En tiedä mitä teen. Minulla on läheinen ystävä (mies) johon olin vuosia sitten rakastunut. Kutsutaan häntä vaikka A:ksi. Kun tunnustin sen hänelle hän meni täysin pois tolaltaan (ei sinänsä ihmeellistä). Noh, meni taas vuosi tai jotain kun oltiin taas enemmän tekemisissä, ja ruvettiin tavallaan seurustelemaan, sellasta viatonta pehmoilua. Hän osoitti minulle kyllä huomiota mutta oli jotenkin aika etäinen aina sillon jos minä rupesin enemmän "yltymään" hän vetäytyi, eli kaikki hellyys oli oikeastaan hänen ehdoillaan. Sitten kerran kun tunnelma tiivistyi ja olisin halunnut harrastaa seksiä, hän torjuikin minut täysin. Olin tyrmistynyt ja tulkitsin sen niin ettei hän rakasta minua, ja juttu loppui siihen. Olimme kuitenkin edelleen ystäviä. Tapasin toisen miehen (sanotaan häntä B:ksi), jonka kanssa olen ollut siitä lähtien.
Ongelmani on nyt se, että olen ruvennut epäilemään jos A olisi homo. Hänellä on ollut paljon naisia, mutta ei oikeastaan yhtään vakavaa suhdetta, ja kaikki melko lyhyitä. Hän viettää paljon aikaa miesporukoisssa ryyppäämässä yms. ja hänellä on ollut mielenterveysongelmia ja päihdeongelmia. Hänellä on pikkaisen alentava suhtautuminen naisiin, ja pitää miehiä jotenkin mielenkiintoisempina, saattaa leikillään pussata miestäni, ja kyselee hänestä tai muista tuttavapiirin miehistä. Hän pitää minua ja miestäni, eli B:tä yksinä tärkeimmistä ystävistään. Eräänkin kerran kun juttelin A:n kanssa hän kysyi minulta vakavasti että mitä mieltä olen homoista. Sanoin, ettei minulla ole mitään heitä vastaan. Mutta juttu jäi siihen.
Mitä mieltä olette? Eihän tämän perusteella tietenkään voi tarkkaan sanoa mitään, mutta olen vain huolissani ystävästäni, koska hän ei aina näytä voivan niin hyvin ja on ollut itsetuhoinen. Miten minun tulisi toimia, suoraan täräyttää ja kysyä? Miten voin auttaa häntä paremmin, jos oletetaan että hän on homo ja kärsii siitä että yrittää elää heteromiehenä? Miten te, jotka olette "tulleet kaapista ulos" tai vaikka ette olisikaan tulleet, niin millaista tukea olette saaneet/kaivanneet heteroystäviltä? Oletteko edes kaivanneet tukea, siis onko se edes sellainen asia mihin kaipaa tukea? Olen niin tietämätön näissä asioissa, enkä halua ketään loukata typerillä termeilläni ja kommenteilla. Olisin todella kiitollinen vastauksista.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Itselläni ennen kaapista tuloa oli kaveri (miespuolinen), joka oli hyvin avomielinen. Hän teki hyvin selväksi, ettei hänellä ollut mitään homoja vastaan. (vaikka itse onkin kova naistenmies) Kertoi jopa tuntevansa jonkun poikaparin, jota tosin en ole koskaan nähnyt.
En hänelle mitään tunnustanut, en kieltänytkään. Sitten varmaan neljän vuoden ajan se oli meidän kesken "julkinen salaisuus", en ollut sanonut sanallakaan olevani homo, mutta hän ikäänkuin vaitonaisesti antoi ymmärtää tietävänsä, ei esimerkiksi koskaan kysellyt mitään tyttöystävistä tms, eikä hämmästellyt, kun kehuin esim. elokuvien miesten ulkonäköä.
Kerran sitten kahdestaan illanistujaisissa hän töksäytti homoista puhuessa, että "Mikset sä nyt vaan voisi suoraan sanoa olevas näitä miehiä" (heilutti pikkusormeaan). Vastasin, että "Tokihan sä sen tiedät.. oonko mä mitään muuta väittänytkään?". Eikä siitä sen enempää puhuttu. Kaikki jatkui normaalisti. Ei voisi helpompaa "kaapista ulostuloa" kuvitellakaan, ihan kuin olisin sanonut ostaneeni uuden takin.
Eli mitä syvemmällä kaveri on kaapissa, sitä pitempään joudut tekemään selväksi myötämielisyytesi homoihin, jos haluat sen hänen itse tunnustavan. Minusta oli hienoa, ettei omasta seksuaalisuudestani tehty mitään numeroa.
Älä hermostu ,tiedäthän ,että homorakkaus kestää yleensä vain hetken.Meidän , homojen , on liian helppo sanoa suhteet poikki , mikään ei sido ,ei tulevaisuus ,ei perhe jne .Vain harvoin homot elävät yhteistaloutta , eikö sekin jo viittaa suhteiden välinpitämättömyyteen ... Sinun kanssasi olisi kiva keskustella näistä asioista suoraankin , Laurentius
Nämä ovat niitä asioita, jotka suomalaiset miehet hoitavat karskisti suoraan kysymällä. Kun tulee hyvä hetki katsot kaveriasi silmiin ja kysyt lujalla mutta vakavalla äänellä onko hän homo. Harva tuolloin pystyy vetämään mitään hätävaletta tai sen ainakin huomaa valheeksi.