eikös sitä niin neuvota, että pentu on syytä valita kasvattajalta, joka koiransa kasvattaa kotioloissa. näin pentu on jo tottunut useisiin kodin ääniin ja sosialistunut enemmän ihmisiin? olen juuri hankkimassa pentua, ja käynyt katsomassa muutamaakin eri pentuetta. mutta nämä kasvattajat joiden koiria olen käynyt katsomassa, pitävät emoa ja pentuja autotallissa tai jonkinlaisessa koiratarhassa. siis mitä ihmettä? eikö enää välitetä koirasta itsestään kun ei talon sisällä viitsitä pitää. tuntuu, että näissä tapauksissa ei koirien hyvinvointi ja tulevaisuus ole etusijalla.
pennun hankintaa
mutta...
14813
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
tekevät. Kääpiöiden ollessa kyseessä on helppoa pitää ne kasvattajan kodissa. Meillä kun syntyy pennut kaksi ensimmäistä viikkoa ovat makuuhuoneesa, sitten otetaan olohuoneeseen ns. päiväpaikka ja illalla taas kiikutetaan mankkariin.
Isompien rotujen kanssa voi olla hankalampaa tämä yhteiselo vieri vieressä.
pennut syntyy aina olkkariin tai makkariin. Jos olkkariin, olen synnytyksen ajan ja ensimmäiset yöt nukkunut olohuoneen sohvalla.
Kun kasvavat ja alkavat peuhata enemmän, siirrän työhuoneeseen, jossa muutenkin vietän koko päiväni. Näin olen siinä seurana ja vahtaamassa, myös haistamassa asioinnit, jotta saan kakat heti korjattua. Pentuja pidellään koko perheen voimin useaan otteeseen päivittäin ja päästetään pentuaitauksestaan tutustumaan koko asuntoon.
näinhän se pitäisi, ikävä kyllä itse olen kohdannut tähän mennessä vain näitä "tallikasvattajia". eikä sen mielestäni rodusta pitäisi olla kiinni, en ymmärrä jos joku vetoaa siihen että "pennut ovat niin suuria". jos hommaan ryhtyy niin pitäisi osata hoitaa se loppuun kunnolla. ehkäpä minua vielä lykästää, viikonloppuna lähden taas tutustumaan yhteen pentueeseen.
Kyllä minulla isovillakoiranpennutkin syntyy makkarissa ja viettävät siellä ekat kolmeviikkoa,
sitte siirtyvät niinsanottuun koirahuoneeseen joka on viereinen huone makkariin ja näkyvyys myös olkkariin. Koirahuoneessa on vain verkkoportti (ei siis ovea) josta näkee ja kuulee kaiken elämän molemmin puolin, minä sekä pennut.
Koira huone on kalustettu ihan normaali huone, on sohva, lasivitriini pöytä ja pari tuolia, matot on pois sillonkun on pentuja.
on makkari kasvatteja,myöhemmin keittiö,5 viikon paikkeilla rupeaa kuumuus usein vaivaamaan joten kun on aina ollut onni omistaa isoja eteisiä niin olen sinne päästänyt ja ulos myös,kahta sitten kerrallaan aina sisällä pitänyt "leikkimässä kotia" =)
yhteiselon vaikeuksista...
Dobermannit lienevät melko kookas koirarotu, vaan ei mitään ongelmia ollut minulla pitää koirat omassa olohuoneessamme, omassa makuuhuoneessamme ja omalla pihallamme kevään koittaessa.
Kyse on ainoastaan priorisoinnista. Siis siitä, mitä pitää tärkeänä ja mitä taas ei pidä.
Monet ihmiset eivät pidä koiria -tai muitakaan eläimiä sen puoleen- itsensä arvoisina tämän planeetan asuttajina.
Itse ajattelen, että vaikka ihminen on tehnyt paljon hyvää (keksintöjä, rokotuksia, yms eläintenkin puolesta), kuitenkin enemmän ihmisen toimista paistaa lävitse oman edun tavoittelu. Ja silloin eläimet ja kaikki muu jää toisarvoiseen asemaan. Ei hyvä...
Itse tunnen muutamia kasvattajia myös, ja on kyllä juuri samoin kuin kuvailit. Yhdellä on pihassaan oma ulkorakennus pennuille ja nartulle, on viimisen päälle laitettu se mökki, ihan kuin lastenhuone olisi. Mutta, se ei tosiaan korvaa ihmisen seuraa. En ole edes tullut ajatelleeksi, olen vaan ihmetellyt sen upeaa laittoa, siitä saa kuvan että koirat pidetään erinomaisesti.
Toisella tutulla pennut ovat kellarissa, kesäisin päivät ulkotarhassa. Toisaalta, isoja rotuja ei kyllä aivan vapaana talossa voi millään pitää, se on muuten pian entinen talo... Kuvittele vaikkapa kymmentä irlanninsusikoiran tai Bernhardilaisen pentua makuuhuonekasvatuksessa... :-D)
Kyllä välitetään...
Mutta tässä tullaan taas siihen,halutaanko vai ei haluta...
Olisi mielenkiintoista tietää rotu,jos et ole yhtään kasvattaa vielä löytänyt,joiden pennut eivät ole ns." keittiöpentuja".
Se on vaan kasvattajien asennekysymys,halutaanko pennut pitää perheen parissa vai jossain " pihanperällä".Koko ei siihen vaikuta.
Ostajan tehtävä on sitten valita se kasvattaja,jonka toiminta miellyttää.Monenlaisia kun varmaan joka rodusta löytyy...
No,itse en ole valinnut,enkä tule valitsemaan yhtään pentua,joka ei ole " perheen parissa " kasvanut luovutusikään...
koiria nykyään ns. kenneltiloissa, taitaa olla mailmalta opittu huono tapa:(
Meidän pennut kasvavat ainakin perheen keskellä, kesä aikaan ovat paljon ulkona, kun vähän isompia ovat.
Tässä kun on nähnyt ja kuullut asioita niin en missään nimessä suostuisi ostamaan koiraa mistään muualta kuin koti kennelistä jossa koirat elävät ihmisten parissa. Kannattaa myös katsoa koiranetistä millaiseen tahtiin kasvattaja on pentuja tuottanut ja rohkeasti kysyä onko muila kokemuksia kasvattajasta/kennelistä. siis unohda autotalli ja ulkotarha kennelit.
Mulla kylläkin oli pennut makkarissa ja rotu oli saksanpaimenkoira ja pentukoot oli 10-4 pentua.Joten välillä oli vipinää.
Itse en koskaan osta pentua tarhasta.
Ja toinen tärkeä asia on,että niiden pentujen kanssa ollaan.Jos kasvattaja on työläinen kodin ulkopuolella niin pennun hoitaja ehdottomasti.
Ja vielä tähän samaan,varaa pentu niin,että voit käydä sitä katsomassa viikon välein 3 viikkosesta alkaen.Näin pystyt seuraamaan pentujen kehitystä ja sinä tulet tutuksi pennuille ja sit sille omalle olet jo tuttu kun tulet hakemaan uuteen kotiin.
Mulla kyllä harva pennunostaja käy useammin kuin kerran pentua katsomassa ennen luovutusta, johtuen pitkistä matkoista. Lähellä asuvat kyllä sitte käy useamminkin.
Niin ja alle kolmeviikkoisia pentuja en päästä edes katsomaan, en halua että emä häiriintyy.
Koiran, kun en silloin muuta osannut. Luulin, että näin se menee.
Toki se tuntui kurjalta se emokoiran kennelissä asuminen ja niiden muiden, mutta ajattelin, että kyllä niiden kanssa varmaan aikaa vietetään.
Pentu oli kyllä kaikin puolin lutuinen, mutta osoittautui varsin ongelmalliseksi kasvaessaan.
Koko koiran eliniän ajan, välillemme ei muodostunut sellaista luottamussuhdetta mihin nyt myöhemmin olen päässyt toisten koirien kanssa.
Koira ei ollut isäntähakuinen vaan tuntui lähinnä sietävän meitä. Totteli kyllä, koska koulutus oli hoidettu, muttei koskaan hakeutunut rapsuteltavaksi ja hellittäväksi vaan oli mieluummin omissa oloissaan. Vieraita kohtaan todella epäluuloinen, kävi tunkeilijan päällekin purren takin rikki. Ja aina kun silmä vältti, häviämässä omille teilleen.
En sitä ennen enkä jälkeen ole kokenut sellaista koira-isäntäväki-suhdetta. Kyseessä oli kultainen noutaja kaiken lisäksi. Koulutus oli järkevästi toteutettu. Rakkautta koira sai yllin kyllin. Tai olisi saanut, jos olisi kaiken sen huomion ottanut vastaan.
Epäilen, että tämä johtui pentuajan kennelissä kasvamisesta, ihmisen näkemisestä vain kun tuotiin ruokaa. Tai sitten oli jonkun tason luonnevika jo perimässä.
Me ostettiin syksyllä koira ja sillä kasvattajala kaikki koirat oli sisällä vaikka niitä oli yli 20! Sillä oli neljä rotua joita hän kasvatti. Minä ainakin otan semmoisn koiran joka on sisällä eikä missään eristyksessä! :D