiuksista ylös. Snaga antoi hänelle vaatteeksi suuren violetin kaavun. Ja pian hän kävelikin Snagan perässä kaupungin pimeimmillä kaduilla. Useammin kuin kerran joutui Snaga lyömään jonkun pois lääppimästä Dorothyä. Dorothy itse kulki vangitsijansa rinnalla tämän rautaisessa puristuksessa sanaakaan sanomatta.
Snaga taas örisi itsekseen matalalla äänellä, kielellä, jota Dorothy ei ymmärtänyt. "Nyt minun on toimittava, ennen kuin pääsemme perille, muuten olen hukassa. Mutta miten. Tuo örkki on paljon minua vahvempi. Ei auta muu kuin yrittää. Toivottavasti minua onnistaa.", ajatteli Dorothy. Nopeasti hän kääntyi ja löi etu- ja keskisormillaan kohti Snagan päätä. Snaga oli täysin yllättynyt ehtinyt toimia ollenkaan. Dorothy tunsi sormiensa uppoavan puoliörkin silmiin. Inho sai hänet nopeasti vetämään kätensä pois. Mutta Snagalle tämä oli jo liian myöhäistä. "Mun silmät!!! Se huora puhko jumalauta mun silmät!!", se huusi polvillaan maassa kädet kasvoillaan. "Olen vapaa!", hihkaisi Dorothy. Mutta hänen ilonsa hyytyi välittömästi hänen kuullessaan ilkeän naurahduksen kadun varjosta.
"Nyt se niittas Snagan. Nyt ME voidaan napata se!", kuului karkea ääni pimeydestä. Dorothyn ja ehkä Snagankin tietämättä heitä oli seurannut varkaiden joukko. Nyt Dorothyn lyötyä Snagan maihin hän jäi itse suojatta ja varkaat katsoivat tilaisuutensa tullen. Dorothy kirkaisi ja alkoi juosta nopeasti. Hänen peräänsä lähti viiden varkaan joukko. Mutta Dorothy juoksi todella nopeasti, sillä pelko siitä mitä tapahtuisi, jos miehet saisivat hänet kiinni, siivitti hänen menoaan. Miehet alkoivatkin jäädä metri metriltä hänestä jälkeen. Hän kuuli jonkun takaa-ajavista miehistä huutavan käheästi kaukaa kadun kulman takaa, "Voit kyllä juosta, mutta meiltä et voi piiloutua!" Myös väsynyt Dorothy huomasi saman. Hän ei todellakaan jaksaisi juosta enää pitkää aikaa. Ennemmin tai myöhemmin miehet saisivat hänet kiinni. Dorothyllä oli kuitenkin jo pitkä etumatka. "Voisin mennä piiloon johonkin taloon", hän tuumi juostessaan. "Niin! Se on ainoa toivoni..." Dorothy oli jättänyt takana juoksevat miehet jo kauas taakse. Mutta he tunsivat kadut toisin kuin hän ja lisäksi hän oli täysin eksyksissä ja väsynyt pimeässä juoksemiseen. Sydän pamppaillen hän astui erään hieman syrjässä olevan talon oven eteen ja koputti nopeasti ja jäi odottamaan hermostuneena.
Ei mitään vastausta. Dorothy kuuli ainoastaan takaa tulevien miesten askeleet katukivissä. Mutta yllättäen juuri hänen ollessa luopumassa toivosta ovi hänen edessään aukesi. Oven avasi keski ikäinen arpinaamainen mies. "Olkaa ystävällinen ja päästäkää minut sisään. Nuo miehet aikovat tappaa minut", sanoi Dorothy parhaalla nainen-hädässä-äänellään. Murahtaen jotain epäselvästi mies veti hänet sisään ja paiskasi oven kiinni.
Dorothy katseli ympärilleen. Paikka oli totisesti outo. Koko rakennus näytti koostuvan vain yhdestä isosta huoneesta. 10m * 10m huonetta valaisivat soihdut joka seinällä heittäen lattialle lepattavia pitkiä varjoja. Katto oli korkea, ainakin yli neljän metrin korkeudella. Huoneen reunoilla oli kasoittain vanhoja rikkinäisiä huonekaluja - niitä oli todella paljon. Huoneen keskellä oli erivärisillä huovilla peitetty halkaisijaltaan noin neljän metrin kokoinen alue, jossa ei ollut huonekaluja. Katosta roikkui eripuolilla huonetta köysiä, jotkut aivan lattiaan asti. "Mihinköhän paikkaan olen nyt joutunut?", hän tuumi ja katseli miestä, joka ei ollut vieläkään sanonut sanaakaan. Hänen pelastajansa oli keski-ikäinen päälaeltaan kalju mies, jonka tummat niskahiukset olivat poninhännällä takana. Miehellä ei ollut yllään paitaa, vaan ainoastaan kevyet ruskeat pitkät housut. Mies oli lihaksikas ja rinnaltaan melko karvainen. Hänen kasvonsa olivat ahavoituneet ja arpiset. Myös mies katseli häntä ja näytti silminnähden tyytyväiseltä näkemäänsä. Dorothy kiusaantui miehen hymyilystä ja yritti verhota itsensä mahdollisimman hyvin violetin kaapunsa alle. "Kiitos kovasti kun päästit minut sisään. En voi kuvitellakaan mitä olisin tehnyt ilman apuasi. Olen todella kiitollinen", Dorothy sanoi miehelle lämpimästi hymyillen.
Mutta hänen hymynsä hyytyi nopeasti miehen virnistäessä ilkeästi. "Minä tiedän nainen... He olisivat tulleet ja raiskanneet ja repineet sinut palasiksi", mies sanoi karkeasti astuen samalla nopeasti kohti Dorothyä. Mies otti kovakouraisesti häntä hiuksista kiinni ja repäisi. Dorothy kirkaisi kivusta samalla vaistomaisesti tarttuen molemmin käsin kiinni miehen repivästä kourasta. Seurauksena tästä hän irrotti myös otteen kaavusta, joka putosi lattialle. Mies raahasi Dorothyn väkisin huoneen keskelle sijaitsevalle peitellylle alustalle. "Jos sä jumalauta vielä huudat enemmän niin mä perkele revin sulta kaikki hiukset päästä!" Nyyhkyttäen Dorothy yritti hillitä itseään.
Nyt hän oli todellisessa pulassa. Mies käpälöi ja puristeli hänen pyöreitä rintojaan. Järkytyksekseen hän tunsi pian miehen kovat sormet sisällään. Marco tunki sormiaan naisen vaginaan kunnes tunsi kalvon sormissaan. Dorothy tunsi kivun sisällään miehen avatessa hänet sormillaan. Mies nauroi veren valuessa Dorothyn sisältä lattialle. Sitten mies nosti hänet polvilleen ja siirtyi hänen taakseen. Naisen pyöreä takapuoli ja verinen vaalea karvoitus kiihotti Marcoa. Hän riisui housunsa. Pian Dorothy tunsi suurta kipua miehen tunkiessa kaluaan hänen peräaukkoonsa. Marco nautti kuulla sirokasvoisen vaalea ja pehmeäihoisen naisen voihkivan kivusta. "Tätä naista voisin naida ikuisesti..." Pian Marco laukesi voimakkaasti älähtäen. Dorothy tunsi kivun keskellä, kuinka jonkin lämmin virtasi hänen suoleensa. Mies lysähti väsyneenä hänen päälleen yhä toisen käden sormet hänen sisällään.
Marco pakotti naisen kääntymään selälleen ja katseli tätä. Nainen oli todella kaunis ja uskomattoman hyvävartaloinen. Pyöreät kauniit kiinteät rinnat kohoilivat kiihtyneen hengityksen mukaan. Maassa makaavan naisen vaaleankeltaiset veriset häpykarvat kiihottivat häntä. Marco tunsi saavansa uutta intoa. Se oli outoa, sillä yleensä sama nainen ei koskaan kiinnostanut häntä kahdesti. Dorothy pelkäsi miehen tekevän hänelle lisää pahaa jos hän vastustelisi. Niinpä hän levitti jalkansa ja antoi miehen tulla sisälle. Omituista kyllä, miehen otteissa ei ollut ollenkaan entistä vihamielisyyttä, vaan Dorothy oli jopa tunteminaan hitusen hellyyttä miehen otteissa. Tällä kerralla Marco nai naista hitaasti ja rauhallisesti. Hän huomasi myös naisen pitävän siitä. Suudellen tätä kaulalle ja rinnoille hän rakasteli naista yli tunnin. Lopulta hän purki jo toisen lastinsa tuon kauniin naisen sisälle. Hän saattoi nähdä jopa mielihyvän naisen kauniilla kasvoilla. Marco nousi ylös sanaakaan sanomatta. Hän otti läheltä viltin ja peitteli sillä maassa makaavan naisen.
Marco poistui viereiseen huoneeseen. "Olenko todella voinut rakastua naiseen, jonka olen juuri raiskannut? Minähän halveksin heitä, typeriä katunaisia - huoria, itseään myyviä rumia akkoja. Mutta hänhän ei todellakaan ole ruma - eikä myöskään huora, joten kuka hän on? Mutta ei... Minun on korvattava tämä hänelle. Aamulla annan hänelle vaatevarastoni kauniimman puvun ja tämän arvokkaan sormuksen hyvitykseksi siitä mitä tein, jos hän suinkin ottaa ne vaan vastaan", ajatteli Marco katsellen sormessaan olevaan paksua kultasormusta johon oli upotettu iso punainen rubiini. "Kyllä, sen hän on totisesti ansainnut. Näin teen."
Päivä oli todellakin ollut raskas ja Dorothy nukahtikin lähes välittömästi miehen poistuttua hänen päältään. Aamulla hän heräsi miellyttävään tuoksuun. Hän voihkaisi kivusta katsoessaan ympärilleen - joka paikkaan särki. Niska oli kipeä, selästä ja peräaukosta puhumattakaan. Lisäksi hän huomasi haisevansa pahasti hielle ja hänen reisiensä olevan kokonaan kuivuneessa veressä. Mutta katsoessaan ympärilleen hymy levisi pakostakin hänen huulilleen: hänen vierellään oli tarjotin jossa oli hyvän hajuista höyryävää teetä sisältävä muki ja uutta lämmintä leipää. Lisäksi hän näki höyryävää vettä sisältävän pesusaavin ja sen vieressä kasan uusia puhtaita vaatteita. "Pyh! Se mies yrittää hyvittää eiliset tekonsa", ajatteli Dorothy muistaen eilisen. "Mutta toisaalta hänhän minut pelasti siltä räyhäävältä varasjoukolta. Paljon olisi minun käynyt huonommin ilman, että hän olisi ottanut minua sisälle käsittelyynsä. Itse asiassa eihän se eilinen ilta nyt niin paha ollut...", hän muisteli miehen viimeisiä lämpimän helliä otteita ja tuntemaansa nautintoa rakastelun aikana. "Ja toisaalta, mieshän voi suuttua jos en ota näitä vastaan... niin mikä ettei... no jos nyt tämän kerran..."
- Vasarasta sille, joka levittää alkuperäisestä muutettua teosta!!!
"Narttu! Jos sä luulet, että katossa roikkuminen on kovaa, niin tuut huomaamaan, että se on nautintoa verrattuna siihen mitä sulle on luvassa, kun pomo saa sut näppeihinsä - enkä mä valehtele", se raakkui karkeasti ja alkoi nauraa tai pikemminkin öristä nähdessään Dorothyn pelästyneen ilmeen. "Ei perkele! Ei tommosesta oo mihinkään. Sä sanoit, että sä kestät kovia", karjui Marco tytölle. "Nyt jumalauta lähet tästä talosta ja vähän sassiin." Pelästynyt katutyttö keräsi tärisevin käsin repeytyneitä vaatteitaan lattialta. "Tässä sulle vähän rahaa!", huusi Marco. Hän otti tyttöä kiinni vyötärön kohdalta ja repi tämän luokseen. Sitten hän työsi hopearahan tämän peräaukkoon niin syvälle kuin pystyi. Tyttö huusi ja itki kivusta. "No niin. Nyt oot palkkas saanu. Lähe vetämään täältä ja jos mä nään sut vielä ikinä näillä nurkilla, niin mä leikkaan sun rintas irti ja työnnän ne perseesees." Ulisten tyttö juoksi talosta ulos. Marco nautti huorien pahoinpitelystä. Hän haki heitä varastorakennukseensa aina kerran viikossa. Saatuaan naisen hän nai tämän ja hakkasi sitten ja heitti pois. Nyt tämä huora, jonka hän oli houkutellut luokseen, ei pystynytkään tyydyttämään hänen tarpeitaan. Marco oli raivoissaan. Tyttö luuli käsittelevänsä häntä kuin mitä tahansa miestä. Ei, sellaisesta hän ei pitänyt ollenkaan. Ja Christina Gallowaykin tiesi sen nyt - tosin itselleen liian myöhään. Samalla joku koputti hänen oveensa. "Kuka perkele uskaltaa häiritä mua nyt?", ajatteli Marco ja meni avaamaan oven.
Dorothy oli todella väsynyt matkustamiseen. Hän oli ratsastanut koko matkan Shadowdalesta tänne alas etelään, Cormyriin asti. Kotiin Suzailiin hänellä olisi vielä pitkä matka, mutta Arabel tarjoaisi kyllä matkaa paljon helpottavan lepopaikan. Viikkoon Dorothy ei ollut nukkunut sängyssä, joten hän unelmoi Arabelin monista majataloista ja niiden hyvästä ruuasta ja lämpimistä takkatulista. Viimein hän näki Arabelin korkeat muurit edessään. Päivä oli kuuma ja aurinkoinen. Tuulta ei ollut tuskin nimeksikään. "Varaan huoneen kahdeksi yöksi jostain huippuluokan majatalosta, otan lämpimän ja pitkän kylvyn ja kiertelen sen jälkeen hieman kaupungilla", Dorothy suunnitteli ratsastaessaan sisälle kaupungin portista.
Jack Winenberg oli pienen sekatavarakaupan omistaja. Yleensä muut kaupunkilaiset pitivät häntä epärehellisenä ja hämäränä kauppiaana. Mutta tästä huolimatta hänen kauppansa kävi kohtuullisen hyvin. Ihmiset, jotka halusivat tietoja alamaailman tapahtumista tai 'kuumaa tavaraa', kävivät juuri Winenbergin pienessä liikkeessä. Hinnat olivat halvat, sillä hän todellakin myi varastettua tavaraa. Lisäksi hän pyöritti laitonta orjakauppaa. Kesäisin Jack pystytti liikkeensä eteen kojun, jossa oli myynnissä osa hänen laajasta tavara määrästään, kuten erilaisia puukkoja, monia köysiä, pieniä nahkapusseja, yrttejä ja muuta pientä tavaraa.
Eräänä aurinkoisena kesäpäivänä Jack istuessa kojussaan, hänen luokseen käveli ylväsryhtinen nainen. Välittömästi Jack päätti, että hän vangitsisi tuon naisen. Jackin ihmisten arviointiin tottuneet silmät tarkkailivat naista. Tämä oli uskomattoman kaunis, iältään noin 23-vuotias. Hänellä oli kauniit sirot kasvot ja keltaiset nutturalla olevat kiharat hiukset. Hänen silmänsä olivat vaalean siniset ja huulet olivat kauniinvaaleanpunaiset. Yllään hänellä oli valkoinen silkkipaita ja ruskea, kirjailtu nahka- liivi, jalassaan mustat kangashousut ja vyötärönsä ympärillä hänellä oli paksu nahkainen vyö, jossa oli arvokkaan näköinen hopeasolki. Nuori nainen oli selvästi rikkaasta perheestä kotoisin. Mutta samalla koko hänen olemuksestaan saattoi päätellä myös hänen itse olevan hyvin menestynyt. Lisäksi, mikä kaikkein parasta, naisella ei ollut oikeassa käsivarressaan valkoista nauhaa, joka merkitsi sitä, että hän oli naimaton ("ja hyvällä tuurilla jopa neitsyt!", ajatteli Jack toiveikkaana). "Tuosta kaunottaresta vielä joku Zhentarimin upseeri maksaa minulle ison läjän rahaa...", mietti Jack.
Dorothy hymyili ystävällisesti nuorelle vartijalle, joka toivotti hänet tervetulleeksi Arabeliin. Kylpy teki todella tehtävänsä. Hän tunsi olonsa paremmaksi ja raikkaammaksi kuin koskaan. Hän kampasi hiuksensa, meikkasi kasvonsa ja puki ylleen puhtaat vaatteet. "Elämä on todella upeaa!", hän riemuitsi mielessään. Dorothy käveli ympäri Arabelia etsien mielenkiintoisia kojuja torilta ja pieniltä sivukaduilta. Kulkiessaan eräällä pienellä kadulla, hänen huomionsa kiinnittyi erääseen pienessä kojussa esillä olleeseen kauniiseen hopeatikariin. Kojun varjossa istui tummahiuksinen keski-ikäinen myyjä. Tällä oli sormessaan useita sormuksia ja hänen ihonsa oli hieman tumma. Dorothy päätteli miehen olevan itse kauppias. Tuon tikarin hän ostaisi isälleen tuliaisiksi pitkältä matkaltaan.
Nainen hymyili Jackille ja kysyi huolitellusti ja kohteliaasti myynnissä olleen hopeatikarin hintaa. Jack pyrki vastaamaan mahdollisimman ystävällisellä äänellä, "Arvon ladylle tämä kaunis ja hyvin tehty hopeatikari tulee olemaan lähes ilmainen; pyydän siitä noin 50 kultaleijonaa, mikä on todella pieni hinta tällaisesta mestarillisesta käsityöstä." Nainen näytti epäröivän ja Jack syytti itseään ahneudestaan, olihan tikarin oikea hinta vain noin 35 kultakolikkoa. Hän lisäsi nopeasti, "Niin, ja minulla on lisäksi paljon muitakin hopea koruja liikkeen puolella". Hän keksi lisää esineitä korukokoelmaansa huomatessaan naisen mielenkiinnon heräävän näitä kohtaan. "Niin, niin. Arvon ladyn tulisi itse tulla katsomaan koruja sisälle varaston puolelle". "Hyvä on. Näytä minulle millaisia hopeaesineitä sinulta löytyy", myöntyi nainen. Jack hurrasi mielessään: narttu oli hänen, sillä lattialuukku on aina hoitanut homman kotiin...
Dorothy Britton ei todellakaan ollut Jack Winenbergille ensimmäinen uhri, jonka hän oli houkutellut ansaan tällätavoin. Dorothyn katsellessa erästä (kullattua) pikkupatsasta, lattialuukku aukesi hänen allaan. Pudotessaan hän löi päänsä luukkuun. Maailman mustetessa Dorothyn silmissä Jack Winenberg hymyili ilkeää laskelmoivaa hymyään.
Dorothy heräsi tajuttomuudestaan säpsähtäen. Hänen kätensä oli kahlehdittu kattoon kiinnitettyyn ketjuun. Vain varvistaen hän sai jalkansa maahan asti. Kauhukseen Dorothy huomasi olevansa alasti. Onneksi silti toistaiseksi hän oli koskematon. Dorothy ei ollut eläessään rakastunut vielä kehenkään mieheen, sillä hän oli todennut kaikki tuntemansa miehet surkeiksi raukoiksi. Kukaan mies ei ollut myös koskaan, hänen isäänsä lukuun ottamatta, nähnyt häntä alasti. Koko tilanteen surkeus valkeni hänelle. Hänen päätään jomotti ankarasti ja käsiä särki. Tämä kaikki oli Dorothylle liian paljon - hän purskahti itkuun. Mutta yllättäen hänen mieleensä tuli Brittonin suvulle yleinen itseluottamus. Ja kuin salaman iskusta hän sai itselleen voimaa. "Ei! En minä voi olla näin heikko... Minun täytyy kestää kaikki tuleva hammasta purren. Selviydyn tästä!", hän ajatteli. Pian Dorothy otti itsehillintänsä takaisin ja tukahdutti itkunsa. Hän katseli ympärilleen: huone oli neliön muotoinen ja siinä oli kiviseinät. Pieni soihtu paloi metallioven vastaisella seinällä. "Hmmmm... toistaiseksi en ainakaan voi paeta. Mutta se paska kauppias rukoilkoon sielunsa puolesta, kun vapaudun. Silvon sen raadon pieniksi paloiksi miekallani ja...", yllättäen ovi aukesi keskeyttäen hänen ajatuksensa.
"Voi jumaliste. Se on pirun nätti. Pomo vissiin olis ainaki tohon tyytyväinen.", ajatteli Snaga. "Toi Winenberg vissiin pyytää siitä sikahinnan mutta on se kai sitte sen arvonenki." Snaga katseli kahlehdittua naista, "Onhan se sika kaunis ja lisäks sillä on upee ruumis, mutta tosin melko latteet rinnat. Pomo on aina sanonu pitävänsä vaaleista orjista. Tolla on keltanen letti ja myöski keltanen tussu, joten eiköhän oo tarpeeksi vaalee." "Onks se avaamaton kans? Mä taidan tsekata kyllä sen ekaks", raakkui Snaga Winenbergille. "Hyvä on. Voit kyllä tarkistaa sen lähemmin. Olen varma, että tämä nainen miellyttää sinua ja on tarpeeksi hyvä jopa Herrallesikin.", vastasi Winenberg puoliörkille yrittäen olla irvistämättä löyhkälle, joka purkautui örkin suusta tämän puhuessa. Snaga hymyili rivosti ja käveli naisen luo. "Hah! Tästä pomo kyllä pitää. Se ei ees yritä rimpuilla vaan on vaan ihan pokkana. Heh... yleensähän ne meikäläisen käsittelyssä kirkuu ja yrittää paeta...", mietti Snaga kosketellessaan naista.
Dorothy puri hammasta ja pisti silmänsä kiinni olion tullessa hänen luokseen. Hän oli hyvin lähellä alkaa kirkua inhosta, mutta pystyi hillitsemään itsensä. Dorothy tunsi puoliörkin pitkäkyntisen ja kovan kouran tunnustelevan hänen rintojaan. Dorothy voihkaisi puoliörkin tunkiessa sormensa hänen sisäänsä toisella kädellä samalla nipistellen hänen oikean rintansa nänniä. Hänen helpotuksekseen örkki örisi tyytyväisesti itsekseen ja vetäytyi takaisin kauppiaan luo. "Tehdään diili.", se murisi kauppiaalle ja poistui huoneesta.
Noin puolen tunnin kuluttua örkki palasi takaisin ja sanoi Dorothylle karkeasti, "Nainen, mä oon Snaga ja mun kanssa ei pelleillä. Sä käyttäydyt nyt kunnolla tai mä leikkaan sulta korvat. Pomo meinaan tykkää korvattomista orjista." Avaimella se avasi ketjujen lukot Dorothyn käsistä. Dorothy vajosi kylmälle lattialle roikkumisesta väsyneenä. Raa'asti Snaga potkaisi häntä kylkeen ja repi hänet hiuksista ylös. Snaga antoi hänelle vaatteeksi suuren violetin kaavun. Ja pian hän kävelikin Snagan perässä kaupungin pimeimmillä kaduilla. Useammin kuin kerran joutui Snaga lyömään jonkun pois lääppimästä Dorothyä. Dorothy itse kulki vangitsijansa rinnalla tämän rautaisessa puristuksessa sanaakaan sanomatta.
Snaga taas örisi itsekseen matalalla äänellä, kielellä, jota Dorothy ei ymmärtänyt. "Nyt minun on toimittava, ennen kuin pääsemme perille, muuten olen hukassa. Mutta miten. Tuo örkki on paljon minua vahvempi. Ei auta muu kuin yrittää. Toivottavasti minua onnistaa.", ajatteli Dorothy. Nopeasti hän kääntyi ja löi etu- ja keskisormillaan kohti Snagan päätä. Snaga oli täysin yllättynyt ehtinyt toimia ollenkaan. Dorothy tunsi sormiensa uppoavan puoliörkin silmiin. Inho sai hänet nopeasti vetämään kätensä pois. Mutta Snagalle tämä oli jo liian myöhäistä. "Mun silmät!!! Se huora puhko jumalauta mun silmät!!", se huusi polvillaan maassa kädet kasvoillaan. "Olen vapaa!", hihkaisi Dorothy. Mutta hänen ilonsa hyytyi välittömästi hänen kuullessaan ilkeän naurahduksen kadun varjosta.
"Nyt se niittas Snagan. Nyt ME voidaan napata se!", kuului karkea ääni pimeydestä. Dorothyn ja ehkä Snagankin tietämättä heitä oli seurannut varkaiden joukko. Nyt Dorothyn lyötyä Snagan maihin hän jäi itse suojatta ja varkaat katsoivat tilaisuutensa tullen. Dorothy kirkaisi ja alkoi juosta nopeasti. Hänen peräänsä lähti viiden varkaan joukko. Mutta Dorothy juoksi todella nopeasti, sillä pelko siitä mitä tapahtuisi, jos miehet saisivat hänet kiinni, siivitti hänen menoaan. Miehet alkoivatkin jäädä metri metriltä hänestä jälkeen. Hän kuuli jonkun takaa-ajavista miehistä huutavan käheästi kaukaa kadun kulman takaa, "Voit kyllä juosta, mutta meiltä et voi piiloutua!" Myös väsynyt Dorothy huomasi saman. Hän ei todellakaan jaksaisi juosta enää pitkää aikaa. Ennemmin tai myöhemmin miehet saisivat hänet kiinni. Dorothyllä oli kuitenkin jo pitkä etumatka. "Voisin mennä piiloon johonkin taloon", hän tuumi juostessaan. "Niin! Se on ainoa toivoni..." Dorothy oli jättänyt takana juoksevat miehet jo kauas taakse. Mutta he tunsivat kadut toisin kuin hän ja lisäksi hän oli täysin eksyksissä ja väsynyt pimeässä juoksemiseen. Sydän pamppaillen hän astui erään hieman syrjässä olevan talon oven eteen ja koputti nopeasti ja jäi odottamaan hermostuneena.
Ei mitään vastausta. Dorothy kuuli ainoastaan takaa tulevien miesten askeleet katukivissä. Mutta yllättäen juuri hänen ollessa luopumassa toivosta ovi hänen edessään aukesi. Oven avasi keski ikäinen arpinaamainen mies. "Olkaa ystävällinen ja päästäkää minut sisään. Nuo miehet aikovat tappaa minut", sanoi Dorothy parhaalla nainen-hädässä-äänellään. Murahtaen jotain epäselvästi mies veti hänet sisään ja paiskasi oven kiinni.
Dorothy katseli ympärilleen. Paikka oli totisesti outo. Koko rakennus näytti koostuvan vain yhdestä isosta huoneesta. 10m * 10m huonetta valaisivat soihdut joka seinällä heittäen lattialle lepattavia pitkiä varjoja. Katto oli korkea, ainakin yli neljän metrin korkeudella. Huoneen reunoilla oli kasoittain vanhoja rikkinäisiä huonekaluja - niitä oli todella paljon. Huoneen keskellä oli erivärisillä huovilla peitetty halkaisijaltaan noin neljän metrin kokoinen alue, jossa ei ollut huonekaluja. Katosta roikkui eripuolilla huonetta köysiä, jotkut aivan lattiaan asti. "Mihinköhän paikkaan olen nyt joutunut?", hän tuumi ja katseli miestä, joka ei ollut vieläkään sanonut sanaakaan. Hänen pelastajansa oli keski-ikäinen päälaeltaan kalju mies, jonka tummat niskahiukset olivat poninhännällä takana. Miehellä ei ollut yllään paitaa, vaan ainoastaan kevyet ruskeat pitkät housut. Mies oli lihaksikas ja rinnaltaan melko karvainen. Hänen kasvonsa olivat ahavoituneet ja arpiset. Myös mies katseli häntä ja näytti silminnähden tyytyväiseltä näkemäänsä. Dorothy kiusaantui miehen hymyilystä ja yritti verhota itsensä mahdollisimman hyvin violetin kaapunsa alle. "Kiitos kovasti kun päästit minut sisään. En voi kuvitellakaan mitä olisin tehnyt ilman apuasi. Olen todella kiitollinen", Dorothy sanoi miehelle lämpimästi hymyillen.
Mutta hänen hymynsä hyytyi nopeasti miehen virnistäessä ilkeästi. "Minä tiedän nainen... He olisivat tulleet ja raiskanneet ja repineet sinut palasiksi", mies sanoi karkeasti astuen samalla nopeasti kohti Dorothyä. Mies otti kovakouraisesti häntä hiuksista kiinni ja repäisi. Dorothy kirkaisi kivusta samalla vaistomaisesti tarttuen molemmin käsin kiinni miehen repivästä kourasta. Seurauksena tästä hän irrotti myös otteen kaavusta, joka putosi lattialle. Mies raahasi Dorothyn väkisin huoneen keskelle sijaitsevalle peitellylle alustalle. "Jos sä jumalauta vielä huudat enemmän niin mä perkele revin sulta kaikki hiukset päästä!" Nyyhkyttäen Dorothy yritti hillitä itseään.
Nyt hän oli todellisessa pulassa. Mies käpälöi ja puristeli hänen pyöreitä rintojaan. Järkytyksekseen hän tunsi pian miehen kovat sormet sisällään. Marco tunki sormiaan naisen vaginaan kunnes tunsi kalvon sormissaan. Dorothy tunsi kivun sisällään miehen avatessa hänet sormillaan. Mies nauroi veren valuessa Dorothyn sisältä lattialle. Sitten mies nosti hänet polvilleen ja siirtyi hänen taakseen. Naisen pyöreä takapuoli ja verinen vaalea karvoitus kiihotti Marcoa. Hän riisui housunsa. Pian Dorothy tunsi suurta kipua miehen tunkiessa kaluaan hänen peräaukkoonsa. Marco nautti kuulla sirokasvoisen vaalea ja pehmeäihoisen naisen voihkivan kivusta. "Tätä naista voisin naida ikuisesti..." Pian Marco laukesi voimakkaasti älähtäen. Dorothy tunsi kivun keskellä, kuinka jonkin lämmin virtasi hänen suoleensa. Mies lysähti väsyneenä hänen päälleen yhä toisen käden sormet hänen sisällään.
Marco pakotti naisen kääntymään selälleen ja katseli tätä. Nainen oli todella kaunis ja uskomattoman hyvävartaloinen. Pyöreät kauniit kiinteät rinnat kohoilivat kiihtyneen hengityksen mukaan. Maassa makaavan naisen vaaleankeltaiset veriset häpykarvat kiihottivat häntä. Marco tunsi saavansa uutta intoa. Se oli outoa, sillä yleensä sama nainen ei koskaan kiinnostanut häntä kahdesti. Dorothy pelkäsi miehen tekevän hänelle lisää pahaa jos hän vastustelisi. Niinpä hän levitti jalkansa ja antoi miehen tulla sisälle. Omituista kyllä, miehen otteissa ei ollut ollenkaan entistä vihamielisyyttä, vaan Dorothy oli jopa tunteminaan hitusen hellyyttä miehen otteissa. Tällä kerralla Marco nai naista hitaasti ja rauhallisesti. Hän huomasi myös naisen pitävän siitä. Suudellen tätä kaulalle ja rinnoille hän rakasteli naista yli tunnin. Lopulta hän purki jo toisen lastinsa tuon kauniin naisen sisälle. Hän saattoi nähdä jopa mielihyvän naisen kauniilla kasvoilla. Marco nousi ylös sanaakaan sanomatta. Hän otti läheltä viltin ja peitteli sillä maassa makaavan naisen.
Marco poistui viereiseen huoneeseen. "Olenko todella voinut rakastua naiseen, jonka olen juuri raiskannut? Minähän halveksin heitä, typeriä katunaisia - huoria, itseään myyviä rumia akkoja. Mutta hänhän ei todellakaan ole ruma - eikä myöskään huora, joten kuka hän on? Mutta ei... Minun on korvattava tämä hänelle. Aamulla annan hänelle vaatevarastoni kauniimman puvun ja tämän arvokkaan sormuksen hyvitykseksi siitä mitä tein, jos hän suinkin ottaa ne vaan vastaan", ajatteli Marco katsellen sormessaan olevaan paksua kultasormusta johon oli upotettu iso punainen rubiini. "Kyllä, sen hän on totisesti ansainnut. Näin teen."
Päivä oli todellakin ollut raskas ja Dorothy nukahtikin lähes välittömästi miehen poistuttua hänen päältään. Aamulla hän heräsi miellyttävään tuoksuun. Hän voihkaisi kivusta katsoessaan ympärilleen - joka paikkaan särki. Niska oli kipeä, selästä ja peräaukosta puhumattakaan. Lisäksi hän huomasi haisevansa pahasti hielle ja hänen reisiensä olevan kokonaan kuivuneessa veressä. Mutta katsoessaan ympärilleen hymy levisi pakostakin hänen huulilleen: hänen vierellään oli tarjotin jossa oli hyvän hajuista höyryävää teetä sisältävä muki ja uutta lämmintä leipää. Lisäksi hän näki höyryävää vettä sisältävän pesusaavin ja sen vieressä kasan uusia puhtaita vaatteita. "Pyh! Se mies yrittää hyvittää eiliset tekonsa", ajatteli Dorothy muistaen eilisen. "Mutta toisaalta hänhän minut pelasti siltä räyhäävältä varasjoukolta. Paljon olisi minun käynyt huonommin ilman, että hän olisi ottanut minua sisälle käsittelyynsä. Itse asiassa eihän se eilinen ilta nyt niin paha ollut...", hän muisteli miehen viimeisiä lämpimän helliä otteita ja tuntemaansa nautintoa rakastelun aikana. "Ja toisaalta, mieshän voi suuttua jos en ota näitä vastaan... niin mikä ettei... no jos nyt tämän kerran..."
- Vasarasta sille, joka levittää alkuperäisestä muutettua teosta!!!
Vastaukset 7
Vanhimmat
USoP ( United States of Psycical ) lehdessä olleen seksuaalisuuteen viittaavan tutkimuksen mukaan omassa seksielämässän pettyneet ja epäonnistuneet henkilöt kirjoittavat yleensä naisia halventavia mielikuvituksellisia kertomuksia, lienevät lukijat samaa mieltä
Siinä tapauksessa japanilaiset bondage-taiteilijat ovat naurettavan säälittäviä onnettomia lurjuksia. Ja jos jenkeissä jotain tehdään, niin se on väärin. Se joka luottaa amerikkalaiseen tietolähteeseen, on hullunkurinen toukka.
En kyllä tajuu... mikä tässä oli naista halventavaa... kun musta tämä oli kerrassaan ihana tarina. Ei pelkästään seksinovellina vaan ihanana rakkaustarinana :) kiitos kiitos kiitos Daneonille, lisää tämmösiä.
Tulipas herra D:ltä kakkaa..
kirjoittaja taidat olla homo, ei homma ainakaan kirjoituksessa naisen kanssa tunnu toimivan
Taitaa olla perseestä lukijakunta, kiitokset nartulle, hyvä että joku arvostaa vaivan näköä.
Minä EN kirjoita capslockilla edes otsikkoa. Ja 'vaivannäkö' on yhdyssana. Onko Suomi oikeesti näin perseestä?