On olemassa laki suoja-iästä eli alle 16 vuotias ei saa harrastaa seksiä. Mutta onko myös laissa määrätty sellainen et jos on yli 16 mutta alle 18 niin ikäeroa ei saa olla yli 5:ttä vuotta?
suojaikä
mietteliäs vaan
106056
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Rikoslain 20 luvun 6 §
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Joka
1) on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa,
2) koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään, tai
3) saa hänet ryhtymään 2 kohdassa tarkoitettuun tekoon,
on tuomittava lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.
Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei kuitenkaan pidetä 1 momentissa tarkoitettua tekoa, jos osapuolten iässä tai henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa.
Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan myös se, joka menettelee 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kuusitoista mutta ei kahdeksantoista vuotta täyttäneen lapsen kanssa, jos tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa lapseen nähden sekä asuu lapsen kanssa samassa taloudessa.
Yritys on rangaistava.
Minä tilanteessa jossa tyttö jolle olen oheishuoltajana on juuri täyttänyt 16v.Mies jonka kanssa hän "liikkuu" on 24vuotias.Suhteen sain selville joitakin kuukausia sitten,jolloin tyttö vielä 15v.Kummatkin osapuolet kielsivät jyrkästi sexuaalisuhteen,vaikka minulla oli todisteita yhdessä vietetyistä öistä.Poliisille ei tämä näyttö ollut riittävä.Lisäksi poliisi kertoi että nyt kun tyttö on 16v ei enää tilanteeseen voida puuttua jos tyttö on siinä omasta vapaasta tahdostaan.Minua tilanne hirvittää ja haluaisin puuttua siihen edelleen,varsinkin kun satun tietämään kyseisen miehen elin- ja sexitavoista enemmänkin.Pitäisikö sittenkin yrittää kerätä jonkinmoista todistusaineistoa,vai tehdä mitä?
Kyllä 16 vuotias saa nussia ketä haluaa tai ainakin melkein. Taitaa olla parempi että tuet tytärtäsi etkä tuhoa hänen elämäänsä kaiken kattavalla isällisellä asenteella. Nykyajan nuoriso haluaa itse kokeilla ja päättää asioistaan ja ottaa oppia virheistään.
...enää asiaan. Sitäpaitsi jos vaikka yhdessä viettyjä öitä olisikin, kuinka muka voisit todistaa että jotain seksiä olisi harrastettu ja varsinkin jos kummatkin sen vielä kiistävät. Kaikille eivät omien lasten poika/tyttöystävät aina ole mieleen mutta asiaan on vain sopeuduttava siinähän on kyse kahden ihmisen välisestä rakkaudesta eikä hyväksyntää tarvita muilta. Eikä 8 vuoden ikäero ole todellakaan paljon, omilla vanhemmillani on ikäeroa 10 vuotta, isä vanhempi, ja varmasti aidosta rakkaudesta kyse eikä mistään hyväksikäytöstä.
Täältä saisi asiallisia vastauksia.Eipä niin näy olevan.Ensinnäkin tiedoksi että koska olen Oheishuoltaja ei kyseessä ole oma tytär.Toiseksi en tällä palstalla rupea enempää asiaa valaisemaan.Senverran kuitenkin toistan että miehen puolelta se ei ainakaan ole rakkautta.Hänen pedofiiliset taipumuksensa ovat tiedossa noin yleisemminkin.Tämä se syy miksi olen niin huolissani asian vaikutuksesta tyttöön.Sitten parin kolmenkymmen vuoden kuluttua sitä "satoa" korjataan.
16-vuotias saa käytännössä seurustella itseään vanhemman kanssa vapaasti ja harrastaa seksiäkin niin paljon kun hakuaa. Muutamia poikkeustapauksia on (löytyvät rikoslain 20 luvusta), mutta kertomasi perusteella tuossa tapauksessa ei ole kyse mistään sellaisesta.
Todistusaineiston tms. kerääminen ei asiassa auta, poliisi ei asiaa näiden tietojen perusteella tutki vaikka heille asiasta ilmoittaisitkin.
Kertomassasi tapauksessa et nähdäkseni voi asialle juuri mitään. Jos tyttö haluaa seurustelua jatkaa, et nähdäkseni voi tehdä muuta kuin kertoa hänelle ne seikat jotka tiedät.
Kiitos vastauksestasi.Noin oikeastaan olen itsekkin asian ymmärtänyt.Tytölle olen asian puhunut juuri niinkuin se on.Tuossa iässä vaan ei paljoa aikuisia kuunnella,itse ollaan niin "viisaita".Työssäni joudun jatkuvasti törmäämään näihin onnettomiin jotka ovat pilanneet psyykeensä vääränlaisilla sexisuhteilla.Mutta viimekädessähän jokainen tekee omat valintansa.
Ongelma on siinä, että sinä et ole riittävän kypsä henkisesti oheishuoltajaksi. Minusta näyttää siltä, että se olet sinä, joka on aiheuttamassa henkisiä traumoja. Ja mitä 16-vuotiaiden seurusteluihin tulee, niin ei ne kestä kauaa, ilman sekaantumishullua naisihmistäkin.
Ehkä kannattasi purkaa oheishuoltajuus, jos et kestä tytön suhdetta. Vai onko huoltajuus sinulle business ?
eipä sinulla tunnu asioista paljoakaan tietoa olevan!! Oheishuoltajuudesta EI makseta mitään.Eli motiivini ovat ihan muualla.Vaikkapa siinä että saisi kasvatettua Suomeen suht hyviä kansalaisia,jotka tulevat omillaan toimeen.